Kalariisilaatikko

Koska isäntä ei pidä kalasta, en ole juurikaan tehnyt kalaruokia kotona. Nyt tein, Kalariisilaatikkoa. Ruokaa, jota äitini teki lapsuudessani.  Taitaa olla äidin oma reseptikin.

Kalariisilaatikko

400 g seitiä (tai seitä tai lohta)

3 dl keittämätöntä riisiä (keitä paketin ohjeen mukaan)

2 dl kermaa

50 g voita

3-4 rkl vehnäjauhoja

1 muna

0,5 tl valkopippuria

2 tl suolaa

Päälle 

korppujauhoja

voita

Keitä riisit, lisää voi ja sulatettu kala ja sekoita. Lisää kerma, vehnäjauhot, mausteet. Lisää muna viimeisenä, jotta massa on tarpeeksi jäähtynyt.

Kaada massa laakeaan vuokaa ja ripottele päälle kevyt kerros korppujauhoja. Vuole voinokareita korppujauhojen päälle. 

Paista uunissa 175 asteessa noin tunti.

Tarjoile voisulan kera.

(Ja voin voi korvata Oivariinilla tai margariinillä)

Pirkka-mainos :D

Nam nam!

Ja olipa ihanaa, kun Väinö aivan ennakkoluulottomasti söi tätä ensimmäistä kertaa. Jee!

Olin jälleen kerran kipeänä. Paha yskä äityi lopulta poskiontelotulehdukseksi, jota en muista sairastaneeni koskaan. Käynkö nyt läpi kaikki työpaikan pöpöt? Ja päiväkodin? Poskiontelotulehdus aiheutti sen, etten viikkoon maistanut juuri mitään. Välillä maistoin hämärästi perusmaut: suolaisen, makean, karvaan ja happaman. Esim. lakritsia syödessä piti sitä syödä suun etuosassa, jotta se maistui :). Töissä työkaverit vertailivat kolmea erimerkkistä tummaa suklaata. Minä maistoin niistä vain karvauden (paitsi yhdestä, mikä kuulemma olikin parasta). Ammatillisesti oli ihan hauska kokemus tuo maistamattomuus, mutta muuten ei. 

Koeaika alkaa olla pian ohi ja sain viime viikolla palautetta työstäni. Hyvin menee :). Työni on ollut tosi mielenkiintoista, kuten myös yritys. Voisin jopa sanoa, että ison firman kaikki venkulat ja kommervenkit inspiroivat ja motivoivat. Minä olen löytänyt paikkani KEHITTYÄ juuri siinä, missä haluan. Vihdoinkin! Huippua, eikö?!

P.S. Pääsin viime keväänä töihin yhteen yritykseen kesäksi, mutta jouduin perumaan sen, kun sain parempi palkkaisen ja pidemmän pestin vanhasta työpaikasta. SILTI sieltä kyseltiin, olisinko kiinnostunut kesätöistä. Olin jäänyt porsiitiivisesti mieleen ja vakuuttanut osaamiseni :)

Päiväkodissa

Oli helpottavaa kuulla päiväkodinjohtajalta, että Väinö on hyvin sopeutunut uuteen ryhmään. Hän on ollut siellä tosi polleana, että on muuttanut isojen ryhmään. On jopa huudellut pihalla aidan yli pienten puolelle: "Minä olen isojen puolella!"

Tämä on helpottava uutinen sen takia, että aamut ovat aivan järkyttävän kauheita. Tai kai ne pahempiakin voisi olla. Pukemisesta ei tule mitään, Väinö juoksee vain karkuun ja huutaa, ettei halua päiväkotiin. Jos vielä matkallakin sanoo, ettei halua päiväkotiin. Olen ajatellut, että onko siellä jotain kummallista, mutta toisaalta uuteen ryhmään totutteleminen vie aikansa. Nämä aamukiukuttelut ovat kuitenkin aivan uutta päiväkotiarjessa. Aikaisemmin näitä ei ollut.

Ja illatkin ovat olleet vaikeampia.

Ehkäpä tämä piakkoin helpponee. Sormet ristiin!

At work

Käytiin tänään perehdytyssuunnitelmani läpi töissä ja on kyllä iso kakku. Opeteltavaa on ihan mielettömästi. Esimieheni sanoi kyllä aikaisemmin, että tuotekehitykseen perehtymiseen voi mennä parikin vuotta aikaa. Mutta vielä ei ole tullut ainakaan sellainen olo, että olisin aivan väärässä paikassa, enkä usko että sellaista oloa edes tulee. Olen ehkä jopa hieman ymmälläni yrityksen toimintatavoista ja siitä, kuinka yrityksen tehtaat keskustelevat ja jakavat tietoa keskenään. Ongelmanratkaisuprosesseihin on kiinnitetty huomiota aivan omalla tavalla ja muutenkin tuntuu, että tässä yrityksessä asiat tehdään eri tavalla kuin muualla. Mutta hyvällä tavalla.

Olin etukäteen kuullut, että tässä yrityksessä on paljon sääntöjä ja standardeja yms., että kaikesta ollaan tiukkana ja tarkkana. Jokseenkin ajattelin, että myös ihmiset saattavat olla hieman takakireitä ja tosikkoja, mutta päinvastoin. Työporukka on tosi mukavaa ja huumorintajuista. Lähimmät työkaverit ovat hyvin samanhenkisiä ja porukassa on paljon nuoria (tällä tarkoitan alle 40-vuotiaita :) ). Minut on otettu lämpimästi vastaan ja mukaan porukkaan, mikä on tietysti mukava aloitus työlle. Toisenlaistakin olen kokenut (on muuten tullut tässä hakuprosessissa turhan usein mieleen NE ajat...).

Feeling happy!

P.S. Need to practice my English.

Onnea työmarkkonoilla

No ounailinhan minä tätä, mutta en silti voi uskoa todeksi: sain sen työpaikan. Olin kuullut haastattelussa, että hakijoita oli 23 ja haastatteluun otettiin 21. Oikeasti niitä hakemuksia oli 123. On aika hieno tunne! Toisaalta työnhakuilmoitus oli sellainen, mistä tunnistin itseni, joten saivat ainakin sen mukaisen työntekijän. Mikä parasta, työ on vakituinen ja pääsen vihdoin asettumaan aloilleni myös työelämässä.

Sukellus lastenruokamaailmaan kiehtoo kovasti. Eilinen kierros tehtaalla vahvisti myös ajatuksiani siitä, että olen oikeassa työpaikassa. Paljon uutta opittavaa, uudet prosessit, uusi talo, uudet käytännöt. Innolla odotan uusia haasteita!

Mitä parasta uutta vuotta meille kaikille!

Ihana uusi työ

Uusi työni on ihan mielettömän kivaa! Toimin siis toimitusketjukoordinaattorina ja se tuntuu olevan juuri sopivaa työtä minunlaiselle persoonalle. Ainut huono puoli on se, että englantini on enemmän ruosteessa kuin luulin... Eipä mitään, täytyy ottaa lukuun jokin englannin kielinen romaani, jotta lauserakenteet ja kirjoittaminen parantuisi. Joudun siis käyttämään englantia työssäni joka päivä. Hyvä vain! Ruotsiakin olisi mahdollista käyttää :). Siinä ei kyllä ole alan sanasto hallussa ollenkaan.

Ihanaa olla oikeissa töissä, hyvässä ja huumorintajuisessa työyhteisössä!

Kevätjuhlia

Päiväkodin kevätjuhlat

Me meinattiin missata ihan täysin Väinön päiväkodin kevätjuhlat. Olihan niistä puhuttu, mutta missään vaiheessa ei siitä, milloin ne on. Odotin siis lappua. Eilen iltapäivällä sitten hoitaja kysyi, ollaanko tulossa, että ne on illalla. Olin hämmästyksissäni ja kerroin, ettei olla saatu siitä mitään infoa. "Se luki siinä lapussa, minkä saitte talvella." Se lappu on ollut meillä tosiaan jopa esillä koko ajan, mutta taitettuna niin, ettei kevätjuhlapäivä näy... Mutta pääasia, että ilta oli vapaa ja päästiin seuraamaan Väinön toimintaa ryhmässä, lauluja ja loruja.

Väinö selvästi nautti siitä mitä sai tehdä. Hän oli ehdottomasti rohkein laulaja ja meni aina omalle paikalleen laulun jälkeen (jos se leikittiin lattialla). Niin reipas, niin ihana! Sydän suli ja silmät kostui tästä ensimmäisestä esiintymisestä. Laittaisin muitakin kuvia, mutten viiti, kun siellä oli niitä muitakin lapsia.

TÖITÄ!

Niinhän tässä työasiassa sitten kävi, että SAIN työtarjouksen entisestä, mukavasta työpaikasta. Siis siitä, mistä jäin äitiyslomalle. Onneksi en ehtinyt tehdä vielä työsopimusta tuohon edelliseen hommaan. Nyt saan tehdä töitä toimihenkilönä ja oppia myös uutta ja laajentaa ammattitaitoani. Ehkä minusta tulee isona tehtaanjohtaja, kun saan kerran tehdä niin monipuolisesti hommia. Aloitan heti huomenna ja sopimus tehdään syyskuun loppuun asti. Tämä on niin suuri helpotus! Ilmeisesti töitä voisi olla myös sen jälkeen, mutta edetään tämä kausi nyt ensin. Ihanaa päästä tekemään kunnon töitä! Nyt on edessä soitto siihen toiseen yritykseen ja kertoa etten tulekaan... Kääk! Olen tosi huono sellaisissa puheluissa. 

Mukavaahan tässä on se, että minua on tässä parin vuoden aikana mietitty useaan eri hommaan siinä yrityksessä. Yrityksen henkilöstöpäällikkö on vaihtunut lähtöni jälkeen ja hän oli kuullut minusta paljon hyvää ja oli sanonut, että hän haluaa tavata minut vielä joku päivä (niin paljon minusta oli puhuttu). Eilen sitten tavattiin ja hän oli tyytyväinen. Jouduin myös ensimmäistä kertaa tekemään luonneanalyysin. Sen tulkinta oli aika mielenkiintoinen, mutta ainakin osittain totta :).

Tuleekohan uni ensi yönä? Voisin sanoa, että nyt vasta se olo onkin onnellinen!

Uusia haasteita!

Te ette voi ymmärtää kuinka onnellinen olen tällä hetkellä! Tuntuu, että ihan leijun ilmassa!

Eilen sain aamupäivällä puhelun yrityksestä, jonne olin hakenut tuotantotyöntekijäksi. Sieltä oli tullut jo ilmoitus, ettei minua valittu kyseisessn tehtävään (johon tosin oli 2 vakituista ja 4 määräaikaista paikkaa). Nyt soitettiin sitten, olisinko kiinnostunut varastopuolen hommista kesän ajaksi. TODELLAKIN! Kävin haastattelussa vielä samana päivänä ja jo tänään tuli soitto, että he haluavat minut sinne töihin. Minä pääsin töihin ILMAN työkokemusta vastaavista töistä. Vaikka CV:ssäni onkin, että olen ollut varastotyöntekijänä, kerroin kuitenkin millaista työtä tein. En siis ole keräillyt, en vastaanottanut rahteja yms. Mutta he näkivät minussa kuitenkin sen potentiaalin! Varmasti asiaa on auttanut sekin, että yrityksessä on nykyään töissä entisen työpaikkani tehtaanjohtaja, joka toivottavasti antoi hyvät suositukset.

Parastahan tässä on nyt se, ettei minun tarvitse mennä ainakaan kesällä viimeisimpään työpaikkaani, jonne olin jo varauksella lupautunut. Tämä uusi työ antaa minulle mahdollisuuden laajentaa osaamistani, kehittyä, eikä minun tarvitse kärvistellä epämiellytävässä ilmapiirissä (vaikka mukaviakin työkavereita tietysti oli).

Voi tätä onnen päivää!

Hiljaista arjen aherrusta

Olin kaksi viikkoa töissä entisessä työpaikassani punajuuritaistossa. Ilmapiiri oli samanlainen kuin ennenkin. Aivan kuin en olisi ollut poissa. Aika suurella todennäköisyydellä olen siellä kesälläkin. Työnhaussa ei nimittäin ole tärpännyt vieläkään - ei edes haastattelun verran. Olo on melko surullinen.

Niinpä ajattelimme ottaa pienen irtioton arkeen ja lähteä ylihuomenna laivalle.

Viime postauksesta ei ole juuri mitään erityistä tapahtunut. Siskoni ja vanhempani kävivät visiitillä. Muuten kaikki tuntuu menevän tasaisesti. Väinö itkee edelleen päiväkötiin mennessä ja kevät etenee kohisten. Sunnuntaina näin jo västäräkin!

Tässä hieman taas kuvia arjesta. Tai Väinöstä. Hänestähän nuo kaikki kuvat tuntuu nykyään olevan :).

Halistenkoskella ensimmäisellä keväisellä pyöräretkellä.

Äitikin oli mukana!

Vaniljabostonpullaa!

Väinö tykkää muovailla. Eli repiä muovailuvahasta palasia.

Henkireikä.

Siirrettiin pesukonetta. Taitaa olla vain likaa.

Auto.

Riikka-täti kävi yökylässä ja nukkui olohuoneen lattialla.
Sinne Väinökin halusi seuraavana iltana nukahtaa.

Onhan tää edelleen tätä...

Fiuuuu!

Käytiin Väiskin kanssa hakemassa Hulluilta päiviltä
päheet Adidakset.

Ulkoleikkejä.

"Töitä."

Joskus voi käydä näin.

Meille kävi niin, että keittiön yhdestä laatikostosta lähti etulevy. Ollaan myös epäilty, että vessassa on hometta ja tiskipöydän viereinen taso on ollut reunasta pullistunena siitä asti kun muutettiin tähän neljä vuotta sitten. Nyt sitten vihdoin saatiin aikaiseksi ottaa yhteyttä huoltomieheen. Toiminta olikin nopeaa. Saman päivän aikana kävi joku yleinen huoltomies/kartoittaja-mikä-lie sekä timpuri. Meille tulee siis tällä viikolla uusi taso ja toivottavasti se muistaa korjata sen laatikostonkin :). Kylpyhuoneesta puhdistettin ilmanvaihtokanava ja nyt se pöhisee kunnolla ja huone kuivuu aika nopeasti suihkun jälkeen. Homeeseen se otti tällaisen kannan: "Kannattaa välillä näyttää tälle sellaista ainetta kuin kloori." Olin jurit pessyt laattoja kloorilla, mutta tajusin sitten ettei kannata, että jos joku tulee katsomaan. Täytyy varmaan uudelleen pestä ja seurata, ilmestyykö läntit uudelleen.

P.S. Pottailu on näköjään vaihtunut pönttöilyyn. Seisontapissailuun :)

Vaiheet: Äiti

"Äiti tekee."
"Äiti auttaa."
"Äiti pukee."
"Äiti riisuu."
"Ei isi. Äiti."
"Ei isi."

Äiti, äiti, äiti, äiti. Puuuh. Samalla lyödään, kun kielletään ja koetellaan muutenkin. Äitiä rakastetaan ja äitiä satutetaan. On rankkaa irtautua äidistä, koska äiti on varmaan niin ihana :). Mutta tämähän on vain joku vaihe? Eikö? Näihin vaiheisiin ei kyllä voi ikinä valmistautua millään tavalla. Toisaalta se on antoisaa, kun ei tiedä, mitä tuleman pitää. Ei tarvitse jännittää, että miten hommat hoituu. Minä olen pitkästä aikaa halunnut seurata edes yhtä sarjaa niin, että näen sen joka viikko lähetysaikaan: Masterchef. Silloin minä en nukuta. Paitsi tänään. "Äiti nukuttaa."

Ei sillä ettenkö rakastaisi olla lapseni kanssa, mutta tämä äitiäitiäiti tuntuu joskus ehkä jo vähän koomiseltakin ja rankkaahan se on. Joko minä teen kaikki tai kuuntelen sitä äiti-huutoa ja itkua.

Illalla oli pakko lähteä lenkille piiiiiiiiiitkästä aikaa. Olin jo noin kuukausi sitten ostanut kävelysauvat vaatehuoneesta eteiseen itselleni vinkiksi, että niitäkin voisi taas käyttää. Tänään niille löytyi käyttöä, kun päivä tuntui jokseenkin raskaalta.

(Tämä siis ei ollut mikään valitusteksti vaan tällainen toteamusteksti tämän hetkisestä arjesta.)

Todellinen värikylpy

Tänään maalattiin sormiväreillä pitkästä aikaa. Väinö tykkää maalata, mutta tänään suurinosa maaleista menikin muualle kuin paperille. Me maalataan noilla sormiväreillä AINA kylppärissä, koska en tiedä, miten tuon pojan saisi maalaamaan siististi tai edes siistimmin :). Vesiväreillä voi sentään värittää pöydän äärellä.

Täytyyhän ne hiuksetkin...

Valmis!

Vieläkin naurattaa tämä ihana mörkömaalaus vai mikä hirviö se nyt oli. Ei ihan selvinnyt :).

Enneunia

Näin viime yönä unta, että sain kaksi työpaikkaa aivan pienellä viiveellä ja minun olisi pitänyt olla molemmissa yhtäaikaa. Tänään minulle soitettiin toisesta vuokratyöfirmasta, jossa olin käynyt tammikuussa haastattelussa ja tarjottiin töitä. Itse asiassa samoja töitä, mihin olin jo lupautunut kahdeksi viikoksi edelliseen työpaikkaani. Ja samalla nainen kysyi myös kesäsuunnitelmista ja olisi tarjonnut samoja töitä, mihin olin jo alustavasti lupautunut samaiseen paikkaan. Olin niiiiiin toivonut, että tämä enneuni olisi oikeasti poikinut jonkin järkevän työpaikan. En nimittäin haluaisi palata takaisin edelliseen työpaikkaani, sillä se työyhteisö oli niin omituinen, etten todellakaan viihtynyt siellä. Ja olihan ne työtehtävätkin aika ... syvältä.

Tosin tammikuussa näin unen, että voitin lotossa 210 M€ ja jostain toisesta arvonnasta 10 M€, eikä nekään ole vielä toteutuneet...

Alkaa "vähän" tympiä tämä työttömyys.

Kakkaa lumella

Väinön juhlat saatiin vihdoin juhlittua. Väkeä oli riittävästi, eikä kakkukaan loppunut kesken. Kakku. Tuo intohimoni, mutta jonka valmistamisessa riittää vielä opeteltavaa.

Ensinnäkin itse kakku. Pohja onnistui yli odotusten. Kokeilin Kinuskikissan sienikakkuohjetta ja se toimi tosi hyvin. Suorakaiteenmuotoiseen vuokaan tein muistaakseni kuuden munan ohjeella. Täytteen tein niin ikään Kinuskikissan ohjeella. Tällä kertaa oli makuna mansikka. Täytekin oli ihan hyvää. Mutta se kostutus. Voi, se ei melkein koskaan onnistu. Nyt alempi pohja kostui juuri sopivasti, mutta ylempi jäi kuivaksi. Harmi.

Päälle vielä voikreemi ja sokerimassakuorrute.

Väinö valitsi itse kaupan kertakäyttöastioiden ja servettien kohdalla teemaksi lentokoneen.

Kakun päälle ajattelin sitten tehdä lentokoneen aiheen mukaisesti. Tein sen jo hyvissä ajoin pari päivää aikaisemmin, mutta lopulta kävi niin, että siivet eivät vain kertakaikkiaan pysyneet paikallaan. Yritin vielä viimeisenä aamuna saada niitä pysymään kiinni siinä onnistumatta. Mutta kakusta tuli simppelisti kivannäköinen. Jännitin myös, riittääkö sokerimassa kuorrutteeseen ja alareunaan jäikin sitten pieniä aukkoja. Sain kuitenkin ne piilotettua pilvillä :).

Ensimmäisen illan koristevalmistelut.

"Valmis"

Pilviä oli myös muilla reunoilla.

Väinö sai kasan uusia palapelejä, jotka sopivat paremmin ikään. Niitä on ollut kiva tehdä yhdessä ja nähdä kehitys, mitä näinkin pienessä ajassa on tullut.

Pipi

Väinö sairastui tällä viikolla pahankuuloiseen yskään, joka kuulosti ihan siltä kuin se olisi tullut keuhkoista asti. Veimme hänet lääkäriin, sillä päiväkodissa oli ollut liikkeellä RS-virusta, joka voi noin pienillä aiheuttaa keuhkoputkentulehduksen. Sitä ei kuitenkaan ollut, mutta oli korvatulehdus. Ensimmäinen Väinöllä. Sitä oltiinkin vähän jo odotettu päiväkodin aloituksen myötä. 

Kun Väinö on potenut korvatulehdusta, me aikuiset olemme saaneet nauttia vatsataudin väänteistä. Kunnon rehellinen ripuli. Yök.

Poks!

Minä sain elämäni ensimmäiset potkut viikon töissäolon jälkeen. En olisi ikinä uskonut niitä saavani ja ne tulikin todella yllättäen. Olin kuulemma tehnyt liikaa virheitä. Muutamasta tiedän ja niiden jälkeen olin tsempannut tosi paljon. En tiedä oliko minulle jätetty sanomatta joistain vain eikö sitten ollut enempää varaa tehdä mokia. Työskentelin siis huolinta-alan terminaalivarastossa, missä alkoi olla jo sesongin huippu menossa. Mokiin ei ilmeisesti ollut juurikaan varaa. Olisiko uudet työntekijät kannattanut ottaa vähän aikaisemmin jo oppiin?

Toisaalta henkilöt, jotka minut perehdytti hommaan, eivät olleet mitään vanhoja työntekijöitä, kuten oli luvattu. Ensimmäinen oli ollut siellä töissä aikaisemminkin, mutta eri hommissa ja vain kolme päivää niissä hommissa, mitä hänen piti minulle opettaa. Kun pääsin töihin uudestaan sairausloman jälkeen, minut opetti hommaan tyttö, joka oli ollut siellä töissä kaksi viikkoa. Otan tietysti vastuun tekemistäni töpöksistä, mutta kyllä minusta olisi ollut työparien organisoinnissakin hieman varaa petrata. Resurssit siihen oli kuitenkin olemassa. Vaiko eivätkö he halunneet minua sinne kuitenkaan? Halusivat minun mokaavan? Ei naama miellyttänyt? Tai rupiset kädet.

Onneksi pääsin juttelemaan vuokratyöfirman naisen kanssa jo samana päivänä. Hän sanoi, että etsitään minulle jotain uutta. Olin saanut tosi hyvää palautetta toisesta firmasta, jossa olin tehnyt pari viikkoa töitä saman vuokratyöfirman kautta. Hän siis uskoi minuun. Tai toivottavasti se ei ollut mitään piristetäänpä-nyt-tuota-onnetonta-tunaria -puhetta. Pelkäsin kyllä suuresti, että minun työllistymismahdollisuuteni loppuvat sen firman kautta.

Muutenkin on ollut ammatillinen identiteetti täysin hukassa viime aikoina. Sellainen ura ja työ, mistä olen haaveillut ja uneksinut, tuntuu nyt todella kaukaiselta. Minulla ei ole mahdollisuuksia kasvattaa itseäni ammattilaisena. Mitä minusta tulee? Mitkä ovat mahdollisuuteni? Onko niitä? Pelottaa tällainen epävarmuus ja tavallaan tyhjän päällä oleminen. Pelottaa ja ahdistaa. Uusi koulutus? Oppisopimus? 

Nyt on sitten aikaa ladata akut täyteen. Tämä viikko oli todella raskas ja totesin, ettei kuuden aamut ole minua varten. En vain jaksa iltapäivällä mitään, vaikka olisin mennyt aikaisinkin nukkumaan. Väinö on pakko viedä nytkin päiväkotiin, jotta hän viimein tottuisi olemaan siellä itkemättä. Tuntuu joka kerta raskaalta viedä se sinne ja jättää itkemään. Mutta kyllä varmasti sekin päivä koittaa, kun Väinö juoksee ovesta sisään, eikä muista edes vilkuttaa mennessään.

Mihin sitten?

Voi luoja!
Kaverini on ollut samassa henkilösvuokrausfirmassa kuin minä nyt. Hän kertoi, että moni oli saanut potkut firmasta, kun olivat jääneet sairauslomalle. Hän oli soittanut muiden puolesta jonnekin liittoon ja ilmeisesti yritys oli saanut jotain huomautuksiakin. Hänkin oli sitten joutunut jäämään sairauslomalle, eikä töihin ollut enää paluuta.

Minulle tuli kuume heti toisena työpäivänä. Olin jo aamulla lähdössä töihinkin, mutta palelu ei vain hellittänyt, joten mittasin kuumeen: 38,8. Ilmankos. Saa nähdä mitä tässä nyt sitten käy.

Vuokratyöfirman nainen sanoi, että tästä päivästä minulle maksetaan sairausajan korvaus, mutta ei enää muista päivistä, koska "en ole silloin vapaa töihin". Sopimukseni on 0-40 h/vk (ja tarvittaessa töihin kutsuttava). Tämä ihmetyttää suuresti, sillä sain ensiksi vain kahden viikon sopimuksen, mitä jatketaan sitten tarpeen mukaan. Okei, tarvittaessa kutsutaan töihin, mikä tarkoittaa sitä, että joka viikko ne tarkistaa, pääsenkö seuraavalla viikolla. Mutta eikö se myös tarkoita sitä, että minulla olisi pitänyt olla tämä viikko töitä, joten pitäisi saada näistä kaikista sairauslomapäivistä korvaus? Ei kai. Joku meni sinne minun tilalle. Minua ei nyt tarvita. Niin. Voihan ne muutenkin sanoa, että huomenna sinua ei tarvita, ei tarvitse tulla töihin.

Tämä vain kuulostaa todella kummalliselta. En muutenkaan pidä tästä vuokratyöfirman kautta työskentelemisestä, koska kaikki on koko ajan niin epävarmaa. Jos olisin opiskelija tai muuten perheetön, tämä ei olisi ongelma. Nyt ei oikein voi suunnitella mitään.

"Tuutko töihin?"

Koko tammikuun odotettu soitto tuli vihdoin perjantaina:

"Mikä sulla on työtilanne?"
"Ei ole töitä."
"No kuule, nyt olis tarjolla..."

Eli vuokratyöfirman kautta starttasi toivottavasti vähän pidempi jakso töitä. Ainakin kevättalvi. Jos olen tarpeeksi hyvä :). Huippuhyvä työnhakukurssi jäi kesken, mutta sen lopun voi kuulemma suorittaa yksilöohjauksella, jos vielä tuon pätkän jälkeen olen työttömänä. Loistojuttu!

Tämä insinööri kunnostaa suuren suuressa terminaalivarastossa vaatteita myyntikuntoon. Kyllä. Ehkä mä joskus pääsen alan töihin... Mutta tänään ainakin meni työpäivä ihan mielettömän nopeasti ja sehän se on pääasia :D.

"Vakuutusyhtiöstä hei!"

Laitoin vihdoin ja viime eilen illalla vahinkoilmoituksen pyörän eturenkaan varastamisesta. Tänään tuli soitto vakuutusyhtiöstä, että  korvausvaatimus menee 90 senttiä yli omavastuun. Näinhän olin itsekin laskeskellut, joten ei tullut yllätyksenä. Jonkin ajan kuluttua puhelin soi uudelleen. Sama täti soitti ja kertoi, että oli pohtinut tätä tapausta yhdessä työtovereidensa kanssa ja he olivat päätyneet siihen tulokseen, että tästä varkaudesta tuli korjauskustannuksia (tai jotain...), jolloin omavastuuta ei olekaan ja olenhan myös ollut jo usean vuoden Osuuspankin kultajäsen. Ok, eli ne sittenkin maksaa mulle sen, mitä hain. Joskus käy näinkin päin!

Unelmien uusi vuosi 2014?

Nyt olisi niin paljon kirjoitettavaa, etten oikein tiedä mistä aloittaisin.

Joulu

Väinö oli ollut ilmeisesti melko kiltti, kun sai paljon lahjoja. Onneksi joulupukki näki läpi uhmaiän :). Uhmakiukutteluista huolimatta Väinöhän on mitä aurinkoisin hurmuri! Nyt on sitten leikitty uudella roskisautolla (shoshis) ja parkkitalolla. Itse asiassa olimme molemmat ihastelleet kyseistä Brion parkkitaloa lelulehdestä. On tosi kiva ja yhteensopivuus junaratojen kanssa on plussaa, mutta vähän on ahdas leikittäväksi. Silti sillä on hauskaa leikkiä :).

Ostettiin kotiin pieni kuusi ja syötiin jo 22. päivä ikioma jouluillallinen - hieman modernisoituna tosin. Osa lahjoistakin avattiin silloin, sillä olimme lähdössä seuraavana päivänä vanhempieni luokse, eikä ollut mitään järkeä ottaa noin suurta kasaa lahjoja mukaan ja tuoda ne sitten takaisin.

Possun sisäfilettä, uuniperunoita valkosipulikermaviilillä, nam!

Lintupaistia!

Hymyile niin että hampaat näkyy :D.

Pukki toi äidille toivelahjan :).

Osaa se pienempikin.

Rekkari.

"Minun. Minun!"

Joulupäivänä, kun palattiin takaisin kotikaupunkiin, käytiin vielä isännän vanhempien luona syömässä joululounas ja nauttimaan puusaunan löylyistä.

Tapaninpäivänä huomasin, että pyörästäni oli varastettu eturengas. Kivaa.

Töitä

30. päivä, kun oli minun vuoroni nukkua pitkään, puhelin soi yhdeksältä. Minut kutsuttiin töihin neljäksi päiväksi. Se neljä päivää tosin venyi viideksi. Olin pakkaamassa ja inventoimassa design-tuotteita. Oli kyllä tosi kiva työpaikka, mukavat työkaverit ja työkin oli ihan mukiin menevää. Työ ja työpaikka avarsivat ajatusmaailmaani. Mitä kaikkea tässä elämässä voisikaan tehdä työkseen! Olen aina ajatellut, että olisin hyvä hyllyttäjä kaupassa, sillä pidän siitä, että minulla on silmien alla paljon samanlaisia tavaroita. Voisiko työni olla sittenkin varastossa? Pikku hiljaa voisi saada lisää vastuuta ja ehkä esimiehen hommia... unelmia, unelmia. Kaikki sanovat, että inventointi on tylsää. No tuossa paikassa ei ainakaan ollut! Päin vastoin, mielenkiintoista.

Ja tietysti tuli järkyttävä sisustusvimma... Seuraavan kerran taidetaan tarvita vähän enemmän sisustusrahaa. Tuli nimittäin sellaisia must have -tuotteita vastaan :).

Kalsarikalle

Projekti käynnissä vaihtelevin tuloksin. Housuissa ollut myös kakkaa...

Kalsarikalle ja uudet leikit.

Jono!

2014

Vuoden vaihdetta vietimme ystäväperheen luona neljän lapsiperheen kera. Minulla ei ollut kovinkaan hyvä juhlatuuli, sillä olin herännyt aamulla kuudelta ja tehnyt 9 tunnin työpäivän. Väinö oli todella innostunut raketeista, eikä uni meinannut oikein tulla, kun koko ajan kuului pauketta. "Arkki! Arkki!" Puolen yön raketit jäi ampumatta, eikä niitä tullut paljon nähtyäkään. Kilisteltiin kuitenkin.

Toivon suuren suuresti, että tämä vuosi toisi paljon positiivisia uutisia työn saralla. Aloitus on ollut ainakin hyvä.

Ja Väinökin aloittaa päiväkodissa. Ja täyttää kaksi. Iso, rakas poika.

Ja toivottavasti nukuttamiset muuttuisivat helpommaksi.

Herkuttelua

Me päästiin aika pitkälle, ennen kuin Väinölle maistui karkki.

Väinö tykkää pullasta ja keksistä. Väinö on maistanut suklaata ja jäätelöä, mutta ei ole pitänyt niistä. Paitsi Ikean vaniljajäätelöstä (minun piti syödä lastenannokseen kuuluva jälkkärijäätelö, mutta Väinö söikin sen). Karkkia Väinö maistoi ensimmäisen kerran joskus keväällä tai kesällä, kun oltiin koko perheen voimin Filmtownissa ja Väinö ehti jossain välissä nappaamaan muutaman hedelmäaakkosen. Sylki kylläkin pois.

Ostin kaupasta Porvoon herkun lakuja piparkakkutalon koristeeksi. Väinö bongasi pussin jo kärryyn heitto vaiheessa. Koska oltiin kahdestaan kaupassa ja kaikki toiminta vie pois sen ylimääräisen häslingin, Väinö auttoi minua pakkaamaan ostokset ja hän bongasi karkkipussin uudelleen. Ja piti sitä kotiin asti kädessään. Hän olisi halunnut syödä siitä heti, sillä oli ruoka-aikakin. Onneksi söi kuitenkin ensin ruokaa, mutta jälkiruoaksi annettiin pari pientä palaa. Yllättäen lakritsi maistui. Ei kyllä pyytänyt lisää.

Eilen sain vihdoin valmiiksi piparkakkutalon ja tänä aamuna hän ehti närppiä jo karkkeja ennen kuin ehdin ottaa piparkakkutalon pois pöydältä. Odotettavissa siis lisää karkkikiistoja :). Karkkipäivää ei silti kyllä vielä tule.

Onhan hän jo iso poika jo.

Porvoon herkkuja.

Pipareita omasta ja kaupan tuoretaikinasta.
Tunnistatko mitkä on mitäkin taikinaa?

Talo edestä...

... ja takaa.

Koska katto ja seinät ovat eri taikinaa, ne myös kohosivat uunissa eritavalla. Katto näyttää kutistuneelta, siihen kyllä piti tulla räystäät.

Kuivaksi opettelua

Ostin hetken mielijohteesta Väinölle kalsarit. Tänään olikin otollinen aika harjoitteluun, kun päiväunien jälkeen Väinö kertoi, että on pissihätä. Pissi tulikin pottaan ja sen jälkeen laitettiin kalsarit. Parin tunnin päästä ne kastuivat, mutta tuli siinä välissä pari pissiä pottaan :).

Töitä

Työt elintarviketehtaassa loppuvat ensi viikon jälkeen. Jihaa! Viime aikoina olen jo hieman alkanut viihtymään siellä. Minut vaihdettiin toiseen ryhmään noin 1,5 kuukautta sitten ja sen myötä en ole joutunut kuuntelemaan erään venäläisen naisen viiltäviä kommentteja. Aina joutui olemaan varpaillaan, mitä se mahtaa sanoa ja millä tuulella se on. Sen jälkeen en myöskään ole nähnyt unta töistä... Ehkä siirto olikin hyvä juttu, vaikka jouduinkin samaan porukkaan minua kesällä kiusanneen naisen kanssa. Hän olikin ymmärtänyt, että minulle ei kannata pottuilla. Ainakin on ollut ihan mukava nyttemmin.

Sain myös uuden työpaikan vuokratyöfirman kautta ja se alkaa tammikuussa jossain vaiheessa. Ihan mielenkiintoista, mutta aivan erilaista homma mitä ikinä olen tehnyt. Pääsen terminaalivarastoon työskentelemään duunarina (sellainen olen myös nyt). Kiirettä kuulemma pitää, mutta palkkauskin on sen mukainen - paljon parempi mitä nyt saan. Samalla voin etsiä oman alan töitä, sillä työ on määräaikainen ja riippuu millaisen sopimuksen saan tehtyä. Huhtikuuhun asti pitäisi olla hommia, mikäli pärjään työssäni :). Minulla on periaate se, etten jää kotiin odottamaan oman alan töitäni, vaan haluan olla työelämässä, vaikkei niitä omia töitä olisikaan.

Kohti uusia tuulia, mutta vietetään ensin mukava, rauhallinen ja leffantäyteinen joululoma!

Jaksaa jaksaa!!!!

Nyt on kuulkaas sellainen juttu, että minä en jaksa. EN JAKSA! Olen täydellisen lopen kyllästynyt yksinkertaiseen työhöni, joka ei anna minulle yhtään mitään. Paitsi kaksi kertaa kuukaudessa rahaa. Minä olen aivan päälakeani myöten täynnä siivoamista ja yksinkertaista purkintäyttö- tai valikointityötä. Tällä viikolla odotin perjantaita jo maanantaina. Ihanaa, tänään on perjantai!

Suuri työnhakuprosessi on lähtenyt käyntiin - kerrankin ajoissa. Työsopimukseni on jouluun asti ja enköhän minä sen jaksa jollain keinolla. Kahteen viikkoon en saa pitää pekkasiakaan, mutta sen jälkeen olisi kolme viikkoa aikaa pitää noin kuusi (!) vapaapäivää. Hurraa! Työnhakua haittaa hieman se, ettei insinöörintöitä juuri ole tarjolla. Olen laittanut kasan avoimia hakemuksia yrityksiin. Jos ei mitään tärppää parin viikon sisällä, kävelen johonkin vuokratyöfirmaan sisälle ja sanon että haluan töitä.

Ehkä minä jaksan tämän loppuajan motivoitua vaikka sillä, että työstä saa palkkaa.

Puuh. Voi elämä.

Jaksaa jaksaa.

P.S. Väinölle puhkesi vihdoin "viimeiset" kolme kulmahammasta yhtä aikaa. Ensimmäinen puhkesi 2-3 viikkoa sitten. Ehkäpä nyt on vähäksi aikaa yölliset itkut ohi. Onneksi niitä ei kauhean useasti kuitenkaan ollut. 

Vierailu poliisiasemalla

Elokuun alkupuolella käväisin poliisiasemalla vain todetakseni, ettei siellä enää palvella lupa-asioissa jonottamalla. Minun siis piti hankkia ajokortistani kaksoiskappale sukunimen muutoksen myötä. Eipä siinä muuta kuin aikaa varaamaan, jonka olisin voinut tehdä itse netissäkin. Varasin samalla ajan passin hankkimista varten, sillä yksi aika oli vain yhtä lupa-asiaa varten (!!!). No, sain ne peräkkäin.

Sunnuntai-iltana aloin sitten etsimään passikuviani, jotka olin nähnyt perjantaina siivotessani lattialla. En tietenkään löytänyt niitä. Passia varten olisin tarvinnut kuvan, mutta ajokorttia varten kuvani oli jo poliisin tietokannassa ja se oli vielä tarpeeksi tuore kuva. Etsin kuvia vaikka mistä loogisesta ja epäloogisesta paikasta (mm. vessasta...), mutta niitä ei löytynyt. Peruutin sitten sen passiajan, sillä en tiennyt, olisinko ehtinyt käymään passikuvassa ennen poliisiasemalle menoa. Olin kuitenkin aamuvuorossa.

Aamulla keksin vielä katsoa yhden repun taskusta kuvia. Siellähän ne olivat. Tosin peruuttamani passiaika oli jo mennyt. Minäkin jonotin aikojani yli kuukauden.

Ajokorttihomma sujui kädenkäänteessä. Uuden pitäisi tulla postissa, kun kakkosvaiheen jälkeinen korttinikin. Mutta passihommassakin kävi sinänsä ihan hyvä tuuri, että passikuvan pitää olla korkeintaan 6 kuukautta vanha. Minun kuvani olivat kaksi vuotta vanhoja. Passi jäi vielä hakematta. Eipä sillä olisi lähiaikoina edes käyttöä (paitsi häämatka! Mihin? Koska? Tarvitseeko passia?)

Minulla on jo useana päivänä soinut töissä ollessa päässä Fame-elokuvasta tuttu Out here on my own -kappale. Alun sanat menee näin:

Sometimes I wonder where I've been
Who I am
Do I fit in.
Make believin' is hard alone,
Out here on my own

We're always provin' who we are
Always reachin' for the risin' star
To guide me far
And shine me home
Out here on my own

Varsinkin tuo alku on mietityttänyt. Minulla on sellainen olo, että alitajuntani sanoo, että hae toista työpaikkaa. Vaikka olenkin jo joten kuten sopeutunut työpaikkaani - vaikka se olikin yllättävän hankalaa - en koe, että minun paikkani olisi siellä. Työpaikassani on ihan käytännön asioissa todella paljon puutteita ja sellaisia epäkohtia, mistä en pidä. Koko ajan kalvaa epävarmuus asioista ja esimerkiksi ihan työvuoroista. Minun kohdallani ei ole tietoakaan toistuvasta kierrosta, vaan aina viskellään vuorosta toiseen. Ja ne vuorot saa tietää todella myöhään. Muuta elämää ei oikein voi suunnitella. Tai sitten on suunniteltava ja oltava pois töistä.
Onneksi minulla on sellainen työsopimus, että voin hakea toista työpaikkaa ja lähteä, jos sellaisen saan.

Töitä, töitä, lisää töitä

Työpaikalla on alkanut olemaan ihan ok. Ei enää ahdista joka päivä sinne mennä. Olen saanut oppia uusia työpisteitä ja sen mukana tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka kommunikoivat. On hei kivaa puhua työasioistakin :). Olen kyllä kokenut melkoisen työyhteisön ja täytyy sanoa, että vanhoja työkavereita on ollut useasti ikävä. IKÄVÄ. 

Olen ollut nyt muutaman viikon samassa vuorossa esimiehen kanssa, jonka luulin inhonneen minua. Aikaisemmin siis olen ollut hänen alaisenaan vain tunnin päivästä. Nyt olen ymmärtänyt, että hänellä onkin todella iso luottamuspula työntekijöihin. Ensimmäisellä viikolla hän kyttäsi tekemisiäni. Tällä viikolla olen saanut tehdä vapaasti omia töitäni :). Hänkin on näköjään oppinut minusta sen, että osaan hommani. 

Sopimukseni piti loppua tähän viikkoon, mutta sainkin vielä muutaman viikon lisää. Samoja hommia, mutta pikku hiljaa kurkku vaihtuu punajuureksi. Toisipa syksy muutoksia näihin työkuvioihin. Aivoni kaipaavat enemmän ajattelutyötä!

Vaikka arki vaimona ei ole oikeastaan kummempaa kuin avovaimona, niin on silti ihanaa olla vaimo. Ja kun on vielä niin hieno aviomieskin :). Ja kun tuo Väinökin on kaikkine kiukutteluineen niin ihana. Onni on parasta pääomaa mitä ihmisellä voi olla! Tämän muistan aina muistuttaa itselleni, kun murehdin kaikesta muusta.

Ihana, rakas poikamme on ihan fiiliksissä kirjaimista. Ja tämä äiti on ihan fiiliksissä, kun poika väritti värityskirjasta pallon pallokuviot. Kaikki erikseen. 

Olen vaimo!

Tämä blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa. Syynä ovat olleet työahdistus sekä hääkiireet. Nyt ovat molemmat toivottavasti takana päin!

Töissä aikaisemmin kirjoittamani tilanne äityi lopulta kiusaamiseksi. Niin minä sen ainakin koin. Minusta valehdeltiin esimiehelle ja muutenkin jätettiin puhumatta työasioita. Todella lapsellista ja liian pitkä tarina kerrottavaksi tässä blogissa. Ehkä myös liian yksityistä. Tosin niistä tapahtumista voisi kirjoittaa kirjan :D. Nyt on tilanne sinänsä parempi, ettei minun tarvitse olla enää samassa työvuorossa minua kiusanneen ihmisen kanssa. Hyvä niin. Viime viikolla oli pitkästä aikaa kivaa töissä!

Häiden suhteen pari viimeistä viikkoa oli ehkä jopa pienesti stressaavaa ("Ei sitten mitään stressiä näistä häistä."), sillä muutamia tärkeitä juttuja puuttui vielä viime päiville asti. Löysin itselleni pitkähihaisen pari päivää ennen häitä ja alushame valmistui - kuten "lupasin" - viimeisenä iltana. Onneksi siskoni oli silloin Väinön viihdyttäjänä, joten sain ommeltua hametta muutenkin kuin Väinön nukkumaan menon jälkeen. Hääpukuanikin piti pienentää hieman, sillä pyöräily töihin ja fyysinen työ tekivät 1,5 kuukaudessa vartalolle ihmeitä. Pukuni sain ompelijalta tietysti viimeisenä iltana.

Viime hetken jännitystä toi myös se, että ravintola, jonne olimme tehneet kabinettivarauksen ja pyytäneet etukäteen ruokalistaehdotuksia, teki törkeästi ja jätti ehdotukset lähettämättä lupauksista huolimatta. Pari iltaa aikaisemmin katsoimme ruokalistan ja lounasvaihtoehtoina oli jauhemaksapihvejä, peruna-kalavuokaa sekä kukkakaaligratiinia. Moikka! Peruttiin varaus ja mentiin Haraldiin syömään.

Mutta.
Saimme isännän kanssa toisemme perjantaina ja minusta tuli siis vaimo! Olin positiivisesti yllättynyt maistraatin vihkitilasta. Se oli kaunis kulmahuone, jossa oli kynttilät ja orkidea koristeena. Vihkitoimitus oli lyhyt, vain muutaman minuutin mittainen. Sopi minulle! Hulluja ovat ne, jotka seisovat kirkossa puolikin tuntia (vai mitä se vihkiminen siellä kestää) kuunnellen kaikennäköistä löpinää, kun kerran maistraatissa on kiteytetty tärkeät asiat muutamaan lauseeseen. Olisihan siihen saanut jotain henkilökohtaistakin lisää, mutta me ei haluttu. Onneksi en hankkinut morsiuskimppua, sillä se olisi kyllä ollut turha. Sen sijaan hankin hiuksiin inkaliljoja. Oli niissä kyllä melkoinen kiinnittäminen, kun itse tein kampauksen (se onkin sitten ihan oma juttunsa, millainen se kampaus oli ja millainen siitä piti tulla). Toisaalta taas sain niillä peitettyä ammattitaidottomuuteni kampauksen suhteen :).

Vihkimisen jälkeen joimme kuohuviinit (Asti Ganciaa tietenkin!) Aurajoen rannassa. Se oli minulle ehkä jonkin asteinen pakkomielle. Onneksi saimme siihen mahdollisuuden ja ilma oli mitä loistavin siihen! Vieraat yllättivät saippuakuplasateella juurikin jokirannassa :). Lounaan jälkeen herkuttelimme anoppilassa kakkua ja vietimme leppoisasti iltaa ulkona istuen lämpöisessä elokuisessa ilmassa. Loppuillasta menimme vielä Vaakahuoneelle, missä piti olla jazzia, mutta saimmekin kuulla livenä Karibian rytmejä. Häätanssikin tuli tanssittua.

Sitten se sormus. Tuli kuitenkin 7 kertaa bling bling :). Simppeli, mutta kaunis ja sädehtivä muisto ihanasta päivästä. Ja eihän se muuten ollutkaan mistään ketjuliikkeestä, kuten luulin :).

Bling bling 

Tänään sain jo harjoitella uusia nimikirjaimia. Ei mennyt kuin kerran pieleen :).