Aikakausi vaihtuu

Nyt sitten loppui työt. jääkaappi ja pakastin on hamstrattu täyteen margariinia, tosin iso osa jääkaapissa olevista rasvoista on kavereille, jotka ei oo tullu hakemaan niitä vielä pois. Kohta kevenee!

Ensi kesällä voipi tosiaan olla niin, että pääsen tekemään itse margariineja. Tai niiden esiseoksia, mitä se sitten tarkoittaakaan. Pistää niihin suolaa ja muita aineita, luulisin.

Kädet ylös, kuka jaksottaa elämänsä pieniin aikakausiin? MINÄ \o/! Esimerkiksi kesä on pilkkoutunut pariin osaan ja sunnuntaina niistä viimeinen loppuu. Sitten alkaa taas ihan uusi kausi, joka kestää varmaankin tenttiviikkoon. Tärkeät tapahtumat ja lomat rytmittää elämää hyvin. Pienissä pätkissä elämä tuntuu mielenkiintoiselta ja tavoitteelliselta. Pystyy keskittymään kyseiseen ajanjaksoon paremmin eikä koko ajan stressaa levällään olevista ja tekemättömistä asioista. Senpä takia olen myös tajunnut, etten halua isona työskennellä pitkissä projektitöissä. Ja kesän aikana vahvistui sekin olo, että nyt olen menossa ammatinvalinnan kanssa oikeaan suuntaan. Se varmuus tuntuu ihanalta. Vihdoinkin!

BB

Nyt meinaa pidättäväisyys päästä käsistä. Olen ollut ilman televisiolähetyksiä siitä lähtien, kun kaapelitelevisiossakin lopetettiin analogiset lähetykset. Oikeammin noin vuoteen en ole juurikaan katsellut telkkaria ja puoleen vuoteen en siis ollenkaan. Tänään alkaa kuitenkin Subtv:ltä Big Brother ja ensimäistä kertaa tekisi mieli ottaa digiboksi käyttöön.

Suhteeni Big Brother -ohjelmaan on syvä ja pitkäaikainen. Kun Suomessa alettiin aikoinaan näyttää brittiläisiä tuotantokausia, taisin katsoa niistä kaikki. Suomalaisista minulta jäi väliin yksi, jolloin olin Hollannissa, mutta silloinkin tapahtumia tuli seurattua paljonkin netistä. Big Brother taisi olla viime syksynä melkein ainut ohjelma mitä seurasin suht säännöllisesti. Nyt koetellaan siis televisiosta kieltäytymistä. En aio sitä digiboksia veljeltä hakea. En hae. En. EN. Ei kiitos.

Päiviä 4

Mieltä lämmittää, kun pomo sanoi tänään, etten saa ensi kesäksi hakea muualle töihin :). Eli mitä todennäköisimmin ensi kesä menee myös margariinitehtaalla, mutta varmaankin eri duunissa. Ainakin niin olen toivonut. Katsotaan.

The Dø

The Dø tekee aika hauskaa musiikkia! Ei suotta ole Ranskassa listan kärjessä.

Syksy taas.

Syksy kolkuttelee jo ovella. Aamulla pyöräillessäni rantakadulla puut jo pudottelivat ensimmäisiä keltaisia lehtiään. Naapuritalon isännöitsijä pörryyttelee koneellansa lehtiä talon pihalta. Kohta alkaa jo koulu ja kun eilen tutustuin lukujärjestykseen, alkoi mahanpohjassa pienet perhoset lennellä. Ihanaa, kun pääsee jälleen pänttäämään! Tiedossa ainakin fysiikkaa, hygienian perusteita (eikö ne pitänyt oppia jo lapsena?), kuljetuksen ja varastoinnin perusteita, biokemiaa, virtaustekniikkaa ja cad-ohjelman opettelua. MAHTAVAA! Nuo kaikki nimittäin kuulostavat sellaisilta, etten osaa niistä mitään, joten oppimisen määrää ei voi tänä syksynä rajata. Olen niin innoissani!

Enää viikko töitä! Täytyy sanoa, että palkkakuitin tupsahdettua postiluukusta eilen totesin, etten olisi uskonut tienaavani näin hyvin tänä kesänä. Tosin tuntuu, että se mitä tulee menee myös, vaikka onhan sitä paalua säästöönkin jäänyt. Olisi voinut jäädä enemmänkin, mutta ainakin heinäkuun reissu vei osan palkasta.

Nederlands

Kerroinko muuten jo, että alan opiskella hollantia :D. Joustavan Opinto-Oikeuden avulla mulla on mahdollisuus suorittaa yliopistossa kursseja ja ainakin meijän koulun opo antoi mulle jo hyväksyntänsä. Enää täytyy odottaa vastausta yliopistolta, mutta sitä ennen ehtii kurssi jo alkaa.

P.S. Mun on pakko paljastaa, mutta kävin viime viikonloppuna vanhempien luona ja avattuani jääkaapin, olin järkyttyä: siellä oli rasia FLORAA!!! He saivat kyllä siitä kuulla..

Aasinkorva vuonna 2004

Mitä löytyikään arkistoista! Samainen aasinkorva, kuin mistä aikaisemmin oli jo kuva, mutta elokuussa 2004. Se oli silloin hieman pienempi :).

Hulluutta on monenmoista

Aina välillä, kun yritän olla mukana elävien kirjoissa, olen aika varma, että kävelin maanantaina unissani töihin. Ei olisi eka kerta, kun unissakävelen. Mutta oikeasti, kuka hullu kävelee Turusta Raisioon vain sen takia, että "tuli sellainen olo, että nyt pitää vähän kävellä". Vähän niin kuin Forrest Gumpissa. Mun työnjohtaja oli oikeassa: mä olen hullu.

Mä olin jo huokaissut helpotuksesta, että ihana kun on viimeinen yövuoroviikko, mutta sitten multa kysyttiin, että voinko tehdä ensi viikonkin yötä, niin ei mulla ollut mitään syytä olla tekemättä. Ei ole yövuoro helppoa, mutta palkkapäivänä mieli on iloinen. Ei ollut helppo sekään, kun eilen menin päivällä kolmeksi töihin ja pääsin kotiin nukkumaan tänä aamuna seitsemältä. Tai siis kotona olin ennen kasia... Kyllä hyvin nukuttikin! Kyllä kerran viikossa jaksaa pitkän päivän tehdä, kun ei ole muutakaan elämää. Onneksi kohta alkaa koulu.

Kävelyä

I did it! Kävelin eilen töihin, kun pyörä oli jäänyt sinne aamulla, kun en ollut jaksanut ajaa sitä kotio. Melkein loppui usko kesken matkan, mutta loppujen lopuksi ei se nyt niin paha nakki ollut. Nyt nukkumaan!

Ruoh.

Uusi resepti.

Concerto in G

Oletteko koskaan nähneet Bob Fossen ohjaamaa elokuvaa All That Jazz, joka on "loistavasti" suomennettu muotoon Syke ei sammu? Todennäköisesti ette. Siinä elokuvan päähenkilö Joe Gideon aloittaa päivänsä peiliin katsomalla ja nauttien samalla ties mitä pillereitä kourakaupalla. Taustalla soi Antonio Vivaldi konsertto G-duurissa (mikä mahtaa muuten olla biisin tarkka nimi?). Sama biisi löytyy elokuvasta Marie Antoinette ja sen soundtrakcilta. Äsken sen kajahtaessa stereoistani muistin, kun noin vuosi sitten Ahterikadulla biisi alkoi soimaan ja mietin, mitä levyä entinen poikaystäväni oikein kuuntelee. Muistan edelleen oman olotilani tuolloin, mikä ei todellakaan ollut parhaimmasta päästä vaan oli todennäköisimmin itkun ja ahdistuksen sekainen. Nyt yhtäkkiä alitajuisesti rinnastin vuoden takaisen olotilani ja elokuvan pätkät samalle tasolle. Tuli hassu olo.

Nyt kun ajattelen viime kevättä, kesää ja syksyä ne tuntuvat todella kaukaisilta - eritoten juuri oman olotilan kannalta. Kuinka ihminen on jaksanut sellaista ahdistusta ja paskaa? En usko, että sanat ikinä riittäisivät kuvaamaan sitä pakahduttavaa tunnetta, mitä masennus aiheuttaa. Olen vasta nyt jälkeen päin pystynyt puhumaan niistä hetkistä ystävilleni. Silloin en puhunut, koska en osannut enkä oikein itsekään tiennyt, mistä kaikki johtuu tai kuka olen ja miksi ylipäätänsä olen.

Samalla voin kai pyytää anteeksi kaikilta, että olin niin eri persoona silloin, tuskin oma itseni ollenkaan. Olen siis myös näin jälkiviisaana ymmärtänyt sen, että keväällä 2006 alkanut masennus ei oikeasti loppunut ennen vaihtoon lähtöäni vaan vasta sitten, kun elämästäni poistui sellaisia asioita, mitkä ajoivat mua syvemmälle. Meni ehkä vähän turhan kauan aikaa siihen, että pidin itsestäni, mutta nyt olen kuitenkin ihan sinut itseni kanssa :). Nykyiseen asuntooni muutettuani sommittelin makuualkovini seinälle tusinan verran kuvia itsestäni eri paikoissa. Kutsuin sitä itserakkauden seinäksi. Nyt olen kuitenkin purkanut kuvat seinältä, koska en koe enää tarvitsevani sitä pönkittääkseni omaa itsetuntoani. Sanovat, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Musta tuntuu, että tämä itsensä kasvattamisen jälkeen olen valmis aloittamaan alusta. ELÄÄ. Loppu hyvin, kaikki alkaa?

Jaahas! Nyt sataa!

Onpa elämä.

Mun ei ole netti toiminut sitten lauantain, mutta soitto Saunalahden vikapuhelimeen tuotti tulosta ja nyt toimii taas! Toisaalta on ihanaa olla ilman nettiä, koska silloin tulee luettua enemmän. Toisaalta taas olen ollut suurin piirtein koko ajan töissä, niin en olisi ehtinyt paljoa surffaillakaan. Ylitöitä saisi tehdä tällä hetkellä periaatteessa niin paljon kuin jaksaisi, mutta 16-tunnin päiviä ei jaksa kovinkaan usein tehdä, koska se tarkoittaa myös sitä, että yöunet jää vain noin viiden tunnin mittaisiksi. Jalat on muuten tehdastyössä paljon pahemmin koetuksella kuin tanssijantyössä. Näkisitte mun jalat... Onneksi ette.

Kesän ajan olen kulkenut pyörällä töihin ja se onkin sitten ollut ainoaa liikuntaa, mitä olen harrastanut kesällä. Salilla en jaksanut käydä ja viime kesänä löytämäni rullaluistelu on sekin jäänyt. Keväällä kävin pari kertaa rullailemassa. Ajattelin, että syyskuussa olisi taas päästävä salille. Pyöräily on ollut joka tapauksessa mielekästä ja 23 kilometrin päivälenkin ansiosta kestävyyskuntokin on noussut. Työmatka menee nyt noin 10-15 minuuttia nopeammin kuin alkukesällä. Lenkillekin voisi joskus perseensä viedä.

Eilen ja tänään ollaan vievattu Föribeatiä teatterilla ja oli ihan mukavaa taas. Laulun kanssa pitää tehdä aika paljon töitä, jotta osaisin ne biisit kunnolla ja jotta saisin ääneni taas kuntoon. Treeniä treeniä.

Uskomatonta, että töitä on tosiaan enää kolme viikkoa jäljellä ja sitten alkaa taas koulu! Odotan ihan mielettömästi koulun alkua, jotta pääsee taas nörttäilemään :).

Viikonloppuna tein ruokaa kavereille ja herran jestas oli hyvää!!! Ei ole varmaan koskaan ole koko menu onnistunut niin hyvin. Alkupalaksi söimme avokadominttukeittoa sekä naan-leipää ja mintturaitaa (tietysti omatekemiä). Pääruoaksi oli kanaa khorma, dalia (linssipöperöä) ja riisiä ja jälkkäriksi superhyvää suklaakakkua vaniljakermavaahdolla ja vadelmamelballa. Oli maha aika täynnä sen jälkeen! Päivälliskutsuja täytyy alkaa pitämään useammin, mutta ehkä hieman eri konseptilla.

Mä olen muuten huomannut, että viime vuoden aikana olen kärsinyt sosiaalisuushäiriöstä. Meinaan, että uusia ihmisiä tavatessa tuntuu, että koko ajan punastelen ja annan itsestäni supertyhmän kuvan. En osaa olla yhtään normaali. Joskus taas pakotan itseni olemaan supersosiaalinen ja se "ryhmänjohtaja". Riippuu tietysti, millaisia ihmisiä tapaan ja kuinka monta heitä on. Mä en tiedä mistä tämä pelko on johtanut juurensa ja kuinka siitä pääsisin eroon, mutta olen mä sen kanssa ihan hyvin toimeen tullut.

Niin ja viime viikolla ehdin käydä luovuttamassa vertakin :D.

Sadepäivän kunniaksi tänään on tiedossa siivoamista, pyykinpesua ja leipomista! Jeah!