Kehitystä

Mitä ihmettä!
Tänään meidän pikkumies 3 vk 1 pv treenasi selkälihaksia vatsallaan ja päätti sitten kääntyä selälleen. Eihän tällaista pitäisi vielä tapahtua? Taisi olla vahinko :). Ja mikä hienointa, tapahtuma saatiin videoitua.

Osaan ja jaksan jo silloin tällöin kannatella päätäni.

On kyllä ihanaa seurata pikkumiehen (ei siis enää mikään sintti) kehittymistä ja kasvua. Viikko sitten herra painoi jo 3900 g, joten painoa oli tullut parissa viikossa vajaa 600 g. Ruoka siis maistuu ja hyvin. Kasvu näkyy myös ihanina pullaposkina ja kaksoisleukana, kämmenet ovat pian lapionkokoiset ja äidinkin käsivarret saavat jälleen lihakset pikkuisen kantamisen ansiosta. Isä ja poika saivat tänään ensimmäisen yhteisen ruokailuhetken, kun kävin yksinäni kaupassa ja pikkumiehelle tuli sillä aikaa nälkä. Korvike maistui ihan hyvin, ja kun tulin kotiin, näytti siltä, että pikkuinen olisi nukutettu lekan kanssa :D. Haaveilen siitä, että jaksaisin kerätä vaikka pakkaseen omaa maitoa vastaavia hetkiä varten, mutta vielä en jaksa. Uskon, että maitoakin riittäisi.

Nyt on muutamana päivänä vihdoin tuntunut siltä, että oma olo alkaa olla normaalimpi. Synnytyksen jälkeinen väsyneisyys ja uupumus ovat poissa ja tilalla on erilainen väsymys :). Äitiys on ollut nämä kolme viikkoa aika tunteellista aikaa. Kunnon vuoristoratafiilikset on tullut koettua, mutta onneksi (toivottavasti) tilanne on tasoittumaan päin. Mutta onhan se ihanaa olla hurmaavan ja komean pikkumiehen äiti. Osaisinpa pukea äitiyden tunteeni jotenkin vähemmän tylsiin lauseisiin...

Vauva-arkea

Pikkumies on tänään tasan kaksi viikkoa vanha! Tuntuu, että hän olisi ollut maailmassa jo paljon kauemmin. Olen lukenut juttuja, joissa äidit ovat tunteneet vauvansa alussa todella vieraiksi, mutta meidän poika on kyllä onneksi tuntunut heti omalta ja tutulta. Hän ei juuri turhasta kitise, syö hyvällä ruokahalulla ja tällä hetkellä hänellä tuntuu olevan kova läheisyyden tarve. Hänestä on tullut ihana pullaposki. Alun väsymyskin alkaa pikkuhiljaa itselläni tasautua, mutta ilmeisesti yöheräämiset verottavat sen verran, että päikkärit päivässä eivät ainakaan pahaksi ole.

Tänään päästiin ensimmäiselle 15 minuutin vaunulenkille. Vaunut osoittautuivat kyllä todella mukaviksi työntää. Jopa auraamattomalla tiellä rullasivat kevyesti eteenpäin. Pikkumies nukahti jo kotona, kun laitoin hänelle villapuvun päälle. Vielä on sitten ratkottavana se tilanne, että kun tullaan ulkoa sisälle ja herra nukkuu, miten saada villavaatteet pois päältä niin, ettei hän herää. Eihän niitä voi sisällä jättää päälle, kun tulee liian kuuma.

Uni maistuu äitin kutomissa villatamineissa.

On kolme asiaa, missä olemme joutuneet joustamaan alkuperäisistä suunnitelmista.

Kehdossa nukuttaminen
Tarkoituksena oli, että vauva nukkuisi yönsä kehdossa  ja äiti saisi nukkua rauhassa iskän vieressä omassa sängyssä. Mutta kuinkas kävikään? Käytännössä nukahdan joka kerta, kun imetän pikkumiestä keskellä yötä... Alkuyön pyrimme nukuttamaan hänet kehtoon, mutta loppuyö kuluukin sitten perhepedissä. Onhan se kyllä ihan kätevää.

Tutti
Ajattelimme ennen pikkumiehen syntymää, että häntä ei opeteta tutin syömiseen. Kävimme kuitenkin ostamassa tutin kaiken varalta. Jo samana päivänä tuli tilanne,että poika ei meinannut lopettaa millään huutamista ja lopulta tarjosimme hänelle tuttia, mutta sepäs ei hänelle kelvannutkaan. Huutaminen taisi loppua sillä, että hän jaksoi lopulta keskittyä syömiseen :). Eli periaattessa pikkumies piti huolta siitä, että meidän alkuperäinen suunnitelma tutittomuudesta pitää edelleen. Toivotaan vain, ettei poika ala syömään peukkua...

Kestovaipat
Olin jo kauan ennen raskautta miettinyt, että jos joskus on lapsia, niin sitten käytetään vain kestovaippoja. Yhtäkään ei olla vielä kokeiltu. Lähinnä alussa on ollut ajatuksena se, että sopeudutaan ensin tähän uuteen elämäntilanteeseen ja katsotaan sitten miten kestovaipat soveltuvat meidän arkeen. Nyt jo tuntuu, että pyykkiä saa pestä koko ajan. Mutta kyllä me niitä vielä koitetaan! Yksikin kestovaippa päivässä on 365 kertakäyttövaippaa vähemmän vuodessa! Mutta sopeudutaan vielä hetki :)

Prinssi tuli!

Oi ihana helmikuu!
Olin juuri ehtinyt nukahtaa kun alkoi tuntua kummalliselta. Vietin yön yksin valvoen, supistusten välejä laskien, pipoa neuloen ja keskittyen siihen, mitä päivä mahdollisesti tuo tullessaan. Yö oli kieltämättä sopivaa meditointia ja uskon sen olleen merkittävä osa koko kokemuksen jaksamisen kannalta. Herätin isännän seitsemältä ja yhdeksältä lähdettiin lopulta sairaalaan, vaikka musta tuntui, että edelleen liian aikaisin. Ajatuksena oli, että mennään sitten, kun ei enää kotona pärjää. Selvisikin, että synnytys oli jo hyvin käynnissä ja lopulta klo 14:08 syntyi esikoispoikamme! Suloinen täyden kympin poika oli syntyessään 51 cm ja painoi 3340 g. Syntymäpäiväksi Sintti valitsi ihanan aurinkoisen pakkaspäivän (äidin lemppari sää!) 1.2.12.

Sairaalassa "virkeänä" ja henkisesti hyvin tsempanneena.

Olin ennen synnytystä ajatellut, etten halua turvautua epiduraalipuudutukseen kuin vain todella äärimmäisessä tilanteessa. Kivunlievitykseen kokeilin akupunktioneuloja, jotka eivät kyllä mielestäni auttaneet yhtään. Siinä vaiheessa kun olisi ollut viimeinen hetki epiduraalille, kokeilin kuitenkin ilokaasua, josta oli apua vain, jos sitä sai otettua oikeaan aikaan. Väärään aikaan otettu ei tehonnut kipuihin vaan niiden lisäksi tuli vielä todella sekava olo. Huutaminen taisi olla parasta "kivunlievitystä" :D. Eli luomuna mentiin loppuun asti ja siitä olen ylpeä! Isäntä oli myös todella korvaamaton, merkittävä ja tärkeä tuki koko tapahtuman ajan. Kiitos hänelle!

Keskiviikon 1.2.12 neljäs syntynyt vauva oli meidän Sintti.

Kuten sukkakuva paljastaa, synnytysosastolla oli todella rauhallinen meno kyseisenä päivänä. Aivan kuin olisimme olleet siellä keskenämme :). Tuo ensimmäinen pinkki sukka lauantain kohdalla kuuluu Sintin leikkikaverille.

Minusta tuli äiti! Sintti reilun päivän ikäisenä.

Vierihoitoa iskän kainalossa ensimmäisten tuntien aikana.

Ihana, suloinen, hellyyttävä, rakastettava, sanoinko jo ihana?

Eilen päästiin kotiin ja nyt sitten ihmetellään tätä uutta arkea. Isäntä totesi eilen, että eihän me enää mitään telkkaria tarvita, kun tästä lähtien voidaan vain katsoa Sinttiä.Oi voi tätä euforiaa :).

Tänään muuten jännitetään uuden presidentin valintaa. Onneksi äänestys on hoidettu ennakkoon, eikä tarvitse lähteä tuonne pakkaseen. Ehkä pienellä kävelyllä voisin itsekseni käydä, sillä olen ollut niin monta aurinkoista päivää sisällä, että ehkä tuo pikku pakkanen (-16 astetta) vain tekisi hyvää.