Työ(ttömä)n tuskia

Olen koko syksyn opetellut töissä yhden toimihenkilön hommia, sillä hän on tehnyt vajaata viikkoa töissä. Minä olen sitten paikannut häntä, kun hän on ollut pois. Työ on vasta loppusyksystä tuntunut "helpolta", toisin sanoen siinä on ollut niin paljon sisäistettävää, että meni kauan ennen kuin pystyin luottamaan osaamiseeni. Pari viikkoa sitten minut koulutettiin maistajaksi ja nimi laitettiin seuraavan vuoden maistolistaan. Jokseenkin ajattelin, että tämän perusteella on aika selvää, että vuodenvaihteessa päättyvää sopimustani jatketaan.

Toisin kävi. Tällä viikolla sain tiedon, ettei sitä tulla jatkamaan. Ainoa selitys oli, että he aikovat panostaa osto-organisaatioon (missä tarvitaankin lisää ihmisiä!). Ei mitään palautetta: olet tehnyt työsi hyvin tai olet ihan paska. Ei mitään. Olo on ehkä jopa huijattu. Kuten kiteytin työkaverilleni: "Työnantaja antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa." 

Tuntui kuin matto olisi vedetty alta. Tuli mieleen, että nyt meidän on jälleen muutettava. Ei ole varaa asua näin isossa asunnossa. Taas työttämäksi! En halua. Haluan tehdä töitä, luoda uraa jo pikku hiljaa. Koska pääsen tähän työelämään kiinni?

Sain selville, ettei tämä ole ollut yksimielinen päätös, eivätkä kaikki, joiden asiasta kuuluisi päättää, ole saanut olla mukana päättämässä. Minun varalleni on ollut suunnitelmia. Ainakin yhdeltä ihmiseltä sain positiivista palautetta, kun kerran pomoni ei siihen kyennyt. 

Juuri tällaisella hetkellä, kun luulen kaiken olevan loppu, soi puhelin. 

Hain muutamia viikkoja sitten tuotekehittäjäksi isoon, kansainväliseen yritykseen. Tuotekehitystyö on ollut haaveeni jo opiskeluaikoina, mutta en ole saanut koskaan mahdollisuutta toteuttaa unelmaani. Kävin haastatteluusa 2,5 viikkoa sitten ja kuulin, että reilua 20 hakijaa tullaan haastattelemaan. Alkuviikon odotin, josko tulisi puhelinsoitto, mutta sitä ei kuulunut. Ajattelin, että siinä se sitten oli. Ei kai se haastattelu sitten kovin kummoisesti mennyt. Työttömäksi jään. Perjantaina vihdoin puhelin soi ja ajattelin sen olevan "kiitti, mutta ei kiitti" -tyylinen. Mutta mitä vielä: he haluavatkin minut jatkoon, eli soveltuvuustesteihin! Tämä ei olisi voinut tulla parempaan ajankohtaan. En halunnut kysyä, että kuinka monta tähän vaiheeseen pääsi. Parempi olla tietämättä :).

Testi on ihan loppuvuodesta, joten nyt on pari viikkoa aikaa valmistautua ja psyykata itseään (ja jännittää). Käyn ehkä hakemassa kirjastosta jonkin ravitsemuskirjan :). Kykytestejä ja psykologisia testejä tiedossa.

Kääks!

Päivä paloasemalla

Väinöllä oli flunssa noin kuukausi sitten ja sen jälkeen aikamoinen yskä. Tänään hän valitteli korvaansa ja mentiin sitten heti tänään lääkäriin. Viimeksi kun oli korvatulehdus, oli myös kaamea yskä (nyt ei niin kaamea). Väinö on ollut tällä viikolla myös joka päivä päiväkotipäivän jälkeen väsynyt. Vaikka on jaksanut riehua, on myös väsähtänyt tosi nopeasti. Ja korvatulehdushan se oli.

Melkein pari vuotta sitten, Väinö sai ensimmäisen antibioottikuurin ja sen aikana hänelle tuli koko kehon täydeltä näppyjä. Nyt lääkäri kysyi, että testattiinko sitä. Ei. Hän laittoi nyt Väinölle lähetteen verikokeisiin ja tutkitaan, että onko Väinöllä penisilliiniallergiaa. Hyvä juttu mun mielestä.

Päivä paloasemalla

Tänään vietettiin Päivä paloasemalla -päivää. Kävimme Väinön kanssa katsomassa mitä näyttää paloauton sisällä ja miten sammutetaan palo. Minäkin opin, että jos joku muu asunto talossa palaa, ei kannata mennä rappukäytävän kautta ulos... ja että palovaroittimet pitäisi tarkistaa JOKA kuukausi... 10 minuuttia ei ole maksimi aika milloin pitäisi pelastautua tulipalosta, se on 2-3 minuuttia (arvaukseni perusteella olisin kuollut)... paristojen päät pitäisi teipata ennen kierrätykseen laittamista... palovaroittimet tulivat pakolliseksi VASTA vuonna 2000. Siinä teille myös pieni infopaketti.

Matkalla paloasemalle vähän hassuteltiin.

Paloauton kyydissä. Siellä haisi savulta.

Ja vatsat täyteen kiinalaisella ruoalla, nam!

Uhmaikäinen pieni-iso-mies

Päiväkotipäivitystä

Sekin päivä koittaa lähitulevaisuudessa, kun Väinö siirtyy pienten ryhmästä isojen ryhmään. Ollaan sovittu, että tämä tapahtuu heti vuoden alusta. Nyyh. Meidän pieni-iso-mies.

Väinö on ryhmänsä vanhin ja on ainoa, joka siirtyy. Olimme kyllä valmistautuneet siihen, että siirto saattaa tapahtua vuoden vaihteessa. Äitiä harmittaa vähän se, että Väinö siirtyy ihan yksin ja hyvät kaverit jää vielä pienten ryhmään. Nykyinen kahdeksan lapsen ryhmä on ollut aivan täydellinen. Hoitajat ovat olleet ihan mielettömän mukavia ja ammattitaitoisia ja ryhmän henki todella mieluinen pienille. Ei ole kuulemma juurikaan kinaa (turhaa tönimistä tai lyömistä) ja kaikki tulevat kaikkien kanssa hyvin toimeen.

Väinö ei kuitenkaan siirry tavalliseen isojen ryhmään vaan integroituun ryhmään tavallisena lapsena. Tämä ryhmä on hieman pienempi ja siinä on noin 1/3 erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Kun tätä mahdollisuutta meiltä kysyttiin, olin heti sitä mieltä, että kyllä. Eikös tämä ole oiva tilaisuus opettaa, että me ihmiset olemme erilaisia. Tai mitä liki kolmivuotias siitä ymmärtää - se jää nähtäväksi. Toivon, että tämä mahdollisuus kasvattaa Väinöstä tasapainoisen, suvaitsevaisen ja ymmärtäväisen pojan.

Joogaa

Väinö kaivaa jumppamaton esille:
"Sitten jumpataan!"
Minä: "No mitä me jumpataan?"
Väinö: "Aurinkotervehdys."

Isänpäivä

Isänpäiväkin tuli ja meni jossain tässä harmaan syksyn sunnuntaina. Kakuksi tein tänä vuonna suklaakakun, jossa oli välissä kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa ja suklaakermavaahtoa, päällä M&M:iä (isännän herkkukarkkeja) ja reunoja koristivat vohvelisikarit. Kuulostaa ällömakealta, mutta yllättäen ei ollutkaan. Kinuski ei ollut niin makeaa kuin oma tekemä kinuski ja suklaakermavaahtoa jämäköitymään lisättiin siihen vaniljatuorejuustoa, jonka happamuss tasapainoitti makukokonaisuutta. Suosittelen!

Ohjeet täältä:

Pohja

Täyte

Päällys

Päältä jätin pois suklaagliseen ja korvasin sen ohuella suklaakermavaahtokerroksella. No sehän tietysti otii jonkin verran väriä noista M&M:stä, mutta se oli odotettuakin. 

Ja tämä kakku oli parasta pari päivää isänpäivän jälkeen!

Uhmaraivarit

Viime viikolla saimme osamme uudesta uhmaiän tuomasta itsenäistymisriitistä - raivareista.

Olimme lähdössä Väinön kanssa viettämään harmaata lauantai-iltapäivää Ikeaan. Matkan varrella piipahdimme Jyskiin naulakko-ostoksille. Kassalla Väinö keksi, ettei halua meille sitä naulakkoa.

"Äiti, ei osteta tätä. En mä halua tätä naulakkoa. Ostetaan Ikeasta naulakko."

Ovella hän sitten yritti työntää naulakkoa ja minua takaisin kauppaan. Lopulta jouduin kantamaan hänet autoon, jossa raivarit pääsivätkin valtaan. En meinannut saada häntä millä istumaan istuimeen. Jätinkin sitten jalkatilaan ja menin itse etupenkillä laskemaan noin kolmeen sataan. Sillä aikaa Väinö yritti työntää naulakkoa oveesta ulos ja olisi siinä varmasti onnistunutkin, jos olisi osannut ja älynnyt aukaista oven :). Uusi yritys istuimeen laittamisessa ja siinä sitten onnistuinkin. Korvia koskeva huuto jatkui. Kun ohitimme Ikean, takapenkin virsi muuttui huudoksi: "Äiti mennään Ikeaan!!!" Sitä kuunneltiin sitten koko loppumatka.

Kotona Väinö rauhoittui sillä aikaa, kun minä kävin happihyppelyllä kaupassa ostamassa ketsuppia. 

Ja nämä eivät olleet ainoat raivarit. Muutamat oli vielä...

Ja raivareilla tarkoitan sellaista olotilaa, jossa poika menee melkein hysteeriseen tilaan, eikä mikään auta.

Kauden viimeiset frisbeekisat

Avasin ulkopaikkakuntakisat syksyn viimeisten kisojen merkeissä Vihdin Kaatiksella. Kyseessä oli vain naisille suunnattu kilpailu.

Lähdin aikalailla "pidetään hauskaa heitoista huolimatta" -fiiliksellä kisailemaan, sillä en ole kauden aikana kauheasti treenaillut. Sen verran kuitenkin, että alkukesällä otin askelluksen mukaan heittoihin ja sen mukana tarkkuus on parantunut ja heitot ovat pidempiä.

Sää oli kalsea: vettä tihkutti ja tuuli oli kova. Kisassa heitettiin 12+13 väylää, mikä mielestäni sopii naisten kisoihin tosi hyvin. Väsymystä ei ehtinyt tulla missään vaiheessa. Ensimmäisellä kierroksella samassa poolissa heitti 15-vuotias SM-hopeamitalisti. Heitti kyllä tosi hyvin ja voittikin koko kisan ylivoimaisesti. Ensimmäinen kierros meni yllättävän hyvin. Tuuli vaikutti osaltani enemmän puttauksiin kuin pitkiin heittoihin. Pari kertaa ensimmäinen putti meni selvästi ohi tuulen takia. Toinen kierroskin meni ihan kivasti, tosin metsäväylillä puut olivat liikaa tiellä :). Jos olisin heittänyt kaksi metsäväylää hiukka paremmin, olisin päässyt paremmille sijaluvuille.

Yhteistuloksella 105 olin 18 kilpailijan joukossa 11. Sija oli hyvästä omasta suorituksesta johtuen hieman pettymys. Kuudes sija olisi irronnut tuloksella 99, eli melko tasaista oli. Yritän pitää tämän mielessä :). Mutta olen kyllä tyytyväinen omaan tulokseeni, sillä kerrankin niitä hyviä heittoja osui enemmän kuin huonoja. Jäi hyvä mieli.

Oli ihanaa käydä heittämässä kentällä, missä ei ollut koskaan käynyt. Kaatis oli kyllä korkeuseroineen melkoinen kokemus. Väylillä oli todella jyrkkiä mäkiä, mitä piti heittää ylös tai alas. Kori rinteessä ei muuten ole mikään helppo juttu.

Kirpputori

Sain vihdoin ja viimein varattua kirpparipaikan. Muuton aikana tein valmiiksi laatikoita, joissa oli kirpparille lähtevää tavaraa. Pengoin myös vintillä olevat vauvanvaatelaatikot ja laitoin osan menemään myyntiin.

Ensimmäisenä päivänä kävin ruokatunnilla laittamassa astioita jo hyllylle. En halunnut menettää melkein kokonaista päivää. Ekana päivänä menikin yllättävän paljon tavaraa. Viiden päivän aikana on mennyt ihan kivasti juuri tavaraa, vaatteita tosi vähän. Hinnat yritin pitää sen verran alhaisina, ettei se olisi heräteostoksen este. Riippuen siitä, miten paljon tavaraa jää, mietin jatkoa. Uusi pöytä viikoksi vai tavarat hyväntekeväisyyteen? Jää nähtäväksi.

Enterorokko osa 2

Eipä osattu arvata, että enterorokko on jälleen meillä vierailulla. Väinöllä oli pahannäköinen näppylä + punoitus kädessä - jo toinen (eikä kyllä näyttänyt vesirokkonäppylältä), joten kävimme eilen näyttämässä sitä lääkärillä. Väinöllä oli myös kaksi viikkoa sitten korkea kuume ja oli valitellut kitalakeaan. Olipa sielläkin jokunen näppy. Hassua puhua enterorokosta, kun näppyjä on muutama. Tauti on ilmentynyt aivan erilaisena kuin viime talvena.

Enterorokko nyt...

... ja tammikuussa...

... tammikuussa....

... ja minun käsi tammikuussa
(eikä tämä ollut edes pahimmasta vaiheesta!)

Sormet ja varpaat ristiin, että tämä entero on tällainen kesy tapaus! Taitaa oikeasti olla jo jokseenkin voiton puolella. Väinö on ainakin ollut kuumeen jälkeen tosi pirteä. Viime viikolla tosin päiväkotipäivien jälkeen äiti on ollut ihan ykkönen, eikä äiti ole saanut mennä minnekään ilman Väinöä. "Äiti, mä haluan tulla lenkille mukaan!" Sitten tehtiin rataslenkki.

Olen useasti kehunut tätä meidän sisäpihaa. Asutaan keskustan laitamilla ja täällä on oikein viihtyisää. Kaupungin vilinä ei ylety tänne asti, vaikka ruutukaava-alueella asutaankin. Keinu ja hiekkalaatikko riittää leikkivälineinä, kun voi myös potkia palloa, heittää frisbeetä ja bongailla oravia.

Tämä piha voittaa entisen hiekkaisen piha-alueen 10-0!

Heureka!

Saatiin joululahjaksi pääsyliput Heurekaan ja päästiin käyttämään ne vasta viikko sitten. Väinö viihtyi nuhasta huolimatta oikein mukavasti ja jaksoi ilman päikkäreitä yllättävän pitkään. Varsinkin lasten Heureka oli mielenkiintoinen pallopeleineen. Joo, ehkä oli vielä vähän pieni toimimaan itsenäisesti, mutta pääasia oli, että viihtyi. Tätä lisää! Matkaseurana kummitäti.

Varo junaa!

Skitsofoni.

Nämä olivat hieman pelottavia naamareita.

Kuka?

Entä tää?

Tunnistatko?

Kuukävely oli vielä liian jännä kokeiltavaksi. Ehkä ensi kerralla?

Askartelua

Olen haaveillut äitinä ollessa siitä, että jaksaisin askarrella Väinön kanssa mahdollisimman paljon. Nyt ollaan vihdoin päästy siihen ikään, että askartelu onnistuu jo jonkun verran. Puuhelmien liimailu on ollut Väinöstä tosi kivaa. Tänään askarreltiin keittiöleikkeihin synttärikakku.

Minun projektina on ollut tämän viikonlopun jakkara, jonka löysin roskiksen vierestä. Olin miettinyt juuri tällaista jakkaraa eteiseen ja kävi kyllä hyvä tuuri. Jakkara oli tosin ollut ehkä puolipäivää pienessä sateessa, joten pinta oli ehtinyt mennä vähän huonoksi. Päätin maalata jakkaran valkoiseksi (yllätys!). Tämä oli jo helpompi projekti kuin se Väinön sänky. Vielä kolmas kerros ja pitäisi olla hyvä.

Alkutilanne. Taitaa olla Ikeasta tämä.

Kaksi kerrosta maalia. Melkein valmis.

Maalaaminen on kyllä niin kivaa! Tällaiset pienet projektit siis. Vielä pitäisi yhden peilin kehykset hoidella valkoisiksi. Ja jos saadaan lupa, niin aiotaan kyllä maalata jossain vaiheessa nämä olohuoneen kurjan väriset seinätkin. Nythän niissä on kellertävä kuviotapetti, joka on nähnyt jo parhaat päivänsä.

Ja sitten vielä se kirjahylly, pari mattoa ja eteiseen pari säilytyslaatikkoa ja ehkä yhteen ikkunaan verhot (nyt on ruman värinen sälekaihdin, mutta seinässä olisi valmiiksi reiät verhotangolle)... Sitten olisi aika kiva! Tai uusi tv-tasokin olisi kiva, muttei millään tavalla akuutti. Ja joku pieni sohvapöytä tai sivupöytä.

P.S. Parin viikon räkäisen nenän jälkeen Väinölle tuli vihdoin kuume. Jospa flunssa talttuisi vihdoin sillä, eikä enteilisi mitään pahempaa - päiväkodissa kun on ollut sitä entrorokkoa ja vesirokkoa.

Naapureita

Ollaan pikku hiljaa tutustuttu naapureihin - eritoten lapsiperheeseen, joilla on Väinöä vuoden nuorempi poika. Aluksi on ollut pihalla pientä "kinaa" siitä, saako poika lainata Väinön leluja, mutta ihan viime aikoina leikki on alkanut sujua yhdessä. Päiväkodissakin on ollut teemana ihmissuhdetaidot, joten yhdessä leikkiminen on ollut tehostettua. 

Tänään vierailimme ensimmäistä kertaa naapureiden luona. Väinö meni keittiöön, osoitti ikkunaa ja hihkaisi monta kertaa: "Samanlainen!" En ensin ymmärtänyt. Sitten vilkaisin itsekin ulos ja tajusin, että hän osoittaa ulkona olevaa kirkkoa, joka näkyy meidänkin keittiön ikkunasta. Tietty. 

On kiva, että samasta pihasta löytyy melkein samanikäistä leikkiseuraa, jolla on mukavat vanhemmat. Vanhassa kotitalossa ei lapsia asunut ja naapuritalojen lapset olivat useimmiten eri aikaa ulkona. Aikataulut ei tuntunut kohtaavan. 

Väinön päiväkodissa oli vanhempainilta. Päiväkoti on jälleen kerran yksityistämisuhan alla. Harmi. Vaikka talo on vanha - ja täditkin aika vanhoja - on tunnelma hyvä. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä hoitoon. Väinön lempparitäti on kyllä minunkin suosikkini. Toivottavasti kaupunki päättää jatkaa toimintaa omanaan 

Hetkinen

• Meidän sohva on ihan huippu!

• Eteisen verhokin toimii :)

• Melkein kaikilla tavaroilla on jo paikka (uusi, isompi kirjahylly tarvitaan!)

• Innostuin neulomaan pitkästä aikaa!

• Kaunis syksy. 

• Vanhalle ihanalle makkarin verholle löytyi uusi elämä, kun ei ollut enää tarvetta entiseen käyttöön. 

Vehnää ja valkoista sokeria

Vaikka olen opiskellut elintarvikejuttuja ja työskentelen alalla, en silti ole mikään ruoka-aine-ekspertti tai ravintoasiantuntija. En ymmärrä äärimmäisiä dieettejä kuin vain pakosta ja terveydellisistä syistä. En pystyisi sellaisiin ikinä itse. Perinteinen lautasmalli on "mun juttu", jota kuitenkin noudatan aivan liian vähän. Siihen ja säännölliseen ruokailurytmiin kuitenkin pyrin.

Mielipiteitä nykyajan ruoasta minulla kyllä on. Yksi tai kaksi niistä on se, että vehnä ja valkoinen sokeri eivät ole tarpeellisia jokapäiväisessä ruokavaliossa. Halusin kokeilla, miltä tuntuu ja mitä tapahtuu, jos näitä kahta yrittää vältellä.

Projekti alkoi elokuussa ja kahden viikon aikana painoa lähti noin kaksi kiloa. En lisännyt liikuntaa enkä juurikaan muuttanut ruokavaliota muilta osin. Olo oli selvästi kevyempi ja voisin väittää, että en ollut arkena töissä yhtä väsynyt kuin normaalisti. Makeaa ei juurikaan tehnyt mieli. Se olikin yksi projektin tavoitteista, sillä olen aikamoinen karkkirohmu. Voisin syödä karkkia joka päivä.

Sitten tuli isännän siskon häät ja annoin itselleni luvan herkutella. Sinne meni kahden viikon urakka yhden illan aikana! Nyt olen viikon ajan taas syönyt mitä huvittaa, mutta haluaisin jaksaa palata takaisin tuohon vähävehnäiseen ja sokerittomaan ruokavalioon. En ole kauhean orjallinen ja kurinalainen tällaisten juttujen kanssa. Lipsuminen ei minulla näköjään ole lipsumista, vaan luovuttamista.

Projektin tiimoilta tuli kokeiltua myös ohralettuja (toimii!) ja pizzapohjaa spelttijauhoista. Vehnä on halpa raaka-aine ja sen korvaavat tuotteet ovat järjestäen merkittävästi kalliimpia. Siinä sitten pohtimista, miten rahani käytän :). Valkoisesta sokerista voisin sanoa samaa.

1,2,3,4,5

Väinö rakastaa laskemista! Hän laskee ihan mitä tahansa. Hän alkaa olla siinä jo aika hyvä, ja sormen ja laskemisen sykronointi alkaa olla pikku hiljaa kohdillaan. Myös kirjaimet alkaa olla jo osittain hallussa: V niin kuin Väinö, Ä niin kuin äiti, I niin kuin isi, N niin kuin Niilo, Ö niin kuin ötökkä jne. Pari kertaa hän on yllättänyt, kun ollaan mietitty, kenelle jokin kirjain kuuluu:

Minä: "U niin kuin..."
Väinö: "Ukki!"

Minä: "T niin kuin Tarja."
Väinö: "Ja Tuija!"
(Molemmat päiväkodin tätejä)

Olemme yrittäneet saada Väinön pukemaan itse. Välillä hän yrittää vähän, mutta hermot menee välittömästi, jos kaksi jalkaa menee samaan lahkeeseen. Olemme sanoneet, että hän saa karkkia, jos pukee itse päälle. Väinö tykkää karkista, mutta ei ole vielä tarttunut tähän tarjoukseen. Ei ole ilmeisesti tajunnut asian yhteyttä. Ei viittisi millään leluillakaan lahjoja... Keinot ja ajatukset ovat olleet vähissä, mutta tänään tärppäsi:

Minä: "Katsotaan, kuinka pitkälle äiti ehtii laskea sillä aikaa, kun laitat kalsarit jalkaan."
Väinö laittaa kalsarit mukisematta, hymyissä suin jalkaan. Nopeastikin vielä.

Seuraavaksi yöpuku. Toimi!

Muutamana iltana ollaan kokeiltu "pukemisrobottia", jolloin Väinö on istunut minun sylissäni ja ollaan yhdessä puettu. Oikeastaan Väinö on pukenut, mutta olen auttanut reippaasti.

Olen ymmärtänyt, että päiväkodissa Väinö suostuu jonkin verran pukemaan itse. Ehkä tämä helpottuu tästä. Vai vaikeutuu? Nyt on aamuisin helppoa, kun herättää Väinön ja pukee hänelle päälle ja sitten menoksi jo.

+ 3 kk

Kun täällä pohdin, miten käy töiden jatkon, niin jo seuraavana päivänä sain tietää, että työsuhteeni jatkuu vuoden loppuun asti. Jihuu! Toisaalta osaan edelleen olla kiitollinen siitä, että työt jatkuvat, toisaalta taas harmittaa se, että jaossa oli myös yksi vakkaripaikka, joka meni toiselle määräaikaiselle. Mutta se mitä olen kuullut tulevaisuuden suunnitelmista ja muutoksia työpaikallani, sanon että vakinaistaminen meni kyllä oikealle ihmiselle - oikeanlaiselle osaajalle.

Mutta kukapa ei haluaisi vakituista työpaikkaa.

Silti onnellinen.

Syyssateisia kuulumisia

Väinö pääsi vihdoin ja viimein isoon sänkyyn nukkumaan. Pinnasänky alkoi ollakin jo jämpti :).
Pohdittiin pitkään, olisiko sänky jatkettava sänky vai sellainen juniorisänky vai täysmittainen. Lopuksi päädyimme maalaamaan isännän vanhan sängyn. Olinkin haaveillut juuri sen mallisesta sängystä :).

Itse maalausprojekti ei ollutkaan helpoimmasta päästä. Valitsimme ensin valkoisen kuultomaalin eli sävytetyn kalustelakan, joka oli täysi virhevalinta ensikertalaiselle maalarille. Valui, valui, valui. Toisen kerroksen jälkeen kävin hakemassa peittävän kalustemaalin kaupasta ja anoppikin auttoi lopun maalaamisen kanssa (iso kiitos!). Sängystä tuli kuitenkin siisti. Kiiltävä maali olisi varmasti ollut vielä parempi ja kestävämpi maali tähän projektiin kuin puolihimmeä. Ensi kerralla sitten. Olen niin avuton tällaisissa projekteissa.

Onhan tuo täyspitkä sänky iso, mutta ei mahdottoman iso. Ainakin on tilaa ja on ihanaa lukea iltasatu kainoittain <3.

Yöunilla.

Joskus teininä tuli kerättyä Aku Ankan taskukirjoja ja ne ovat kulkeneet lukuisien muuttojen mukana. Nyt ne ovat päässeet oikeasti esille ja luettavaksi! Nyt ei pikkumies vielä jaksa kuunnella Aku-tarinoita.

Väinö läsähti päiväkodissa pikkukiven päälle ja tuli mustelma silmäkulmaan. Nyt on sitten musta silmä. Kuva vähän huono, kun ei oikein halunnut sitä kuvattavan.

Hei, mä maalaan tätä mun autotallia!

Frisbeenheitossa on tapahtunut pienimmällä hurja kehitys. Kiekko lentää jo yllättävän pitkälle ja jostain kummallisesta syystä jo teknisestikin aika oikein. Tuo isompi mieskin on kehittynyt hyväksi puttaajaksi, minä jankkaan paikallani ja pakitan, sillä en ole jaksanut harjoitella. Taitaa jäädä tämän syksyn seuranmestaruuskisat heittämättä, ettei tarvitse hävetä.

P.S. Meille saapui tällainen Selätin-kopio :).

P.P.S. Tässä jännätään, josko työn jatkosta tulisi piakkoin jotain lisätietoa. Kuukausi vielä sopimusta jäljellä ja opettelen koko ajan uusia hommia... Eikös tuo ole aika selvää?

Arvaa mitä!

Pääkäne?

Paukka?

Helipotteri?

Pessuli?

Sohva tuli!

Uusi sohva tuli! Se on ihana! Ihanan värinen ja täydellisen kokoinen. No okei, meistä molemmista tuntui, että onko tämä nyt sitten vähän liiankin jämäkkä, mutta varmasti lytistyy ajan myötä. Isäntä on ainakin tuohon avopäätyyn nukahtanut jo muutaman kerran :). Kuva ei nyt ole mitä parhain, mutta siitä saanee selville, millainen ihan uus ihanuus meille tuli. Tykätään! Ainoa miinus on se, ettei sille mahdu välttämättä nukkumaan yöksi.

Rakastan tätä aktiivista kaupunginosaa. Pari viikkoa sitten aivan naapurissa oli paljon purjelaivoja. Käytiin niitä Väinön kanssa katsastelemassa. Muutamiin pääsi tutustumaankin. Oltiin sopivasti aamulla, eikä ruuhkaa juuri ollut.

Forum Marinumin edessä on jättimäinen
päivänkakkara.

Leikki pikku-Förillä loppui harmillisesti, kun Väinö istui taustalla näkyvällä penkillä ja kiepsahti siitä aidan yli pääedellä ulos. Iso itku ja säikähdys, ei onneksi mitään muuta.

Koska asutaan aivan kirkon vieressä, Väinöä alkanut kiinnostaa kirkot. Hän on jo viikkoja halunnut käydä Martin kirkon sisällä. Yhtenä iltapäivällä he sitten olivat isännän kanssa menneet kirkolle, mutta se ei ollutkaan auki yleisölle. Olimme samana päivänä lähdössä keskustaan ja päätimme poiketa Tuomiokirkossa. Harmillisesti olimme vähän myöhässä, sillä ovet olivat menneet viisi minuuttia aikaisemmin kiinni. Seuraavana päivänä osattiinkin ajoittaa vierailu oikeaan aikaan ja Väinö pääsi vihdoinkin vierailemaan Tuomiokirkossa sisällä. Ei olisi halunnut lähteä sieltä pois. Ihmeteltävää riitti!

Tässä ihanassa kaupunginosassa on myös urheilustadion. Viime viikonloppuna käytiin juoksemassa rata NELJÄ kertaa ympäri. Ei tosin yhtämittaan juostu, mutta aika pitkän matkan Väinö jaksoi kuitenkin juosta. Yleensä pitää kävellessäkin ottaa syliin melkein heti... Hypättiin myös pituutta ja pompattiin jokaisen viivan yli juoksuradalla. Oli ihan mielettömän hauskaa ja aiotaan urheilla tuolla kentällä uudelleenkin.

Klo 19:26, lämpötila +26 C!

Hyppy!

Maltti ja Valtti Pikku Kakkosesta kävi Seikkailupuiston Musapicnicillä esiintymässä ja jakamassa leimoja liikennekaupungissa. Täytyihän niitä käydä moikkaamassa :).

Töissä onkin ollut oikea hulina viikko. Olen tehnyt oikeastaan kahta työtä yhtä aikaa ja opetellut kolmatta siinä sivussa. Tällä viikolla on ollut sellainen olo, ettei kauheasti ole uudet asiat jääneet mieleen. Sen verran kova tahti on ollut muissa töissä.

Olen jo insinöörikouluajoista asti haaveillut, että saisin joskus oppia käyttämään SAP-nimistä ohjelmaa. Nyt olen saanut siihen "tutustua". Teen sen kanssa päivittäin töitä ja uusi osittainen työnkuvani vaatii lisää sen opettelemista. Ohjelma toimintoineen on melkoinen viidakko. Samalla kun se on looginen ja yksinkertainen, se on monimutkainen ja epälooginen. Sen kanssa pitää tietää mitä tekee, miten tekee ja missä tekee. Oikeastaan mitään ei voi kokeilla ja etsiskellä huvikseen. 

Olen aina pitänyt matematiikasta ja numeroista, mutten koskaan ole edes harkinnut mitään tilintarkastajan tms. ammattia. Nyt saan pyöritellä numeroita joka päivä. Materiaali- ja tuotesaldoja, nimikenumeroita ja laskuja. Se on ihanaa!

Olipa kerran vuosi sitten...

Vuosi sitten oli viime aikaisen elämäni kamalinta ja jännittävintä aikaa. Häät lähestyivät, mutta töissä oli pelkkää tuskaa. En voi vieläkään ymmärtää, miten edellisen työpaikkani ilmapiiri saattoi olla sellainen kuin oli.

Ehkä elämä päätti, että on minun aikani kokea, millaista on, kun ei sovi työyhteisöön. Potki perseelle oikein kunnolla. Opin arvostamaan hyvää yhteishenkeä, huumorintajua ja tiedon jakamista työyhteisössä. Opin, että vaikka työnsä tekee niin hyvin kuin pystyy, ei se aina riitä. Jotkut eivät vain hyväksy uutta ja ahkeraa työntekijää rinnalleen, vaan kokee sellaisen uhkana. Kaipasin nykyisen työpaikkani työkavereita, työyhteisöä ja -ympäristöä, asennetta jakaa tietoa, jotta oma työ helpottuu. 

Ihmettelen, miten jaksoin puoli vuotta. Näin siitä ajasta viisi kuukautta melkein joka yö unta työstäni. Työn yksinkertaisuus varmaan oikein lietsoi unia. Nyt en ole nähnyt unta kertaakaan nykyisestä työstäni. Tai yhtenä yönä vilahti jokin SAP-näkymä unessa, mutta pikaisesti vain. 

En voisi olla onnellisempi työn suhteen. Muut lomailee, minä lomailin tarpeeksi jo keväällä, vaikkei se kovin rentoa lomailua ollutkaan. Työkaverini ovat huippuja: fiksuja ja huumorintajuisia. Olen kiitollinen työpaikastani, vaikka se on määräaikainen. Tämä kokemus on arvokasta! 

Muistakaa tekin olla kiitollisia työpaikastanne, vaikkei joka päivä olisikaan ruusuilla tanssimista. Jos ette arvosta, kannattaa miettiä, onko muita vaihtoehtoja. Nykyisin entinen, samanikäinen kollegani teki rohkean päätöksen: hän jätti vakituisen työpaikkansa, koska ei saanut pomoltaan arvostusta - tosin pelasi kyllä sen verran varman päälle, että oli juuri saanut uuden vakituisen työpaikan ennen irtisanoutumistaan :). 

Minä täällä hämmästelin tänään lapseni piirustustaitoa: ympyröitä :). 

Hänestä taitaa tulla myös perfektionisti. 

P.S. Ensimmäinen hääpäivä häämöttää!

Sopeutumista

Ei voi muuta kuin olla ylpeä pojastaan. Uuteen kotiin muutto on sujunut aivan loistavasti. Ehkä tässä on sitten itsekin tehnyt jotain oikein. Saimme vuokrasopimuksen liitteenä kuvia asunnosta ja niitä katseltiin melkein kuukauden verran liki joka päivä. Samoin ennen muuttopäivää juttelimme hyvissä ajoin muuttopäivän tapahtumista. Kun mummi haki Väinön vanhasta kodista, selitin Väinölle, ettei hän enää tule sinne takaisin. Väinöllä oli tosi jännä ilme. Aivan kun hän olisi jättänyt hyvästit asunnolle mielessään.

Väinö nukkui ensimmäisen viikon meidän huoneessa, sillä hänen huoneessa oli paljon laatikoita ja säkkejä. Kun saimme niitä tyhjennettyä, oli aika siirtää Väinö omaan huoneeseen. Parina yönä hän itki "Missä äiti on?", mutta rauhoittui nopeasti. Nyt on yöt menneet kuten ennenkin: välillä nukkuu koko yön omasssa sängyssä, välillä kampeaa meidän väliin jossain vaiheessa.

Vaipat?

Yhtäkkiä tuli jokin oivallus - vai oliko pottapalkkio vihdoin tarpeeksi motivoiva? Väinöllä oli pitkään vaihe, jolloin potalla käynti ei kiinnostanut pätkääkään. Otimme käyttöön jo ennestään tutun "tähtinkartan". Piirrettiin sopiva määrä ruutuja, jokaisesta pissistä ja kakasta piirrettiin ruutuun tähti (Väinö ei nimittäin tarroja oikein ymmärrä - sitäkin kokeiltiin), ja kun kaikissa ruuduissa oli tähti, sai jonkin palkkion. Väinö on "himoinnut" kahvinkeitintä ja sovittiin etukäteen, että hän saa sellaisen, kun tähtikartta on täysi. Sellaisen hän myös sai.

Nyt Väinö on ollut puolitoista viikkoa ilman vaippaa. Housutkaan ei ole kovin montaa kertaa kastuneet. JEEEEEE! Tuskin enää takapakkia tulee. Mutta tämä on kumma juttu: iso muutos elämässä poikii toisen ison muutoksen pienen miehen elämässä :).

P.S. Väinö on "iso poika", joka ei enää keinu vauvojen keinussa...

Tunnelmia

Aikamoista: asumme nykyään yhtä kaukana kauppatorista kuin ennen, etäisyys noin 2 km. Tämä puoli jokea on tosi paaaaaljon aktiivisempaa ja vilkkaampaa. Kun kävelee keskustaan tuntuu, että on jossain Euroopan kaupungissa. Näin kesällä jokiranta kuhisee ihmisiä ja terassit on täynnä auringon ja oluen nauttijia. Olemme viime vuodet asuneet rauhallisemmalla puolella joen vartta ja nyt se tuntuu, kuin olisimme eläneet jossain aktiivisen elämän ulkopuolella. Ei sillä, ettenkö nauttisi rauhasta. Kotikissojahan me kuitenkin olemme :).

Kortteli, jossa asumme on rauhallinen. Meillä on ihanan iso ja viihtyisä sisäpiha, jossa Väinökin tykkäää leikkiä. Ennen piha ei ollut niin viihtyisä, vaikka leikkipaikkoja olikin. Vaikka autoja on paljon kadulla ja asumme ruutukaava-alueella, on takapihalla ihanan leppoisa tunnelma. Olemme myös saaneet jo naapurituttuja yhdestä lapsiperheestä.

Minä olen tyytyväinen tähän muutokseen elinympäristössä, vaikka tiettyä tunnelmaa kaipaan vanhasta asuinpaikasta. Ajattelen, että minusta voisi tulla jollain tavalla aktiivisempi, kun asumme aktiivisemmalla alueella. Olemme niin huonoja lähtemään mihinkään - kuten jo kirjoitin, olemme varsinaisia kotikissoja. Kaipaan jo sitä, että jaksaa lähteä "johonkin".

Koti on saanut pikku hiljaa jo tilaa. Enää on oikeastaan laittamatta sellaisia tavaroita paikoillen, mille ei löydy paikkaa. En tiedä, mitä niille tekisi, mitä menisi vintille, mistä luopui. Jotain voisi varmaan heittää jopa pois.

Meidän eteisen komero sai vihdoin ja viimein hyllyt paikoilleen. Ok, olen hieman pettynyt siihen, mitä kaappi sisälleen vetää, mutta tärkeimmät sinne meni: hiekkalelut, fribakassit sekä pahveille ja pulloille kierrätyskassit.

Meillä ei ole väliovea, jonka takia kaikki käytävän äänet kuuluvat selvästi ja varmasti myös toisin päin, kaikki meidän äänet kuuluvat käytävään selkeästi. Viriteltiin oviaukkoon (suihku)verhotanko ja siihen verho. Koska tavallisesta verhosta ei oikein ole hyötyä, ja löysin Ikeasta tämän ihanan verhon, ompelin verhon toiselle puolelle huopaa (Eurokankaasta löytyi). Ja tsadaa! Tämä valmistui vain kahdessa viikossa :D. Enpä osaa sanoa, että vaimentaako tämä viritelmä yhtään ääniä, mutta minusta se on hauska.

"Menkää ulos! Menkää nauttimaan luonnosta!"

Tässä näkyy meidän keittiön kello toistaiseksi :).

Väinö käsitteli ensimmäisen viikon aikana alla olevan kuvan mukaisesti muuttoa. Koiraa vähän pelotti. Onneksi hali auttoi ja olestkelu yhteisessä majassa. Nykyään tuo toimii hissinä :).

Autotalli!

Ollaan me ehditty ja maltettu tekemään muutakin kuin järjestelemään tavaroita. Väinön kanssa käytiin jokiristeilyllä Förillä, ollaan syöty paaaaljon jäätelöä, piirretty ja kiipeilty läheisillä kallioilla sekä leikitty Muumipuistossa ja kissapuistossa.

"Ääliööö", huutaa Väinö, kun jäätelöä haluaa.

Hienot on naapuruston maisemat ja kiipeilymahdollisuudet.

Tuo meidän pikkuherra on monipuolista sanavarastoaan viime aikoina. Lauseet alkavat olla suht selviä ja pitkiäkin. "Isin kaveri Otto asuu viereisessä talossa." Viime päivinä on tullut myös "melko vaativa" äänensävy, kun hän haluaa jotain. "Minun!" "Väivön!" "Haluan!" Mitä tämä uhmaikä vielä sisältääkään?