Vierailu poliisiasemalla

Elokuun alkupuolella käväisin poliisiasemalla vain todetakseni, ettei siellä enää palvella lupa-asioissa jonottamalla. Minun siis piti hankkia ajokortistani kaksoiskappale sukunimen muutoksen myötä. Eipä siinä muuta kuin aikaa varaamaan, jonka olisin voinut tehdä itse netissäkin. Varasin samalla ajan passin hankkimista varten, sillä yksi aika oli vain yhtä lupa-asiaa varten (!!!). No, sain ne peräkkäin.

Sunnuntai-iltana aloin sitten etsimään passikuviani, jotka olin nähnyt perjantaina siivotessani lattialla. En tietenkään löytänyt niitä. Passia varten olisin tarvinnut kuvan, mutta ajokorttia varten kuvani oli jo poliisin tietokannassa ja se oli vielä tarpeeksi tuore kuva. Etsin kuvia vaikka mistä loogisesta ja epäloogisesta paikasta (mm. vessasta...), mutta niitä ei löytynyt. Peruutin sitten sen passiajan, sillä en tiennyt, olisinko ehtinyt käymään passikuvassa ennen poliisiasemalle menoa. Olin kuitenkin aamuvuorossa.

Aamulla keksin vielä katsoa yhden repun taskusta kuvia. Siellähän ne olivat. Tosin peruuttamani passiaika oli jo mennyt. Minäkin jonotin aikojani yli kuukauden.

Ajokorttihomma sujui kädenkäänteessä. Uuden pitäisi tulla postissa, kun kakkosvaiheen jälkeinen korttinikin. Mutta passihommassakin kävi sinänsä ihan hyvä tuuri, että passikuvan pitää olla korkeintaan 6 kuukautta vanha. Minun kuvani olivat kaksi vuotta vanhoja. Passi jäi vielä hakematta. Eipä sillä olisi lähiaikoina edes käyttöä (paitsi häämatka! Mihin? Koska? Tarvitseeko passia?)

Minulla on jo useana päivänä soinut töissä ollessa päässä Fame-elokuvasta tuttu Out here on my own -kappale. Alun sanat menee näin:

Sometimes I wonder where I've been
Who I am
Do I fit in.
Make believin' is hard alone,
Out here on my own

We're always provin' who we are
Always reachin' for the risin' star
To guide me far
And shine me home
Out here on my own

Varsinkin tuo alku on mietityttänyt. Minulla on sellainen olo, että alitajuntani sanoo, että hae toista työpaikkaa. Vaikka olenkin jo joten kuten sopeutunut työpaikkaani - vaikka se olikin yllättävän hankalaa - en koe, että minun paikkani olisi siellä. Työpaikassani on ihan käytännön asioissa todella paljon puutteita ja sellaisia epäkohtia, mistä en pidä. Koko ajan kalvaa epävarmuus asioista ja esimerkiksi ihan työvuoroista. Minun kohdallani ei ole tietoakaan toistuvasta kierrosta, vaan aina viskellään vuorosta toiseen. Ja ne vuorot saa tietää todella myöhään. Muuta elämää ei oikein voi suunnitella. Tai sitten on suunniteltava ja oltava pois töistä.
Onneksi minulla on sellainen työsopimus, että voin hakea toista työpaikkaa ja lähteä, jos sellaisen saan.

Ihanan lämmin syyskuu

Kesä ei tunnu päästävän irti. Syyskuiset päivät ovat olleet ihan lämpimiä. Tosin ne on vietetty suurimmaksi osaksi töissä tai nukkuen.

Kaikkien mutkien ja epätoivojen jälkeen sain lopulta työsopimukseen jatketta jouluun asti. Samoissa hommissa mennään. Ehkä mä kestän. :) Voin kertoa, että punajuuren työstäminen on melkoisen sotkuista hommaa. Viime viikolla olin ainut suomalainen pakkaustyöntekijä yövuorossa. Minun lisäksi oli kourallinen vietnamilaisia sekä yksi venäläinen. Onneksi oli muutama suomalainenkin muissa hommissa :). Olisi muuten tullut yksinäistä, sillä nuo ulkomaalaiset ei kauhean hyvin suomea puhu. Jokseenkin ymmärrettävästi kyllä. Oli kuitenkin kiva yövuoroviikko. Yllätin itsenikin, kuinka hyvin osasinkaan säätää oikkuilevaa etikettikonetta. Joskus säädöt ovat niin pienestä kiinni, ettei oikein tiedä mistä kannattaisi aloittaa.

Olen jopa jaksanut ommella piiiitkästä aikaa. Tilasin netistä Väinölle pipokankaan ja samalla silmiin osui niin hieno työkonekangas, että sellaista oli pakko tilata. Siitä tuli sitten paita. Harmi vain, että pipokangas olikin joustamatonta trikoota, mutta koska piposta tuli hieman liian iso, se sopii ihan hyvin Väinön päähän. Kankaat on siis ostettu Kangas-Mallasta. Kannattaa tutustua niiden valikoimiin.

Päivä päivältä Väinö on suurempi koomikko. Vanhempien ikä pidentyy, kun saadaan niin hyvät naurut joka päivä. Voileivän päälle voi esimerkiksi laittaa ihan hyvin jogurttia. Yllätyksekseni Väinö myös söi loihtimansa iltapalansa.

Käytiin Väiskin kanssa iltaretkellä Halistenkoskella. Siellä voi bongailla lintuja, hyvällä tsäkällä myös kaloja ja tietysti heittää kiviä. Äiti opetti.

Ostettiin jo pinnasängyn hankinnan yhteydessä juniorilaita Väinön sänkyyn. Saas nähdä, pysyykö poika yöllä sängyssään. Nyt on iso tyyny alla, en tiedä pitäiskö tuohon keskelle kuitenkin kehittää yön ajaksi jotain. Väinö tykkää tosi paljon mennä itse sänkyynsä.

Kaupunkireissulla bongattiin paloautoja. Pelastussukeltajat sukelsi Aurajoesta tavaraa. Ei ehditty näkemään, löytyikö sieltä mitään (todennäköisesti kyllä), kun piti lähteä kotiin päin. Väinö oli tietysti ihan fiiliksissä paloautoista. Ostettiin Väinölle uusi palapeli ja sehän olikin ihan helppo! Tai mieluisat palat :).

"Wauuuu!"

Olen ihan hurahtanut Instagram-kuviin. Ne näyttää ihan törkeän hyviltä kehitettyinä! Ja hääkuvatkin on teetetty, kansitetty ja Ifolor-kirjakin sitten teetettiin. Oi se ihana päivä!

Touko, Pupu, Einstein ja pullo

Toukon sijaan yöunivarustukseen kuuluu nykyään Touko, Pupu (vielä nimäemätön), Einstein (krokotiiliuniriepu) ja juomapullo. Ja ne samat kerätään kainaloon aamulla kun herätään :). Onneksi ne unohtuvat päivän aikana ja ilman niitä osataan elää. Tai en tiedä, mitä illoista tulisi ilman noita pehmoja. Onneksi ei tarvitse vieroittaa tai kokeilla. 

Päiväunille riittää helposti Touko ja pullo. Tosin mummilassa unet onnistuu ilman niitäkin. 

Parasta viihdettä :)

Väinö osaa nykyään myös kutittaa. "Kutikuti"-sanat tulee omalla tavalla, mutta tunnistettavasti. Tuntuu, että sanoja tulee lisää melkein joka päivä. Poppu=loppu, keitubaan=keinumaan ja leppä=lehmä. Myös frisbee on tullut pari kertaa tunnistettavasti, kutakuinkin "ibbii" tai vastaavaa. "Ei oo" on vakiovastaus melkein mihin vain. Leikitäänkin usein ulkona kioskia, jossa minä olen asiakas ja kysyn Väinö-myyjältä, mitä heillä on.

"Onko teillä leipää?"

"Ei oo."

"Onko teillä pikkuautoja?"

"Ei oo."

Ja niin edelleen. Hauskaa ainakin minun mielestäni.