Runoja.

En ole hetkeen kirjoitellut mitään, mutta aina löytyy jostain varastoista uusia. Olen kerännyt kaikki tähän mennessä löytämäni yhteen tiedostoon ja niitä on jo pienen kirjallisen verran - 21 sivua. Ehkä täytyy alkaa pian taittohommiin :D.

---

Kosketat minua kädelläsi
Tahtoisin, että kosketat sydämelläsi

Katsot minua silmilläsi
Tahtoisin, että avaisit minulle sielusi

Olet hiljaa
Tahtoisin, että olisimme hiljaa yhdessä

Niin lähellä
Liian kaukana

---

Eristynyt

Kahleissa

Vapautunut

Kotona

Oma paikka

Rauhallisuus

Hiljaisuus

Yksinäisyys

---

En pidä itsestäni tällaisena

Hermoraunio
Mustasukkainen
Helposti henkisesti loukkaantuva

Äkkipikainen
Ailahteleva
Heikkohermoinen

Rauhaton
Alakuloinen
Tylsä

Hymyilemätön
Tuskainen
Vaikea

Tahdon itseni takaisin!
Tahdon olla Minä!

Iloinen
Naurava
Itsevarma

Kelmeä
Ihana
Täynnä onnellisuutta

Ahkera
Menevä
Ailahtelematon

Tasapainoinen
Veikeä
Rakastettava

Tahdon olla Minä!

---

Hetken aikaa
tuntuu siltä
että pakkaan tavarani
enkä tule enää takaisin

En voi sietää
epävarmuuttani
itsestäni
kiukkuani
ja turhuuttani.

Kaikki mitä haluan
on olla rakastettu
ja minä hölmö
kiukuttelen tätä tunnetta vastaan.

---

Aina joskus

- silloin tällöin –

kun katson sinua
en voi uskoa
että olet minun
Salaisesta unelmasta
todelliseen onneen.

---

Stockholm - again

Oltiin siskon kanssa taas kerran Tukholmassa käymässä. Tänä vuonna ei oikein budjetti riittänyt pidemmälle reissulle. Onnistuttiin kuitenkin löytämään jo tutuksi tulleesta kaupungista ihan uusia paikkoja :). Onhan siellä vaikka mitä nähtävää!

On ollut aivan ihanan aurinkoista! Harvemmin viime vuosina olen ollut näin ruskettunut kesällä kuin nyt. Tai luulen ainakin niin. Vielä ainakin viikko on luvattu yhtä kivaa keliä, toivottavasti pidempääkin. Eilen oli sellainen olo täällä Turussa, että olisi ollut ulkomailla. Oltiin ulkona puistossa brunssilla ja illalla käytiin vielä ulkoruokinnassa pizzalla ja jotenkin oli sellainen fiilis, että olis ollut jossain etelän lämmössä. Vielä kymmenenkin aikaan illalla oli ihanan lämmintä.

Töissä ei mitään ihmeellistä. Tällä viikolla iltavuoroa, joka on sinänsä kiva, että saa nukkua pitkään :).

Mun mustasilmäsusanna parvekkeella on alkanut kasvaa oikein mukavasti. Kukintoja odotellessa.

Kehon kuuntelua

Mä olen viime aikoina kuunnellut omaa kehoani lähinnä sen kipujen ja pyöräilykunnon kautta. Olen unohtanut antaa sille rentoutusta.

Vuorotyö on aiheuttanut sen, että kynnys lähteä kuntosalille treenaamaan on noussut huimasti. Tiedän, että olen sellainen treenaaja, että aina pitää tehdä täysillä ja melkein maksimipainoilla. Miksi en joskus voisi mennä tekemään pienemmillä painoilla ja antaa veren kiertää lihaksissa? Nyt olen ihan pökkelö, kun joka paikka on jumissa ainesosasäkkien nostelusta. Olen unohtanut venyttelyn ja muutenkin rentoutumisen. Vaikka olenkin opetellut kevään mittaan katsomaan telkkaria ja löhöämään sohvalla, ei se silti tunnu rentoutumiselta. Se tuntuu vain laiskottelulta. Viime viikko oli yövuoroa ja se tuntuu erityisen rasittavalta keholle. Pyöräilyllä tulee kuitenkin hoidettua aika paljon kuntoa, mutta ei kuitenkaan koko kehon hyvinvointia.

Sen lisäksi, että kuntoilu on jäänyt yksipuoliseksi, on myös ruokavalio tuntuu olevan rempallaan. Yövuorossa tulee syötyä kauheesti herkkuja eikä kasvikset muutenkaan tunnu maistuvan. Ehkä kannattaisi kiinnittää huomiota tähänkin ja antaa keholle jotain hyvää ja luonnollista.

Mun täytyy varmaan kirjoittaa Fit-lehteen artikkelitoivomus vuorotyöstä ja sen aiheuttamista vaatimuksista ja muutoksista keholle.

Maailmoja

Tein tänään kauppamatkalla yllättävän mietiskelyhavainnon. Vaikka mun nykyinen työ on periaatteessa yksinkertaista - varsinkin kun kaikki ajattelujutut vielä oppii - niin se maailma, missä töitä teen, tuntuu silti paljon mielekkäämmältä kuin maailma, missä työskentelisin tanssiopettajana. Mä olen jo kauan toitottanut sitä, että nyt tuntuu opiskelu ja ala hyviltä ja onnistuneilta valinnoilta, mutta että siihen päälle tulee vielä yllättäen tällainen fiilis, tuntuu vielä enemmän mahtavalta.

Olen paljon pohtinut (no en kylläkään kovin tietoisesti viime aikoina) omaa matkaani löytää itseni. Nyt tuntuu siltä, että olen tietyllä tasolla tasapainossa ja sinut (tai minut) itseni kanssa. Kunhan vain muistaisin sen itsekin aina. Matka minuuteen ja ehkä sen myötä myös aikuisuuteenkin on ollut vaihderikas, mutta se on opettanut paljon. Huonojen asioiden kautta olen ajautunut maailmaan, jossa on hyvä olla ja jossa voin luottaa ja uskoa itseeni.

Tässä pinnallisten kirjoituksien alla olen myös ensimmäistä kertaa ikinä potenut vakavaa vauvakuumetta. En ole ikinä ennen toivonut niin paljoa omaa jälkikasvua kuin viime aikoina. Tosin vielä ei ole sen aika, mutta haaveillahan saa :). Jännä olo.