Olipa kerran vuosi sitten...

Vuosi sitten oli viime aikaisen elämäni kamalinta ja jännittävintä aikaa. Häät lähestyivät, mutta töissä oli pelkkää tuskaa. En voi vieläkään ymmärtää, miten edellisen työpaikkani ilmapiiri saattoi olla sellainen kuin oli.

Ehkä elämä päätti, että on minun aikani kokea, millaista on, kun ei sovi työyhteisöön. Potki perseelle oikein kunnolla. Opin arvostamaan hyvää yhteishenkeä, huumorintajua ja tiedon jakamista työyhteisössä. Opin, että vaikka työnsä tekee niin hyvin kuin pystyy, ei se aina riitä. Jotkut eivät vain hyväksy uutta ja ahkeraa työntekijää rinnalleen, vaan kokee sellaisen uhkana. Kaipasin nykyisen työpaikkani työkavereita, työyhteisöä ja -ympäristöä, asennetta jakaa tietoa, jotta oma työ helpottuu. 

Ihmettelen, miten jaksoin puoli vuotta. Näin siitä ajasta viisi kuukautta melkein joka yö unta työstäni. Työn yksinkertaisuus varmaan oikein lietsoi unia. Nyt en ole nähnyt unta kertaakaan nykyisestä työstäni. Tai yhtenä yönä vilahti jokin SAP-näkymä unessa, mutta pikaisesti vain. 

En voisi olla onnellisempi työn suhteen. Muut lomailee, minä lomailin tarpeeksi jo keväällä, vaikkei se kovin rentoa lomailua ollutkaan. Työkaverini ovat huippuja: fiksuja ja huumorintajuisia. Olen kiitollinen työpaikastani, vaikka se on määräaikainen. Tämä kokemus on arvokasta! 

Muistakaa tekin olla kiitollisia työpaikastanne, vaikkei joka päivä olisikaan ruusuilla tanssimista. Jos ette arvosta, kannattaa miettiä, onko muita vaihtoehtoja. Nykyisin entinen, samanikäinen kollegani teki rohkean päätöksen: hän jätti vakituisen työpaikkansa, koska ei saanut pomoltaan arvostusta - tosin pelasi kyllä sen verran varman päälle, että oli juuri saanut uuden vakituisen työpaikan ennen irtisanoutumistaan :). 

Minä täällä hämmästelin tänään lapseni piirustustaitoa: ympyröitä :). 

Hänestä taitaa tulla myös perfektionisti. 

P.S. Ensimmäinen hääpäivä häämöttää!

Sopeutumista

Ei voi muuta kuin olla ylpeä pojastaan. Uuteen kotiin muutto on sujunut aivan loistavasti. Ehkä tässä on sitten itsekin tehnyt jotain oikein. Saimme vuokrasopimuksen liitteenä kuvia asunnosta ja niitä katseltiin melkein kuukauden verran liki joka päivä. Samoin ennen muuttopäivää juttelimme hyvissä ajoin muuttopäivän tapahtumista. Kun mummi haki Väinön vanhasta kodista, selitin Väinölle, ettei hän enää tule sinne takaisin. Väinöllä oli tosi jännä ilme. Aivan kun hän olisi jättänyt hyvästit asunnolle mielessään.

Väinö nukkui ensimmäisen viikon meidän huoneessa, sillä hänen huoneessa oli paljon laatikoita ja säkkejä. Kun saimme niitä tyhjennettyä, oli aika siirtää Väinö omaan huoneeseen. Parina yönä hän itki "Missä äiti on?", mutta rauhoittui nopeasti. Nyt on yöt menneet kuten ennenkin: välillä nukkuu koko yön omasssa sängyssä, välillä kampeaa meidän väliin jossain vaiheessa.

Vaipat?

Yhtäkkiä tuli jokin oivallus - vai oliko pottapalkkio vihdoin tarpeeksi motivoiva? Väinöllä oli pitkään vaihe, jolloin potalla käynti ei kiinnostanut pätkääkään. Otimme käyttöön jo ennestään tutun "tähtinkartan". Piirrettiin sopiva määrä ruutuja, jokaisesta pissistä ja kakasta piirrettiin ruutuun tähti (Väinö ei nimittäin tarroja oikein ymmärrä - sitäkin kokeiltiin), ja kun kaikissa ruuduissa oli tähti, sai jonkin palkkion. Väinö on "himoinnut" kahvinkeitintä ja sovittiin etukäteen, että hän saa sellaisen, kun tähtikartta on täysi. Sellaisen hän myös sai.

Nyt Väinö on ollut puolitoista viikkoa ilman vaippaa. Housutkaan ei ole kovin montaa kertaa kastuneet. JEEEEEE! Tuskin enää takapakkia tulee. Mutta tämä on kumma juttu: iso muutos elämässä poikii toisen ison muutoksen pienen miehen elämässä :).

P.S. Väinö on "iso poika", joka ei enää keinu vauvojen keinussa...

Tunnelmia

Aikamoista: asumme nykyään yhtä kaukana kauppatorista kuin ennen, etäisyys noin 2 km. Tämä puoli jokea on tosi paaaaaljon aktiivisempaa ja vilkkaampaa. Kun kävelee keskustaan tuntuu, että on jossain Euroopan kaupungissa. Näin kesällä jokiranta kuhisee ihmisiä ja terassit on täynnä auringon ja oluen nauttijia. Olemme viime vuodet asuneet rauhallisemmalla puolella joen vartta ja nyt se tuntuu, kuin olisimme eläneet jossain aktiivisen elämän ulkopuolella. Ei sillä, ettenkö nauttisi rauhasta. Kotikissojahan me kuitenkin olemme :).

Kortteli, jossa asumme on rauhallinen. Meillä on ihanan iso ja viihtyisä sisäpiha, jossa Väinökin tykkäää leikkiä. Ennen piha ei ollut niin viihtyisä, vaikka leikkipaikkoja olikin. Vaikka autoja on paljon kadulla ja asumme ruutukaava-alueella, on takapihalla ihanan leppoisa tunnelma. Olemme myös saaneet jo naapurituttuja yhdestä lapsiperheestä.

Minä olen tyytyväinen tähän muutokseen elinympäristössä, vaikka tiettyä tunnelmaa kaipaan vanhasta asuinpaikasta. Ajattelen, että minusta voisi tulla jollain tavalla aktiivisempi, kun asumme aktiivisemmalla alueella. Olemme niin huonoja lähtemään mihinkään - kuten jo kirjoitin, olemme varsinaisia kotikissoja. Kaipaan jo sitä, että jaksaa lähteä "johonkin".

Koti on saanut pikku hiljaa jo tilaa. Enää on oikeastaan laittamatta sellaisia tavaroita paikoillen, mille ei löydy paikkaa. En tiedä, mitä niille tekisi, mitä menisi vintille, mistä luopui. Jotain voisi varmaan heittää jopa pois.

Meidän eteisen komero sai vihdoin ja viimein hyllyt paikoilleen. Ok, olen hieman pettynyt siihen, mitä kaappi sisälleen vetää, mutta tärkeimmät sinne meni: hiekkalelut, fribakassit sekä pahveille ja pulloille kierrätyskassit.

Meillä ei ole väliovea, jonka takia kaikki käytävän äänet kuuluvat selvästi ja varmasti myös toisin päin, kaikki meidän äänet kuuluvat käytävään selkeästi. Viriteltiin oviaukkoon (suihku)verhotanko ja siihen verho. Koska tavallisesta verhosta ei oikein ole hyötyä, ja löysin Ikeasta tämän ihanan verhon, ompelin verhon toiselle puolelle huopaa (Eurokankaasta löytyi). Ja tsadaa! Tämä valmistui vain kahdessa viikossa :D. Enpä osaa sanoa, että vaimentaako tämä viritelmä yhtään ääniä, mutta minusta se on hauska.

"Menkää ulos! Menkää nauttimaan luonnosta!"

Tässä näkyy meidän keittiön kello toistaiseksi :).

Väinö käsitteli ensimmäisen viikon aikana alla olevan kuvan mukaisesti muuttoa. Koiraa vähän pelotti. Onneksi hali auttoi ja olestkelu yhteisessä majassa. Nykyään tuo toimii hissinä :).

Autotalli!

Ollaan me ehditty ja maltettu tekemään muutakin kuin järjestelemään tavaroita. Väinön kanssa käytiin jokiristeilyllä Förillä, ollaan syöty paaaaljon jäätelöä, piirretty ja kiipeilty läheisillä kallioilla sekä leikitty Muumipuistossa ja kissapuistossa.

"Ääliööö", huutaa Väinö, kun jäätelöä haluaa.

Hienot on naapuruston maisemat ja kiipeilymahdollisuudet.

Tuo meidän pikkuherra on monipuolista sanavarastoaan viime aikoina. Lauseet alkavat olla suht selviä ja pitkiäkin. "Isin kaveri Otto asuu viereisessä talossa." Viime päivinä on tullut myös "melko vaativa" äänensävy, kun hän haluaa jotain. "Minun!" "Väivön!" "Haluan!" Mitä tämä uhmaikä vielä sisältääkään?

Uusi koti!

Kohta on ensimmäinen viikko takana tässä uudessa kodissa. Paljon ollaan saatu tavaroita paikoilleen, mutta paljon odottaa vielä paikkaansa. Saimme avaimet muuttoviikon tiistaina. Täällä oli pitänyt käydä siivooja siivoamassa, mutta ei kyllä siltä näyttänyt. Tai saattoi olla, että oli imuroinut ja pyyhkinyt lattiat... Illat meni sitten puunatessa, jotta saatiin kriittiset paikat muuttokuntoon.

Päätimme omatoimisesti kunnostaa eteisen komeron, jossa oli ikivanhat repsottavat tapetit. Revimme ne irti ja maalasimme seinät. Nyt kun saisi vielä ne hyllyt paikoilleen, niin moni tavara pääsisi paikoilleen. Väinön huone on ollut tähän mennessä oikeastaan varasto. Raivasimme sinne kyllä sen verran jo tilaa, että lelut saatiin heti oikeisiin paikkoihin. Väinö on nukkunut tämän viikon vielä meidän huoneessa, mutta kun ylimääräiset laatikot ja pussit saadaan hänen huoneestaan pois, siirretään sänky sinne. Vähän hän jo sitä kyseli tänään.

Minun mielestäni Väinö on suhtautunut tähän muutoksen hyvin. Ainakaan vielä ei ole kysellyt takaisin vanhaan kotiin. Onhan täällä tilaa leikkiä ja juosta :).

Eilen sain isännän sohvakaupoille. Olimme jo kerran käyneet katselemassa sohvia, mutta nyt lähdimme ostoaikeissa liikenteeseen. Etsimme "isoa" sohvaa (meillä on nyt Ikean Klippan, joka on kyllä minisohva), mieluiten kulmasohva tai sen tyylinen. Kriteereinä mukavuus ja kiinteät selkätyynyt. Loppujen lopuksi mieluinen sohva löytyikin Maskusta - ensimmäisestä kaupasta. Palvelu oli hyvää ja Väinö sai kaupan päällisiksi robottikellon. Nyt täytyy vain malttaa odottaa sohvan toimitusta! Kuukausi!

Väinö on tykännyt mopata lattiaa kuivalla mopilla sekä innostui myös pyyhkimään pölyjä, kun annoin rätin käteen. Täytynee muistaa nämä jatkossakin ;)

Käsittelyssä oman huoneen ovi.

Koska tämä on vanha talo, on täällä löytynyt kaikennäköisiä yllätyksiä. Ilmeisesti asunnon rempanneet ihmiset eivät ole olleet kovinkaan remonttitaitoisia :D. Olohuoneessa on jo lamput katossa, mutta niihin ei tule sähköä. Keittiössä taas kolmesta lampunkatkaisijasta pitää olla tietyt päällä riippuen mitä lamppua haluaa käyttää. Tämä koskee siis myös työtason lamppuja, joissa on myös oma virtakytkin. Turvaliesi aiheutti sekin päävaivaa. Levyjä ei meinattu saada kuumiksi ollenkaan... hyvä turvaliesi onkin!

Eniten on kyllä ottanut päähän se siivoustaso, mitä täällä oli. Koko ajan huomaan hinkattavaa, mutta kunhan saisi nämä tavarat ensin paikoilleen.

Ja ne keittiön kaapit. Mietin, että miten ne saa edes täyteen, kun niitä on niin paljon, mutta eipä tuottanut ongelmaa. Oli näköjään edellisessä asunnossa aika vetävät kaapit!

Ja kun sain tietää, että saadaan tämä asunto, oli pakkomielteenä saada keittiöön tällainen:

Tämä löytyi Hansasta ihanasta pikkuputiikista tänään. Sanoin myyjälle: "Mä tiesin, että teiltä löytyy tällainen." Siitä kaupasta voisin ostaa vaikka mitä.