Aito

Se on hieman pelottavaa, kuinka ihminen voi vaikuttaa toiseen tahtomattaan. Yrittämällä yhtään mitään, voi toisen saada täysin hullaantumaan. Toisaaltahan se olisikin ideaalinen lähtötilanne – aitous. Samalla tavalla on hieman pelottavaa, jos toinen ihminen on kaikella tavalla mielekäs, mutta se ei vaikuta toiseen millään tavalla. Ei herätä mitään tunteita. Aitous ei syystä tai toisesta purekaan. Aito vs. aito. Toinen toimii, toinen ei.

Minulla on sydän, jonka ympärillä on paksu kettinki munalukolla varustettuna, avaimet hukattuina. Se sydän ammottaa tyhjyyttään. Sen ymmärsin. Ja muuri. Murtuisipa jo pois.

Voiko toista kieltää kiintymästä? Voi. Se on toisen ihmisen parhaaksi.

Surullinen siitä, että haluaa olla itsekäs ja omistaa vielä hetkiä itselleen, satuttaen samalla toista, tahtomattaan, oikean päätöksen tehneenä.

Viikonloppu, siinä sinä taas menit

Syksy oli Tampereella paljon pidemmällä kuin Turussa. Voi luoja, olen vasta nyt tajunnut, kuinka kaunis syksy oikeasti voi olla! Tai ylipäätänsä Suomen luonto. Mä en ole yleensä tykännyt syksystä - varsinkaan jos sataa ja on harmaata - mutta nyt jo toisena syksynä peräkkäin olen haltioitunut lentävistä lehdistä ja värikkäästä luonnosta. Auringon paiste, sopiva tuuli, lentävät lehdet ja lämmintä päällä: voiko olla tunnelmallisempaa! Tajusin tänään junassa istuessani, että aikaisempina aikuisuuden vuosinani olen ehkä sulkenut silmäni syksyisin ja vaipunut johonkin horrokseen, jolloin en näe ympärilläni olevaa kauneutta, kunnes herään ihastelemaan helmikuun aurinkoisia pakkasia (joita tosin Turussa ei ole liian usein).

Pitkä viikonloppu tosiaan meni ja tuntui ainakin viikonmittaiselta! Laivalla (ja eilen Tampereella) tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ja ihmeteltyä mikä Silja Linea oikein vaivaa: meijän vastapäisessä hytissä oli perhe, joilla oli mukana pikkulapsi. Miksei laivayhtiö voi tuollaisella risteilyllä järjestää niin, että yön yli örveltävät insinöörit olisivat yhdessä kerroksessa ja muut matkustajat muualla omassa rauhassaan (jos se edes on mahdollista...)? Ja hei: risteilyllä oli myös bussillinen japanilaisia mummoja ja pappoja - mahtavatkohan he vielä olla Suomi-faneja?

Astin

Huomenna lähden elämäni ensimmäiselle insinööriristeilylle. Varokaa konttaavia tekniikan opiskelijoita :D. Tämä ei ehkä avaudu samalla tavalla muille kuin insinööriopiskelijoille - huhuista huolimatta.

Tuntuu, että koulussa on nyt ihan mielettömästä lukemista (ja silti lähden - paf - risteilylle). Jotenkin tälle ensimmäiselle jaksolle on valikoitunut runsasmateriaaliset kurssit kehnoine opettajineen. Tällä hetkellä meillä on liian monta sellaista opettajaa, jotka eivät osaa opettaa. Yhdeltä puuttuu punainen lanka tarinoistaan ja se vain puhuu ja puhuu ja puhuu ja puhuu, yksi ei saa suustaan kokonaisia lauseita ja yksi kääkättää niin että korviin sattuu. Lisäksi yksi opettajista on sovinisti ja nauraa aina kun joku (yleensä tyttö) vastaa väärin. Eli kotiin jää todella paljon itseopiskeltavaa, kun tunneilla ei pysy perässä tai ei vain ymmärrä mistä puhutaan. Mä odotan jo, että alkaisi matikan kurssi, koska siinä meillä on todella hyvä opettaja, joka tietää mistä ja miten puhuu ja opettaa.

Hollannin opiskelu on myös ollut aika jännää, mutta tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että en haluaisi mennä tunnille. Sekin tunne liittyi paljon siihen, että aikaa tuntuu olevan liian vähän tällä viikolla, enkä osaa käyttää sitä mahdollisimman tehokkaasti. Kahdeksasta kahdeksaan -päivä ei siis kovin houkuttele, vaikka välissä onkin kahden tunnin hyppytunnit (=läksyjentekoaika). Syksyn alussa piti kirjata ylös omia tavoitteita ja mä laitoin siihen nimenomaan ajankäytön optimoinnin ja stressin välttämisen. Juuri tällaisia tilanteita haluaisin siisi välttää. Onneksi tämä huutava aikapula on tällä hetkellä vain tämän viikon ongelma. Jos nyt saisi vain mielen rentoutumaan ja kevyellä otteella jatkaisi loppu viikon, panikoimatta tekemättömistä ja kiireettömistä asioista. Mitään deadlinejakaan ei ole lähellä, joten: RELAX KAISA!

Melkei

Ihastuttavia vaatteita. Melkei ostaisin, jos olisi jossain hinnat. Persoonallisuus ja kierrätys kunniaan!

Föribeat nr 2

Ensimmäinen Föribeat tältä syksyltä on takana ja olo on onnellinen. Onnellinen sen takia, että hieman pelkäsin, kuinka tanssi sujuu uuden parin kanssa kaksien harjoitusten jälkeen. Kaikki meni kuitenkin mielestäni erittäin onnistuneesti. Laulua pitää hieman petrata, sillä ääneni ei todellakaan soi enää samalla tavalla kuin joskus muinoin. Nyt on kolme viikkoa aikaa saada se tämän hetken tasoa paremmaksi. Olen erittäin otettu, kun työtoverit ojensivat esityksen jälkeen mulle skumppapullon, jollaista en todellakaan ollut uskonut enää saavani, vaikka eilen olikin mulle uusi ensi-ilta. Täytyy sanoa, että oli jälleen erittäin hurmiollista olla lavalla. Esiintyminen on ihanaa ja nautinnollista ja sen jälkeinen olo on euforinen. Varsinkin, kun on jälleen kerran ylittänyt itsensä uuden "roolin" harjoittamisessa. Mietin, pääsenkö tämän prokkiksen jälkeen enää ikinä lavalle esiintymään. Melkein itku tulee, kun tällaisia ajattelen. Teatterissa on mahtava ilmapiiri ja vaikka taidetta tehdäänkin, ainakin tämän musikaalin viihteellinen arvo on suurempi kuin taiteellinen ja siitä pidän.

Kävin perjantaina katsomassa Jipun kauppakeskuskeikan ja se oli yksi herkimmistä keikoista ikinä, vaikka esityspaikka ei varmastikaan ollut kovinkaan intiimi, optimaalinen ja tuskin edes mieluisa artistille. Käykää ihmeessä katsomassa livenä Jippua, jos joskus sellaisen mahdollisuuden saatte. Jessus, sen uudempi levykin on niin mahtava ja koskettava.

Fazerin Omar-suklaa on pahaa.

Mikä syksy!

Katsoin juuri syysloman jälkeistä lukkaria ja voihan jehna se on täysi! Onneksi tänä vuonna ei tarvitse opettaa tanssia ja stressata sen takia ylimääräistä. Mietin myös, että olikohan ihan järkevintä ottaa ne tukitunnit vastuulleen. Tosin niitä ei juuri tarvii suunnitella ja se on ihan rentouttavaa vääntää toisille rautalangasta kaavapyörittelyitä :D. Kaiken lisäksi yritän sovittaa lukkariin geenitekniikan kurssin ja se onnistuu ehkä puoliksi. Onneksi ei ole luentopakkoa, mutta aihe kuulostaa sellaiselta, että saattaa tuottaa haastetta. Eli nyt mietin, kannattaako mun väkisin sitä sinne tunkea vai mitä teen. Se kyllä kiinnostaa kovin.

Tanssikoulutuksen aikana ei tullut juuri kirjoitettua muuta kuin opinnäytetyö ja muutama tuskainen teosanalyysi, joten vuoden aikana olen joutunut treenaamaan asiallista kirjoittamista. Se on ilmeisesti sujunut hyvin, sillä monista puhtaaksi kirjoitetuista työselostuksista olen saanut vitosia ja harjoitteluraporttini oli kuulemma erinomainen. Tämä vahvistaa tunnetta, että ehkä minusta joskus tulee jotain :).

Musta on varmaankin tulossa tiukkis. Keskittyminen niihin asioihin mitkä kiinnostavat, eli itseni kehittäminen, on tehnyt musta ehkä liian suorituskeskeisen ihmisen. Olen miettinyt, että pääseekö sisäinen perfektionisti taas esille? Tutor-opettajani näki mun arvosanat ja sanoi, että mun pitää varoa vitosloukkua ja osata tyytyä myös muihin arvosanoihin. Enköhän osaa :). Täytyy tosiaan välttää liikaa perfektionismia, koska kokemuksesta tiedän, että tavoittelemalla täydellisyyttä, tekee vain itselleen kaiken paljon vaikeammaksi ja epämiellyttäväksi ja lopulta tulos onkin kaikella tapaa huonompi kuin jos tyytyy hieman epätäydelliseen suoritukseen. Toisaalta olen myös homannut sen, että mut tuntevat opettaja odottavat multa paljon. Se tuottaa tietysti hieman paineita, mutta vain vähän :D.

Viime aikoina on ollut hieman keskittymisvaikeuksia, sillä esimerkiksi tänään olen yrittänyt kuunnella kuusi tuntia opettajia, jotka eivät osaa tehdä opetettavaa asiaa millään tavalla mielenkiintoseksi, vaikka ne kaikki ovat tärkeitä aineita. Täytynee vain itse lukea ja prepata, jotta ne ymmärtää mistä puhutaan.

Matikkaa

Ette usko, kun en mäkään meinaa uskoa:
Mun matikan opettaja oli suositellut mua toiselle matikan opettajalle, et voisin antaa tukiopetusta ykkösille. Ja siitä maksetaan vielä ihan palkkaakin. Joskushan unelmoin matikan opettajan työstä :).

EDIT 17.9.08
Sehän oli varsin mukavaa =).

Räkä-ärrä

Ik spreek Nederlands!

Hollantilaiset lausuvat ärrän räkäisenä. Meidän hollannin kielen opettaja kuitenkin sanoi, että hänelle on aivan sama, kuinka sen lausumme, koska puhetta ymmärtää kuitenkin, vaikka sanoisi ärrän suomalaisittain rullaten. Hänen mielestään on kummallista, että Suomessa räkä-ärrä korjataan pakolla lapsen puheesta pois. Hänen mielestään ihmisellä pitäis olla oikeus sanoa ärrä juuri niin kuin se hänen suuhunsa parhaiten sopii. Piste.
Mutta voi hurjuus sen geen kanssa: mä en taida ikinä oppia lausumaan sitä!

9/11

Huh. Pitkän matkan olen kulkenut.

Satuin vahingossa lukemaan viime syksyn kirjoituksiani ja ne olivat aika pelottavia. Muistan, että oli paha olo - todella paha olo - mutta nyt on ihan mahtavaa huomata se, mihin olen päässyt itseni kanssa.

Muutos yksinelämiseen tottumiseen ja itseni rakastamiseen tapahtui viime syksynä muuton jälkeen melko nopeasti ja yllättävän kivuttomasti. Olen kiitellyt todella paljon sitä mahdollisuutta, minkä sain teatterilta, koska uskon sen nostaneen mun itseluottamusta niin paljon, että sen päälle oli hyvä jatkaa ehjän minän rakentamista. Syksyn adrenaliinipurkauksesta on päästy tasaisempaan suuntaan ja nyt olen varmasti elämäni kunnossa henkisesti. Tässä mietin myös sitä, että varmasti tämän avoimen blogin kirjoittaminen ja omien ahdistavien ajatusten jakaminen julkisesti on jollain tavalla myös edistänyt viime syksyn prosessia positiiviseen suuntaan. Vaikeiden asioiden kirjoittaminen ylös yleensä helpottaa jo hieman, mutta jos ne jäävät vain omalle konelle tai vihkon kansien sisään, ovat ne silti vielä salassa ja vääristeltävissä. Onhan niitä kipeitä asioita, mistä en edelleenkään osaa - enkä haluakaan - puhua ääneen, mutta ne on suurimmalta osin selätetty. Silti on vaikea antaa anteeksi - itselleen ja toiselle.

Mä en varmaan ole koskaan kirjoittanut siitä, miltä musta tuntui keväällä 2007, jolloin olin valmistumassa tanssinopettajaksi. Opinnäytetyö oli valmistumassa ja tieto siitä, että kohta olen omillani ja en halua tehdä työtä johon valmistun, musersi ajatuksiani. Olin hakenut lukemaan biotekniikkaa, koska en olisi ehkä enää päässyt yliopistoon. Kutsua valintakokeisiin ei kuulunut (koska en ollut lukenut netistä, että ne tulevat vasta viimeinen päivä toukokuuta) ja epävarmuus kaikesta tulevasta ja omasta selviytymisestä ahdisti koko ajan. Kun puhuin uuteen koulutusohjelmaan hakemisesta, mies joka itse oli opiskellut jo ainakin seitsemän vuotta, kysyi minulta halpamaiseen sävyyn haluanko muka vielä neljä vuotta lisää opiskelijaelämää. Tuo hetki jäi elämään mieleeni. Silloinhan en oikeastaan tiennyt mistään yhtään mitään, enkä varsinkaan siitä, mitä halusin. Kun sitten kävin pääsykokeissa ja lopulta sain tietää, että opiskelupaikka oli minun, mietin mahtaako sekin olla taas yksi turha valinta elämässä. Mitä jos sekään ei ole minua varten? Mitä sitten teen? Kaiken kukkuraksi keräsin vuokrarahoja kasaan työpaikassa, josta ei enää 25-vuotiaana osannut olla kovin ylpeä. Tuo kaikki epävarmuus on kääntynyt vahvuudeksi ja voimaksi sekä ajatuksiksi, joita ilman en olisi minä. Jos tämä tarina olisi kirja, se olisi loppunut ehkä viime kevääseen ja sillä olisi ollut onnellinen, leijuva loppu. Koska elämäni ei ole mitään proosaa, niin se vain jatkuu. Uuden elämän episodi 2 alkaa nyt.

Muskeleita onko heitä?

Nyt tuli saatua semmoinen saliohjelma, että! Sanoin sen ohjelman tekijälle, että en halua mitään nynnyohjelmaa, vaan sellaisen, mitä noudattamalla saan lihaksia. Huomenna täytyy testata, kuin hurja se on kokonaisuudessaan :). Hyvältä näytti ainakin alustavasti.

Tommoselta en kyllä haluaisi näyttää... → → →
Näyttää ihan pumpatulta. Ja epäinhimilliseltä.

Helpompaa kuin Excel

♥ AutoCad ♥

Dutch

Tänään se alkoi: hollannin kielen kurssi!
Opettajana meillä on natiivi hollantilainen, joka kyllä osaa suomea, mutta opettaa mieluummin englanniksi, joten aikamoista kielikylpyä tiedossa. Ja hyvä niin! Tänään en kyllä oppinut sanomaan muuta kuin mijn naam is Kaisa, ik ben Kaisa ja ik heet Kaisa. Keskiviikkona lisää.

Töissä oli se mukavaa, että koko kesänä ei oikeastaan ollut päänsärkyä. Nyt sitä on taas. Syyt: liiallinen sisällä olo, kyyrymyyry opiskeluasento, kireät ylävartalon lihakset. Näistä siis eroon jollakin tavalla. Hierojakin olisi kiva. Tietokoneen käyttöä pitäisi myös vähentää ja keskittyä enemmän olennaiseen: lukemiseen ja rentoutumiseen :).

edit:
yliopistoporukka on aika kummallista...

EnglishRussia

Venäjällä tapahtuu.

Sats

Tänään alkoi uusi liikuntakausi. Taas vaihtui kuntosali, tällä kertaa Satsiin. Ensivaikutelma Satsista oli miellyttävä. Ei liian iso, ei liian trendikkäitä itseään näytteleviä ihmisiä, mukava tunnelma ja erityisesti: hyvät laitteet! Sali on koulun vieressä, joten talven räntäsateissakin koulun jälkeen tulee lähettyä salille (niin olen ainakin ajatuksissani suunnitellut). Jos eka tulee kotiin, niin eihän täältä mihinkään pääse (nimim. kävin-pari-kuukautta-salilla-joka-oli-nurkan-takana-mutta-paikka-ei-oikein-miellyttänyt).

Mä olen ylpeä siitä, että olen pitänyt tätä blogia jo kolme ja puoli vuotta. Se on pitkä aika tämmöiselle merkityksettömälle ihmiselle. Kukaan mun tutuista ei ole koskaan jaksanut pitää blogia säännöllisesti kauakaan. Ei kukaan.

Elän kummallisen tuntuista aikaa. Syksy on oikeastaan aina jännää aikaa. Paluu normaaliin rytmiin, vuodenajan vaihdos... tunnelma on jollain tavalla herkkä syksyisin. Jos ei sataisi tähän vuoden aikaan, voisin ehkä alkaa tykkäämään syksystä. Toisella tavalla kuin keväällä, syksy antaa uusille aluille mahdollisuuden. Siitä ajatuksesta tykkään. Musta tuntuu, että mä olen kesän aikana löytänyt itsestäni jotain määrittelemätöntä, mutta olennaista, minkä kanssa on hyvä elää. Varmuus omista ajatuksista ja itsestäni ovat vahvistaneet sitä heikkomielistä ihmistä, joka olin vielä viime syksynä ja siitä muutama vuosi taaksepäin. Alan ehkä myös vihdoin aikuistua (mutta vain hieman, sen verran kuin täytyy). Aina ei ole ollut helppoa, mutta nyt onneksi on :).

Syksyä ilmassa, koulua päässä

Valinta tehty ja hyväksytty. Minusta tulee isona elintarviketekniikan insinööri. Ruksin laittaminen elintarviketekniikan puolelle ei ollutkaan enää niin vaikeaa, kuin keväällä olin sen kuvitellut olevan. Tosin syksyllä aion änkeä mukaan geenitekniikan kursseille, koska se näyttää kutakuinkin mahtuvan lukujäjestykseen.

Ensimmäinen päivä koulussa takana ja oli mielenkiintoista nähdä taas kaikki ihmiset. Moni oli muuttunut ja niin myös ihmisten välinen dynamiikka. Hassua, kuinka kesän aikana tuli vahvistettua ystävyyssuhteita tiettyjen ihmisten kanssa ja niiden kanssa, joiden kanssa koulussa on ollut kaveri, on vaikeampaa olla nyt. Toisaalta ei niitä voi yksinkään jättää. Vaikea tasapainotella eri ihmisten välillä, kun kaikki ei tunnu tulevan keskenään toimeen tai ei uskalla/halua puhua muille. Kaisa juoksee paikasta toiseen välikätenä, nyt kun on vielä puhtia. On aika vaikeaa jakaa energiaansa tasapuolisesti joka suuntaan, mutta enpä ota siitä stressiä.

Tänä syksynä lupaan olla avoimempi uusien ystävyyssuhteide kanssa sekä rohkeampi kommunikoimaan. Vaikka olenkin aika eksovertti, olen silti edelleen melko ujo. Kummallinen yhditelmä, mutta ei ensimmäinen mun kohdalla.