sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Viikonloppu, siinä sinä taas menit
Syksy oli Tampereella paljon pidemmällä kuin Turussa. Voi luoja, olen vasta nyt tajunnut, kuinka kaunis syksy oikeasti voi olla! Tai ylipäätänsä Suomen luonto. Mä en ole yleensä tykännyt syksystä - varsinkaan jos sataa ja on harmaata - mutta nyt jo toisena syksynä peräkkäin olen haltioitunut lentävistä lehdistä ja värikkäästä luonnosta. Auringon paiste, sopiva tuuli, lentävät lehdet ja lämmintä päällä: voiko olla tunnelmallisempaa! Tajusin tänään junassa istuessani, että aikaisempina aikuisuuden vuosinani olen ehkä sulkenut silmäni syksyisin ja vaipunut johonkin horrokseen, jolloin en näe ympärilläni olevaa kauneutta, kunnes herään ihastelemaan helmikuun aurinkoisia pakkasia (joita tosin Turussa ei ole liian usein).
Pitkä viikonloppu tosiaan meni ja tuntui ainakin viikonmittaiselta! Laivalla (ja eilen Tampereella) tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ja ihmeteltyä mikä Silja Linea oikein vaivaa: meijän vastapäisessä hytissä oli perhe, joilla oli mukana pikkulapsi. Miksei laivayhtiö voi tuollaisella risteilyllä järjestää niin, että yön yli örveltävät insinöörit olisivat yhdessä kerroksessa ja muut matkustajat muualla omassa rauhassaan (jos se edes on mahdollista...)? Ja hei: risteilyllä oli myös bussillinen japanilaisia mummoja ja pappoja - mahtavatkohan he vielä olla Suomi-faneja?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tyttö tuli!
Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...
-
Arvasin. Korkea kuume sen jo kertoi. Minullakin on enterorokko. Tiistai-iltana tuli ensimmäinen näppylä ja nyt varsinkin kädet ovat todella ...
-
Eipä osattu arvata, että enterorokko on jälleen meillä vierailulla. Väinöllä oli pahannäköinen näppylä + punoitus kädessä - jo toinen (eikä ...
-
Meillä ei syödä pashaa. Tein pitkänperjantain päivälliselle jälkiruoaksi Marianne-jäädykettä, jonka resepti on perua yläasteen kotitaloustun...
1 kommentti:
hyvä idea, laita palautetta siljalle! hiljaiset kerrokset ja öykkäkerrokset - sitä miekin toivon myös hotelleihin, vaikka en paljon matkustelekaan.
oltiin mökillä ja hoettiin jo matkalla tullen mennen, että kato miten kaunista! ehkä tänä vuonna myös etelän ruska oli kauneimmillaan ja aurinkohan sen sai hehkumaan! mut hienoo oli!
Lähetä kommentti