tiistai 29. toukokuuta 2007

Viimeinen viikko

Tosiaan, viimeinen viikko koulussa on menossa! Vielä kaksi esitystä ja perjantaina Valmis-juhlat. Sitten se on ohi. Onneks tää viikko on ihanan rauhallinen eikä ole enää kiire minnekkään.

Oman opinäytetyön esityksen meni mun mielestä tosi hyvin ja olen saanut siitä ihan hyvää palautetta. On kuulemma ainakin joitain katsojia koskettanut. Musta tuntuu että sain nimenomaan tavoitettua sellaiset katsojat, jotka eivät tunne kovinkaan paljon tanssia. Luulen, että se oli heille helppoa katsottavaa ja helposti aukeava.

Ensi viikolla alkaa sitten työt. Vaikka puisto aukeaakin vasta lauantaina, on vielä muutama koulutuspäivä edessä. Eli nyt pitää paneutua sitten siihen, mitä siellä oikeasti käytännössä tehdään ja miten.

maanantai 21. toukokuuta 2007

Koulutusta

Lauantaina oli ensimmäinen koulutuspäivä Muumimaailmassa. Ihastuin Kailon saarella olevaan teemapuistoon heti: aivan mielettömän kaunis paikka! Jos itse työ tökkii, niin ainakin maisemat on ihanat. Aamulla ajattelin, etten halua tutustua kehenkään uuteen ihmiseen, koska olin niin väsynyt, mutta kyllähän siellä automaattisesti sitten tutustui. Muutama naamatuttukin oli. Päivä oli ihan mielenkiintoinen ja päästiin sammuttamaan tulipaloakin:)

Koulu on pian lopuillaan. Se tuntuu todella oudolta, mutta kiehtovalta. Neljä vuotta samassa paikassa samojen ihmisten kanssa. Täytyy myöntää, että kovinkaan montaa luokkakaveria ei välttämättä tule ikävä, mutta joitakin kyllä. Tuntuu hieman tylyltä ajatella noin, mutta toisaalta taas olen reilun vuoden päivät tuntenut itseni siinä joukossa ulkopuoliseksi suurimmaksi osaksi eriävien mielipiteiden takia. Ei jää ikävä niitä ihmisiä, jotka eivät arvosta minun kantaani, vaan pitävät omaansa ainoana oikeana. Niin.

Eipä mulla taida tänään muuta olla. Ulkona on jo kesäilma :)

torstai 17. toukokuuta 2007

Niitä näitä

Mä sain sunnuntaina näin -------------------------- ison kalan mato-ongella - lahnan. Hassua, kun aluksi tuli vaan jotain silakan sinttejä, niin sitten yhtäkkiä tuleekin semmonen ryökäle, jota ei meinaa saada edes maihin. Hyvää oli! :)

Joku täti soitti ja kysy et haluunko mä DNA-liittymän jos saan 5 euroa kuukaudessa hyvitystä laskusta. Eihän se ole mun laskuista kuin puolet, mutta sanoin sille joo. Muuten hinnat pysyy ihan samana kuin aikaisemminkin, mikä on jees.

Opetusharjoittelukin alkaa loppua kohta. En mä oikeesti edes saanut niitä kaikkia tunteja tehtyä, mutta se ei ollut mun syy. Paperiin ne kumminkin tulee, koska mulle luvattiin, että saan tehtyä ne kaikki siellä yhdessä paikassa. Eilen menin töihin ja mulla olis ollut vaan yksi oppilas, niin sit me vaan juteltiin, kun ei ole oikeastaan mitään mieltä opettaa yhtä ihmistä. Vielä ens viikolla on yksi tunti, jonka joudun pitämään englanniksi tanskalaisille...jeee?

Tää on aika hauska :D



Tänään nousi penkistä 42,5 kiloa. Salilla on kiva käydä, mutta jostain syystä se lähtö sinne on aina hankalaa vaikka se on tuossa parin minuutin pyöräilymatkan päässä. Se on semmonen äijäsali, jossa melkein kaikki ukot on portsarin näköisiä. Siellä ei kehtaa kovin kauaa pienillä painoilla tarpoa :P Se ympäristö nostaa omaa motivaatiota. Sata kertaa parempi paikka kuin joku Elixia (joka on siis ehkä siistimpi, mutta siellä on niitä tyyppejä treenaamassa, jotka vaan näyttelee uusia treenivaatteitaan).

Huomenna lähtee hiukset. Jännittää vähän.

edit// Jonna (3000.) saanee lukijalahjan jahka semmoisen jostain hankin :)
edit2// nyt onpi taas muutama uusi kuva.

sunnuntai 6. toukokuuta 2007

3000

Nunni, 3000. lukija täytty pian! Pidetäänpä pieni skaba taas:) Eli hän joka on 3000. kävijä sivuillani, saapi taas pienin palkinnon. Jee.

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Toukokuu

Taas kuukausi muuttui. Aika menee mielettömän nopeasti.

Olo on ontto. Nyt ei tarvitse enää kirjoittaa. Mitäs sitä nyt sitten tekisi? Täytyy alkaa prepata pääsykokeisiin, jos niihin kutsu vain kävisi. Eli matikkaa, kemmaa ja bilsaa pitäisi päntätä, mutta onneks se on hauskaa. Harmi vaan, että olen unohtanut niin paljon! Se on kyllä totta, että abiturientin yleissivistys on huipussaan. Vitsi sitä on joskus ollut fiksu...ainakin jollain tasolla. Nyt olis tarkoitus ajaa sitä fiksuutta takaa ja saada se kiinni. Onko se enää mahdollista?

Olin perjantaina esiintymässä koululla ihan vain muutaman minuutin pituisella pätkällä, mutta silti esiintyminen tuntu ihanalta pitkästä aikaa. Pääsispä taas teatteriin! Se oli niin kivaa aikaa. Tuntuu omituiselta, kun mun haaveet on niin erilaisia keskenään. Olis tosi ihanaa, jos ne pystyis joskus yhdistämään. Saisi elää unelmiensa elämää.

edit// Euroviisuja odotellessa voit kuunnella täydellistä euroviisua...:)

edit2// enkä voi uskoa tätä sattumaa: juuri tänään muistin, että koneella odottaa pelinaisten 5. tuotankokausi, jota en pystynyt syksyllä katsomaan, koska olin hollannissa. just äsken huomasin, että 4. tuotantokausi tulee uusintana neloselta. JEEEE!! ehkä maailman paras ja kieroin sarja, suosittelen!!!

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...