keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Museoita ja kasveja

Tänä kesänä saan nauttia ensimmäisestä kunnon kesälomasta ikinä! Suunnitelmissa on ainakin reissu Norjaan siskoani moikkaamaan. Loman taidan joutua pitämään kahdessa osassa, sillä kesällä tapahtuu töissä yhtä sun toista, missä minun pitää olla paikalla. Nämä panostukset nähdään syksyllä kaupoissa :)


Frisbeegolf

Frisbeekausi on alkanut vauhdilla ja 1-2 kertaa viikossa ollaan ehditty käydä viskelemässä kiekkoja. Tänä keväänä ollaan ehditty testaamaan kahta meille uutta rata, toinen Liedossa ja toinen Mynämäellä. Tosin isäntä oli käynyt jälkimmäisessä kerran. Liedon reissulla juttelin, etten varmaan koskaan saa holaria ja olin jo 18-väylän viimeisillä väylillä aivan poikki. Maasto oli vaihtelevaa, metsäistä.

Väylällä 18:
- Kato nyt tota puuta (väylällä oli niitä paljon), se on just oikean kätisen heittolinjan kohdalla. Tästä ei ainakaan oikea kätinen voi holaria saada.
- Onks tossa mando? (Pakollinen kierto)
- No niinpäs onkin.

Heitin.

Kling.

Siellä oli. Pitkä putti tiimatolta :) Oli kyllä hieno tunne!



Osaamisia

Väinö on kevään mittaan opetellut rakentamaan pikku Legoilla. Hyvin se jo sujuu, mutta kaipaa vielä aikuisen viereen tukemaan. Tuntuu, että neljä vuotta täytettyään Väinö on kasvanut henkisesti aivan mielettömästi. En tiedä, korostetaanko sitä jotenkin päiväkodissa.



Museoita ja kasvitieteellistä

Sisko oli käymässä ja päätettiin toteuttaa pitkä aikainen haave: käytiin Turun kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli kyllä kiva paikka. Jos Joensuun Botaniassa oli perhoset vapaana, Turussa oli undulaatit. Hauskoja olivat.







Elintarvikeinsinöörille tuli vähän puskista, että makkara kasvaakin puussa.

Wäinö Aaltosen museossa ja Biologisessa museossa vietettiin vähän aikaa sitten lastenviikonloppua ja käytiin Väinön kanssa niissä molemmissa vierailulla. Niissäkään en ollut itse koskaan käynyt. WAMissa oli pöllöjä ja hienoja teoksia - en enää muista keneltä :). Ajoitettiin vierailu niin, että päästiin ihan opastuskierrokselle. Kierros oli hyvin suunnattu lapsille ja opin itsekin uutta museossa käynnistä - museokädet. Museossa oli myös askartelupiste, jossa sai askarrella pöllönaamarin. Biologinen museo oli kyllä tosi huippu! Siis tavallaan se oli tylsä: oli ikkunoita, joista näkyi maisemia ja eläimiä. Mutta se juju oli just siinä tylsyydessä. 4-vuotiaan kanssa toimi tosi hyvin. Väinökin tykkäsi molemmista!




Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...