lauantai 27. tammikuuta 2007

Talvi

Vihdoinkin lunta, pakkasta ja talvea!!! Kukapa sitä sadetta ja ankeutta olisikaan enää jaksanut. Juhlat meni hyvin, eikä olla vielä saatu häätöä :) ja eilen saatiin vihdoin ja viimein nettikin.

Tänään on taas opinnäytetyön treenit (vaikka onkin lauantai) ja tähän mennessä ne on mennyt hyvin ja minuutteja on jo noin 6-7 valmiina. Se on aika paljon kolmissa treeneissä. Mun työskentelymenetelmä on ollut sellainen, et teen sen matskun siinä treeneissä paikan päällä, koska silloin ei ole niin kriittinen ja huomaan myös olevani tuotteliaampi kuin yksin työstäessä.

Me varattiin lentoliput Lontooseen, kun Mikon kaveri asuu siellä ja sillä (ja sen vaimolla) on tuparit. Elikkäs hiihtoloman alkaessa taas pääsee reissuun :) Yhdellä sentillä päästään takaisin Suomeen (+verot tietty). Kiva päästä taas ulkomaille!

Kävin eilen ekaa kertaa alennusmyynneissä, mutta ihan vahingossa... Tai siis ei mun edes mitään pitänyt ostaa, mutta sitten olikin tommosia urheiluvaatteita halvalla niin ostin housut ja sit semmosen tavallaan verkkatakin. Ai ja ostin mä pari kirjaakin kun Suomalaisen lopettaa yhden myymälän niin siellä oli kaikki loput aika halvalla. Paitsi ei siellä enää hirveesti mitään ollut.

Juu, nyt opinnäytetyön pariin.

perjantai 19. tammikuuta 2007

Juhlavalmistelua

Jaaha. Koko päivä valmisteltu huomisia tuplajuhlia. Henkisesti ei ole oikein ehtinyt vielä latautua... Mutta eiköhän se tästä. Ehkäpä sauna tekisi illalla ihan hyvää.

Mä voitin lotossa viime lauantaina viiden viikon kestorivillä :) Se pienin tuli, mutta tuli kuitenkin - pitkästä aikaa.

Töissä on ollut ihan jees kivaa, ainakin tähän mennessä. Kun mä niitä auktoriteettiongelmia aikaisemmin pohdin (ainakin harkoittelupäiväkirjassa, jos en blogissa), niin se taitaakin olla niin päin, että ne oppilaat ottavat mut enemmänkin kaverina kuin pelkästään opena ja musta se ei ole ollenkaan huono juttu, kun tuommoisia parikymppisiä opettaa. Mä en haluakaan olla "liian ope". Pienemmille kun taas pitää olla.

Opinnäytetyönkin harjoitukset alkoivat ja saatiin ekalla kerralla valmiiksi reilu kolme minuuttia (mun mielestä) hyvää matskua. Alku on siis lupaava, toivottavasti jatkuu samalla tavalla. Tai ainakin melkein yhtä sujuvasti :)

lauantai 13. tammikuuta 2007

Tämmästä vaan taas täällä.

Eilen käytiin päiväkävelyllä Majakkarannan alueella ja tietysti tuossa merenrannassa, mikä ei oikein vaikuta merenrannalta, koska edessä ei ole aavaa merinäkymää. Meijän talo on varmaan kauimpana rannasta, mutta silti näkyy se pieni merikaistale :) Koko alue vaikutti ihan kivalta... kallioilta löytyi vanhoja talojen raunioita, ilmeisesti ne on joskus olleet kalastajatorppia tai jotain. Onkohan täällä oikeasti ollut majakka joskus???

Tänään olis pitäny jättää opinnäytetyöstä jokin tiivistelmä ja ehdottaa ulkopuolinen tarkastaja, mutten keksiny ketään. Vasta keskiyöllä tuli mieleen yksi koreografi/opettaja, joka on tosi mukava ja olis kyllä kiva, jos se suostui mun opinnäytetyön tarkastajaks. Joo. Huomenna täytyy kirjottaa se juttu (tai siis tänään).

Tänään ostettiin makkariin ja olohuoneeseen verhot - vihdoinkin. Meiltä haettiin myös muuttolaatikot pois. Eilen/tänään siivottiin niin, että on vihdoinkin sellainen olo, että koti on kunnossa. Kun sais vielä sen lipaston kotoa ni sitten olis kaikki kunnossa. Paitsi työhuoneen verhot. Mutta ne on Mikon päätettävissä :)

Sitä on taas huomannu, kuin tässä on muutamien viikkojen aikana ite muuttunut. Ehkä tämä mieli taas tästä palautuu, kun ei tarvii enää järjestellä mitään tavaroita ja voi vaan alkaa nauttia tavallisesta elämästä. Mulla on vaan joku pakonomainen tarve päästä kaikesta pienestä vanhasta roinasta pois, mutta en tee kuitenkaan asialle mitään. Hmmm, se ahdistaa....ROINAT...Arg ja yök.

Ulkona sataa lunta. Ei hassumpi juttu. I <3 LUMI

edit //
juu ei täsä näkynykkään tää kirjoitusaika enää... 0:52
juu. meen nukkumaan.

keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Työharjoittelu

Tänään oli työharjoittelun ensimmäinen opetus. Mulla oli jopa yksi oppilas! Se oli sen kansanopiston henkilökunnalle tarkoitettu tunti ja niillä on kuulemma hyvin liikunnallinen henkilökunta, mutta ei ollut kuitenkaan sitten kuin yksi oppilas...Niin, puolitoista tuntia yksityisopetusta ei sekään ole helppoa. Jotenkin ajatuksen oli ihan levällään, mutta ei se mun oppilas ollut moksiskaan (vaikka olikin se mun yhteyshenkilö siellä) vaan se nautti siitä, että sai tanssia :) Ei mulla oo opetusta kuin pääsääntöisesti kaksi päivää viikossa. Se on ihan hyvä, niin ehtii sitten tehdä vielä sitä kirjallista opinnäytetyötäkin. Ja sitten saan vielä joskus keväämmällä tehä yhteen prokkikseen koreografiat ja jotain. Mut ihan kivaa oli tänään kuitenkin.

Meillä oli vatsatautiepidemia täällä. Mä olin sunnuntain sohvan uumenissa ja Mikko eilen. Mutta sainpahan katottua joululahjaksi saatua Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa. Tänään on ollut vasta ensimmäinen normaaliolopäivä.

Me ei olla vieläkään saatu kaikkia tavaroita ihan paikalleen. Silkkaa laiskuutta. Jos vaiks huomenna ottais oikeen urakan ja laittais kaikki paikalleen. Mut toisaalta ku ajattelee, niin mun viime viikon Lahen reissu oli ensimmäinen hengähdyshetki mulle sen jälkeen, kun oltiin saatu avaimet tähän kämppään. Mehän alettiin melkein heti maalata ja sitten tuli joulureissut ja sitten piti vielä siivota ja pakata ja muuttaa ja purkaa. Ja nyt pitäis vielä löytää verhoja! Ei Turussa ollu sitä keittiöverhokangasta ku Lahessa oli... Voiskohan äiti/iskä tuua mukanaan.

Semmost.

tiistai 2. tammikuuta 2007

Muutto ja muut

Noniin. Joulu meni kuten lumikin ja vuosikin vaihtui. Joulupukki toi kivoja lahjoja.

Viikon verran ollaan tavaroita laiteltu paikalleen ja vielä on paljon pikku tavaraa levällään. Muutto meni kuitenkin nopeasti ja ongelmitta. Melkein tuli yksi musta silmä :)Ollaan viihdytty hyvin ja kunhan nuo pikkutavarat saapi paikalleen niin eiköhän tämä jo sitten vimeistään kodilta tunnu. On ihanaa, ettei tarvii tiskata tai roudata kouluun pyykkejä pestäväksi (kuten tein 3 vuotta). Ja nyt kun on olevinaan tilaa, niin kyllä täällä on enemmän kotiolo kuin yksiössä. Mutta niitä turhia pikku tavaroita on tosiaan liiiiiiiiiiiiiikaaaaaaaaaaaaaaa.

Huomenna menen pariksi päiväksi Lahteen, jossa pääsen hierojalle, jes. Jos siellä sais laitettua kuvia tuonne kuvapuolelle niin ois kiva.

Maanantaina alkaa työt, enkä tiiä yhtään mitään mistään. Tai siis mä meen sinne Paimioon maanataina, mutten edes tiedä monelta... Opinnäytetyötäkin pitäisi alkaa väsätä. Siis sitä taiteellista puolta. Puuh.

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...