Päiväkodissa

Oli helpottavaa kuulla päiväkodinjohtajalta, että Väinö on hyvin sopeutunut uuteen ryhmään. Hän on ollut siellä tosi polleana, että on muuttanut isojen ryhmään. On jopa huudellut pihalla aidan yli pienten puolelle: "Minä olen isojen puolella!"

Tämä on helpottava uutinen sen takia, että aamut ovat aivan järkyttävän kauheita. Tai kai ne pahempiakin voisi olla. Pukemisesta ei tule mitään, Väinö juoksee vain karkuun ja huutaa, ettei halua päiväkotiin. Jos vielä matkallakin sanoo, ettei halua päiväkotiin. Olen ajatellut, että onko siellä jotain kummallista, mutta toisaalta uuteen ryhmään totutteleminen vie aikansa. Nämä aamukiukuttelut ovat kuitenkin aivan uutta päiväkotiarjessa. Aikaisemmin näitä ei ollut.

Ja illatkin ovat olleet vaikeampia.

Ehkäpä tämä piakkoin helpponee. Sormet ristiin!

At work

Käytiin tänään perehdytyssuunnitelmani läpi töissä ja on kyllä iso kakku. Opeteltavaa on ihan mielettömästi. Esimieheni sanoi kyllä aikaisemmin, että tuotekehitykseen perehtymiseen voi mennä parikin vuotta aikaa. Mutta vielä ei ole tullut ainakaan sellainen olo, että olisin aivan väärässä paikassa, enkä usko että sellaista oloa edes tulee. Olen ehkä jopa hieman ymmälläni yrityksen toimintatavoista ja siitä, kuinka yrityksen tehtaat keskustelevat ja jakavat tietoa keskenään. Ongelmanratkaisuprosesseihin on kiinnitetty huomiota aivan omalla tavalla ja muutenkin tuntuu, että tässä yrityksessä asiat tehdään eri tavalla kuin muualla. Mutta hyvällä tavalla.

Olin etukäteen kuullut, että tässä yrityksessä on paljon sääntöjä ja standardeja yms., että kaikesta ollaan tiukkana ja tarkkana. Jokseenkin ajattelin, että myös ihmiset saattavat olla hieman takakireitä ja tosikkoja, mutta päinvastoin. Työporukka on tosi mukavaa ja huumorintajuista. Lähimmät työkaverit ovat hyvin samanhenkisiä ja porukassa on paljon nuoria (tällä tarkoitan alle 40-vuotiaita :) ). Minut on otettu lämpimästi vastaan ja mukaan porukkaan, mikä on tietysti mukava aloitus työlle. Toisenlaistakin olen kokenut (on muuten tullut tässä hakuprosessissa turhan usein mieleen NE ajat...).

Feeling happy!

P.S. Need to practice my English.

Uhmaikäinen pieni-iso-mies

Päiväkotipäivitystä

Sekin päivä koittaa lähitulevaisuudessa, kun Väinö siirtyy pienten ryhmästä isojen ryhmään. Ollaan sovittu, että tämä tapahtuu heti vuoden alusta. Nyyh. Meidän pieni-iso-mies.

Väinö on ryhmänsä vanhin ja on ainoa, joka siirtyy. Olimme kyllä valmistautuneet siihen, että siirto saattaa tapahtua vuoden vaihteessa. Äitiä harmittaa vähän se, että Väinö siirtyy ihan yksin ja hyvät kaverit jää vielä pienten ryhmään. Nykyinen kahdeksan lapsen ryhmä on ollut aivan täydellinen. Hoitajat ovat olleet ihan mielettömän mukavia ja ammattitaitoisia ja ryhmän henki todella mieluinen pienille. Ei ole kuulemma juurikaan kinaa (turhaa tönimistä tai lyömistä) ja kaikki tulevat kaikkien kanssa hyvin toimeen.

Väinö ei kuitenkaan siirry tavalliseen isojen ryhmään vaan integroituun ryhmään tavallisena lapsena. Tämä ryhmä on hieman pienempi ja siinä on noin 1/3 erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Kun tätä mahdollisuutta meiltä kysyttiin, olin heti sitä mieltä, että kyllä. Eikös tämä ole oiva tilaisuus opettaa, että me ihmiset olemme erilaisia. Tai mitä liki kolmivuotias siitä ymmärtää - se jää nähtäväksi. Toivon, että tämä mahdollisuus kasvattaa Väinöstä tasapainoisen, suvaitsevaisen ja ymmärtäväisen pojan.

Joogaa

Väinö kaivaa jumppamaton esille:
"Sitten jumpataan!"
Minä: "No mitä me jumpataan?"
Väinö: "Aurinkotervehdys."

Isänpäivä

Isänpäiväkin tuli ja meni jossain tässä harmaan syksyn sunnuntaina. Kakuksi tein tänä vuonna suklaakakun, jossa oli välissä kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa ja suklaakermavaahtoa, päällä M&M:iä (isännän herkkukarkkeja) ja reunoja koristivat vohvelisikarit. Kuulostaa ällömakealta, mutta yllättäen ei ollutkaan. Kinuski ei ollut niin makeaa kuin oma tekemä kinuski ja suklaakermavaahtoa jämäköitymään lisättiin siihen vaniljatuorejuustoa, jonka happamuss tasapainoitti makukokonaisuutta. Suosittelen!

Ohjeet täältä:

Pohja

Täyte

Päällys

Päältä jätin pois suklaagliseen ja korvasin sen ohuella suklaakermavaahtokerroksella. No sehän tietysti otii jonkin verran väriä noista M&M:stä, mutta se oli odotettuakin. 

Ja tämä kakku oli parasta pari päivää isänpäivän jälkeen!

Uhmaraivarit

Viime viikolla saimme osamme uudesta uhmaiän tuomasta itsenäistymisriitistä - raivareista.

Olimme lähdössä Väinön kanssa viettämään harmaata lauantai-iltapäivää Ikeaan. Matkan varrella piipahdimme Jyskiin naulakko-ostoksille. Kassalla Väinö keksi, ettei halua meille sitä naulakkoa.

"Äiti, ei osteta tätä. En mä halua tätä naulakkoa. Ostetaan Ikeasta naulakko."

Ovella hän sitten yritti työntää naulakkoa ja minua takaisin kauppaan. Lopulta jouduin kantamaan hänet autoon, jossa raivarit pääsivätkin valtaan. En meinannut saada häntä millä istumaan istuimeen. Jätinkin sitten jalkatilaan ja menin itse etupenkillä laskemaan noin kolmeen sataan. Sillä aikaa Väinö yritti työntää naulakkoa oveesta ulos ja olisi siinä varmasti onnistunutkin, jos olisi osannut ja älynnyt aukaista oven :). Uusi yritys istuimeen laittamisessa ja siinä sitten onnistuinkin. Korvia koskeva huuto jatkui. Kun ohitimme Ikean, takapenkin virsi muuttui huudoksi: "Äiti mennään Ikeaan!!!" Sitä kuunneltiin sitten koko loppumatka.

Kotona Väinö rauhoittui sillä aikaa, kun minä kävin happihyppelyllä kaupassa ostamassa ketsuppia. 

Ja nämä eivät olleet ainoat raivarit. Muutamat oli vielä...

Ja raivareilla tarkoitan sellaista olotilaa, jossa poika menee melkein hysteeriseen tilaan, eikä mikään auta.

Kevätjuhlia

Päiväkodin kevätjuhlat

Me meinattiin missata ihan täysin Väinön päiväkodin kevätjuhlat. Olihan niistä puhuttu, mutta missään vaiheessa ei siitä, milloin ne on. Odotin siis lappua. Eilen iltapäivällä sitten hoitaja kysyi, ollaanko tulossa, että ne on illalla. Olin hämmästyksissäni ja kerroin, ettei olla saatu siitä mitään infoa. "Se luki siinä lapussa, minkä saitte talvella." Se lappu on ollut meillä tosiaan jopa esillä koko ajan, mutta taitettuna niin, ettei kevätjuhlapäivä näy... Mutta pääasia, että ilta oli vapaa ja päästiin seuraamaan Väinön toimintaa ryhmässä, lauluja ja loruja.

Väinö selvästi nautti siitä mitä sai tehdä. Hän oli ehdottomasti rohkein laulaja ja meni aina omalle paikalleen laulun jälkeen (jos se leikittiin lattialla). Niin reipas, niin ihana! Sydän suli ja silmät kostui tästä ensimmäisestä esiintymisestä. Laittaisin muitakin kuvia, mutten viiti, kun siellä oli niitä muitakin lapsia.

TÖITÄ!

Niinhän tässä työasiassa sitten kävi, että SAIN työtarjouksen entisestä, mukavasta työpaikasta. Siis siitä, mistä jäin äitiyslomalle. Onneksi en ehtinyt tehdä vielä työsopimusta tuohon edelliseen hommaan. Nyt saan tehdä töitä toimihenkilönä ja oppia myös uutta ja laajentaa ammattitaitoani. Ehkä minusta tulee isona tehtaanjohtaja, kun saan kerran tehdä niin monipuolisesti hommia. Aloitan heti huomenna ja sopimus tehdään syyskuun loppuun asti. Tämä on niin suuri helpotus! Ilmeisesti töitä voisi olla myös sen jälkeen, mutta edetään tämä kausi nyt ensin. Ihanaa päästä tekemään kunnon töitä! Nyt on edessä soitto siihen toiseen yritykseen ja kertoa etten tulekaan... Kääk! Olen tosi huono sellaisissa puheluissa. 

Mukavaahan tässä on se, että minua on tässä parin vuoden aikana mietitty useaan eri hommaan siinä yrityksessä. Yrityksen henkilöstöpäällikkö on vaihtunut lähtöni jälkeen ja hän oli kuullut minusta paljon hyvää ja oli sanonut, että hän haluaa tavata minut vielä joku päivä (niin paljon minusta oli puhuttu). Eilen sitten tavattiin ja hän oli tyytyväinen. Jouduin myös ensimmäistä kertaa tekemään luonneanalyysin. Sen tulkinta oli aika mielenkiintoinen, mutta ainakin osittain totta :).

Tuleekohan uni ensi yönä? Voisin sanoa, että nyt vasta se olo onkin onnellinen!

Iso voitto päiväkodissa

Onpas ollut taas ihanat ulkoilukelit! Väinöllä oli aikaisemmin jokin ihme kausi, kun ulkoilu ei kiinnostanut sitten pätkääkään. Aina piti vain päästä syliin. Nyt se on onneksi historiaa. Tällä viikolla nähtiin aivan mielettömän hieno halo. En ole koskaan nähnyt noin isoa ja yhtenäistä!

Päiväkodissa

Jotain Väinö on tainnut oppia päiväkodista. Esimerkiksi lumen syönnin. Eilen päästiin vihdoin siihen tilanteeseen, ettei Väinö itkenyt, kun jätin hänet päiväkotiin. Olin todella ylpeä ja tietysti myös ihmeissäni. Edelleen tuntuu pahalta viedä hänet sinne ja olla itse työttömänä, mutta eipä tätä tilannetta olisi saavutettu vielä pitkään aikaan jos Väinö olisi kotona kanssani. Onneksi ei ole sielä koko viikkoa. Väinö on myös syönyt melko huonosti päiväkodissa lounasta, mutta ilmeisesti tällä viikolla ruoka on maistunut joka päivä erityisen hyvin. Aikaisemmin ollaan saatu antaa hänelle ruokaa heti kotiin päästyä.

Onneksi kotona maistuu ruoka! Ja joskus vähän herkkukin. Juustonaksun maistelija keksi, että naksu on puhelin :) "Aloooo!"

Ja olenhan kertonut hörähtämistäni maustamattomaan jogurttiin? Se on niiiin hyvää hunajan kanssa. Olen saanut sen Väinöllekin myytyä. Enää ei tarvitse ostaa niitä supersokerisia maustettuja jogurtteja. Tai ehkä tääkin on vain kausi ja kohta niitä taas ostetaan.

Tänään oltiin Väinön kanssa mummilassa ja hän tuli yhtäkkiä olohuoneeseen:

"Kurkku söi", hän kertoi, enkä ensin ymmärtänyt kurkku-sanaa. Hän vei minut mukanaan keittiöön, kiipesi keittiöjakkaralle ja naposteli työtasolta löytämäänsä kurkkua. "Kurkku söi." Sinne meni PUOLIKAS kurkku (eikä ruokailusta tainnut olla tuntiakaan).

Nyt myrskyää lunta. Sen jälkeen pitäisi taas tulla kevätsää. Lumen haaskausta, sanon minä.

Automerkkejä

"Mikä merkki tuo on?"
"Ööööö. Volvo!"
"Entä tuo?"
"Hmmm. Koda!" (Skoda)
"Entä tuossa?"
"Pappa!" (Honda tai BMW)

Väinö on aika hyvä tunnistamaan yleisimmät automerkit. Lisäksi hän osaa ainakin Toyotan ("Saashi"=Sanni), Fordin, Fiatin ja Volkswagenin... ja tietysti tunnistaa myös Renaultin ("äiti-isi"). Aika nopeasti hän on aina oppinut uudet merkit. Osaa tosin sanoa myös muitakin, muttei välttämättä aluksi tunnista.

Tämä viikko on mennyt päiväkodissa jo hyvin. Edelleen on vähän itkuinen, kun olen hänet vienyt, mutta muuten on jo sujunut hyvin. Huokaus! Jännä juttu on ollut se, että monesti tällaiset elämän muutokset saattavat aiheuttaa lapsen kehityksessä takapakkia. Ajattelinkin jossain vaiheessa, että miten tuon puheenkehityksen oikein käy. No sehän otti valtavan harppauksen eteenpäin samaan aikaan, kun päiväkotipäivät alkoivat olla helpompia. "Äiti hakee", taisi olla hänelle helpottava lause. Vieläpä ensimmäinen kunnon lause.

Puheen kehitystä

"Äiti hakee."
"Aarne säikä Habaa." (Aarne säikähti Habaa)
"Auto on kylmä."
"Isi on valmis."

Kuta kuinkin näin.

"Äiti possu."

"Äiti, isi, Väivä. Perhe."
"Väivä säikä koira. Syliin." (Väinö säikähti yhtenä aamuna koiraa rappukäytävässä ja halusi syliin."


Päiväkodissa on tällä viikolla mennyt hyvin. Viedessä on tullut itku, mutta se on laantunut nopeasti. Eilen vastaan tuli oikein hymyilevä poika. Ihanaa! Itsekin saa virtaa, kun pieni on niin hyvällä tuulella. Itse poden vähän huonoa omaatuntoa tästä päiväkotiin viennistä sen takia, että olen nyt kotona, kun niitä töitä ei ole. Toisaalta on tärkeää, että Väinö oppii olemaan ja viihtymään päiväkodissa. Hän on siellä nyt kuusi tuntia päivässä. Kun töitä tulee, päivä tulee siitäkin sitten vielä pidentymään. Jospa osaisi hyvällä omalla tunnolla antaa nyt aikaa itselleni ja kerätä virtaa. Silti väsyttää koko ajan. Luulen, että on pientä työnhakustressiä.

Kakkaa lumella

Väinön juhlat saatiin vihdoin juhlittua. Väkeä oli riittävästi, eikä kakkukaan loppunut kesken. Kakku. Tuo intohimoni, mutta jonka valmistamisessa riittää vielä opeteltavaa.

Ensinnäkin itse kakku. Pohja onnistui yli odotusten. Kokeilin Kinuskikissan sienikakkuohjetta ja se toimi tosi hyvin. Suorakaiteenmuotoiseen vuokaan tein muistaakseni kuuden munan ohjeella. Täytteen tein niin ikään Kinuskikissan ohjeella. Tällä kertaa oli makuna mansikka. Täytekin oli ihan hyvää. Mutta se kostutus. Voi, se ei melkein koskaan onnistu. Nyt alempi pohja kostui juuri sopivasti, mutta ylempi jäi kuivaksi. Harmi.

Päälle vielä voikreemi ja sokerimassakuorrute.

Väinö valitsi itse kaupan kertakäyttöastioiden ja servettien kohdalla teemaksi lentokoneen.

Kakun päälle ajattelin sitten tehdä lentokoneen aiheen mukaisesti. Tein sen jo hyvissä ajoin pari päivää aikaisemmin, mutta lopulta kävi niin, että siivet eivät vain kertakaikkiaan pysyneet paikallaan. Yritin vielä viimeisenä aamuna saada niitä pysymään kiinni siinä onnistumatta. Mutta kakusta tuli simppelisti kivannäköinen. Jännitin myös, riittääkö sokerimassa kuorrutteeseen ja alareunaan jäikin sitten pieniä aukkoja. Sain kuitenkin ne piilotettua pilvillä :).

Ensimmäisen illan koristevalmistelut.

"Valmis"

Pilviä oli myös muilla reunoilla.

Väinö sai kasan uusia palapelejä, jotka sopivat paremmin ikään. Niitä on ollut kiva tehdä yhdessä ja nähdä kehitys, mitä näinkin pienessä ajassa on tullut.

Pipi

Väinö sairastui tällä viikolla pahankuuloiseen yskään, joka kuulosti ihan siltä kuin se olisi tullut keuhkoista asti. Veimme hänet lääkäriin, sillä päiväkodissa oli ollut liikkeellä RS-virusta, joka voi noin pienillä aiheuttaa keuhkoputkentulehduksen. Sitä ei kuitenkaan ollut, mutta oli korvatulehdus. Ensimmäinen Väinöllä. Sitä oltiinkin vähän jo odotettu päiväkodin aloituksen myötä. 

Kun Väinö on potenut korvatulehdusta, me aikuiset olemme saaneet nauttia vatsataudin väänteistä. Kunnon rehellinen ripuli. Yök.

Poks!

Minä sain elämäni ensimmäiset potkut viikon töissäolon jälkeen. En olisi ikinä uskonut niitä saavani ja ne tulikin todella yllättäen. Olin kuulemma tehnyt liikaa virheitä. Muutamasta tiedän ja niiden jälkeen olin tsempannut tosi paljon. En tiedä oliko minulle jätetty sanomatta joistain vain eikö sitten ollut enempää varaa tehdä mokia. Työskentelin siis huolinta-alan terminaalivarastossa, missä alkoi olla jo sesongin huippu menossa. Mokiin ei ilmeisesti ollut juurikaan varaa. Olisiko uudet työntekijät kannattanut ottaa vähän aikaisemmin jo oppiin?

Toisaalta henkilöt, jotka minut perehdytti hommaan, eivät olleet mitään vanhoja työntekijöitä, kuten oli luvattu. Ensimmäinen oli ollut siellä töissä aikaisemminkin, mutta eri hommissa ja vain kolme päivää niissä hommissa, mitä hänen piti minulle opettaa. Kun pääsin töihin uudestaan sairausloman jälkeen, minut opetti hommaan tyttö, joka oli ollut siellä töissä kaksi viikkoa. Otan tietysti vastuun tekemistäni töpöksistä, mutta kyllä minusta olisi ollut työparien organisoinnissakin hieman varaa petrata. Resurssit siihen oli kuitenkin olemassa. Vaiko eivätkö he halunneet minua sinne kuitenkaan? Halusivat minun mokaavan? Ei naama miellyttänyt? Tai rupiset kädet.

Onneksi pääsin juttelemaan vuokratyöfirman naisen kanssa jo samana päivänä. Hän sanoi, että etsitään minulle jotain uutta. Olin saanut tosi hyvää palautetta toisesta firmasta, jossa olin tehnyt pari viikkoa töitä saman vuokratyöfirman kautta. Hän siis uskoi minuun. Tai toivottavasti se ei ollut mitään piristetäänpä-nyt-tuota-onnetonta-tunaria -puhetta. Pelkäsin kyllä suuresti, että minun työllistymismahdollisuuteni loppuvat sen firman kautta.

Muutenkin on ollut ammatillinen identiteetti täysin hukassa viime aikoina. Sellainen ura ja työ, mistä olen haaveillut ja uneksinut, tuntuu nyt todella kaukaiselta. Minulla ei ole mahdollisuuksia kasvattaa itseäni ammattilaisena. Mitä minusta tulee? Mitkä ovat mahdollisuuteni? Onko niitä? Pelottaa tällainen epävarmuus ja tavallaan tyhjän päällä oleminen. Pelottaa ja ahdistaa. Uusi koulutus? Oppisopimus? 

Nyt on sitten aikaa ladata akut täyteen. Tämä viikko oli todella raskas ja totesin, ettei kuuden aamut ole minua varten. En vain jaksa iltapäivällä mitään, vaikka olisin mennyt aikaisinkin nukkumaan. Väinö on pakko viedä nytkin päiväkotiin, jotta hän viimein tottuisi olemaan siellä itkemättä. Tuntuu joka kerta raskaalta viedä se sinne ja jättää itkemään. Mutta kyllä varmasti sekin päivä koittaa, kun Väinö juoksee ovesta sisään, eikä muista edes vilkuttaa mennessään.

Alku aina hankalaa, vaikka äiti toisin toivoi

Väinö oli tänään ensimmäistä kertaa itsenäisesti päiväkodissa. Viime viikolla kävimme kolmena päivänä päiväkodissa yhdessä leikkimässä. Päiväkoti on 80-luvulla rakannettu ja sen on näköinenkin. Tosin tädit ovat ainakin näin alun perusteella tosi mukavia. Sanoivat olevansa vieraskoreita :). Epäilen.

Ensimmäinen päivä (eli 3 tuntia) itsenäisesti ei mennytkään niin reippaasti kuin olin itse ajatellut. Viime viikolla Väinö ei oikein ehtinyt tutustua kunnolla hoitajiinsa, sillä niillähän oli koko ajan kädet täynnä lapsia ja minä autoin Väinöä. Tänään, kun Väinö oli sitten huomannut, etten olekaan enää paikalla, oli tullut ikävä. Ei itkenyt, mutta oli hokenut koko ajan äitiä (ja lopussa myös isiä) ja ollut sylissä. Onneksi oli kuitenkin lohtu kelvannut. Ruokaa ei ollut syönyt yhtään ja yhdellä lelulla oli vähän leikkinyt. Kun menin hakemaan häntä, hän tuli ovelle vastaan ja sanoi: "Moi. Kotiin. Isi." Ja sitten tuli itku. Mutta pidän Väinöä reippaana lapsena, niin eiköhän olo helpotu jossain vaiheessa. Niin kuin muillakin niillä pienillä lapsilla, joita Väinön ryhmässä on.

Väinön ryhmässä on tällä hetkellä 11 lasta ja kolme aikuista. Heillä on joka päivä pienryhmätoimintaa, jolloin on rauhallisempaa leikkiä tai puuhastella. Pihalla on tosin kolme ryhmää yhtäaikaa (tai ei välttämättä kaikki lapset kerrallaan) ja siellä oli ainakin ensimmäisenä päivänä kova hulina. Väinö tosin oli lapsista innoissaan ja juoksi ympäriinsä välillä kiljuen :).

Huomenna yritetään jo unia. Meillä jäi maanantai väliin, jolloin piti olla myös kolmen tunnin päivä, sillä kuumeilun takia piti olla vielä se päivä kotona. Hoitaja oli kuitenkin sitä mieltä, että Väinö voi jäädä jo huomenna päikkäreille, vaikka itse olin vähän epävarma. Luotan kuitenkin ammattilaiseen, joka on uransa aikana nähnyt, kokenut ja tukenut useiden lapsien tutustumisprosessia.

Aika jännä, kun moni sanoo, että meinaa tulla tai tulee itku, kun lapsi jää ensimmäistä kertaa yksin päiväkotiin. Minä olin niin varma, että Väinö pärjää hienosti, etten osannut sellaista edes ajatella. Itku meinasi tulla siinä vaiheessa, kun näin kuinka ikävä Väinöllä oli.

Huominen on jo varmasti parempi.

Uintimestari

Kai se on virallista, että Väinö osaa uida kellukkeilla. Syvässä altaassa ei vielä oikein uskalla kunnolla, mutta lastenaltaassa kelluu ja ui tosta vain. Viime kerralla heittäytyi mahalleen lastenaltaassa myös ilman kellukkeita, joten rohkea poika on!

Pisu

Sunnuntaina herättiin siihen, että Väinöllä oli korkea kuume, melkein 39 astetta. Annoin supon ja päivä meni muuten lepäillessä, nukkuessa ja lastenohjelmia katsellessa. Kuume laski ja nousi vuorotellen ja koska Väinö oli hyväntuulinen, ei annettu uutta lääkettä ennen kuin illalla. Itse ajattelen, että tauti menee nopeammin pois, jos sen sairastaa. Tosin tietysti mielialaa ja oireita seuraillen. Illalla annettiin vielä lääkettä ja seuraavana päivänä poika oli jälleen terve. Se oli pikakuume.

Luistimme sairaspäivänä pottarutiineista. Tosin ei varmaankaan ole poikana kivaa olla pissisessä vaipassa ja kuumeessa... varmaan melko tukalaa (no toki se märkä vaippa vaihdettiin kun huomattiin). Seurauksena ilmeisesti tästä, Väinö ei kastellut yhtään vaippaa maanantaina. Pyysi joka kerta pisulle kun oli hätä. Ja illallakin vielä kun nukutin häntä, oli päästävä pissalle. Ja seuraavana aamuna heti herättyä. Yövaippa oli kuiva. Ehkäpä tämä oli hyvä lähtö vaipattomuuteen. Toivotaan.