torstai 24. huhtikuuta 2014

Uusia haasteita!

Te ette voi ymmärtää kuinka onnellinen olen tällä hetkellä! Tuntuu, että ihan leijun ilmassa!

Eilen sain aamupäivällä puhelun yrityksestä, jonne olin hakenut tuotantotyöntekijäksi. Sieltä oli tullut jo ilmoitus, ettei minua valittu kyseisessn tehtävään (johon tosin oli 2 vakituista ja 4 määräaikaista paikkaa). Nyt soitettiin sitten, olisinko kiinnostunut varastopuolen hommista kesän ajaksi. TODELLAKIN! Kävin haastattelussa vielä samana päivänä ja jo tänään tuli soitto, että he haluavat minut sinne töihin. Minä pääsin töihin ILMAN työkokemusta vastaavista töistä. Vaikka CV:ssäni onkin, että olen ollut varastotyöntekijänä, kerroin kuitenkin millaista työtä tein. En siis ole keräillyt, en vastaanottanut rahteja yms. Mutta he näkivät minussa kuitenkin sen potentiaalin! Varmasti asiaa on auttanut sekin, että yrityksessä on nykyään töissä entisen työpaikkani tehtaanjohtaja, joka toivottavasti antoi hyvät suositukset.

Parastahan tässä on nyt se, ettei minun tarvitse mennä ainakaan kesällä viimeisimpään työpaikkaani, jonne olin jo varauksella lupautunut. Tämä uusi työ antaa minulle mahdollisuuden laajentaa osaamistani, kehittyä, eikä minun tarvitse kärvistellä epämiellytävässä ilmapiirissä (vaikka mukaviakin työkavereita tietysti oli).

Voi tätä onnen päivää!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

EggBowl

Aurinkoinen frisbeepäivä takana! Maanantain EggBowl-kisoissa pärjäsin lopulta sen verran hyvin, että voitin hopeaa. Päivän aikana heitettiin 2 x 18 väylää ja se on kyllä naiselle (ja miehillekin) rankka setti. Toisen kierroksen puolivälissä alkoi paukut loppua ja heitotkin olla sen mukaisia. Päivä oli kuitenkin tosi mukava, vaikka illalla oltiinkin niin poikki, että mentiin nukkumaan ennen kymmentä. Kyllä näistä kisoista saa aina lisää harjoittelumotivaatiota, vaikkei suunnitelmat lajin suhteen olekaan korkeat. Ihana harrastus!

Voittokiekko!

Tänään oli pakko käydä nuutuneesta olosta
huolimatta vähän heittelemässä. Ihana sää!

Uusi kiekko lensi ihan mukavasti.

Pottatsemppiä

Ollaan yritetty tsempata Väinöä potalla käymiseen piirtämällä tähtiä paperille pottaan/pönttöön tehdystä pissistä tai kakasta. Kun kaikissa ruuduissa on tähti, saa hän palkinnon, esimerkiksi jonkin pienen lelun. Väinö oli laivareissulta saanut muistoksi ensimmäisen pikkuLegonsa (mopon) ja kun ruudut täyttyivät tähdistä pian reissun jälkeen, tuntui turhalta ostaa mitään uutta lelua jälleen. Niinpä kaivoin laukun pohjalta laivalta ostetun karkkiaskin. Väinö on silloin tällöin maistanut muutaman karkin, muttei koskaan ole pyytänyt montaa lisää. Nyt annettiin sitten syödä koko aski ja hän söi. Ja karkki on nyt saavuttanut lapsen mielen... Tänään kaupassa oli pakko kantaa hänet pois irtokarkkibokseilta :).

Nam nam!

Skanssissa lippisostoksilla (ei löytynyt kivaa).

Sitä vastoin minulla alkaa nyt karkittomuus. Tämä työttömyys ja huoli arjesta on vienyt karkkimässäilyn vähän käsistä ja nyt on oltava aika absolutisti karkin suhteen. Päätin, että jos herkkua tekee mieli, niin viikonloppuna saa ostaa jäätelöä. Ei mitään litran boksia vaan yhden jäätelön. Tänään herkuttelin vielä loput banaanikakusta, jonka tein sunnuntaiksi. Ei kyllä minun mielestä ollut ihan sen kaiken hehkutuksen arvoinen, mutta ihan hyvää ja maukasta oli. Ja tosi helppo ja nopea tehdä.

Puhe

Väinön puheenkehitys on edennyt nopeasti. Kolmisanaisia ja joskus neljäsanaisiakin lauseita tulee jo. Toisaalta taas hän on niin innokas juttelemaan, että on alkanut änkyttämään, kun yrittää hakea oikeaa sanaa. Silloin hän useasti hermostuu. Ihanaa, kun voidaan jutella!

Väinö on myös oppinut laulamaan. Tuiki tuiki tähtönen taitaa olla parhaiten hallussa, mutta muitakin lauluja hän osaa jo melkein kokonaan: Hämä-hämähäkki, Aa-aa Heikki, Jänis istui massa, muutamia mainitakseni. Se on vaan niin söpöä, kun tuollainen pieni laulaa. Useasti meinaa tulla tippa linssiin. Ihana!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Laivalla




Irti arjesta! Arkea kun ei aina vain jaksaisi.


Tehtiin siis picnic-risteily. Turusta lähdettiin Viking Amorellalla ja Ahvenanmaalla vaihdettiin Viking Graceen. Grace tietysti kiinnosti, kun on niin uusi laiva. Olihan se hieno ja sisustus 2000-lukumainen, mutta ei mitenkään niin hehkeä, mitä olin siitä kuullut. Ravintoloita oli kyllä tosi paljon ja lapsille kolme leikkipaikkaa: teineille oma "peliluola", pienille lapsille oma peuhumesta pallomereineen ja lisäksi vielä yksi, jossa oli sekä pienille lapsille puuhastelua että isommille konsolipelejä. Kivaa oli se, että noista leikkipaikoista (lukuunottamatta teinien peliluolaa) oli suora ikkunayhteys viereiseen ravintolaan. Gracen pallomeri oli ihan hienon näköinen, muttei kovinkaan turvallinen pienimmille kiipeileville lapsille. Amorellan perinteinen pallomeri oli taas turvallisemman oloinen, eikä vanhempienkaan tarvinnut katsoa niin paljon lapsen perään (eli seistä koko ajan ihan vieressä).


Amorellalla. Väinö kiipeili
noita verkkoja pitkin...

Amorellalla.

Gracen pallomeri.

Grace.


Grace.

Grace.

Ja pitihän sitä pelata piiiitkästä aikaa.
Lapsena olin tuossa tosi hyvä.


Risteilyä lapsen kanssa

Näin lapsiperheellisenä oli risteilynäkökulma ensimmäistä kertaa erilainen. Pääpiste oli leikkimisellä ja lapsille järjestetyllä ohjelmalla. Ville Viikinki, "Kissa", oli Väinöstä tosi mielenkiintoinen ja hän halusi nähdä sen koko ajan. Ensimmäisellä kerralla Villen kanssa leikittiin Sutsisatsia ja Pää-olkapää-peppu-polvet-leikkiä ja niitä Väinö olisi sen kanssa halunnut enemmänkin leikkiä. Halaamaan ei ensin uskaltanut mennä ollenkaan. Tulomatkalla jonotettiin sitten halijonossa ja kun tultiin ihan lähelle, piti kuitenkin päästä äidin syliin. Ilme oli kauhistunut, kun Ville Viikinki halasi. Ehkä Ville oli liian iso.

Väinö onneksi malttoi nukkua päiväunetkin laivan vaihdoin jälkeen. Kun odoteltiin Ahvenanmaan terminaalissa Graceen pääsyä, nähtiin kuinka laivaan lastattiin autoja. Se jos mikä oli Väinön mieleen! Sen jälkeen se uni sitten tulikin.

Sutsisatsi satsaa.


Ihka ensimmäinen "kasvo"maalaus käteen.


Juuri heränneenä.

Ruokailu

Varattiin matka niin, että ruokailu buffeessa kuului hintaan. Viimeistään nyt olen vakuuttunut siitä, etten ole buffetti-ihminen. Laivalla oli Samba-teema ja buffettikin brasilialaistyylinen. En pidä kylmistä alkuruuista. Erikoiset lihapullat yms. eivät myöskään oikein kiinnostanut. Kyllä sieltä aina jotain syötävää kuitenkin löytyy, mutta jälkiruokapöytä on sitten se, missä minä käyn santsaamassa. Tällä kertaa lämpimän ruoan erikoisuutena oli pöytiin miekassa tarjottava härän liha. Se oli herkullista!

Ihmetyttää myös se, että miksi lasten pöydässä pitää olla pääosin epäterveellisinä pidettyjä ruokia. Tuleeko meidänkin lapsesta se, joka aina ravintolassa haluaa nakkeja ja pitsaa ja lihapullia? Kasviksina tarjottiin kurkkua, tomaattia ja vesimeloonia. Miksei lasten pöydässä voi olla esimerkiksi kalaa? Ja monipuolisemmin kasviksia. Tiedän, lapset syö mielellään juuri noita. Ja saahan ne ottaa sieltä aikuisten pöydästäkin. Väinölle kasattiin kuitenkin lounas lastenpöydästä (lähinnä siksi, että hän oli todella nälkäinen ja aikuisten tarjoiluihin oli jonot) ja halusi hän sitten maistaa meidänkin lautasilta ruokaa. Hän halusi minulta muun muassa salaattia :).

Mitäköhän sitten?

Väinö oli koko reissun ajan todella reipas poika. Ihanaa, kun ei ollut kiukuttelua juuri ollenkaan! Hän on kerran aikasemmin ollut 8-kuisena laivalla, joten tuskin muistaa siitä mitään. Laivailu on selvästi hänen mieleensä!

EggBowl

Maanantaina kisataan seuran järjestämässä EggBowl-kisassa koko päivä. Katsotaan mihin rahkeet riittää naisten sarjassa. Kisakartta näytti aikamoiselta! Meitä naisosallistujia on neljä. Avoimessa, juniori- ja masters-sarjoissa on yhteensä 89 pelaajaa, joten viskettä riittää.

Meillä on aktiivisten naispelaajien kesken ollut tapana kisailla kerran kuukaudessa. Huhtikuun kisat heitettiin viime viikon tiistaina ja "pienten" pistelaskuongelmien jälkeen olin jaetulla ensimmäisellä sijalla. Toisaalta olin yksinään voittaja, sillä toisella saman verran heittäneellä oli virhe pistekortissa ja siitä saa kaksi pistettä rangaistusta. MUTTA koska nämä eivät ole mitkään viralliset kisat, niin eipä tuo haittaa. Ei me sille mitään rankkupisteitä haluttu antaa :). Olin kuitenkin omaan suoritukseeni tyytyväinen ja se riittää minulle! Vaikka olihan se hienoa, että heitin ensimmäistä kertaa paremmin kuin yksi kisakaveri, jonka kanssa ollaan monesti oltu todella tasaisia.

Peukut pystyyn, että pärjätään molemmat isännän kanssa!
Hyvää pääsiäispaussia kaikille (kahdelle viralliselle) lukijoilleni!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Hiljaista arjen aherrusta

Olin kaksi viikkoa töissä entisessä työpaikassani punajuuritaistossa. Ilmapiiri oli samanlainen kuin ennenkin. Aivan kuin en olisi ollut poissa. Aika suurella todennäköisyydellä olen siellä kesälläkin. Työnhaussa ei nimittäin ole tärpännyt vieläkään - ei edes haastattelun verran. Olo on melko surullinen.

Niinpä ajattelimme ottaa pienen irtioton arkeen ja lähteä ylihuomenna laivalle.

Viime postauksesta ei ole juuri mitään erityistä tapahtunut. Siskoni ja vanhempani kävivät visiitillä. Muuten kaikki tuntuu menevän tasaisesti. Väinö itkee edelleen päiväkötiin mennessä ja kevät etenee kohisten. Sunnuntaina näin jo västäräkin!

Tässä hieman taas kuvia arjesta. Tai Väinöstä. Hänestähän nuo kaikki kuvat tuntuu nykyään olevan :).


Halistenkoskella ensimmäisellä keväisellä pyöräretkellä.

Äitikin oli mukana!

Vaniljabostonpullaa!

Väinö tykkää muovailla. Eli repiä muovailuvahasta palasia.

Henkireikä.

Siirrettiin pesukonetta. Taitaa olla vain likaa.

Auto.

Riikka-täti kävi yökylässä ja nukkui olohuoneen lattialla.
Sinne Väinökin halusi seuraavana iltana nukahtaa.

Onhan tää edelleen tätä...

Fiuuuu!

Käytiin Väiskin kanssa hakemassa Hulluilta päiviltä
päheet Adidakset.

Ulkoleikkejä.

"Töitä."

Joskus voi käydä näin.

Meille kävi niin, että keittiön yhdestä laatikostosta lähti etulevy. Ollaan myös epäilty, että vessassa on hometta ja tiskipöydän viereinen taso on ollut reunasta pullistunena siitä asti kun muutettiin tähän neljä vuotta sitten. Nyt sitten vihdoin saatiin aikaiseksi ottaa yhteyttä huoltomieheen. Toiminta olikin nopeaa. Saman päivän aikana kävi joku yleinen huoltomies/kartoittaja-mikä-lie sekä timpuri. Meille tulee siis tällä viikolla uusi taso ja toivottavasti se muistaa korjata sen laatikostonkin :). Kylpyhuoneesta puhdistettin ilmanvaihtokanava ja nyt se pöhisee kunnolla ja huone kuivuu aika nopeasti suihkun jälkeen. Homeeseen se otti tällaisen kannan: "Kannattaa välillä näyttää tälle sellaista ainetta kuin kloori." Olin jurit pessyt laattoja kloorilla, mutta tajusin sitten ettei kannata, että jos joku tulee katsomaan. Täytyy varmaan uudelleen pestä ja seurata, ilmestyykö läntit uudelleen.

P.S. Pottailu on näköjään vaihtunut pönttöilyyn. Seisontapissailuun :)

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...