tanssia tanssia

Olimme katsomassa viime viikolla tanssiesitystä, jonka piti olla ratkiriemukasta, mieltä keventävää tanssiteatteria ammattitaitoiselta tanssiteatteriryhmältä. Ryhmällä on Turussa vankka tukijakunta ja se on saanut kutsuja ulkomaillekin. Opiskelutovereiltani olin kuullut, että heidän tuotantonsa eivät juuri kummoisia ole. Sen ennakkokäsityksen turvin, mutta kuitenkin avoimin mielin, lähdin katsomaan kyseistä esitystä, johon meidät oli alan opiskelijoina kutsuttu.

Arrrrrrrrgh! Esitys oli aivan kauheaa katsottavaa! Se oli enemmänkin fyysistä teatteria, kuin tanssia, koska koreografiaa siinä oli todella vähän ja se vähäinenkin oli aivan suolesta. Esityskokonaisuuden hauskin kohta, laivalomaileva lokkipariskunta Silja Line -musa taustalla, oli sekin varastettu mainoksesta. Mä en edes pystynyt nauramaan ääneen! Loppukohtaus oli yhtä kaaosta, jonka aikana mun käsi peitti pikku hiljaa silmät. Ja mä istuin eturivissä...

Se, mikä oli ehkä KAIKKEIN hauskinta oli se, että kyseinen esitys sai Helsingin sanomissa ja Turun sanomissa TOSI ylistävät arvostelut! Mä luulen, että se esitys voi kohottaa 'taviksen' suupielet ylöspäin ja saada heidät putoamaan penkiltä (jos pitää huonosta teatterista), mutta meihin kohta-ammattilaisiin se ei uponnut.

Täytyy sanoa, että mielenkiintoni kyseistä tanssiteatteria kohtaan heräsi ja haluan nähdä heiltä vielä lisää esityksiä. Ovatko he aina yhtä huonoja? Miksi 15 vuotta ammattitanssiteatteria pitäneet jonkin sortin ammattilaiset eivät kykene tekemään laadusta viihdettä? Miksi heitä arvostetaan niin paljon? Ja kuka heitä arvostaa? Mun soolo oli paska, mutta ei tähän verrattuna.

Äh

Mä en tajua, miten tänne saa kuvia... (ihan niin kuin niitä nyt olisi) Yritin ottaa selvää, mutta Lontoon murre ei ole mun vahvin osaamisalue. Tai sitten mä vaan olen tyhmä :)

paha paha asia?

Kirjoittelin äsken äidille sähköpostia ja tajusin, ettei nämä negatiiviset kuviot koulussa olekaan niin suuria, kun olen ajatellut. Tuntuu, että kärpäsestä on tullut härkänen, vaikka omasta mielestäni en edelleenkään ole ansainnut sellaisia haukkuja ja syytöksiä, mitä sain (no, toihan kuullosti taas pahemmalta kuin olikaan... aina vaan ei jaksa miettiä sanavalintoja loppuun asti). Mä peilasin omia tunteitani Hamina-aikaiseen draamaan, koska se on mulle vieläkin melko arkaa aikaa muistella. Jos jotain pahaa tapahtuu nyt, muistan kyllä heti, että on tapahtunut pahempaakin.

Mä muistan vieläkin, kun joku sanoi mulle silloin, ettei kannata murehtia tapahtuneita, koska aika kultaa muistot. Mä en ole edelleenkään samaa mieltä. Se voi ehkä hopeoida pahimmat muistot, muttei koskaan kullata. Kyllä ne peikot sieltä vielä joskus esiin tulee. Pahasta ei voi koskaan päästä täysin irti. Pieniä henkisiä avohaavoja mulla on varmaan vieläkin, mutta suurin osa on jo arpeutumassa. Pahin avohaava taitaa olla itseluottamuksen puute. Se hajosi niin pahasti, ettei ole vieläkään palautunut. No ehkä vähän.

Mä en ikimaailmassa toivo kenellekään sellaista henkistä väkivaltaa, jota itse jouduin kokemaan. En edes niille, jotka sitä tekivät mulle. Mä toivon, että joku päivä kyseiset henkilöt itsekin tajuavat, mitä ovat saaneet aikaan omalla toiminnallaan. Luulen kuitenkin, etteivät he sitä ymmärrä. Koskaan.

POiS

Mulla on tällä hetkellä sellainen olo, että haluaisin täältä kauas pois. Mä haluaisin mennä johonkin superhyvään kouluun ulkomaille vaihtoon ja tulla sieltä vähintäänkin melkein superhyvänä takaisin ja näyttää Y-mafialle, mistä kana oikein pissii. Miksei mafiosot voi olla inhimillisiä?

Toi mun blogin otsikko on yhdestä vauvakirjasta, mikä mulla on kotona-kotona. Siinä on runo, joka kertoo millaisia eri viikonpäivänä syntyneet lapset tulevat olemaan. Mä olen syntynyt keskiviikkona ja toi lause keskiviikon tyttö(lapsi) murheita saa on varjostanut mua koko elämän ja näyttää vielä jatkavan tehtäväänsä. Mä en ymmärrä sitä, että silloin kun kaikki alkaa mennä hyvin ja on vähintäänkin loistava olo, tulee joku, joka vetää maton jalkojen alta pois ja pudottaa mut maan pinnan alle. Mä olin yhdessä vaiheessa varma, että mun sisällä asui demoni, joka halusi mulle pahaa koko ajan. Nyt se on poissa, onneksi. Yhden viime kesän työkaverin lempilause Miks kaikki aina vaa? kuvaa mun tämän hetkistä olotilaa aika hyvin. Kyseinen lause oli mun päässä koko eilisen päivän ja se lukee nyt varmaan kolmen eri paperimainoksen takasivulla monta kertaa suttuisella käsialalla. Mä haluaisin osata vastata tuohon kysymykseen.

Huomenna taas alakouluun. Ulkona alkaa olla jo pimeää...

Elämä on

Mä olen pahis. Svv (=suuntautumisvaihtoehtovastaava) ei kuulemma tiedä, otanko opiskelun vakavasti ja mitä hänen pitäisi ajatella musta. Meillä oli keskiviikkona Kadonneen prinsessan esitys koulussa illalla ja samaan aikaan olin matsissa töissä, koska meillä oli spesiaaliveto (josta kerron kohta). Mä yritin saada esitystä jo kuukausi sitten peruttua, mutta ryhmän (ja tuotannon opettajan) yhteisellä päätöksellä päätimme kuitenkin pitää shown, koska loppujen lopuksi mulle löytyi halukas tuuraaja. Mun roolissa ei onneksi ollut iso homma opetella: muutama vuorosana ja pieni hassu tanssipätkä. Kaiken häslingin keskellä olimme unohtaneet sanoa svv:lle, että olen poissa kyseisen näytöksen. Hän oli sitten loukkaantunut siitä ilmeisesti aika syvästi ja minä sain haukut vastuuntunnottomasta päätöksestä, jossa koulu ei mennyt etusijalle. Sen takia hän ei kuulemma pysty tulevaisuudessa suosittelemaan mua luotettavana työntekijänä... plaa plaa plaa. Kyllä mä ymmärrän hänen suuttumuksensa, mutta toivon myös, että hän ymmärtäisi mun. Kysyin sitä ja hän sanoi ymmärtävänsä, mutta se ihminen on maailman paras ymmärtämään asioita juuri niin kuin hän itse haluaa, eli yleensä väärin. Omasta mielestäni perustelin päätökseni todella hyvin ja mulla oli koko ryhmän tuki (toivottavasti...) takana. Ollaan sitten pahis, kun leima on jo lyöty otsaan. En ole vielä palauttanut raportteja, jotka piti perjantaina palauttaa. En ole kyllä niitä vieläkään kirjoittanut.

Me pidimme Mustien Kobrien kanssa 5.-6.3.2005 MK Dance Weekend alakouluikäisille lapsille. Heidät oli jaettu kahteen ryhmään kahdelle eri päivälle ja he tanssivat ja opettelivat 9 uutta ja helppoa hallisarjaa, joita he pääsivät tanssimaan 9.3.2005 viimeiseen runkosarjaotteluun TPS vastaan Ilves. Lapsia oli yhteensä 50. Lapset olivat todella innoissaan hallilla ja se oli monille unelmien täyttymys. Positiivista palautetta tuli suoraan yleisöltä ja jo nyt on tullut kyselyjä, koska MKDW järjestetään seuraavan kerran. Koko viikonlopun tuotto menee lyhentämättömänä tavaralahjoituksina Tyksin syöpälapsiosastolle 416. Oli todella hyvä tunne tuottaa niin monelle pienelle ja nuorelle hyvä fiilis.

En yhtään kadu päätöstäni, joka aiheutti svv:lle shokin ja mulle huonon opiskelijan maineen. Matsi oli myös meille Kobrille antoisa ja prinsessan roolin tuuraaja sai toteuttaa itseään koulun tanssinäytelmässä (joka oli kuulemma mennyt hyvin). Harmi vaan, että asiasta piti nousta niin suuri häly.

Ensi viikolla alkaa taas oikea koulu ja oikea treenaus. Alkaa olla jo aika huonossa kunnossa, kun ei ole kunnolla päässyt treenaamaan angiinan jälkeen, joka oli yli kuukausi sitten. Huomenna täytyy kai mennä pitkästä aikaa salille. Se on tällä hetkellä ainoa paikka, jossa voin vaan treenata miettimättä yhtään mitään! Se on niiin ihana fiilis.

Päiväkotiharjoittelu vs. alakouluharjoittelu

Hihii. Pari viikkoa sitten kirosin päiväkotiharjoittelut syvimpään kaivoon mitä maailmasta löytyy (näin hienosti sanottuna). Viikko sitten alkoi alakoulun opetusharjoittelu ja kaikki on mennyt tähän mennessä hyvin. Mulla on 20 oppilasta kolmasluokkalaisia ja ne kaikki tekee tosi hyvin ja motivoituneesti. Ihanaa! Tuntuu siltä, että on sittenkin oikealla alalla. Jännää on se, kuinka ne kaikki (pojatkin!)tekee yhtä suurella innolla, vaikka tanssitunti onkin niille pakollinen. Tänään bussimatkalla takaisin omalle koululle tajusin minkä takia päiväkotiharjoitteu ei oikein mennyt nappiin. Mulla ei oikeasti ole mitään annettavaa neljä- ja viisivuotiaille. Nyt menee paremmin kun opetan lapsille sellaista, mitä itse osaan ja mistä itse olen kiinnostunut. Tuntuu vaan siltä, että 45 minuuttia on aivan liian lyhyt aika...

Ensi-ilta meni ihan kivasti. Ensimmäisessä näytöksessä oli noin 70 lasta katsomassa ja kaikki jaksoivat istua hyvin ja keskittyneesti paikallaan. Toisessa näytöksessä ei sitten ollutkaan juuri ketään... eikä se mennyt niin hyvin. Onneksi saatiin sentään hyvää palautetta meidän opettajilta:) Kaipa niitäkin vähän jännitti, kun he eivät tosiaan olleet sitä valmista versiota nähneet ennen ensi-iltaa.

Hankin elämän

Väsyttää, mutta se on kyllä ihan oma moka. Olen nukkunut liian vähän viikonlopun aikana... Huomenna on meidän lastentanssiprojektin ensi-ilta. Tanssisadun nimi on 'Kadonnut prinsessa' ja mä olen se kadonnut prinsessa. En kyllä olisi halunnut edes olla lavalla. Vähän kyllä hermostuttaa, mitä siitä tulee. Meidän ohjaava opettaja on nähnyt teoksen viimeksi kaksi viikkoa sitten, joten emme ole saaneet häneltä palautetta valmiista työstä lainkaan. Kyllä siitä kai ihan hyvä tuli:) Paljon olen kyllä saanut harmaita hiuksia kyseisen oprjektin aikana, joka siis alkoi jo tammikuussa ja sitä on tehty melkein joka päivä sieltä lähtien. Ensi viikosta kun vielä selviäisi hengissä, niin sitten olisi aikaa miettiä omaakin elämää (jos sitä on...). Viime aikoina päässä on pyörinyt vain kouluasiat, kotonakin. Unissakin ne kummittelee. Mä olen jopa yrittänyt tappaa koulukavereitani jalkaraspilla, mutta onnistuin vain halkomaan heidän hiuksiaan.

Mä kirjoitin vuoden alussa kalenteriini uuden vuosiluvun 2005 alle: 'Hanki elämä'. Mä olen yrittänyt toteuttaa sitä parhaimpani mukaan aina kun olen sillä mielellä sattunut olemaan. Jo helmikuussa olin unohtanut koko tekstin, mutta vahingossa vilkaisin sitä ja päätin ottaa sen tämän vuoden teemaksi tosissaan. Mielenkiintoisia tapahtumia onkin sattunut, mutta ne tarvitsevat vielä aikaa ja sulattelemista. Jos viikon päästä pääsisi taas ajattelemaan:) Sen olen taas joutunut toteamaan, että mun on parasta ottaa päivä kerrallaan, koska koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tulessaan. Eikä kannata luvata kenellekään yhtään mitään, varsinkaan itselleen.