Puheen kehitystä

"Äiti hakee."
"Aarne säikä Habaa." (Aarne säikähti Habaa)
"Auto on kylmä."
"Isi on valmis."

Kuta kuinkin näin.

"Äiti possu."

"Äiti, isi, Väivä. Perhe."
"Väivä säikä koira. Syliin." (Väinö säikähti yhtenä aamuna koiraa rappukäytävässä ja halusi syliin."


Päiväkodissa on tällä viikolla mennyt hyvin. Viedessä on tullut itku, mutta se on laantunut nopeasti. Eilen vastaan tuli oikein hymyilevä poika. Ihanaa! Itsekin saa virtaa, kun pieni on niin hyvällä tuulella. Itse poden vähän huonoa omaatuntoa tästä päiväkotiin viennistä sen takia, että olen nyt kotona, kun niitä töitä ei ole. Toisaalta on tärkeää, että Väinö oppii olemaan ja viihtymään päiväkodissa. Hän on siellä nyt kuusi tuntia päivässä. Kun töitä tulee, päivä tulee siitäkin sitten vielä pidentymään. Jospa osaisi hyvällä omalla tunnolla antaa nyt aikaa itselleni ja kerätä virtaa. Silti väsyttää koko ajan. Luulen, että on pientä työnhakustressiä.

Käy Muumilaaksoon

En ole voinut vastustaa. Ensin tuli Muumipeikko ja Pikku Myy, sitten Muumipappa ja Muumimamma. Ja minähän olin muka saanut ihan tarpeekseni muumeista kesällä 2007.

Väinökin tykkää :).

Itsenäistymisen kipuja

Meillä on ollut viime aikoina suurenevana haasteena Väinön käyttäytyminen minua kohtaan. Monesti, kun kiellän jotain, hän lyö minua. Nyttemmin lyöminen on lisääntynyt, kuten myös päällä puskeminen (mikä sattuu ihan mielettömästi, varsinkin jos hän puskee suoraan päähän). Hän heittää leluja päin, puree, hakee huomiota. Leluja on mennyt hyllyn päälle joka päivä, kun ne on lennellyt ympäriinsä. Tämä on jännä juttu sinänsä, että minä olen vanhemmista se, joka leikkii Väinön kanssa hieman enemmän. Hän saa huomiota, mutta miksi hän hakee sitä lisää tuolla tavalla?

Eilen sitten muistettiin supernannyn ohjeet jäähytekniikasta - rauhoittumistuolista. Olen sitä mieltä, ettei kaksivuotias voi vielä ymmärtää sen tärkeintä opetusta, mutta kokeilimme kahden minuutin jäähyä - tai rauhoittumista, mikä minusta on mukavampi nimitys. Ei se ihan täysin onnistunut, mutta tuloksia tuli. Sekä eilen että tänään. Jos ei muuta, niin pieni breikki katkaisee ajatuksen kiusaamisesta. Vaikka en tällaista menetelmää haluaisi vielä käyttää, niin kyllä se huutamisen voittaa 100-0. Sellaista täällä on nimittäin viime aikoina ollut. Tähän samaan syssyyn olla myös opeteltu anteeksipyytämistä. Puolin ja toisin.

Iltateellä levollisen ja sylintäyteisen illan päätteeksi.

Ihana kilinä

Nyt kun en ole töissä ja Väinöä on "pakko" pitää lyhyt päivä päiväkodissa, että tottuu sinne (olisihan se tyhmää pitää x-pituinen jakso kotona ja aloittaa sitten taaaas alusta), voin tehdä "asioita". Tein listan, mitä kaikkea kotona "pitäisi" tehdä, nyt kun on aikaa tehdä rauhassa. Tehdä=siivota.

Olen viime aikoina myös haikaillut fribaviheriöille kuuntelemaan korin kilinää. Tänään pääsin vihdoin neljän kuukauden tauon jälkeen. Olin yllättynyt kuinka hyvin heitot sujuivat. Aivan kuin ei olisi ollut kentältä pois ollenkaan. Nyt tosin huomasi paljon paremmin ne tulevana kautena vahvistettavat heikkoudet. Tulevana kautena tavoitteet syntyvät tarpeista.

Keli muuten vaihteli lumisateesta auringonpaisteeseen! Eläköön turkulainen helmikuu :)

Kakkaa lumella

Väinön juhlat saatiin vihdoin juhlittua. Väkeä oli riittävästi, eikä kakkukaan loppunut kesken. Kakku. Tuo intohimoni, mutta jonka valmistamisessa riittää vielä opeteltavaa.

Ensinnäkin itse kakku. Pohja onnistui yli odotusten. Kokeilin Kinuskikissan sienikakkuohjetta ja se toimi tosi hyvin. Suorakaiteenmuotoiseen vuokaan tein muistaakseni kuuden munan ohjeella. Täytteen tein niin ikään Kinuskikissan ohjeella. Tällä kertaa oli makuna mansikka. Täytekin oli ihan hyvää. Mutta se kostutus. Voi, se ei melkein koskaan onnistu. Nyt alempi pohja kostui juuri sopivasti, mutta ylempi jäi kuivaksi. Harmi.

Päälle vielä voikreemi ja sokerimassakuorrute.

Väinö valitsi itse kaupan kertakäyttöastioiden ja servettien kohdalla teemaksi lentokoneen.

Kakun päälle ajattelin sitten tehdä lentokoneen aiheen mukaisesti. Tein sen jo hyvissä ajoin pari päivää aikaisemmin, mutta lopulta kävi niin, että siivet eivät vain kertakaikkiaan pysyneet paikallaan. Yritin vielä viimeisenä aamuna saada niitä pysymään kiinni siinä onnistumatta. Mutta kakusta tuli simppelisti kivannäköinen. Jännitin myös, riittääkö sokerimassa kuorrutteeseen ja alareunaan jäikin sitten pieniä aukkoja. Sain kuitenkin ne piilotettua pilvillä :).

Ensimmäisen illan koristevalmistelut.

"Valmis"

Pilviä oli myös muilla reunoilla.

Väinö sai kasan uusia palapelejä, jotka sopivat paremmin ikään. Niitä on ollut kiva tehdä yhdessä ja nähdä kehitys, mitä näinkin pienessä ajassa on tullut.

Pipi

Väinö sairastui tällä viikolla pahankuuloiseen yskään, joka kuulosti ihan siltä kuin se olisi tullut keuhkoista asti. Veimme hänet lääkäriin, sillä päiväkodissa oli ollut liikkeellä RS-virusta, joka voi noin pienillä aiheuttaa keuhkoputkentulehduksen. Sitä ei kuitenkaan ollut, mutta oli korvatulehdus. Ensimmäinen Väinöllä. Sitä oltiinkin vähän jo odotettu päiväkodin aloituksen myötä. 

Kun Väinö on potenut korvatulehdusta, me aikuiset olemme saaneet nauttia vatsataudin väänteistä. Kunnon rehellinen ripuli. Yök.

Poks!

Minä sain elämäni ensimmäiset potkut viikon töissäolon jälkeen. En olisi ikinä uskonut niitä saavani ja ne tulikin todella yllättäen. Olin kuulemma tehnyt liikaa virheitä. Muutamasta tiedän ja niiden jälkeen olin tsempannut tosi paljon. En tiedä oliko minulle jätetty sanomatta joistain vain eikö sitten ollut enempää varaa tehdä mokia. Työskentelin siis huolinta-alan terminaalivarastossa, missä alkoi olla jo sesongin huippu menossa. Mokiin ei ilmeisesti ollut juurikaan varaa. Olisiko uudet työntekijät kannattanut ottaa vähän aikaisemmin jo oppiin?

Toisaalta henkilöt, jotka minut perehdytti hommaan, eivät olleet mitään vanhoja työntekijöitä, kuten oli luvattu. Ensimmäinen oli ollut siellä töissä aikaisemminkin, mutta eri hommissa ja vain kolme päivää niissä hommissa, mitä hänen piti minulle opettaa. Kun pääsin töihin uudestaan sairausloman jälkeen, minut opetti hommaan tyttö, joka oli ollut siellä töissä kaksi viikkoa. Otan tietysti vastuun tekemistäni töpöksistä, mutta kyllä minusta olisi ollut työparien organisoinnissakin hieman varaa petrata. Resurssit siihen oli kuitenkin olemassa. Vaiko eivätkö he halunneet minua sinne kuitenkaan? Halusivat minun mokaavan? Ei naama miellyttänyt? Tai rupiset kädet.

Onneksi pääsin juttelemaan vuokratyöfirman naisen kanssa jo samana päivänä. Hän sanoi, että etsitään minulle jotain uutta. Olin saanut tosi hyvää palautetta toisesta firmasta, jossa olin tehnyt pari viikkoa töitä saman vuokratyöfirman kautta. Hän siis uskoi minuun. Tai toivottavasti se ei ollut mitään piristetäänpä-nyt-tuota-onnetonta-tunaria -puhetta. Pelkäsin kyllä suuresti, että minun työllistymismahdollisuuteni loppuvat sen firman kautta.

Muutenkin on ollut ammatillinen identiteetti täysin hukassa viime aikoina. Sellainen ura ja työ, mistä olen haaveillut ja uneksinut, tuntuu nyt todella kaukaiselta. Minulla ei ole mahdollisuuksia kasvattaa itseäni ammattilaisena. Mitä minusta tulee? Mitkä ovat mahdollisuuteni? Onko niitä? Pelottaa tällainen epävarmuus ja tavallaan tyhjän päällä oleminen. Pelottaa ja ahdistaa. Uusi koulutus? Oppisopimus? 

Nyt on sitten aikaa ladata akut täyteen. Tämä viikko oli todella raskas ja totesin, ettei kuuden aamut ole minua varten. En vain jaksa iltapäivällä mitään, vaikka olisin mennyt aikaisinkin nukkumaan. Väinö on pakko viedä nytkin päiväkotiin, jotta hän viimein tottuisi olemaan siellä itkemättä. Tuntuu joka kerta raskaalta viedä se sinne ja jättää itkemään. Mutta kyllä varmasti sekin päivä koittaa, kun Väinö juoksee ovesta sisään, eikä muista edes vilkuttaa mennessään.

2-vuotias showmies!

Ihana, hassutteleva hurmurimme täytti eilen 2 vuotta! 

Ihan uskomatonta, kuinka nopeasti aikaa menee.

Kaksi vuotta sitten olimme aivan sekaisin onnesta, toisaalta oli ihanan leppoisaa, kun käärö oli vihdoin maailmassa ja ihailimme häntä koko ajan. Toisaalta muistan myös ajatelleeni sairaalasta kotiin päästyäni, että oliko tämä nyt sittenkään järkevä idea. Oli se. Paras!

Tunnin ikäinen Sintti.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Kolmen päivän ikäisenä.

Kahden vuoden aikana äitiyteen ja vanhemmuuteen on mahtunut monenmoista: epävarmuutta, ahdistusta, väsymystä, ylpeyttä, rakkautta, kasvua, varmuutta... Miten tyhmiltä jotkut parin vuoden takaisest ajatukset tuntuvatkaan nyt. Miten sitä huomaa kasvaneensa vanhempana, mutta silti tietää, että edessä on vielä paljon tuntematonta. Haluaisin olla äitinä reilu ja oikeudenmukainen, kasvattaa jalat maassa ilman ylimääräisiä ylisuojeluhössötyksiä, mutta silti tarjota lapselleni turvallisen elinympäristön tasapainoisen elämän ja itsetunnon kasvattamiseen. Helppoa?

Mutta millainen on kaksivuotias Väinö? Kyllä te jo tiedätte, mutta onhan se ihan kiva summata joitain tärkeimpiä ominaisuuksia pitkästä aikaa itsellekin muistiin.

Väinö on

• hassuttelija, hurmuri, naurattaja
• jokapäiväinen auringonpaiste
• itsepäinen uhmaikäinen, tahtoa löytyy
• lyhythermoinen
• pikkutarkka järjestelijä
• showmies.

Väinö 

• haluaisi aina joskus opetella itse pukemaan, mutta lyhyet hermot eivät oikein vielä anna periksi
• rakastaa roskisautoja, junia, lentokoneita, paloautoja, kaivinkoneita yms.
• käy aika kivasti potalla
• syö itse jo aika siististi
• tykkää auttaa kotitöissä
• osaa puhua paljon, ei vielä kuitenkaan lauseita, mutta joskus kaksi sanaa peräkkäin
• osaa uida kellukkeilla joten kuten
• osaa tehdä itse kuperkeikan.

Väinön sketsihahmo?
(Väinöllä päässä isännälle syntymäpäivä-
lahjaksi neulottu pipo)

Tästä on hyvä jatkaa. Kyllä tuosta vielä saadaan komea prinssi Estellelle :).