3160 km

Nunni.
Matka on sitten ohi. Oli kyllä hintansa väärti!
Elikkäs. Kaksitoista päivää vietimme reissussa. Mun piti päivittää blogia siellä, mutta en koskaan iltaisin jaksanut mennä koneelle, vaikka siellä hotellissa, Torbolessa, olikin ilmainen netti.

Aluksi mentiin siis Hangosta laivalla 22 tuntia Saksaan, Rostockiin, josta jatkettiin bussilla Berliiniin yöksi. Aamulla tehtiin siellä kiertoajelu ja jatkettiin sitten autobaanaa pitkin Müncheniin, jossa myöskin yövyimme. Siellä tuli eteen ensimmäinen ruokashokki... alkupalana oli makkaralautanen juustolla. Tehän tiedätte, kuinka paljon mä pidän molemmista...avoimin mielin ne silti jäi syömättä.

Sitten olikin jo torstai ja jatkoimme pikkutietä Alppien ja Itävallan halki Pohjois-Italiaan Garda-järven pohjoisrannalle. Ihastuin aivan täysin Saksan puolella olevaan pieneen alppikylään, Mittenvaldiin, johon aion isona muuttaa=) Sieltä ostin mahdottoman hyvää suklaata, jota metsästinkin sitten loppumatkan lisää (ja löysin sitä lopulta Rostockista tulomatkalla...onnksi!).

Me asuttiin ihan kivassa ja hyvin ilmastoidussa hotellissa keskiviikko aamuun asti. Perjantaina me kierreltiin siskon kanssa Torbolen pikku kaupunkia(?), lauantaina tehtiin retki ensin lähikaupunkiin Rivaan (johon käveltiin tunti), josta sitten jatkettin 10 kiometriä etelämmäksi Limone-nimiseen sitruunakaupunkiin. Se oli aivan ihastuttava paikka!!! Sieltä palattiin sitten laivalla takaisin Torboleen. Limone oli ehkä paras paikka, jossa käytiin matkan aikana.

Sunnuntaina, kun melkein kaikki muut olivat venereissulla etelä-Gardalla, me tehtiin oma reissu ensin Torriin ja siitä jatkettiin sitten Gardan-kaupunkiin ja bussilla takaisin. Ne oli aika pieniä paikkoja, mutta oli niissä hyvä shoppailla=) MAtkavetäjä sanoi alussa, että jos löydätte jotain ostettavaa, ostakaa se heti, koska sitä ei saata olla siinä sitten kun haluatte sen ostaa. Mä noudatin sitä neuvoa oikeastaan joka päivä. Ei ole kyllä jäänyt harmittamaan mikään, mitä en ostanut.

Maanantaina oli aika hurja päivä. Käytiin Dolomiiteillä, joka siis oli vuoristo. Siellä noustiin kondolihissillä 2950 metriin, josta oli aika kivat näkymät, vaikka pilviäkin siellä oli. Melkein koko matka matkustettiin mutkikkaista serpentiinitietä. Mulle tuli aika paha olo kun pysähdyttiin, enkä pystynyt oikein hyvin syömään. Siellä söin kuitenkin ehkä maailman parasta lasagnea! Ruoasta puheen ollen, me syötiin joka ilta illallinen, jossa oli alkupala (yleensä pastaa...) ja sitten vielä pääruoka ja jälkiruoka. Kuinka monesti syön sellaista ateriaa? En ehkä ikinä... Pariin kertaan en kyllä edes tiennyt, mitä söin, mutta nekin melkein paljastuivat myöhemmin.

Tiistaina käytiin sitten Venetsiassa. Olin odottanut sitä reissua koko matkan. Hitsi, se oli kyllä suuri pettynys. Ensinnäkin siellä oli aivan ÄLYTTÖMÄSTI turisteja (ja 30 000 pulua Pyhän Markuksen aukiolla...). Ei se kyllä vastannut muutenkaan mun odotuksia siitä kaupungista. Me ei kyllä ehditty olemaan siellä kovinkaan kauan, joten ehkä ne pikkukujat ja kauneimmat paikat jäivät näkemättä. Ei hirveästi tee mieli mennä sinne uudestaan.

Keskiviikkona lähdettiin siis paluumatkalle. Käytiin vähän vahinkopakolla 2094 metrin korkeudessa, johon meni aika kiemurainen tie. Meinasi tulla hätä käteen, kun kapealla tiellä tuli toinen bussi vastaan. Onneksi siitäkin sitten selvittin ohi. Jännää oli=) Yövyttiin taas Saksassa, Nürnbergissä, josta seuraavana päivänä jatkettin matkaa Rostockiin ja sieltä laivalla kotiin. Rostockissa miellä oli pari tuntia aikaa käydä shoppailemassa Kauflandissa ja voitte arvata, että shoppailin=) Rahaa piti nostaa vähän lisää...ostin kuitenkin kahdet kengät vähemmän kuin Riikka=)

Mutta matka oli onnistunut ja tosi mukava. Bussissa ei ollut liikaa ihmisiä eikä liian kuuma. En onneksi saanut mononukleoosia matkan aikana (se oli muotitauti meidän työpaikalla). Siitä tulin mieleeni, että Viprille terkkuja: mun oli tarkoitus lähettää sulle kortti, mutta unohdin. Hmm. Vanhuus ei tule yksin.

Ajokilometrit yllä

Viimeistä viedään ja lujasti

music: Neon 2: Polku ... ihq ...
Hmmm. Huomenna on revyyn kaksi viimeistä puristusta=) Onpi ollut aika raskas viikko, mutta hyvin siitä on selvitty. Torstaina oli oikastaan ensimmäistä kertaa sellainen olo, että homma alkaa jo sujua. Hyvin on esitykset menneet. Tänään oli hieman vaisu yleisö, mutta muuten katsojat ovat olleet hyvin mukana.

Eilen oltiin yhden työkaverin luona rillailemassa. Tänä kesänä oon rillaillut makkaraa jo useamman kerran (yleensä ehkä korkeintaan kerran) ja se varmaan alkaa kohta jo näkyäkin...ja jäätelö kanssa. On muuten aika ilkeää se, että ensin tekee hirveesti töitä, että sais voimakkaat ja kiinteät lihakset ja sitten ne surkastuu ihan supernopeasti. Epäreilua. Vähän olen yrittänyt kuntoilla, mutta ei sekään auta. Nyt ei jaksa oikein lenkkeilläkään, kun on niin kuuma. (mut ei saa valittaa kun kerrankin aurinko paistaa)Tänään kyllä pistin työkavereiden lihat liikkeelle. Tai siis kun itselle ei meinannut tulla kunnolla kuuma, niin piti myös muita rääkätä=) (mä siis pidän ennen esityksiä lämmittelyn kaikille).

Pitäis varmaan kohta mennä nukkumaan taas. Puuh.

edit//Mä luin juuri mun ensimmäisen kirjoituksen tähän blogiin Hankin elämän. Hih. Kevään aikana on tosiaan paljon tapahtunut asioita ja kesän aikana ehkä vieläkin enemmän, kivojakin juttuja (vihdoinkin!). Hmmm. Ehkä se elämäkin alkaa jo hieman orastamaan. Kai.

Enskari ja toiskari

Ensi-ilta ja tois-ilta ovat sitten ohi. Toinen esitys meni hyvin huolimatta siitä, että se oli toinen esitys. On olemassa toisen-esityksen-kirous, jonka mukaan toinen esitys ei mene hyvin vaan on valju ja energitön (onko tuo edes sana?). En kai toista itseäni? Hmmm. Mutta ensi viikko kertoo totuuden siitä, mitä yleisö oikeasti pitää meidän musiikkinäytelmästä. Silloin katsomoon (toivottavasti) istuu tavalliset ihmiset, ei ensi-illassa olleet kutsuvieraat eivätkä toisessa esityksessä olleet vapaalipulliset sukulaiset ja kaverit. Toisaalta taas niiltä "taviksilta" ei saa suoraan palautetta, elleivät he oma-aloitteisesti ota yhteyttä kulttuuritoimistoon tahi sitten jollain muulla tavalla mielipidettään ilmaise. Joka tapauksessa ainakin Etelä-Suomen Sanomien kriitikko piti meistä. Loistavaa arvostelua voi käydä katsomassa Etlarin sivuilta.

Ensi viikolla mitataan myös näyttelijöiden työmotivaatiota. Huomenna alkaa seitsemän päiväinen työviikko, johon sisältyy kahdeksan kahden tunnin esityspläjäystä. Siitä tulee heviä. Sen jälkeen onkin sitten aika suunnata ansaitulle lomalle etelään:) Kivaa!!

Kivaa onpi myöskin se, että Mikko oli katsomassa esitystä:) Nytpä en näekään häntä piiiitkään aikaan. Höh. :(

Mutta kuitenkin. Hyvä fiilis esitysten suhteen tällä hetkellä. Saa nähdä, miltä tuntuu loppuviikosta.

Ensi-ilta häämöttää

Huomenna alkaa ensi-iltaviikko. Torstai-iltana onpi eka näytös. Hieman pelottaa. Mä en ole vielä pystynyt vakuuttamaan itseäni, että osaisin näytellä.

Tällä viikolla meillä on ollut pohjoismaalaisia vieraita, joiden kanssa tehtiin englanniksi traileriversio meidän Miekat kivessä -revyystä. Esitettiin se eilen ja se meni ihan hyvin. Sain onneksi näytellä mykkäroolin=) Loukkasin reisilihakseni torstaina, mutta onneksi pystyin kuitenkin tanssimaan. Nyt se on jo melkein hyvin voipa. Jeah. Se rooli on kirottu, koska poika, jonka piti esittää sitä, joutui auto-onnettomuuteen viikko sitten ja satutti nilkasta nivelsiteet. Tai en mä tiedä, mitä sille ihan tasan kävi, mutta kyllä hän hengissä on.

Meidän suomenkielisen version kannalta viime viikko oli turha ja raskas. Työpäivät olivat pitkiä ja yöt lyhyitä. Yövyin neljä yötä keskustassa yhdellä koululla (jossa muut ulkomaalaiset yöpyivät) ja oli sellainen olo, että olisin ollut ulkomailla. Mutta onneksi ensi viikolla on vain iltaharjoituksia, joten saa nukkua pitkään!

Hii, kesä on kyllä ollut kiva! Kahden viikon päästä Italiaan!!!!!