Pariisi - rakkauden kaupunki

Lauantaina me matkustettiin Pariisiin. Kun mentiin hotelliin, respamies antoi meille toisen hotellin osoitteen ja sanoi, että meidän täytyy mennä sinne, koska heillä oli jotain vesiongelmia. Uusi hotelli oli ihan lähellä ja hinta oli sama. Huone oli pieni, mutta eipä siellä paljon ehditty olemaan.

Lauantaina lähdettiin heti katsomaan Eiffel-tornia. Oli varmasti yli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Jonotimme yhteensä kolme tuntia, jotta pääsimme alhaalta huipulle asti. Ensin jonotimme lippuja, sitten hissiä ja sitten toisessa kerroksessa vielä hissiä huipulle. Jonotusten aikana aurinko laski, joten ehdimme näkemään sekä valoisan että pimeän Pariisin. Näky huipulta (280 m) oli kyllä huikea. Alas mentiin sekä hissillä, että portaita pitkin. Portaita pitkin olisi päässyt myös ylös toiseen kerrokseen asti, mutta se ei oikein hoikutellut.
Eiffel-tornilta suunnistimme Riemukaarelle, joka oli isompi mitä olin itse ajatellut. Kotimatkalla hotellille näimme vielä Champs Élyséen lauantai-illan ihmisvilinän ja Moulin Rougen (jonne liput olisi maksaneet 95 euroa!)

Sunnuntaina satoi hieman aamulla ja päätimme mennä Louvreen. Saimme taas jonottaa, vaikka toisesta sisäänkäynnistä olisi ilmeisesti päässyt nopeammin sisälle. Mutta sitähän me emme tienneet. Museon pohjapiirrustuksen saadessamme päätimme, ettemme todellakaan koko museota kierrä. Siellä olisi varmasti saanut kulutettua parikin päivää. Mona Lisa, Luolamadonna ja Milon Venus tuli nähtyä (ja paljon muutakin ei-niin-tunnettua). Louvren jälkeen menimme katsomaan Jim Morrisonin hautaa Peré Lachaisen hautausmaalla, jossa muistin, että Notre Dame jäi näkemättä. Sen sijaan Sacré-Coeur nähtiin. Mustat miehet pakotti meidät ostamaan rannenauhat. Ne teki ne meitä varten ja sen jälkeen sanoivat: "Give me money." Niinpä niin.

Sunnuntain kotimatka ei sujunut ongelmitta. Brysseliin asti matka meni hyvin, mutta siellä meidän piti vaihtaa juna-asemaa, koska se Amsterdamiin päin menevä juna ei pysähtynytkään jostain syystä sillä asemalla millä piti. Vaihdettiin sitten asemaa ja odoteltiin siellä sitä junaa, joka olikin parikymmentä minuuttia myöhässä. Onneksi ehdittiin kaikesta huolimatta seuraavaan vaihtopaikkaan ajoissa ja oltiin kotona silloin kun pitinkin. Parin päivän kävelyn jälkeen tuo odottelu ja epävarmuus ei tuntunut hirveen kivalta. Olisin halunnut teleportata itseni Tilburgiin.

Pariisin näkemiseen pitäisi kyllä olla enemmän aikaa, mutta kyllä me nähtiin melkein kaikki mitä haluttiin. Ihmisvilinän lisäksi siellä oli ihan mahdottomasti autoja koko ajan. Se kaupunki ei varmaan nuku koskaan.

Pilates

Aaah, mä oon ihan hörahtänyt pilatekseen. Mulla on sitä koulussa kerran viikossa, ja kun tunti loppuu, voisin tehdä niitä harjoituksia vielä toisen tunnin perään. Onhan se raskasta, mutta siinä huomaa, kuinka vatsalihakset kehittyy ja jaksaa tehdä liikkeet paremmin. Pitäis varmaan Suomesta etsiä jostain joku pilates-tunti. Tai sitten vois kouluttaa itsensä Method Putkisto Pilates -ohjaajaksi. Mut se vissiin maksaa aika kivasti... No jaa.

Meille tuli eilen uusi kämppis Martijn, kun Aline ja Jeanette lähti viime viikolla sinne Etelä-Amerikkaan. Nyt täällä ei oo mun lisäks muita tyttöjä kuin Charlotte, eikä sekään ole koskaan kotona. Ei voi jutella tyttöjen juttuja...

Pitää mennä takaisin kouluun, puuh.

Matkailua

Heipä taas. Viime viikolla sairastuin johonkin angiinan tapaiseen tautiin, joka vei multa äänenkin melkein pariksi päiväksi. Tänäänkin on ollut vielä epänormaali ääni, mutta eiköhän se tuosta jo kohta normaaliksi palaudu. En ole hirveästi loman aikana ehtinyt levätä, kun on pitänyt matkustaa niin paljon :)

Viikko sitten sunnuntaina äiti ja Riikka tuli Amsterdamiin ja mäkin sinne sitten niitten riesaksi matkustin. Oli kiva nähdä taas hieman sitäkin kaupunkia. Kävin jopa siellä Anne Frankhuisissa. Se oli aika seisauttava paikka. Olishan siellä ollut paljon kateltavaa, mutta jotenkin en jaksanut hirveästi lueskella niitä tekstejä. Me käytiin myös Van Gogh -museossa, jossa - yllätys yllätys - oli taas yksi kerros remontissa. Oli silti kiva nähdä ne kuuluisat taulut livenä. Mutta nyt mun ei tarvii mennä enää mihinkään museoon, koska aina ne on rempassa tai näyttelyä vaihdetaan tai mitä lie. Mä en oikein osannut edes shoppailla Damissa, kun oon ostanut sieltä jo turisti krääsää :)

Maanantaina päätettiin sitten matkustaa Haagin kautta Tilburgiin. Haag oli myös mun omassa matkaohjelmassa, joten mulle se sopi. Haagin merenranta oli aivan todella upea paikka ja aurinkokin jaksoi paistaa meille koko päivän. Rannalla oli paljon simpukoita, joita olisi voinut kerätä niin paljon kuin vain jaksoi.

Illalla matka jatkui tänne Tilburgiin. Mä otin yhden lepopäivän ja laitoin Riikan ja äitin shoppailemaan kaupungille. Täällä kun ei oikeastaan ole mitään nähtävää.

Torstaina lähdettiin Frankfurtiin. Jotta matka olisi alkanut jännittävästi, ei meidän paikallisjuna tietenkään kulkenut niin kuin piti, koska Tilburg-Arnhem välillä oli ratatöitä. Ei oltais ehditty Arnhemiin millään ajoissa, mutta onneksi selvisi, että voimme nousta Frankfurtin junaan jo Utrechissa. Se oli meidän pelastus. Eli matka meni hyvin ja perillä oltiin ajoissa. Frankfurtissa yövyimme hotellissa, joka oli paikallisella punaisten lyhtyjen alueella... Hotelli oli kyllä hyvä, ympäristö pimeällä hieman pelottava.

Kuinkas sattuikaan, kanadalainen supersuosittu Cirque du Soleil oli kiertueella Dralion-shown kanssa Frankfurtissa. Aika paljon halutti mennä sitä katsomaan ja saatiin kuin saatiinkiin Riikan kanssa liput sinne! Oli aivan mahtava show!!! Olin nähnyt sen aikaisemmin telkasta, mutta se ei haitannut ollenkaan, että sen oli jo nähnyt. En osannut unelmoidakaan, että joskus näkisin kyseisen ryhmän livenä.

Frankfurtin eläintarha tuli myös tutkittua. Se oli masentavin eläintarha, missä koskaan oon käyny. Eläimet oli stressaantuneita ja koko paikka näytti epäsiistiltä ja sotkuiselta. Tosin sielläkin oli rakentaminen menossa. Kysyin yhdeltä myyjältä karttaa ja se sanoi, että: "You don't need a map. Everything is destroyed. All animals dead. You have to find animals yourself." Hahaa. Oli siellä eläimiä, mutta sen sanat kuvas hyvin sitä paikkaa.

Käytiinhän me vielä pilvenpiirtäjässäkin 200 metrin korkeudessa. Pimeä Frankfurt valoineen oli kyllä aika huima.

Paluumatka oli ihan ok, mutta väsytti vaan koko ajan. Onneks en nukahtanut junaan. Nyt ei jaksa enää kirjoittaa. Tää oli taas tämmöinen pikapikakirjoitus.
Ai niin, mun prepaid on nyt finito, ei siis viestejä enää siihen (vaikka ei mulle kukaan juuri niitä lähettele). En viiti enää ladata sitä.

Tikibad

Eilen oltiin vesipuistossa nimeltä Tikibad. Siellä oli aika hurjia veiliukumäkejä. Oikeesti. Joihinkin en mennyt enää ensimmäisen laskun jälkeen kun ne meni niin lujaa. Oli kyllä kivaa, mutta rappusia oli inhottava kävellä...

Matka Tikibadiin, joka on Haagissa, venyi melkein kahdella tunnilla. Auto sammui yhtä äkkiä moottoritielle noin 40 kilometriä ennen Rotterdamia. Siinä sitten odoteltiin huoltoautoa 20 minuuttia ja loppujen lopuksi auto vietiin varikolle ja me saatiin uusi auto. Se oli ihan hyvä, koska Jean Paulin auto on niin pieni, että takapenkillä oli tosi ahdasta istua.

Mä olen taas pipi. Päätä särkee tosi paljon ja kurkku on kipeä ja on vähän kuumeinen olo. Aattelin et on hyvä levätä. Kun ei oikein mitään jaksa tehäkään.

Eilen sain tietää, että remonttimiehet on täällä vielä ensi viikonkin. Suihku ei oo ollu koko viikkona käytössä, kun kittauksessa oli tapahtunu jotain kämmiä. Toivottavasti se tulee pian kuntoon. Ensi viikolla menee ilmeisesti myös keittiö pois käytöstä. En tiiä tarkalleen koska. Jos menee, niin toivottavasti loppuviikosta, koska silloin ollaan jo Frankfurtissa.

013

Joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina on pippalot Pop centrum 013:ssa. Mun kämppis ei ollut ostanut mulle lippua sinne, vaikka olinkin sanonut, että tuun mukaan. Kaikilla muilla oli lippu. Menin kuitenkin mukaan siinä toivossa, että saisin lippuluukulta lipun. Tietysti lippuja ei enää ollut. Joku poika sitten myi mulle lipun. Kun oltiin jonottamassa sisään, sen kaveri tuli sanomaan, että se poika oli myyny oman lippunsa pois ja mun piti myydä se sille takaisin. En myynyt. Se oli sen oma moka. No sitten mun kämppis naureskeli mulle, että mulla on työntekijöiden lippu (ja se oli). Sehän aiheutti sitten portilla ongelmia, koska mulla olis pitänyt olla joku henkilökuntakortti myös. Onneks sitten pääsin sisään ja ne portsarit halus vaan tietää, kuka mulle myi sen lipun. (ja mä olin koko ajan vaan hiljaa kun mun kämppis onneksi hoiti ton puhumispuolen) Paikka oli ihan mukava. Se ei oikeesti oo mikään yökerho, mutta vastas kyllä suomalaisia yökerhoja. Muuten täällä on vaan aika pieniä pubeja joissa on aina ahdasta. Ja mä sain krokotiiliuimalelun...Semmosen ison. Ai niin. Sitten siellä piti vaihtaa rahat (ei kaikkia...:) ) semmosiks merkeiksi, joilla pysty ostamaan juomista. Sehän on toisaalta ihan hyvä, ettei baaritiskeillä liiku raha, mutta oli se vähän hassua. Musa oli välillä hyvää, mutta suurimmaksi osaksi sellaista jumputusta, josta en tykkää, mutta josta hollantilaiset tykkää. Radiotakaan ei oikeestaan voi kuunnella kun sieltä tulee niin huonoa musiikkia. Plaah.

Jaaha, pitäis tehä tänään hieman koreografian pätkää. Musta tuntuu et käytän vanhaa tekemääni matskua hyväkseni. Laiskotuttaa vähän. Ja pitäis siivotakin. Nyt tekis kyllä mieli pizzaa. En oo moneen viikkoon syöny sitä, kun uunia ei ole. Maanantaina muuten tulee maalarimies maalaamaan likaiset seinät. Hyvä hyvä. Sitten ne on priimakunnossa, kun Riikka ja äitee ens viikolla tulee.

edit:
Kukaan ei ilmottautunut olevansa tuhannes vierailija...:(

Dam dumb

Ajauduin vahingossa kurssille, jossa täytyy tehdä koreografia, duo tai trio. Ensin ajattelin, että olisi hienoa, jos voisin tehdä jo osan opinnäytekoreografiaa täällä ja jotta tanssijat tulisivat keväällä Turkuun ja yhdistäisin Suomessa tehdyn ja täällä tehdyn koreografian. Olin innoissani tuosta ideasta. Tänään oli kuitenkin pakko tehdä päätös, etten teekkään niin, koska aika ei yksinkertaisesti riitä. Täällä mulla on vain kuusi harjoitusaikaa ja sitten Suomeen olisin saanut tanssijat ehkä 10 päiväksi. Ei siinä ehdi saamaan mitään esitettävää valmiiksi. Täytyy sitten tehdä jotain ihan muuta. Onneksi löysin tosi kivan biisin, johon haluan tehdä sen verran kuin ehdin. Kuusi kertaa on kyllä tosi vähän.

Tänään afrotunnilla kaikkien (meitä oli 6) piti tehdä yksi sarja yksin. Kun olin tehnyt omalla vuorollani, opettaja tuli hakkaamaan mun päätä sormillaan ja sanoi: dam, dam, dam (tai jotain). Luulin, että se piti mua tyhmänä (dumb) ja et tein paljon väärin vaikka kaikkeni yritin. Mutta se olikin afrikkalainen tapa kunnioittaa sitä, että toinen on tehnyt tosi hyvin :) Jeee. Onnistumisen tunteet on kivoja. Meillä oli ekat kaksi viikkoa afrossa pieni musta naisopettaja joka teetti meillä mun mielestä aika perusafrojuttuja, jotka silti oli tosi vaikeita. Tunnit oli todella raskaita, mutta kuntokin oli huono. Sitten meille tuli meidän oikea opettaja, ghanalainen mies. Sen tunneilla ei tehdä niitä perusliikeharjoituksia vaan tosi kivoja ja VAATIVIA liikesarjoja. Tänään hiottiin meidän alkulämppää varmaan tunti, koska se haluaa, että me oikeasti opitaan se tyyli, eikä vain tehdä juosten kusten. Ja kuuden oppilaan ryhmässä joutuu useasti näyttämään opettajalle yksitellen, miten tekee. Se on ihan ok, koska silloin ainakin tietää, mikä on oma ongelma ja miten sen voi korjata. Huonoina päivinä se ei ole kivaa, mutta yleensä afrotunnilla ei ole huonoa fiilistä, koska afroilu on niin kivaa. Se saa mut joka kerta hyvälle tuulelle ja energiseksi, vaikka oliskin ollut tunnilla mennessä väsynyt olo.

Yksi syy siihen, miksi halusin tulla tänne, oli löytää uudestaan motivaatio tanssimiseen ja sen oppimiseen. Motivaatio on osittain löytynyt, mutta myös opettajat vaativat enemmän ja eritavalla. Pitää olla nöyrempi eikä se ole mulle ongelma. Sen kautta yrittää enemmän, ylittää itsensä ja saa onnistumisen tunteita. Yrittäminen ja onnistuminen on aika sidoksissa toisiinsa. Kolmosella en hirveästi yrittänyt, koska en jaksanut. Onnistumisen tunteita ei tullut ja motivaatio laski. Ehkä se ei laskenut pelkästään tuon takia. Luulen, että viime keväänä kaikki asiat johtuivat kaikista asioista. Mikään syy ei yksinään saanut mua masentumaan tai "vihaamaan" tanssia ja ammatinvalintaani. Olisi kyllä kiva tietää, mikä laukaisi sen kaiken... ei siihenkään varmaan ole pelkästään yhtä syytä. Enpä toivo moista kevättä kenellekkään. Täällä on ehtinyt olemaan rauhassa itsensä kanssa ja olo on erittäin levollinen. No, välillä on kurjaa, kun on niin ikävä.