Väärinymmäryksiä :)

Oltiin kaveriperheen 3-vuotiaan tyttören syntymäpäivillä. Istuttiin kahvipöydässä ja vastapäätä istui puolivuotias vauva.

"Kato Väinö, tuossa istuu vauva."
"Meille tulee kans vauva," Väinö vastaa.
"Ai jaa. Ei kyllä ole tulossa."

Näin. Aina ei tule lapsen suusta totuus. Ei siis ole tulossa lisää vauvoja tähän perheeseen ainakaan vielä.

Tosin mulla kyllä oli sellainen paita päällä, mistä kotona sanoin isännälle, että näyttää raskauspaidalta ja kaveri kysyikin että onko tulossa toinen...

Täytyy oikeasti laihduttaa nämä mahamakkarat pois.

Päiväkodissa

Oli helpottavaa kuulla päiväkodinjohtajalta, että Väinö on hyvin sopeutunut uuteen ryhmään. Hän on ollut siellä tosi polleana, että on muuttanut isojen ryhmään. On jopa huudellut pihalla aidan yli pienten puolelle: "Minä olen isojen puolella!"

Tämä on helpottava uutinen sen takia, että aamut ovat aivan järkyttävän kauheita. Tai kai ne pahempiakin voisi olla. Pukemisesta ei tule mitään, Väinö juoksee vain karkuun ja huutaa, ettei halua päiväkotiin. Jos vielä matkallakin sanoo, ettei halua päiväkotiin. Olen ajatellut, että onko siellä jotain kummallista, mutta toisaalta uuteen ryhmään totutteleminen vie aikansa. Nämä aamukiukuttelut ovat kuitenkin aivan uutta päiväkotiarjessa. Aikaisemmin näitä ei ollut.

Ja illatkin ovat olleet vaikeampia.

Ehkäpä tämä piakkoin helpponee. Sormet ristiin!

At work

Käytiin tänään perehdytyssuunnitelmani läpi töissä ja on kyllä iso kakku. Opeteltavaa on ihan mielettömästi. Esimieheni sanoi kyllä aikaisemmin, että tuotekehitykseen perehtymiseen voi mennä parikin vuotta aikaa. Mutta vielä ei ole tullut ainakaan sellainen olo, että olisin aivan väärässä paikassa, enkä usko että sellaista oloa edes tulee. Olen ehkä jopa hieman ymmälläni yrityksen toimintatavoista ja siitä, kuinka yrityksen tehtaat keskustelevat ja jakavat tietoa keskenään. Ongelmanratkaisuprosesseihin on kiinnitetty huomiota aivan omalla tavalla ja muutenkin tuntuu, että tässä yrityksessä asiat tehdään eri tavalla kuin muualla. Mutta hyvällä tavalla.

Olin etukäteen kuullut, että tässä yrityksessä on paljon sääntöjä ja standardeja yms., että kaikesta ollaan tiukkana ja tarkkana. Jokseenkin ajattelin, että myös ihmiset saattavat olla hieman takakireitä ja tosikkoja, mutta päinvastoin. Työporukka on tosi mukavaa ja huumorintajuista. Lähimmät työkaverit ovat hyvin samanhenkisiä ja porukassa on paljon nuoria (tällä tarkoitan alle 40-vuotiaita :) ). Minut on otettu lämpimästi vastaan ja mukaan porukkaan, mikä on tietysti mukava aloitus työlle. Toisenlaistakin olen kokenut (on muuten tullut tässä hakuprosessissa turhan usein mieleen NE ajat...).

Feeling happy!

P.S. Need to practice my English.

Siirtymiä

Hoh hoijaa. Nyt ollaan lapsen kehityksen siinä vaiheessa, kun joka ikinen siirtymätilanne on maailmanloppu. Ei auta, vaikka kuinka valmistaisi lasta etukäteen tai selittäisi tai kannustaisi. Sitä vain juostaan pakoon tai pitkitetään esimerkiksi ruokailua, vaikka olisi jo syönyt, koska ei haluta pesulle. Riisumiset ja pukemiset ei onnistu. Auttaa ei saa. Itse ei halua. Miten tässä äidin pinnaa voisi pidentää? 

Olen ajatellut, että ennakoinnilla ja sillä, että auttaa lasta valmistautumaan siirtymään, siirtymät voisivat olla vaivattomampia. Eivät ole. Tai sitten pitää alkaa käyttää jotain vielä selkeämpiä merkkejä, kuten esimerkiksi munakelloa. Kun se soi, laitetaan vaatteet päälle jne.

Tässä vaan alkaa laiskistumaan esimerkiksi ulosmenon kanssa, kun ei jaksaisi pukemiskamppailua joka ikinen päivä. Ärsyttävimpiä ovat tilanteet, jolloin Väinö itse haluaa ulos, mutta kun pitää pukea päälle, ei pue eikä saa auttaa. 

Kai te muutkin kamppailette näiden äärellä?

Kylmähermoisuuskaan ei auta. 

Onnea työmarkkonoilla

No ounailinhan minä tätä, mutta en silti voi uskoa todeksi: sain sen työpaikan. Olin kuullut haastattelussa, että hakijoita oli 23 ja haastatteluun otettiin 21. Oikeasti niitä hakemuksia oli 123. On aika hieno tunne! Toisaalta työnhakuilmoitus oli sellainen, mistä tunnistin itseni, joten saivat ainakin sen mukaisen työntekijän. Mikä parasta, työ on vakituinen ja pääsen vihdoin asettumaan aloilleni myös työelämässä.

Sukellus lastenruokamaailmaan kiehtoo kovasti. Eilinen kierros tehtaalla vahvisti myös ajatuksiani siitä, että olen oikeassa työpaikassa. Paljon uutta opittavaa, uudet prosessit, uusi talo, uudet käytännöt. Innolla odotan uusia haasteita!

Mitä parasta uutta vuotta meille kaikille!

Parturi

Olin juuri edellisenä päivänä leikannut Väinön hiukset. Onneksi, hän antaa tosi reippaasti leikata ne.

Nukkumaan mennessä:
"Äiti, mennään parturiin."
"Mutta juurihan sun hiukset leikattiin."
"Mennään parturiin. Sitten minä istun tuolissa äidin sylissä ja mies leikkaa hiukset."
"Nyt ei tarvitse mennä. Muistetaan tämä, sitten kun hiukset pitää seuraavan kerran leikata."
"Joo, huomenna."

Ehkä pitää sitten seuraavan kerran käydä parturissa. Tulisi varmaan vähän siistimpää jälkeä. Väinö on innoissaan menossa jo hammaslääkäriinkin (tuli kutsu helmikuulle) ja pienimmästäkin kolhusta haluaisi mennä lääkäriin. Hyvä näin päin.

Sukset

Löysin kirpparilta sopivat aloittelijan sukset (oli muuten niissäkin aikamoisia hinta-laatu-suhde-eroja!). Viime yönä satoi lunta ja Väinö oli heti aamusta innoissaan: "Hiihtämään!" Tehtiin aamupalaksi teeleipiä ja lähdettiin sitten ulos. Laitettiin sukset jalkaan ja menoksi. Väinö tiesi heti, miten hiihdetään. Kaivoin juuri puhelimen taskusta, että saisin otettua kuvan, kun Väinö lösähti maahan.

"Äiti, tämä on tosi rankkaa."

Joohan?

Näin uuden vuoden päivänä on hyvä tajuta hyvinkin tärkeä asia. Olen väsynyt.

Jotenkin sitä on vain jaksanut puksuttaa eteenpäin. En sentään ole niin väsynyt kuin joskus vuosia sitten. Väsymykseen on vaikuttanut sekä yllättävä uutinen edellisen työsopimuksen jatkumattomuudesta että samanaikaisesti haku uuteen työpaikkaan, joka todellakin olisi SE työpaikka, mistä olen haaveillut. Ilmiselvää, että väsyttää. Onneksi nyt, kun työt loppuivat, saa levätä ja Isäntä on luvannut minulle erityisoikeuden rentoutumiseen.

Olin maanantaina soveltuvuustesteissa. Jouduin tekemään ihan mielenkiintoisia tehtäviä liittyen matemaattisiin ja kielellisiin taitoihin, työmotivaatioon sekä työskentelytapoihin. Kai jotain luonneanalyysijuttujakin oli. Näistä saan kuulla ensi viikolla tulokset. Luulin, että vasta sen jälkeen minuun otettaisiin yhteyttä työnantajataholta, mutta...
... SIELTÄ SOITETTIIN JO!

Olen menossa ensi viikolla käymään siellä ja "keskustelemaan näistä soveltuvuustestien tuloksista". Mitään ei siis sanottu suoraan, mutta soittajan ääni oli aikalailla positiivinen ja ei kai ne minua sinne pyytäisi, elleivät töihin ottaisi. Paitsi, jos tämä on joku "vaihe 3".

Nyt vain peukut pystyyn, että tämä on juuri sitä mitä toivon!

Joulu

Joulu oli ja meni. Aattoilta vietettiin anoppilassa, joulupäivänä matkailtiin vanhempieni luokse. Jälkimmäisessä paikassa oli ehkä maailman suloisin koiranpentu, Topi 8 vk.

Mukavia ja toivottuja lahjoja saatiin koko porukka. Väinö sai sopivassa suhteessa leluja ja käyttötarvikkeita (lakanoita ja vaatteita). Avasimme jo aattoaamuna omat paketit, jotka tonttu oli tuonut yön aikana, kun pukki ei olisi jaksanut kaikkia kantaa. Väinö aukaisi ensimmäisenä paketin, jossa oli Brion Builder sarjaa ja eipä sen jälkeen hetkeen muita paketteja avannutkaan. Oli nimittäin melkoisesti puuhaa siinäkin.

Joulupukkikin kävi illalla ja Väinö oli oikein reipas. Hän ei ole nimittäin aikaisemmin tavannut joulupukkia. On myös itselleni ollut tosi vaikeaa puhua joulupukista. Miellän, että tarinoimalla joulupukista, annan myös lapselle oikeuden valehdella. No, siitä varmaan ei pääse yli eikä ympäri, etteikö se sitä joskus tekisi.

Nyt vähän jännittää.

Väinö sai papalta vanhan huuliharpun, jolla oppi
 tosi nopeasti lurittelemaan. 

Uudenvuoden aatto vietettiin melkolailla kotona omassa rauhassa. Kävimme Kupittaan puistossa katsomassa lapsille suunnatun ilotulituksen. Illalla tehtiin vielä itse hampurilaisia ja herkuteltiin. Väinö nukahti suht ajoissa, mutta heräsi vielä juuri ennen keskiyön raketteja ja niitä katseltiinkin lopulta koko perheen voimin. "Pammautukset" jännittivät Väinöä, mutta kun näki raketit, niin olo helpottui. Meidän makuuhuoneen ikkunasta näki ihan hyvin kaupungin ampumat raketit. Muuta ei tähän vuoden vaihteeseen tarvittu eikä kaivattu. Oli ihanaa olla vain kotona, ei mitään ylimääräistä häsäilyä ja stressailua. Tykkäsin!

Rentouttavaa uutta vuotta kaikille! Itse aion ainakin käyttää nämä vapaapäivät akkujen lataamiseen ja sään salliessa ulkoille. Ale-kaupoillakin ja kirppareilla voisi käydä kääntymässä. Väinö tarvitsisi uudet saappaat ja ehkä sukset ja tossut ja isompia vaatteita. Ja meille uusi paistinpannu.