Oli keskiviikko-ilta. Olin yksin kaupassa ja teki aivan julmattoman paljon mieli Haribon Matador-sekoituspussia. Ostin sellaisen. Avasin pussin jo automatkalla, sillä ajattelin syödä sen "salaa" (en jaksanut). Ahmin karkkeja ja mietin, että se on p*****stä, että aikuinen ihminen syö salaa karkkia. Karkkia kuluu viikonloppuisin ja välillä viikollakin. Aivan liikaa. Söin karkkeja, ajoin autolla ja päätin, että ne olisivat viimeiset. Töissä oli puolitoista viikkoa aikaisemmin alkanut kahdeksan viikon kuntoilu/terveyskampanja, johon osallistuin. Päätin, että kampanjan loppuun asti olisin ilman karkkia. Kaikki, ksylitolipastilleja lukuunottamatta, mitä löytyy karkkihyllystä, olisi kiellettyä.
Viisi ja puoli viikkoa ilman karkkia on nyt takana ja yksi viikko vielä edessä. En ole ratkennut kertaakaan, vaikka monesti on tehnyt mieli varsinkin irtokarkkeja. Joka kerta, kun on mieli tehnyt karkkia, olen palannut tuohon keskiviikko-iltaan ja siihen olotilaan. Se päätöksen tunne oli niin vahva. Leipomisinto on ollut ihan huipussaan, mutta onneksi olen leiponut makean lisäksi myös leipää. Enkö niitä makeitakaan ole kuin pari kertaa leiponut. Työpaikan jäätelöt olen opetellut karttamaan sillä, että otan lounaalle jälkiruoaksi hedelmän. Jäätelö ei ole kiellettyjen listalla, mutta houkutus syödä ilmainen jäätelö on aina suuri :)
Tässä vaiheessa olen jo ylpeä itsestäni. En ole varmaan koskaan aikuisiällä ollut näin pitkään ilman karkkia. Keho tykkää tästä. Nyt mietin miten jatkan tästä. Ehkä sitä karkkia ei vaan olisi järkevää mättää entiseen malliin. Ei edes joka viikko.
