Väinöllä oli flunssa noin kuukausi sitten ja sen jälkeen aikamoinen yskä. Tänään hän valitteli korvaansa ja mentiin sitten heti tänään lääkäriin. Viimeksi kun oli korvatulehdus, oli myös kaamea yskä (nyt ei niin kaamea). Väinö on ollut tällä viikolla myös joka päivä päiväkotipäivän jälkeen väsynyt. Vaikka on jaksanut riehua, on myös väsähtänyt tosi nopeasti. Ja korvatulehdushan se oli.
Melkein pari vuotta sitten, Väinö sai ensimmäisen antibioottikuurin ja sen aikana hänelle tuli koko kehon täydeltä näppyjä. Nyt lääkäri kysyi, että testattiinko sitä. Ei. Hän laittoi nyt Väinölle lähetteen verikokeisiin ja tutkitaan, että onko Väinöllä penisilliiniallergiaa. Hyvä juttu mun mielestä.
Päivä paloasemalla
Tänään vietettiin Päivä paloasemalla -päivää. Kävimme Väinön kanssa katsomassa mitä näyttää paloauton sisällä ja miten sammutetaan palo. Minäkin opin, että jos joku muu asunto talossa palaa, ei kannata mennä rappukäytävän kautta ulos... ja että palovaroittimet pitäisi tarkistaa JOKA kuukausi... 10 minuuttia ei ole maksimi aika milloin pitäisi pelastautua tulipalosta, se on 2-3 minuuttia (arvaukseni perusteella olisin kuollut)... paristojen päät pitäisi teipata ennen kierrätykseen laittamista... palovaroittimet tulivat pakolliseksi VASTA vuonna 2000. Siinä teille myös pieni infopaketti.
Sekin päivä koittaa lähitulevaisuudessa, kun Väinö siirtyy pienten ryhmästä isojen ryhmään. Ollaan sovittu, että tämä tapahtuu heti vuoden alusta. Nyyh. Meidän pieni-iso-mies.
Väinö on ryhmänsä vanhin ja on ainoa, joka siirtyy. Olimme kyllä valmistautuneet siihen, että siirto saattaa tapahtua vuoden vaihteessa. Äitiä harmittaa vähän se, että Väinö siirtyy ihan yksin ja hyvät kaverit jää vielä pienten ryhmään. Nykyinen kahdeksan lapsen ryhmä on ollut aivan täydellinen. Hoitajat ovat olleet ihan mielettömän mukavia ja ammattitaitoisia ja ryhmän henki todella mieluinen pienille. Ei ole kuulemma juurikaan kinaa (turhaa tönimistä tai lyömistä) ja kaikki tulevat kaikkien kanssa hyvin toimeen.
Väinö ei kuitenkaan siirry tavalliseen isojen ryhmään vaan integroituun ryhmään tavallisena lapsena. Tämä ryhmä on hieman pienempi ja siinä on noin 1/3 erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Kun tätä mahdollisuutta meiltä kysyttiin, olin heti sitä mieltä, että kyllä. Eikös tämä ole oiva tilaisuus opettaa, että me ihmiset olemme erilaisia. Tai mitä liki kolmivuotias siitä ymmärtää - se jää nähtäväksi. Toivon, että tämä mahdollisuus kasvattaa Väinöstä tasapainoisen, suvaitsevaisen ja ymmärtäväisen pojan.
Joogaa
Väinö kaivaa jumppamaton esille:
"Sitten jumpataan!"
Minä: "No mitä me jumpataan?"
Väinö: "Aurinkotervehdys."
Isänpäivä
Isänpäiväkin tuli ja meni jossain tässä harmaan syksyn sunnuntaina. Kakuksi tein tänä vuonna suklaakakun, jossa oli välissä kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa ja suklaakermavaahtoa, päällä M&M:iä (isännän herkkukarkkeja) ja reunoja koristivat vohvelisikarit. Kuulostaa ällömakealta, mutta yllättäen ei ollutkaan. Kinuski ei ollut niin makeaa kuin oma tekemä kinuski ja suklaakermavaahtoa jämäköitymään lisättiin siihen vaniljatuorejuustoa, jonka happamuss tasapainoitti makukokonaisuutta. Suosittelen!
Päältä jätin pois suklaagliseen ja korvasin sen ohuella suklaakermavaahtokerroksella. No sehän tietysti otii jonkin verran väriä noista M&M:stä, mutta se oli odotettuakin.
Ja tämä kakku oli parasta pari päivää isänpäivän jälkeen!
Uhmaraivarit
Viime viikolla saimme osamme uudesta uhmaiän tuomasta itsenäistymisriitistä - raivareista.
Olimme lähdössä Väinön kanssa viettämään harmaata lauantai-iltapäivää Ikeaan. Matkan varrella piipahdimme Jyskiin naulakko-ostoksille. Kassalla Väinö keksi, ettei halua meille sitä naulakkoa.
"Äiti, ei osteta tätä. En mä halua tätä naulakkoa. Ostetaan Ikeasta naulakko."
Ovella hän sitten yritti työntää naulakkoa ja minua takaisin kauppaan. Lopulta jouduin kantamaan hänet autoon, jossa raivarit pääsivätkin valtaan. En meinannut saada häntä millä istumaan istuimeen. Jätinkin sitten jalkatilaan ja menin itse etupenkillä laskemaan noin kolmeen sataan. Sillä aikaa Väinö yritti työntää naulakkoa oveesta ulos ja olisi siinä varmasti onnistunutkin, jos olisi osannut ja älynnyt aukaista oven :). Uusi yritys istuimeen laittamisessa ja siinä sitten onnistuinkin. Korvia koskeva huuto jatkui. Kun ohitimme Ikean, takapenkin virsi muuttui huudoksi: "Äiti mennään Ikeaan!!!" Sitä kuunneltiin sitten koko loppumatka.
Kotona Väinö rauhoittui sillä aikaa, kun minä kävin happihyppelyllä kaupassa ostamassa ketsuppia.
Ja nämä eivät olleet ainoat raivarit. Muutamat oli vielä...
Ja raivareilla tarkoitan sellaista olotilaa, jossa poika menee melkein hysteeriseen tilaan, eikä mikään auta.
