Rakas kevät!!! Ja pian kesä!!!

Voi mieletön, mikä ilma!!! Ihanaa myös huomata, että puut ovat kohta jo ihan vihreissään.

En minä, vaan joku muu.

En se ollutkaan minä. Se olit sinä.

Et ollutkaan vielä valmis menemään elämässäsi eteenpäin, ottamaan askelta ja sitoutumaan niinkuin aikuisen ihmisen kuuluisi sitoutua. Sinulle aikuisuus on niin kaukana vielä. Tahdot olla ikuisesti nuori ja paeta iän tuomia velvollisuuksia. Tahdot elää edelleen synkkää elämää, koska se antaa sinulle paljon enemmän kuin kukaan voi sinulle yksin ikinä antaa. Humaltumisen tunnetta ei voi kukaan nainen voittaa.

Aloit siis vajota takaisin niihin tunnelmiin, missä sinun piti huolehtia vain itsestäsi - jos aina siitäkään. Työnsit minua pois ja samalla minusta tuli bitch, koska yhteys oli kadonnut, enkä saanut enää sellaista huomiota, mitä kovasti kaipasin. Minusta tuli bitch ja työnsit minua vielä voimakkaammin pois luotasi.

Se kaikki olisi pitänyt päättää jo silloin, kun minulla ei ollut enää elämässäni yhtään mitään, vaikka toisin luulin ja uskoin. Varsinkin uskoin.

Arvaa vain, onko riittämätön olo? Ihmisrukka, joka ei koskaan voi täyttää kenenkään sielua yltäkylläisyydellä, joka ei koskaan pysty humalluttamaan ketään niin, etteikö tämä voisi irrottaa otteensa, lähteä ja paiskata oven kiinni perässään.

Sunnuntaikävelyä lauantaina

Weeping Willowsin haikeat soinnut korvissa tein tänään todella kummallisen ja jopa tunteita herättävän kävelylenkin, josta tuli ihan sunnuntaiolo.

Ensinnäkin: ihanaa, rakas kevät, sinä tulit! Lämmintä on ja ihana aurinko paistaa!

Mutta siis aloitin lenkkini Kupittaan puistosta ja harmittelin, ettei mulla ollut kameraa mukana. Todella moni oli tullut puistoon lukemaan tai muuten vain istuskelemaan ja pidemmälle puistoon ehdittyäni huomasin, että vielä useampi oli tullut palaamaan pelejä tai muuten vain urheilemaan ja vielä useampi TIVOLIIN. Tuli todella epäsuomalainen olo, kun Tivolin soinnut puskivat kuulokkeiden läpi tajuntaani. Vanhemmat kirmailivat lastensa kanssa Tivoliin ja kaikki näyttivät todella onnellisilta. Elokuvafiilis. Mulla oli rahaa mukana ja meinasin mennä ajelemaan jollakin laitteella, mutta loppumatkalla piti käydä kaupassa, joten säästin rahat kauppaa varten.

Toisen kummallisen olon aiheutti eläinten hautausmaa, jonka poikki kävelin. Sitä ei oikein voi edes sanoin kuvata. Pieniä ristejä ja kiviä keskellä metsää sikin sokin. Kaiken huippuna oli aasialaisen näköinen pariskunta, josta toinen kuvasi toista videokameralla siellä hautausmaalla.

Ulkoilusta on tullut viime aikoina mulle tosi tärkeää. Olen kai tulossa vanhaksi, kun olen ymmärtänyt kävelylenkkien merkityksen. Lenkin aikana pystyy nollaamaan ajatukset tai jos on tarvis, selvittämään ne. Lenkki on myös hyvä pohja loppupäivän pänttäämiselle. Se antaa kummasti energiaa ja auttaa selkeyttämään asioita.

Blood

Olen varmaan joskus kirjoittanutkin, että mulla on ollut kaksi tavoitetta, jotka pitää elämän aikana tehdä. Nyt ne on sitten kummatkin tehty ja nyt pitäisi sitten keksiä lopulle elämälle lisää tavoitteita, jotka voi oikeasti tehdä ilman, että niiden toteuttamiseen tarvittaisi esimerkiksi rahaa tai tuuria.

Ensimmäinen näistä asioista oli jo aikaisemmin mainitsemani osallistuminen tv-tietokilpailuun ja toinen oli veren luovuttaminen. Sen tein tänään. Operaatio onnistui hyvin, eikä tullut mitään huimausoloakaan. Kaksi asiaa oli kuitenkin yllättävää. Hemoglobiiniarvoni oli (mulle) huikeat 137 ja toinen yllättävä tosi asia oli se suoneen työnnettävän piikin paksuus. Jos sen olisin tiennyt, olisi kynnys luovuttamiseen lähtemisellä ollut kaiketi suurempi. Toisaalta nyt kun tietää, miten se juttu menee, voisin käydä luovuttamassa uudemmankin kerran. Ja varmaan käynkin.

Enää kaksi päivää koulua ja nekin vasta ensi viikolla. Ja toisena päivänä on kaksi tenttiä. Mä en oikein tiedä, onko kiva että koulu päättyy tältä vuodelta, varsinkin kun työt alkavat sitten joskus touko-kesäkuussa ja tähän väliin jää luppoaikaa, jota lomaksikin voisi kutsua. Tällä hetkellä on tuon luppoajan aikana suunnitteilla valmistaa nettiportfolio. Toisena ajatuksena on myös kirjoittaa "kirjaa". Tai jokin hieman pidempi novelli just for fun.

Mä olen tykännyt mun kuluneen lukuvuoden opiskeluista todella paljon. En ole katunut hetkeäkään uudelleen kouluttautumista. Päin vastoin: se on antanut mulle uutta voimaa ja puhtia muuten niin tyhjään elämään. Samoin itsetunto on vahvistunut mielettömästi, kun olen huomannut, että oikeasti osaan jotain ja että voin itse vaikuttaa omaan osaamiseeni. Aikaisemmin kun ei pystynyt oppimaan kaikkea, mitä halusi, koska oman kehon rajat saattoivat tulla vastaan ja tehdä oppimisen mahdottomaksi. Se lannisti välillä todella paljon ja silloin tunsi itsensä huonoksi ja vajaavaiseksi. Tanssinopettajakoulutus oli kyllä henkisesti haastavampi kuin fyysisesti. Ei ehkä heti uskoisi.

Olen siis löytänyt aivoistani sellaisen osan, jota voin kehittää juuri niin paljon kuin haluan ja ehdin. Tällä hetkellä kalvaa pieni tenttiin lukemisen motivaation puute. Olen päntänyt pari viikkoa orgaanista kemiaa ja enää ei jaksaisi. On tuntunut siltä, etteivät ne asiat jää päähän, vaikka ymmärrän ne. Tänään kuitenkin tajusin, että ehkä saatankin jo kohta osata ne, mutta ne ovat vielä päässäni aivan sekaisin ja ne pitäisi enää lokeroida ja ankkuroida kiinni oikeisiin paikkoihin. Onpahan ainakin viikonloppuna tekemistä.

Kauppa-asiaa

Mulla on tapana tehdä ruokaostokset läheisessä Citymarketissa sen monipuolisen annin takia (varsinkin tuoreissa vihanneksissa on mistä valita). Monesti kassajonossa katson, mitä edellä oleva ja jäljessä tuleva ovat ostaneet. Onhan tulevan ammattitaitoni kannalta tärkeää, että tiedän mitä suomalaiset valitsevat kaupan hyllyltä :).

Yhteenvetona puolen vuoden epäsäännöllisen tiirailun jälkeen voin sanoa, että suomalaiset eivät tosiaan syö kovinkaan terveellisesti. Keski-ikäiset ihmiset valitsevat yleensä kaikkein epäterveellisimmin ruokatarvikkeensa. Hyvänä kakkosena tulevat nuoret pariskunnat. Lapsiperheet ja monet yksin ostoksilla olevat tuntuvat valitsevan terveellisiä elintarvikkeita. Aika harvoin kuitenkin näkee niitä, joiden korissa tai kärryssä ei ole yhtään ylimääräistä herkkua tai suolaista (luen näihin myös esim. erikoismakkarat ja muut paljon rasvaa/sokeria sisältävät tuotteet). Yhteisenä tekijänä on taas maito. Sitä ostavat lähes kaikki ja lähes jokaisella kerralla, kun käyn kaupassa (jos ei kukaan muu, niin minä:) ) Ja tietysti perjantain ja lauantain ostokset ovat oma lukunsa erikseen. Tuolloin lähes kaikilla on korissaan tai kärryissään sipsejä, karkkeja, limsaa, siideriä tai kaljaa. Miksi viikonloppuisin pitäisi aina ahmia makeaa? Sitä kysyn myös itseltäni.

Olen pyrkinyt ottamaan itselleni sellaisen politiikan, että tavallisella kauppareissulla en osta itselleni mitään herkkuja. Citymarketissa tunnetusti ennen kassoja on aina isot läjät makeaa tai suolaista tai limuja tarjouksessa, mutta nykyään en edes huomaa niitä. Myös koulussa pyrin välttämään sokerihoukutuksia kahvitauoilla. Se on onnistunut yhä useammin. Mutta sitten on tuo rakas Makuuni tuossa vieressä ja se on auki joka päivä yhteentoista asti... oi, se on mun heikkous.

Kuten olen joskus suustani päästänyt, parisuhde lihottaa. Ainakin mun kohdalla se oli fakta. Kahdestaan ollessa tulee helposti ostettua herkkuja ja limsaa leffan ajaksi (myös kotona katsellessa) tai hyvän ruoan päälle pitää saada jotain makeaa jälkiruokaa. Sinkkuna ollessa harvoin tuollaiseen jaksaa panostaa, enkä näe sitä oikeastaan ollenkaan huonona juttuna.

Vähentynyt liikunnan määrä pistää ajattelemaan, mitä ja miten syö. Tosin kohta ajattelin kaivaa esille rullaluistimet ja aloittaa rullaamisen Kaarinaan menevillä kevyenliikenteen väylillä. Keskustassa asumisen nurjapuoliin kuuluu ehdottomasti se, että ihan pihasta ei voi rullilla lähteä liikkeelle. Pitänee kävellä pieni matka, jotta pääsee vauhdin hurmaan! Luulen, että huomenna korkkaan rullaluistelukauden, kun sitä nyt aloin tässä jo fiilistelemään :D

No, tämmöistä Turussa tänään. Aurinkokin on paistanut koko päivän.

edit//
Ai niin, sain siitä ruotsin muntlig presentationista sitten 4-, joka oli ihan hyvä, kun ottaa huomioon sen, että Taideakatemiassa sain kakkosen. Kiitos Muumimaailman kielikylvyn (ehkä). Sitä mä kysyn myös itseltäni, että miksi on niin vaikeaa puhe-esiintyä? Aina hermostuttaa.

edit2//
Niin, tuohon ruoka-aiheeseen vielä, että täällä on nyt opeteltu syömään ruokia, joista en ole aikaisemmin niin välittänyt. Mansikkarahka - omatekemä erityisesti (ilman kermavaahtoa) - on aika kova sana ja tänään kokkasin kanakastiketta, jossa oli ananasta. Tuo jälkimmäinen ei oikein vielä uppoa, mutta katsotaan, kun olen syönyt sitä kastiketta vielä kolme-neljä päivää. Eikö niin, että kun tekee itse ruokaa aineksista, joista ei oikeen kauheasti pidä, on sen silti oltava hyvää - koska se on omatekemää :D.

Tre krunor!

Godis, te och John Mayer. Då kan man studera igen!

Varför är jag inte en finlandssvensk?

Ibland kan det vara jättetråkigt att studera. Hur man motiverar sig om man inte är intresserad av att förbereda en muntlig presentation på svenska? Argh! Jag har en artikel om färsk frukt drycker och jag behöver bara göra en logisk sammanfattning av den. Varför är det så svårt att bara göra den! Och den måste vara färdig i morgon. Kanske behöver jag några godis... Jag ♥ Makuuni.

Omgh.

Joitain "uusia" kuvia ja uusi ruokaohje liitetty.

Vihreää

Tenttiin lukemisen välissä pitää vähän rentoutua: lattiatyyny sai uuden päällisen. Koko n. 70x70x25.

Tänään koti saa kesävärit. Tai värin. Aloin kyllästyä tähän värien sekasortoon täällä. Pieni asunto tarvitsee enemmän selkeyttä. Eli sisustustuulet puhaltavat! Kun saisi vielä osan noista lipastoista pois, mutta toisaalta taas niiden antama säilytystila on tarpeen.

Oletteko koskaan joutuneet Trivial Pursuit -kiusaamiseen uhriksi? Siksi mä sitä nykyään nimitän. Se tarkoittaa sitä, että kun pyydän, että pelattaisiinko Trivial Pursuitia, "kaikki" väitävät, että osaan kysymykset ulkoa, ennen kuin ollaan edes aloitettu pelaamaan (jos loppujen lopuksi ylipäätänsä pelataan). Tämä on tullut esiin myös porukassa, jossa en ole aikaisemmin pelannut kyseistä peliä! Totuus tulee nyt tässä:

En osaa Trivial Pursuitin kysymyksiä ulkoa. Olen pelannut sitä jonkin verran ja olen pelin/vuosien kuluessa oppinut sellaisia vastauksia, mitä normaalisti en tietäisi. Ja tätä tapahtuu varmaan monelle.

Toinen tosi asia on, mistä tämä kaikki on varmaan lähtenyt käyntiin, on se, että syksyllä 2004 mulle soitettiin Helsingistä ja pyydettiin osallistumaan tv-tietovisailuun. Preppasin itseäni sinne lukemalla puolet omistamani Trivial Pursuitin kysymyksistä. En siis opetellut niitä ulkoa, eihän siinä olisi ollut mitään järkeä.

Eipä tainnut olla tässä kirjoituksessakaan mitään järkeä. Taidan olla aika tylsä.

"5"

Lisää aaveilua?

Eilen, kun lämmitin mikrossa jotain, mikro yhtäkkiä sammui, ilman plimiä tai että aika olisi kulunut loppuun. Pyöräitin kellon ajan nollaan ja laitoin uudelleen mikron käyntiin ja se käynnistyi. Ei siis ollut sulake palanut. Hetkeä myöhemmin kuuntelin musiikkia stereoilla ja yhtäkkiä nekin sammuivat. Ja kun laitoin päälle, ne menivät päälle. Ei siis edelleenkään sulake pamahtanut. Kummitteleeko täällä?

Pallon osumasta johtunut kuhmu on laskeutunut melkein kokonaan, mutta edelleen saman puolen silmän takaosaa jomottaa aina silloin tällöin.

Jomotus

Sen siitä saa, kun on liian innokas ja liian taidoton. Pallon ohimoon nimittäin. Lujaa. Siis pesäpallo-pallon. Se sattui. Nyt on päässä pallonkokoinen kuhmu. Olo on hetkittäin kuin turpaan saaneella. Kaikesta huolimatta oli kuitenkin hauskaa pelata pesistä pitkään aikaan.

Tenttejä taas.

Nyt ne sitten tuli korkatuksi: TENTTIVIIKOT! Sinänsä on helppoa tiedossa, että viimeistä viikkoa lukuun ottamatta mulla on vain yksi tentti viikossa (vikalla viikolla siis 2). Tänään oli matikka ja luulen, että se meni ihan hyvin. Jos kerrankin on tentit jakautuneet hyvälle aikavälille, niin kyllä niissä sitten hommaa on. Laskin, että luin ja harjoittelin matikkaa varten varmaan 15 tuntia. Ruotsissa on taas niiiiiiiiin paljon sanoja ja fraaseja opeteltavana, että huh tulee kuuma, kun edes ajattelen koko asiaa. Ja sitten on vielä se orgaaninen kemia. Periaatteessa mulla ei ole mitään ongelmia tajuta sitä, mutta ne asiat ei vain jää päähän! Oon nyt jo lukenut melkein koko tenttialueen, mutta voihan plaah, kun ei muista yhtään mitään! Mikään asia ei tunnu jättävän muistijälkiä. Se on kummallinen aihealue se. Kevään mottonani on ollut "uusintoja nolla" ja se on vielä ainakin tähän mennessä toteutunut ihan hyvin.

Sweded?

LOVED THIS MOVIE!!!

(p.s. leffa pitää nähdä, ennen kuin ymmärtää nämä sivut)

Vapaapäiviä nolla, kiitos.

(kuva napattu netistä...)

Hei! Vapaapäivät on ihan kivoja, mutta pieninä annoksina. Nyt on toinen jo putkeen ja kaksi vielä viikonlopusta eli yhteensä neljä putkeen ja SE ON IHAN LIIKAA! Okei: voisihan sitä opiskella - ja pitäisikin, kun ensi viikolla alkaa tentit - mutta sen ajan voisi käyttää paljon tehokkaammin esimerkiksi koulussa. Turhuuksien turhuutta ja ajan hukkaa ovat nämä vapaapäivät. Puuh.

Ensinnäkin vihaan tekemättömyyttä. Siinä laiskistuu eikä saa sitäkään vähää tehtyä mitä pitäis (esimerkiksi siivousta). Tehokkuus on vähintään nolla, ellei sitten jopa pakkasen puolella. Toisekseen, kun on liikaa aikaa, alkaa mielikuvitus laukkaamaan ja useasti muistelen menneitä, eikä se ole kivaa. Synkkää lähinnä. Mitenköhän noista menneiden muisteluista pääsisi irti? Menneellä kun ei ole juuri tällä hetkellä mitään väliä.

Ja olin kutsunut itseni tuonne Majakkarantaan viikonloppuna, mutta tohtiiko sinne mennä, kun siellä ollaan oltu jossain yrjötaudissa, eikä tässä tenttien alla ole todellakaan sellaiseen varaan sairastua. Mieluummin varman päälle.

Eli keksikää mulle jotain kivaa tekemistä, joka ei välttämättä liity opiskeluun ja jota voi tehdä yksin.

Ehkä mä meen taas leffaan.

Wondering

Tänään on ollut paljon ihmettelemisen aihetta tai sitten olen vain pitänyt pitkästä aikaa silmät auki.

Kävin juuri katsomassa elokuvan Leijapoika, joka oli yksi koskettavimmista, kauhistuttavimmista ja tunteita herättävimmistä elokuvista, mitä olen ikinä nähnyt. Tarinan taika, huuuh.

Ja voitteko uskoa: jonottaessani lippua, eräs nainen tuli luokseni ja kysyi, olenko menossa elokuviin [Olen]. Hän ojensi minulle vapaalipun ja sanoi, ettei hän ehtinyt itse käyttämään sitä ja se menee tänään umpeen. Otin lipun vastaan ja hämmennyin niin paljon, että kun melkein heti pääsin lippukassalle, niin en aluksi muistanut mitä elokuvaa olin menossa katsomaan. Päivän hyvä työ voi piristää toisen ihmisen päivää (tai tässä tapauksessa iltaa) kummasti.

Kotimatkalla huomasin, että madot ovat heräänneet talvikohmelostaan (hih) ja eräs pensasaita oli jo hiirenkorvilla. Kevät tullee siis ihan pian! Kunhan vain aurinko muistaisi paistaa joka päivä edes sen hetken, kun menen kouluun ja tulen kotiin.

Miksi jotkut haluavat harrastaa juoksua sateessa?

Eilen illalla, unen ja valveen rajamailla, vavahduin tunteeseen, että joku puhaltaa minua päälaelle ja yläselkään. Se tuntui pelottavan aavemaiselta. Myöhemmin vavahduin myös todentuntuisiin ääniin, vaikka tiesinkin, että ne olivat vain pääni sisällä. Joskus ei ole kiva olla yksin.

Olin lauantaina elämäni ensimmäisen kerran sitseillä ja siellä oli niin hauskaa, että naurulihakseni olivat vielä tänäänkin kipeät :D.

Tänään olin pitkästä aikaa hieman ulalla matikan tunnilla. Asia korjautui kuitenkin entiselleen pienen pohdinnan jälkeen.

Jehnaa!

Sittenkin reissuun! Pietariin vappuna. Jää kyllä ensimmäinen insinöörivappu kokematta ja vappupicnic Tähtitornin mäellä, mitä oikeastaan olen odottanut. Mutta onhan se nyt kivempi lähtee vähän testaamaan olematonta venäjän kielen taitoa :P

Mitä mitä!

Argh! Ei taida tuostakaan matkasta mitään tulla. Olin unohtanut kokonaan, että 10. päivä ensi kuuta hyppään taas Föribeat-saappaisiin ja se kyllä sotkee nyt näitä matkustussuunnitelmia. Paf. Mikään ei ole vielä 100 prosenttisen varmaa, mutta ainakin 99,5 prosentin varmuudella tanssin myös ensi syksynä Föribeatissä. Tällä kertaa jengi vaihtuu ja musta tulee Upo eli Beige.

Reissulle?

Tuli sellainen olo, että pitäisi päästä taas reissuun. Reppumatkalle ehkäpä. Reppumatka olisi "helppo" tehdä yksin, sillä yhdessä paikassa yksin nököttäminen ei tunnu kivalta ajatukselta. No, tässäpä sitten päivän aikana olen alkanut unelmoida tällaisesta matkasta:
- ensin lentäen Ryanarilla Milanoon, jossa voisi olla pari päivää
- matka jatkuu junalla Monacoon ehkä päiväksi...
- ...ja siitä sitten Nizzaan
- Nizzasta matka jatkuisi edelleen junalla rannikkoa pitkin Barcelonaan
- haluaisin käydä myös Andorrassa
- lopuksi lentäen kotiin Espanjasta.

Tuon kaiken voisi toteuttaa toukokuussa ennen töiden alkua. Rahaakin olisi periaatteessa, ehkä, mutta en ole vielä laskenut arvioita yöpymisestä tai junista, koska en ainakaan vielä ole löytänyt niistä tietoja.
Äh, ei pitäisi haaveilla reissuista, kun sitten oikeesti tekee mieli lähteä! Argh!