lauantai 30. tammikuuta 2010

Viime hetkiä

Käytiin eilen vähän kiipeilemässä (myöhäinen synttärilahja toiselle tammikuun synttärisankarille). En ole ennen käynyt oikeasti seinäkiipeilemässä ja oli kyllä tosi kivaa. Ensimmäisellä kiipeilyseinällä meinas mennä vähän pupu pöksyyn ja tulin aika nopeasti alas :). Vaikka mulla ei ole korkeanpaikan kammoa niin en kyllä mielelläni sieltä yläilmoista alas katsonut (varsinkaan yhdellä vaikealla nurkkaseinällä...) ja aluksi pelotti vähän jäädä roikkumaan pelkästään valjaitten (ja Laurin) armoille alas tullessa.

Käytiin myös testaamassa Lättymesta, jossa oli kyllä yllättävän kalliit hinnat. Nassuun upposi Ilon päivä :P. Jotenkin ajattelin, että paikka olisi samantyylinen kun mihin Riikan kanssa törmättiin Riikassa, mutta eipä ollutkaan.

Olisi tuosta paikasta omakin kuva, mutta se taitaa olla ulkoisella kovalevyllä ja se onkin sitten jo pakattu :D.

Torstaina meni hermot, kun kaupoista ei saanutkaan enää laatikoita. Kävin sitten ostamassa Clas Ohlsonilta muutaman muuttolaatikon ja se helpotti kovasti. Nyt on hauislihas kipeä niiden kantamisesta kotiin. Ajattelin, että jos kerrankin olisin pakannut IHAN kaikki jo valmiiksi ennen kuin näitä aletaan täältä kantamaan pois. Onko se mahdollista?

Edit/
Ja vimppa yö tänään tässä kodissa.

Onneksi on vielä koko huominen päivä aikaa pistää rojut kasaan :D (ja tehä puuttuvat kouluhommat....)

tiistai 26. tammikuuta 2010

Kesäduuniii!!

Sain soitettua Bungelle mahdollisista kesätöistä ja kyllähän niitä melkein 100 %:sti luvattiin. Jee! Sitten vielä toinen soitto tehtaanjohtajalle ja vinguin (palkatonta) harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyön aihetta. Jälkimmäisessä on tulossa ilmeisesti useampikin vaihtoehto - kiitos viime syksyn yrityskaupan. Muutama aihe kuulosti mielenkiintoisilta. Tuli mukava olo, kun sain hoidettua nuo :D.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Pneumatiikkaa ja pakkausta

Taiteiltiin koulussa viime viikolla tällainen sykkyrä.


Noissa letkuissa kulkee paineilma ja se saa nuo tapinnäköiset sylinterit liikkumaan. Tuon rakentelussa piti käyttää hieman kekseliäisyyttä, mitä en jaksa nyt selitellä, mutta hyvät naurut saatiin työparin kanssa. Sen verran täytyy pullistella, että me saatiin tuo työ tehtyä kahdessa tunnissa ja muilta siihen on mennyt (tänä vuonna) 4-5 tuntia.

Pakkaaminen sujuu ihan ok. Nyt oon siinä vaiheessa, että laatikoita pitäisi saada lisää ja tuntuu, etten ole ainut joka muuttaa tältä alueelta kuun vaihteessa. Aluksi sain laatikoita hyvin, nyt en enää. Tänään olen täyttänyt monta muovikassia ja saanut pienet rojut pikkulaatikoihin. Mietin, että mihin niitä rojuja muka tarvitsen. Suurinta osaa en mihinkään. Teen nyt vain osittaista tavaran seulontaa ja jatkan sitä sitten purkaessa. Tänään on ollut ihan positiivinen fiilis pakkauksen suhteen.

Enää viikko!

torstai 21. tammikuuta 2010

***

Totean tämän jälleen kerran:

VIHAAN PAKKAAMISTA!

Parin viikon päästä voitte varmasti lukea täältä että vihaan myös laatikoiden purkamista...

Ai niin, käytiin eilen vakoilemassa, että missäs se meijän uusi koti tarkalleen oikein on. Kun me ei siis olla sitä vielä nähty ollenkaan. Pian pian pian nähdään!

maanantai 18. tammikuuta 2010

Muuttopuuhia

Huh, tuntuu että on ihan kauhea säätö muuttopäivän kanssa. Ihanteellista olisi, jos voisi muuttaa tän kuun vikana viikonloppuna, mutta ei. Se ei ole mahdollista, kiitos edellisen vuokralaisen. Maanantai on sitten (toivottavasti) se lopullinen muuttopäivä ja joudun olemaan pois koulusta. Luulin, että meillä olis tiistaina vapaata, mutta eipäs olekaan ja puuh. Tiistaina ei voi olla pois, koska silloin on labrat. Maanantaina en haluis olla pois, mutta täytyy nyt olla. En kuitenkaan halua että toiset joutuu muuttamaan mun kamat. Se ei olis ollenkaan reilua.

Oon jo jonkin verran pakannut. Kauppareissuilta kyselen aina lisää laatikoita ja tänään voisin hakea muutaman lisää, kun ei ole maitoakaan. Ärsyttää se, että kaikki se roju mitä on ollut kaapeissa, on nyt tuossa keskellä lattiaa pahvilaatikoissa (tai ei vielä kaikki). Silloin kun muutin tähän, niin koko asunto oli täynnä laatikoita, tosin osa kalusteista oli myös paketeissa osissa, ja ainoat kulkureitit olivat eteisestä keittiöön ja sängylle. Eli tuleeko tänne nyt samanlainen tilanahtaus? En myöskään millään jaksais käydä mitään salakätköjä/turhia tavaroita läpi, vaikka roskiin menisikin varmasti taas kerran paljon tavaraa. Jos vaikka sitten ottais uuden jätesäkin täyttöön, kun niille tavaroille etsii uudet paikat.


Sekin ehkä vähän ahdistaa. Se, ettei enää ole sellaista ikiomaa paikkaa mun turhille tavaroille tai edes mun omalle rauhalle tai työskentelylle. Sellaista Kaisan omaa koloa. Tämä on niitä asioita, mitä ei jaksais opetella, vaan haluais, ettei ne häiritsisi ollenkaan. Mutta kuten jo myönsin, niin kyllä se vähän häiritsee, mutta tietenkin tiesin sen tulevan.

Ja täytyy myöntää myös se, että kyllä vähän jännittää. Enemmän kuin edellisen kerran. Teenkö samat virheet? Annanko toisen kärsiä omista aiemmista virheistä, kun yritän ne korjata? Mitäs jos -juttuja keksin roppakaupalla, mutta yritän olla ajattelematta niitä. Olenhan itse tätä halunnut ja tähän lähtenyt mukaan.

torstai 7. tammikuuta 2010

Pomo

Lähemmäksi tavoitteita: valitsin esimies- ja johtamistaidot -kurssin :D. Viime vuonna kuulin siitä hyvinkin positiivisia juttuja ja ajattelin, että se ei varmastikaan ole huono juttu käydä, mikäli haluan tavoitella jotain esimiesasemaa tulevaisuudessa (niin kuin hieman haaveilen - ehkä). Sitä kautta myös saan kaikki vapaasti valittavat kurssit suoritettua, joten niitä ei tarvitse sitten enää viimeisenä vuonna hermoilla :D.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Uusi vuosi uusi asunto

Dadaa!

Kannatti purnata asunnosta "ääneen" blogissa. Saatiin nimittäin nyt sellainen kuin haluttiinkin! Elikkäs kuun vaihteessa muutetaan (tai mä muutan) Nummenrantaan.

 
Tuon pohjapiirustuksen perusteella asunto vaikuttaa kivalta. "Iso" keittiö, parveke ja vaatehuonekin sekä kylppäri mihin mahtuu pesukone. Pieni, mutta tarpeeksi iso. On myös hyvä (mun mielestä), ettei oo ihan liikaa tilaa niin joutuu vähän karsimaan omia turhuuksia pois. Kellarissa on onneksi varasto :D. Tyssillä on se huono, et ei oikein pääse kattomaan noita kämppiä etukäteen. Mutta toi on uudehkossa talossa, 2004 rakennetussa, joten luotto kämpän kunnon suhteen on hyvä.

Toivomuslistassa on mulla ollu viime aikoina:
  • KoKo-astiasto, valkoinen (jotta pääsisi sitten eroon noista erikokoisista ja -värisistä Teemas-astioista, vaikka on nekin ihan kivat)
  • Uudet verhot uuteen kotiin (tietty...)
  • Sohvaan uusi verhoilu (mutta minkä värinen?)
  • Enemmän hyvinvoivia viherkasveja
  • Kiva matto olkkariin. Ja makkariin. Ja keittiöönkin
  • Niin tai oikeastaan haluisin eroon melkein kaikesta opiskeluaikana ostetuista kalusteista ja astioista ja matoista yms ja haluisin sellaisen rauhallisen kokonaisuuden kotiini. Aikuismaisemman?

maanantai 4. tammikuuta 2010

Money money no money

Ahdistaa jo valmiiksi. Meitsillä alkaa nyt säästövuosi. Tai ei oikeastaan säästö vaan pihistelyvuosi. Vesimaksu nousi taas tässä kämpässä. Toivoisin, että saatais jo pian uusi asunto, jolloin asumiskustannukset laskisivat suunnilleen 150 euroa kuukaudessa. En ole tottunut tällaiseen elämään, että joka penniä pitää vahdata. Viimeksi oli varmaan samanlainen tilanne, kun valmistuin Taideakatemiasta ja olin Muumimaailmassa töissä. Sieltä ei jäänyt ikinä mitään säästöön. Ei pennin hyrrää. Ehkä munkin on vihdoin opittava tällaiseen. Jotenkin vain ärsyttää pelkkä ajatus siitä, että elän ainoastaan opintolainalla. Ei ole mitään omia säästöjä. Olin haaveillut, että olisin ostanut tänä talvena itselleni lumilaudan ja siihen liittyvät jutut, mutta haaveeksi jää. Jos edes kerran olisi tänä talvena varaa mennä lautailemaan. Käytännössä siis en voi tehdä mitään hauskaa, jos se maksaa. Kivaa.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Kylmää

Tämä näyttää epärealistiselta tähän aikaan vuodesta Turussa.


Toisaalta on kivaa, että on kylmää. Mieluummin näin kuin loskakeliä. Ja koska aurinko nousee 09:37, niin turha sitä on ennen kymmentä nousta ellei oe pakko ;).

Uusi vuosi, uudet kujeet? Vuoden vaihto meni rauhallisesti hyvää ruokaa nauttien.

Pian on lomakin loppu ja alkaa taas aherrus koulussa. Onneksi on hieman tiukempi aikataulu kuin loppusyksystä, mutta silti on melko löysää. Pitäisi muutama vapaastivalittavakurssi vielä suorittaa (3 op). Tiedossa tänä keväänä ainakin mittaus- ja säätölaboratoriotyöskentelyä, elintarvikeprosessitekniikkaa (jee) ja kunnossapitoa.

Loistavaa alkanutta vuotta 2010 kaikille blogini lukijoille!

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...