Road trip with Väiski

Pikkuveljeni on loistava valokuvaaja ja hän lupasi ottaa Väinöstä 1-vuotiskuvat. Sitä varten piti matkustaa Lahteen. Katselin VR:n sivuilta aikatauluja ja hintoja: meno-paluulippu olisi maksanut liki 100 euroa! Iski piheys. Koska olin lähdössä Väinön kanssa kahdestaan mietin, uskallanko lähteä omalla autolla. Tankillinen bensaa maksaa noin 65 euroa ja se tuskin edes menee kokonaan. Meillä kun sattuu olemaan melko pihi auto maantieajossa. Kokeilin turvaistuinta etupenkille ja sehän meni siihen paremmin kuin hyvin (Ensin yritin kiinnittää telakkaa turvavöillä, kunnes näpit oli 5 minuutin jälkeen ihan jäässä ja tajusin kokeilla, onko etupenkissäkin Isofix. Olihan siinä.). Ainoastaan oikeasta etupeilistä ei nähnyt mitään.

Ei muuta kuin matkaan päiväuniaikaan! Väinö nukkuikin hienosti tunnin ja pysähdyttiin Riihimäellä välipalalle. Loppumatkakin meni leppoisasti: Väinö tutkiskeli autokirjaa ja minä lauloin Ipanapa 3 -levyn tahtiin.

Seuraavana päivänä saatiin kuvatkin otettua, vaikka alku meinasikin näyttää hieman kehnolta. Käytiin isäni, veljeni ja Väinön kanssa vielä ravintolassa syömässä ja pienimmällä herralla oli todella kova nälkä ja väsy. Selvittiin kuitenkin Pilttien avulla, eikä itseänikään edes hävettänyt se Väinön huutaminen :).

Paluumatka tehtiinkin Helsingin kautta. Väinö nukkui koko matkan Helsinkiin. Käytiin moikkaamassa siskoani ja siinä sitten vähän ulkoiltiin ja syötiin välipalaa. Seikkailin ensimmäistä kertaa Helsingin läpi Turun väylälle ilman apua. Applen navigointi ei oikein toiminut, kun näppäinlukko meni aina päälle, eikä se päivittänyt kääntymisohjeita. Ja aurinkokin paistoi sen verran, ettei näytöltä oikein näkynyt mitään. Kerran oli pakko pysähtyä kioskin pihaan katsomaan, missä oikein olin, kun usko omaan navigointiin loppui. En onneksi ollut harhaillut sivuteille. Väinö nukahtikin uudelleen kun päästiin moottoritielle. Juuri ennen Muurlaa hän heräsi ja huusi nälkää. Pysähdyimme kymmentä vaille viisi Muurlan lasin tehtaanmyymälälle, jonka kyltissä luki, että on se auki klo 18 asti, mutta ovella että helmikuisin klo 17. Syötin Väinölle pikaisesti Piltit naamaan ja kulautin itse kahvin ykkösellä alas. Jos olisin tiennyt, että parin kilometrin päässä oli Salon ABC, niin olisin ajanut sinne ja pitänyt rauhallisemman tauon. Loppumatka meni jälleen Ipanapan tahdissa :).

Miksikö matka jännitti? No, eipä ole kauheasti muutenkaan kokemusta pitkistä ajomatkoista, saati sitten lapsen kanssa kahdestaan reissaamisesta tai Helsingissä ajamisesta (vaikka ihan keskustassa ei oltukaan). Koko reissu meni kuitenkin tosi hyvin. Onneksi päiväunet vielä pelastaa osan matkaa. Mittariin saatiin huimat 510 kilometriä. Hyvä me!

Tänään ollaan sitten vietettykin kotipäivää. Käytiin kyllä pihalla kävelemässä, olihan tänään tosi kaunis ja aurinkoinen päivä. Itse kyllä olin matkasta sen verran poikki, että nukuin Väinön kanssa iltapäiväpäikkärit.

Ja ai niin. Piltit olivat todellakin muutaman kerran tällä matkalla käytössä. Ihan hyvin maistui Väinölle, vaikkei pitkään aikaan ollakaan niitä syötetty.

Juhlintaa ja ehjiä öitä

Väinön juhlat saatiin vihdoin juhlittua! Kyllä se niin vain on, että vieraat tekevät juhlista juhlan. Ja vihdoin tuntui siltä, että Väinö täytti vuoden. Se on tärkeä juhlapäivä.

Tietysti oli pakko väkertää hienot kakut. Harmi vain, että nämä kakut olivat ulkoa kauniita, mutta sisältä ei niinkään. Toinen kakku oli suklaapohjalla, sisällä suklaamoussea ja mustikoita. Kakun kostutus jäi liian vähäiseksi ja mousse jotenkin sitten hävis sieltä välistä.... imeytyi ilmeisesti kakkupohjaan. Toinen kakku taas oli vaaleapohjainen ja sisällä oli vaniljavanukasrahkaa sekä mansikoita. Se taas kostui ihan liikaa. Vaaleassa kakussa kävi myös sellainen moka, etten ollut laittanut sokerimassan alle kreemiä tarpeeksi alas ja se tahmea sokerinen kosteus sitten valui sieltä alhaalta koko ajan kakkulautaselle. Vaikka rakenteet eivät onnistuneet, oli kummassakin maku ihan ok.

Suklaatäytteinen kakku.

Mansikkavaniljakakku
(en muistanut ottaa kuvaa ehjästä kakusta)

Päivänsankari ihmetteli kynttilää.

Väinö sai tietysti kasan lahjoja sukulaisilta. Uintitarpeeseen tuli uusi oma pyyhe, leikkitarpeeseen pari autoa ja helmitaulu, minä-syön-itse-tarpeeseen omat Muumi-lusikat ja -haarukat, lokoilutarpeeseen ihka oikea retrohevostyyny, lukemistarpeeseen kirjoja, lämpimän tarpeeseen vähän vaatteita ja kiikkutarpeeseen keinuhevonen. Väinö itse olisi ehkä halunnut oman iPhonen, oikean käyttökelpoisen kaukosäätimen, kuulokkeet, Xbox-ohjaimen ja keittiölaatikollisen leivinpaperirullia, sauvasekoittimen moottoriosia ja läviköitä...

Vieroituksen jälkeen ollaan päästy vihdoin siihen tilanteeseen, että Väinö nukkuu kokonaisia öitä (10 h!). Harmi vain, että yöt päättyvät yleensä siinä viiden tai kuuden maissa. Ollaan nyt yritetty pitkittää iltapuuron antamista ja unille menoa (menee yleensä puoli kahdeksalta), jotta aamulla ei olisi niin kova nälkä ja hoppu ylös. Välillä tuntuu, että olen nyt väsyneempi kuin silloin, kun pystyin jatkamaan aamua antamalla maitoa tuohon aikaan. Toisaalta, itselläni olisi ehkä parantamisen varaa nukkumaanmenoajassa.

Eilen sain päivitettyä CV:n ja tehtyä melkein kokonaan avoimen hakemuksen (tosi vaikeeta!!!) ja lähetettyä kuusi työhakemustakin. Yhdestä tuli jo jopa vastaus: kiitti, mutta ei kiitti.

Ollaan asuttu tässä asunnossa jo kolme vuotta. Koska me ei olla vielä päästy muuttamaan isompaan asuntoon, oli pakko mielen virkistykseksi vaihtaa olohuoneen verhot. Minä kun en ole mikään kesä-talvi-verhoihminen, vaan yhdet hyvät voi pölyttyä näköjään kolmekin vuotta. Olohuone sai syksyllä puoleksi uuden ilmeen Väinön liikkumisen oppimisen takia ja nyt vihdoin löytyi kivat verhot Kodin 1:stä. Helmikuussa sai vielä vähän alennustakin :)

Onnistunut vieroitus

Voinen sanoa, että vieroitus on ohi! Se menikin yllättävän helposti.

Ensimmäisenä yönä Väinö huusi klo 3-5 mun vieressä. Välillä tietysti rauhoittui. Toisena yönä huusi hetken klo 3,4 ja 5 ja heräsi kuudelta (taisi herätä ensimmäisenä aamunakin). Sen jälkeen hän on herännyt noin klo 3, jolloin olen yrittänyt häntä tyynnytellä omaan sänkyyn, mutta useimmin ottanut viereeni. Herääminen on nopeasti ohi ja molemmat jatkavat tyytyväisinä nukkumista. Väinö on kuitenkin alkanut heräämään jo kuudelta - yhtenä aamuna jopa viideltä. Onneksi yöunille nukuttamiset on menneet hyvin. Eipä niissä oikeastaan ole ollut mitään ongelmaa, vaikka aluksi olin olettanut, että ne voisivat olla vaikeita. Muutama hörppy vesipullosta ja nukuttaminen omaan sänkyyn.

Ensimmäiset päivät olivat tietysti itkuisia, mutta kun sanoin Väinölle, ettei maitoa enää tule, niin hän lopulta ymmärsi sen. Koska Väinö ei ole juonut korviketta, eikä vielä pidä lehmän maidon mausta, on hänelle koko päivän tarjolla vesipullo ja siitä hän käykin hörppäämässä silloin tällöin ihan itse. Oli kurjaa katsoa niin onnetonta poikaaa, varsinkin kun sen onnettomuuden pohjimmainen syy oli omassa päätöksessäni. Hänen energiansa oli aivan olematonta. Yritin vaikeina hetkinä keksiä kivaa yhteistä tekemistä, ja yleensä se auttoi ja vähän piristi. Yhtenä päivänä, kun vein hänet päiväunilenkille, ennen nukahtamista hänen ilmeestään huokui pettymys ja loukkaantuneisuus. "Enkö minä nytkään saa tissiä? Enkö enää koskaan?" Aivan kuin hän olisi silloin tajunnut mistä on kyse. Se katse sattui äitiä. Mutta pakko se oli itsensä kovettaa noilta katseilta ja huudoilta. Tätähän minä olin halunnut. Irtaantuminen. Raskasta meille molemmille. Ehkä itselleni myös hieman kaihoisaa. Olen jokseenkin ylpeä siitä, että olen pystynyt imettämään näinkin kauan, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, ei minusta taaperoimettäjäksi olisi. On kuitenkin ihanaa, ettei Väinö ole enää imetyksen suhteen minusta riippuvainen. Syliä hän muistaa onneksi käydä vielä tankkaamassa. Ihana ja itsenäinen.

Väinön ruokahalu on kasvanut aivan mielettömästi. Maidosta sai näköjään melko paljon energiaa, varsinkin kun hän tankkasi melkein joka aterian välissä ja öisin. Nyt on ollut pakko lisätä välipala aamupäivään, osaksi aikaisen herätyksen takia. Ruokaa on oltava kahden tunnin välein ja mieluusti riittävästi. Puuroa menee illalla aikuisen annos. Aamuisin ei aina ehdi keittää puuroa, sillä hän on niin nälkäinen ja huutaa vain. Jogurtti ja leipä täyttää kuitenkin ihan tarpeeksi :). Lehmän maito ei siis vielä maistu, mutta yritän muistaa tarjota sitä joka aterialla. Ihanaa nähdä sellainen ruokahalu ja syömisen into!

Olin aikaisemmin miettinyt, että millainen vieroitustapa olisi meille paras. Vähennänkö syöttöjä yksitellen, vieroitanko ensin yön, annanko vain aamuisin ja iltaisin, annanko pojan itse vähitellen vähentää vai pistänkö hanat kerralla kiinni. Pehmeä vieroitus tuntui hankalalta, sillä Väinön päivittäinen tankkaus ei ollut erityisen säännöllistä. En osannut sanoa yhtään erityisen tärkeää imetyskertaa, joista pitää kiinni. Kerrasta poikki oli suunnitelmissa ja se näytti toimivan meillä toivotulla tavalla. Ja tämä onnistui varmasti lyhyemmässä ajassa kuin mikään muu vaihtoehto!

Sairastelun takia Väinön 1-vuotisjuhlat siirtyivät tulevalle viikonlopulle. Tekemistä on, sillä vieraita on tulossa melkoisesti. Onneksi ei itse tarvitse kaikkea tehdä, en varmaan ehtisikään.

Synttäreistä vieroitukseen :)

Vietimme sitten koko perhe alkuviikon noron kynsissä. Huh huh mikä tauti! Onneksi Väinö ei oksentanut kuten minä. Taudin takia ei olla päästy vielä katsomaan Väinön uutta serkkua, joka syntyi tiistaina. Huomenna kuitenkin päästään, sillä ollaan pidetty muutama terve päivä välissä, ihan varmuuden vuoksi. Jätimme myös vauvauinnin tänään väliin, ihan varmuuden vuoksi. Onneksi saadaan korvata menetetty kerta ilman sairastodistusta.

Kakkakatastrofikin saatiin taudin jo päätyttyä, kun lähdettiin Väinön kanssa käymään mummmilassa. Loppumatkasta haistoin autossa kakan ja sellainenhan oli vaippaan tullut. Ja bodyyn ja housuihin. Onneksi haalari ja turvaistuin säästyi sotkuilta! Oli ihan mielenkiintoista riisua kakkaiset vaatteet Väinön päältä samalla, kun poika oli niin innoissaan koirasta (joka muuten söi lattialle tippuneen suoliston läpi matkanneen maissin), ettei meinannut sylissä pysyä. No, onneksi oli vaihtovaatteet Väinöllä mukana. Mäkin olisin tarvinnut vaihtopaidan.

Minä taisin saada taudin hurjimmin. Kun oksentelu alkoi, vesikään ei pysynyt sisällä. Hörppyinä silloin tällöin piti juoda. Nestevajauksen takia maitoakaan ei tullut normaalisti ja oli miltei sydäntäsärkevää yrittää selittää taudista toipuvalle pojalle, ettei maitoa nyt tule.

Väinö on ollut koko loppuviikon ihmeellisen herkkä ja saanut raivareita melkein mistä vain. Tissille hän yrittää usein, muttei senkään jälkeen ole ollut heti tyytyväinen. Tänään sitten päätin, että imetys loppuu nyt. Maitoa tulee edelleen kehnosti, tai niin ainakin uskon. Imetyksen lopettaminen on ollut mielessä nyt jo melkein pari kuukautta ja olen pohtinut, että mikä olisi oikea ajankohta. Se toivottavasti on nyt.

Kun palat eivät pysyneet kädessä...

Jännitin tietysti todella paljon illalla yöunille nukuttamista. Halusin tehdä sen itse. Mietin, nukutanko Väinön viereeni, mutta koska hän oli yllättävän rauhallinen, nukutin pinnasänkyyn ja hyvinhän se meni. Aivan kuin Väinö ei olisi huomannut, että joku rutiini puuttui välistä. Kylmä vesi nokkapullosta kelpasi tissin ja lämpimän maidon sijaan. Ihan huippua! Mutta vielä ei kannata hurrata. Edessä on vielä yö ja aamu ja päivä ja seuraava ilta ja yö ja ...

Nyt sitten kaikki sormet ja varpaat ristiin, että tämä menisi suht helpolla, että multa löytyisi pitkää pinnaa ja että aika on oikeasti oikea :D. Miksi näitä pitää tällä tavalla jännittää? Koska ei ole kokemusta vastaavasta?

Ai niin. Väinö täytti eilen vuoden! Syntymäpäivä ei tosin tuntunut niin huumalta kuin olin kuvitellut. Ulkona sentään paistoi aurinko, mutta synttärisankari oli huonolla tuulella melkein koko päivän. Ostettiin Väinölle Ipanapa 3 -levy ja hän selvästi tykkää siitä. Jammailee biisien tahdissa ja heti tulee parempi mieli, kun levyn laittaa soimaan. Isäntäkin sanoi, että oli kiva levy, kun sitä jaksaa aikuisetkin kuunnella. Ei ole sellainen perinteinen lastenlevy.

Perheen lempparibiisit ovat:

Väinön: Mehudisco (Tea ja Kana)
äidin: Teippileikki (Pariisin kevät)
iskän: Pyykättävää (Otto Grundström)

Oon yks vee!

Ja mitä vuoden vanha Väinö sitten osaa. Hän osaa muun muassa:

• kävellä
• melkein rakentaa legoilla
• rakentaa kippotornin pienellä avustuksella
• syödä itse lusikalla (vaikka syöttää pitää edelleen)
• soittaa kellopeliä pulikat oikein päin (laittaa itse ne oikein päin :) )
• sanoa haba, kun tarkoittaa koiraa
• osaa heittää palloa ja muitakin tavaroita
• olla vaativa, kun haluaa jotain
• jekkuilla
• taputtaa
• tulla sängyltä alas jalat edellä putoamatta
• kääntää itse taaperokärryn esteeseen törmätessä
• tutkia ympäristöään suurella innolla, välillä eivät lelut kiinnosta pätkääkään

Ei saa syödä!

P.S. Huomatkaa pukeutusmuoti: paita, muttei housuja :D. Meillä on aika lämmin kotona.