Työ(ttömä)n tuskia

Olen koko syksyn opetellut töissä yhden toimihenkilön hommia, sillä hän on tehnyt vajaata viikkoa töissä. Minä olen sitten paikannut häntä, kun hän on ollut pois. Työ on vasta loppusyksystä tuntunut "helpolta", toisin sanoen siinä on ollut niin paljon sisäistettävää, että meni kauan ennen kuin pystyin luottamaan osaamiseeni. Pari viikkoa sitten minut koulutettiin maistajaksi ja nimi laitettiin seuraavan vuoden maistolistaan. Jokseenkin ajattelin, että tämän perusteella on aika selvää, että vuodenvaihteessa päättyvää sopimustani jatketaan.

Toisin kävi. Tällä viikolla sain tiedon, ettei sitä tulla jatkamaan. Ainoa selitys oli, että he aikovat panostaa osto-organisaatioon (missä tarvitaankin lisää ihmisiä!). Ei mitään palautetta: olet tehnyt työsi hyvin tai olet ihan paska. Ei mitään. Olo on ehkä jopa huijattu. Kuten kiteytin työkaverilleni: "Työnantaja antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa." 

Tuntui kuin matto olisi vedetty alta. Tuli mieleen, että nyt meidän on jälleen muutettava. Ei ole varaa asua näin isossa asunnossa. Taas työttämäksi! En halua. Haluan tehdä töitä, luoda uraa jo pikku hiljaa. Koska pääsen tähän työelämään kiinni?

Sain selville, ettei tämä ole ollut yksimielinen päätös, eivätkä kaikki, joiden asiasta kuuluisi päättää, ole saanut olla mukana päättämässä. Minun varalleni on ollut suunnitelmia. Ainakin yhdeltä ihmiseltä sain positiivista palautetta, kun kerran pomoni ei siihen kyennyt. 

Juuri tällaisella hetkellä, kun luulen kaiken olevan loppu, soi puhelin. 

Hain muutamia viikkoja sitten tuotekehittäjäksi isoon, kansainväliseen yritykseen. Tuotekehitystyö on ollut haaveeni jo opiskeluaikoina, mutta en ole saanut koskaan mahdollisuutta toteuttaa unelmaani. Kävin haastatteluusa 2,5 viikkoa sitten ja kuulin, että reilua 20 hakijaa tullaan haastattelemaan. Alkuviikon odotin, josko tulisi puhelinsoitto, mutta sitä ei kuulunut. Ajattelin, että siinä se sitten oli. Ei kai se haastattelu sitten kovin kummoisesti mennyt. Työttömäksi jään. Perjantaina vihdoin puhelin soi ja ajattelin sen olevan "kiitti, mutta ei kiitti" -tyylinen. Mutta mitä vielä: he haluavatkin minut jatkoon, eli soveltuvuustesteihin! Tämä ei olisi voinut tulla parempaan ajankohtaan. En halunnut kysyä, että kuinka monta tähän vaiheeseen pääsi. Parempi olla tietämättä :).

Testi on ihan loppuvuodesta, joten nyt on pari viikkoa aikaa valmistautua ja psyykata itseään (ja jännittää). Käyn ehkä hakemassa kirjastosta jonkin ravitsemuskirjan :). Kykytestejä ja psykologisia testejä tiedossa.

Kääks!