torstai 30. lokakuuta 2008

HULLUA!

Olin pudota tänään tuolilta, kun katsoin elintarvitekniikan osakokeen tulokset. En ollut lukenut kokeeseen juuri ollenkaan ja itse koetilaisuudessa oli sellainen olo, etten jaksa juurikaan edes yrittää. Kirjoitin minkä tiesin ja muut kohdat jätin tyhjiksi. Luulin, että pääsen siitä ehkä parhaimmassa tapauksessa juuri ja juuri läpi. Tentin tulos oli kuitenkin 5! Ilmeisesti lyhyet ja ytimekkäät vastaukset olivat varsin kelpaavia. Tai sitten se opettaja oli sekoittanut koepaperit tai sormi osunut näppäimistöllä vahingossa väärään kohtaan... Ja oikeasti noita viitosia tuli vain muutama... Huh, olen edelleen ihmeissäni. Myös hygienian kurssin eka osakoe meni suht hyvin. Nelonen siitä tuli, kolmosta korkeintaan odotin. Huh, näitä on syytä vähän juhlia :P.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Nike Air Max


Neljän vuoden haaveilun jälkeen ostin sisäkengät kuntosalille. Tanssisneakerit eivät enää palvelleet uutta ryhmäliikuntaharrastustani vaan ne olivat liian epävakaat. Kolusin tänään Halosella ale-laareja ja sieltä osui käteeni Niken Air Max -kengät: ensimmäiset kengät IKINÄ, jotka sopivat jalkaani kuin valettu. Hassua oli se, että aikaisemmin kokeilemani Niken kengät olivat melko poikkeuksetta liian kapeita kärjestä. Siinä sitten kurkkasin hintaa, ja oikeasti maksoivat 130 euroa, mutta jouduin niistä silti pulittamaan puolet. En voinut jättää sinne niitä kenkiä. Äsken niitä sitten kokeilin bodypump-tunnilla ja ne olivat TAIVAALLISET! Kuinka suurta iloa hyvin istuvat kengät voikaan tuottaa! Tätä ostosta en kadu :).

Ruumis ja sielu

Koin viime viikon esityksessä taas jotain uutta. Lavalla ollessa mulla oli koko ajan sellainen olo, että kehoni ja sieluni ovat aivan eri paikoissa. Katsoin itseäni ikäänkuin metrin päästä takaviistosta ylhäältä. Kaikki mitä tapahtui, tapahtui liian selvästi lavalla, en pystynyt naamioiman mielessäni tilanteiden ympärille 60-luvuun Raunistulaa tai kahvilaa. En päässyt koko esityksen aikana itse mukaan tunnelmaan ollenkaan. Pääsiköhän yleisö? Tunne oli todella omituinen ja soimasin itseäni siitä, etten pystynyt eläytymään, vaikka kuinka yritin. Kaikki oli väritöntä. Toivottavasti seuraava esitys ei mene samalla tavalla.

Äänestin sunnunataina ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleissa Turussa. Edellisellä kerralla en äänestänyt, koska oli juuri muuttanut Turkuun enkä tuntenut juurikaan kaupunkia tai sen päättäjiä. Vuosien mittaan minulle on tietenkin muodostunut mielipiteitä siitä, mikä Turussa mättää ja mikä on ihan mukavasti. Ehdokkaan löytäminen oli mutkatonta. Sopiva ehdokas pulpahti yhtäkkiä eteeni enkä sen jälkeen edes vaivautunut etsimään muita. Hienoa, että äänestämäni ehdokas pääsi valtuustoon! Jej!

Oletteko huomanneet, että kaupoissa on laitettu jo myyntiin suklaarasiat ja jouluvalot? Totta, kohtahan on taas marraskuu. Ja pian joulukuu. Aika lentää taas niin nopeasti. Kohta istun keinustuolissa ja kudon sukkia reuman haurastamin käsin.

torstai 16. lokakuuta 2008

Loma, jee!

Ei mennyt kovin komeasti ensimmäiset tentit. Hävettää ihan. Ei vain kyennyt keskittymään lukemiseen tarpeeksi hyvin. Loman jälkeen sitten jos saisin motivaation takaisin... Tuo Kuopion reissu tuli kyllä sisänsä ihan oikeaan ajankohtaan, että ilman sitä olisin ehkä tänäänkin tosi harmissani tuosta ärsyttävästä vesisateesta. En kuitenkaan ole. Se reissu toi hassulla tapaa hirveästi lisää tarmoa. Tai oikeastaan takaisin sen tarmon, mitä syksyn alussa oli. Mukavaa. Kokeita ajatellen IOP:t osui pahimpaan kohtaan, mutta eipä se harmita yhtään. Kai sitä joskus saa ottaa tentistä kolmosta huonomman :).

Joo, ja tänään alkoi siis loma!

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Paradiski

Ääni ei ole VIELÄKÄÄN palautunut, kummallista sanoisin. Kurkku ei ole enää kipeä ja muutenkin on jo ihan terve olo, mutta äänihuulet eivät ilmeisesti ole toipuneet yhtä nopeasti. Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta parannusta ei tule. Nyt yritän OIKEASTI olla mahdollisimman paljon hiljaa.

Lähden uutena vuotena laskettelemaan Alpeille koulukavereiden kanssa. Ihan mahtavaa! Ainut huono puoli on se, ettei mulla ole olemassa mitään kylmiin olosuhteisiin sopivaa ulkoiluasua (ehkä joululahjaksi... jooko, joulupukki?), eikä varmaan enää mitään lasketteluvälineitäkään. Heruiskohan pikkuveljeltä lauta lainaan? Tosin tossut on liian isot. Mitähän sitä? Ei viittis laskee (heh) senkään varaan, että vuokrais sieltä koko ajalle (reilu viikko) välineet. Toisaalta taas voisin yhen päivän laskea laudalla, kun en oo siinä niin kauheen hyvä ja sit loput viilettää tuulispäänä suksilla Alppeja alas. Vai onko jollain lainata lasketteluvälineitä tälle rassukalle? Monosen mono on kokoa 37.

maanantai 13. lokakuuta 2008

IOP

Olipahan reissu :). Täytyy kyllä sanoa, että insinöörit osaavat pitää hauskaa. Kuopioon tutustumista häiritsi kasteleva vesisade. Onneksi oli mukana upouudet saappaat :).

Viime viikon sairastelun jälkeen pelkäsin, että pystynkö perjantaina laulamaan töissä. Suht hyvinhän se onnistui, mutta siitä alkoikin sitten alamäki. Käytiin Eetun, Heinin ja iskän kanssa vielä näytöksen jälkeen syömässä ja tuntui jo silloin siltä, että ääni lähtee. Ääni ei loppujen lopuksi lähtenyt kokonaan, mutta koko reissun ajan kuullostin lähinnä teini-ikäiseltä pojalta kukkokiekuineen. Eikä se ääni ole vieläkään palautunut. Tänään aamulla mulle soitti yksi nainen Leirakselta (jonne olin lähettänyt sähköpostia ja kysellyt reklamaatio-osoitetta). Oli huvittavaa kiekua puhelimeen, kun joka toinen sana tuntui olevan äänetön :D. Tänään pitäisi taas mennä töihin, mutta laulaminen ei taida onnistua tällä kertaa. Toivottavasti ääni palautuu normaaliksi perjantaihin mennessä. Täytyy yritää olla puhumatta, mutta se saattaa olla aika vaikeeta.

torstai 9. lokakuuta 2008

Kuljetus- ja varastointitekniikka (toivottavasti) takana!

Ensimmäinen tentti - kuljetus- ja varastointitekniikkaa - takana. En ole ikinä ennen käyttänyt lähes koko tenttiaikaa luokassa istuen ja laskien/kirjoittaen. Nyt lähdin siis viisi minuuttia ennen ajan loppumista ja koko ajan käytin kirjoittamiseen ja laskemiseen. Paljon ei ehtinyt miettimään mitään, oli vain pakko osata asiat ja kirjoittaa ne paperille. Koe sisälsi siis kolme laskua ja yhden esseekysymyksen! Siihen kaikkeen meni oikeesti tunti ja kolme varttia! Jäi sellainen olo, että läpi meni, mutta en tiedä yhtään miten hyvin se muuten meni. Ehdin tentin päätteeksi vertailla kahden kaverin kanssa yhden laskun tuloksia ja saatiin kaikki eri tulokset. Että siinäpä sitä sitten ollaan. Jollain meistä se saattoi olla oikein... Kuljetustekniikan laskuissa on hankalinta lukujen muokkaamisten ja suureiden yhdistämisten kanssa. Yhdessä kaavassa pitää kapasiteetti ilmoittaa ()m/s ja toisessa sitten ()t/h yms. Lukujen pyörittelyssä menee helposti sekaisin, varsinkin jos ei ole yhtään liikaa aikaa. Nyt sitten lukemaan ensi viikon tentteihin, joihin on liiiian monta sivua luettavana. Toisen alueen olen kahlannut melkein läpi, mutta enpä juuri ole opetellut mitään -> en osaa mitään, ja toista en vielä lukenut yhtään.

Onneksi viikonloppuna on InsinööriOpiskelijoiden Päivät Kuopiossa, niin en hajoa tähän maailmaan. Voisin oikeasti ottaa lopputilin omasta elämästäni ja alkaa elää jonkun muun elämää. Sellaista, mikä on aina mukavaa ja mielenkiintoista ja mieluiten jossain lämpimässä maassa, jossa ei sada. Kuulostaa tosi syysmasennukselta, mutta ei. Ei tämä sitä. Hetkellinen vitutus = fysiikan työpäiväkirjan viimeistely ja seuraavan työn valmistelu. Kyllä aurinko paistoi aamulla :D. Ja oli taas kivaa opettaa tänään ykkösille ekstra-matikkaa.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Kipeyttä

Ei olisi kannattanut sulkea keskiviikkona terassikautta - nyt on vähän pipi. Toivottavasti ei tuu taas angiinaa... Sehän olisi vasta se :(. Voih, lauantaina oli kuumettakin vähän, nyt en oo edes uskaltanut mitata. Pää ja kurkku on pipi, nyyh.

Edit
Mieli vähän piristy, kun tajusin yhen kuljetustekniikan laskun. On se joskus pienestä kiinni =). Ja leivoin kans voisilmäpullia... Ja aurinkokin jaksoi sateen jälkeen paistaa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Muurihan se siinä.


Sen sait aikaan. Tajuamaan, että muurihan se siinä. Paksu muuri eikä siinä ole halkeaman halkeamaa, josta se voisi lähteä murtumaan. Sisältä se on kuitenkin laho ja heikko, mutta perustukset ovat vahvat. Ei auta. Sori.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Tenttejä ja lomaa odotellessa

Kannattaa tunnustaa ääneen laiskuutensa: nyt tuli siivottua :). Itse asiassa syy tarmoon oli tenttiin pänttääminen ja fyssan selkkarin puhtaaksi kirjoittaminen (=yritä välttää ja tee vasta sitten kuin on pakko). Tentit ja loma kuuluvat aina yhteen ja ei voi kuin ihmetellä, kuinka aika menee taas niin nopeasti!

Parin viikon sisällä on tiedossa kuljetus- ja varastointitekniikkaa (=laskemista ja laskemista), elintarviketekniikkaa (liikaa luettavaa!) ja hygieniaa (liikaa luettavaa!) ja heti loman jälkeen vielä biokemia (liikaa luettavaa! liian vaikeeta! huono ope! laiska oppilas!). Mä olen ollut liian laiska ja aika on mennyt pelkkään ajanpuutteen valittelemiseen... huh. Loman jälkeen voisin sitten taas ryhdistäytyä ja olla epäsosiaalisempi.

Voihan Sotku!

Haluisko joku tulla tänne siivoamaan? Mä en millään jaksa. Liian moni juttu on jäänyt laittamatta sekä laiskuudesta että ajanpuutteesta... Pöh. Imurin jouduin tänään ottamaan esille, kun rikoin lasin. Ehkä sitten lomalla saan puunattua oikein kunnolla ajan kanssa - ikkunat myös. Nyt lukemaan.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Uusia lajeja

Mä olen vihdoin uskaltautunut Satsilla muillekin ryhmätunneille kuin pilatekseen. Pilatekseen oli turvallista mennä, kun tiesi, millainen tunti on. Tällä viikolla sitten kävin pitkän harkinnan jälkeen bodupumpissa ja bodycompatissa. Olen pitänyt noita melkein kirosanoina aikaisemmin, mutta kokemattomana olen turha niitä arvostelemaan. Olen myös ihmetellyt, miten ihmiset jaksaa tehdä kolme kuukautta samoja juttuja, mutta nythän sekin selkisi.

Bodypumpia voi tosiaan verrata omaan kuntosaliohjelmaan: teen aina samat jutut. Kolmessa kuukaudessa ehtii kehittymään hyvin, kun liikesarjat alkaa olla tuttuja lihaksille, jolloin painojakin ehtii lisäämään. Vaikeita ne sarjat eivät ole ja ensikertalaisena tein liikkeet paljon puhtaammin kuin osa muista kuntoilijoista. Sivustakatsoja ei olisi huomannut, että olin ainoa ensikertalainen.

Bodycompat yllätti rankkuudellaan. Meinasin 20 minuutin jälkeen luovuttaa, mutta onneksi en ole sellainen. Luulen, että nuo kaksi tulevat olemaan epäsäännöllisen säännöllisesti mukana kunto-ohjelmassani.

Mulle laadittu kuntosaliohjelmakin on aivan mahtava: huomaan jo, kuinka lihakset ovat alkaneet muovautua esiin ihran ja nahan alta! Olo on oikein hyvä :D.

Sats on ollut ehdottomasti yksi kärkipään kuntosaleista, missä olen käynyt. Rinnalle nousee myös Motivus, mutta siellä en koskaan käynyt testaamassa ryhmätunteja. Silloin halusin tehdä yksin pelkkää lihaskuntotreeniä ja siellä se oli mahdollista. Satsiin on mukava mennä, kun henkilökunta on iloista ja muut asiakkaat ei liian trendikkäitä itseään esiintuovia. Suosittelen edelleen!

Ja sekin on mukavaa, että samalla kuntosalilla käy myös koulukavereita, joten jos ei halua jotain syystä liikkua yksin, niin yleensä löytyy joku kaveri mukaan:D.

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...