Minä poljen, sinä ohjaat!

Saimme vihdoin ja viimein ostettua ja laitettua kiinnin PYÖRÄNISTUIMEN Väinölle. Väinö on ollut ihan fiiliksistä jo pelkästä kypärästä ja voi että, kuinka paljon hän tykkää olla kyydissä. Meidän oli tarkoitus laittaa istuin kiinni keltaiseen Tunturi Saintiini, mutta pyörä on huollon tarpeessa ja tarakkakin oli loppujen lopuksi liian leveä. Kiinnitimme sen sitten minun pyörääni. Näissä nykyajan istuimissa on se kätevä puoli, että sen saa tosi nopeasti irti, jos ei vähään aikaan tarvii. Lisää rompetta sisälle!

Kypärän fiilistelyä

Eka kerta.

Avaimet kiinnostaa suunnattomasti.

Käytiin Väinön kanssa yksi aamu vähän heittelemässä frisbeetä, kun en ollut pitkään aikaan päässyt viheriölle. No kävi kivasti niin, että Väinö kakkasi reissun aikana. Onneksi äidin vaisto oli otattanut mukaan puhtaan vaipan ja tarkoituksena oli muutenkin tehdä kauppareissu.

Tyyli hallussa.

Näistä ei enää päästä ohi.
Katsotkaa tätä onnellista ilmettä!

Eräänä aamuna Väinölle pieni ongelma ja suuri kiukku. Hän keksi leikkiä pitkästä aikaa marakasseilla. Jostain syystä hän sitten tunki toisen niistä subwoofferiin (mitenköhän sekin kirjoitetaan :) ) ja sellaista puntin muotoista marakassia ei sitten ollutkaan niin helppo sieltä pois saada. Väinön käsi kyllä mahtui reijästä sisälle, mutta minun ei. Kuvassa hän yrittää saada marakassia pois ja samalla itkee... Lopulta sain sen sitten wokkaustikuilla oikeaan asentoon ja reijän reunalle ja pois. Aiemmin tuolta on noukittu Lego-eläimiä.

Pallomeri on kiva!

Siskoni kävi vierailulla ja toi Väinölle sählymailan ja pallot. Tää alkaa pikku hiljaa sujua :)

Enää kaksi viikkoa häihin ja jonkin verran on to do -listaa jäljellä. Tuntuu, että sitä mukaan kun sieltä ruksii asioita pois, uusia pieniä tulee lisää. Suurimmat jutut on onneksi hoidettu! Tosin mun pitäis vielä ommella mekkooni alushame (sanoinhan, että se jää kuitenkin viimeiseen iltaan...). Ihanan arvaamattoman työni takia, mun oli pakko saada myös tietooni polttariviikonloppuni, sillä tällä viikolla olen ollut yövuorossa ja se kestää lauantaiaamuun klo 07. Toisaalta se helpotti oloani kovasti. Helpompi suunnitella nämä viimeiset viikot tehokkaasti :).

Heittoklinikalla

Turussa pelataan tänä viikonloppuna MM-kisojen esikisat ja tulossa on kovia maailmanluokan fribaajia. Naisten maailmanmestari Valarie Jenkins piti naisille heittoklinikan eilen ja olihan sinne päästävä, vaikken vielä mitenkään hypetä ketään heittäjää :). Ainutlaatuinen tilaisuus kuitenkin ja ihan hyviä vinkkejä tuli. Ehkä nyt uskallan jo ottaa vähän askelia heittoon. Tuli sen verran hyvät ohjeet askellukseen.

Nimmarit piti tietysti saada. Roadrunner on ensimmäinen draiverini ja lempikiekkoni edelleen. 

Työn harmituksia

Voi voi. Mitähän sitä uskaltaa kirjoittaa. Neljäs viikko töissä lähti tänään käyntiin. Olen ollut oma-aloitteinen ja ahkera ja oppinut nopeasti uudet hommat. Työhön perehdyttäminen on ollut melko olematonta. "Kysyt sitten, jos tulee jotain kysyttävää." No, minähän olen kysynyt, mutta kielimuurin takia jotkut työntekijät eivät ymmärrä kysymyksiäni ja toisinaan kysyn liian vaikeita, ettei ne suomenkieliset osaa vastata...

Viikko sitten opettelin kansikoneen käyttöä ja opastaja opasti minua kuin teini-ikäistä. "Nyt kun sä otat näistä purkeista näitä painoja, niin laitat purkin vaa'alle, katot mitä se painaa ja sitten kirjaat sen ylös ja teet näille muille saman." Lisäksi hän tytötteli ja puhutteli muutenkin kuin en osaisi mitään. Oli TODELLA turhauttavaa. Opin nopeasti ja lopulta sanoin, että olen kyllä ollut monta kesää tehtaassa töissä. Todennäköisesti tiedän niistä koneista ja linjoista enemmän kuin kyseinen työntekijä... Toinen työntekijä sanoikin minulle, että hyvä kun olen ollut pari päivää töissä ja osaan jo toimia tietyissä tilanteissa paremmin kuin vakituiset työntekijät.

Tänään sitten olin samalla linjalla täyttökoneella ja samainen kansikoneen käyttäjä oli "työparini". Hän sanoi edeltävällä viikolla, että kansikoneen ja täyttökoneen käyttäjät tekevät yhteistyötä. Tässä esimerkki hänen käsityksestään yhteistyöstä. Hän kävi minun nappuloillani ja kysyin, etsiikö hän jotain. "En." Hetken kuluttua hän tulee siihen ohjauspöydän luokse ja huutaa minulle, etten saa koskea yhteen nappiin ollenkaan, sillä uuni ei vedä purkkeja tarpeeksi nopeasti. Hän oli käynyt sormeilemassa tuotteen syötön säätönappia, eikä ollut kertonut siitä minulle (vaikka tavallaan kysyin). Ja ne nappulat eivät hänen työtehtäväänsä kuulu ollenkaan. En voinut siis tietää, mitä hänen päässään liikkuu ja olin pistänyt vähän lisää vauhtia, kun hommat toimi hyvin. Kun linjaesimies tuli tauottamaan häntä, selvisi, että kansinainen oli soittanut linjaesimiehelle, että mistä sitä tuotteen tuloa oikein säädetään. Ei siis kysynyt minulta ollenkaan! Luuli kai etten tiedä. Olen noviisi. Tai vajakki. Pitää minua tyhmänä. Olin kuitenkin siinä koneella ensimmäistä päivää, mutta viime viikolla vastaavalla koneella koko viikon toisella linjalla... Olisin tiennyt. Mä kyllä luulen, että yksi toinen esimies pitää mua myöskin tyhmänä. Kiva. Olenhan ensimmäistä kesää siellä töissä, enkä voi tietää mitään. Eihän minulla ole aivoja eikä maalaisjärkeä. Voi jestas! Todella rankkaa henkisesti. Joku päivä minun on varmaan pakko läväyttää se insinöörikortti pöytään.

Näiden lisäksi kansinainen haukkui minulle aikaisemmin muut vuorossa olevat työntekijät ja syytti muita, jos itse mokasi.

Minulla ei ole sille naiselle enää mitään sanottavaa. Sanon jos on pakko.

Onneksi en saanut sieltä esimiespaikkaa. En olisi halunnut, että joku huutaa minulle selkäni takana: "Haista vittu, saatana!"