Opiskelua

Välillä on tullut mieleen, että kuinkahan moni mun läheisistä ihmisistä uskoi, että pärjäisin nykyisessä koulussani ja kuinkahan moni oli sitä mieltä, että heitän elämäni hukkaan, kun yritän opiskella uutta ammattia. Lukioajoista oli kuitenkin kulunut jo vuosia.

Mä en ole kertaakaan itse epäillyt, ettenkö pärjäisi. Kun pääsin valintakokeista läpi niin hyvin pistein, uskoin itseeni täysin. Enemmän jännitti se, että tuntuuko tämä oikealta alalta (edellinen ala oli kuitenkin epäillyttänyt mua koko opiskelun ajan). Pelkäsin, että olin tehnyt taas väärän valinnan.

Mutta voin paljastaa, että en ole tehnyt väärää valintaa. Opiskelu on ollut koko ajan mielenkiintoista (mitä nyt fysiikan tunnit tuntuvat joskus puuduttavilta) ja vienyt ihan täysillä mukanaan. Olen pysynyt mukana kyydissä ja olen ehkä onnellinenkin siitä, etten ole heti lukion jälkeen pyrkinyt tälle alalle. Tunnen, että nämä muutamien vuosien elämänkokemukset ovat tehneet minusta erilaisen opiskelijan kuin mitä olisin ollut heti lukion jälkeen. Osaan käsitellä opittavia asioita aivan eri tavalla kuin luokkakaverini.

Tuntuu hyvältä huomata, että pystyn vielä kaivamaan pääni sopukoista asioita, jotka olen opetellut 6-9 vuotta sitten. Sekin tuntuu hyvältä, että vaikka koulujuttuja on koko ajan ja paljon, niitä jaksaa tehdä ja suurimmaksi osaksi ne vievät mukanaan, koska ovat niin mielenkiintoisia. Ainut ongelma on se, että joskus on hieman vaikeaa aloittaa työskentely ja keskittyä, kun tämä Internetti vie mukanaan... että plaah ja takaisin laskemaan kemian laskuja, jotka ovat tänään yllättävän vaikeita.

Arskaaaaa!

Kiitos kauan kaivattu aurinko, että tulit taas luoksemme hymyilemään.

Suuri oivallus ;D

Minulla on paljon rakkautta,
mutta minulla ei ole mahdollisuutta antaa sitä kenellekään.
Se suuri määrä rakkautta ilmenee siis itserakkautena.

Siksi silloin, kun rakkaudellani on joku muu kohde kuin minä itse,
unohdan kokonaan rakastaa itseäni.

Jip

"biotekniikan tentti meni päinvastoin niinkin hyvin, että kävinpä pistämässä nimeni uusintaan suoraan kokeesta poispäästyäni" - 12.11.07

Voin vain sanoa, että huh huh, löysä arvostelu. Sain nimittäin kolmosen tuosta tentistä... en olis kyllä uskonut ollenkaan, että se menisi läpi. Parempi näin :)

Jaaha, viikonloppu. Tiedossa muotinäytöstreenejä, punttia, pizzaa, lihapullia ja yleistä häröilyä ilmeisestikin. Ja fysiikan opettelua, koska se on aika vaikeeta.

En usko.

Voi jumatsuikka! Ei tämmöst voi olla olemassa!

Tenttejä, plaah

On hieman kuningas olo: meisti sai koko ryhmän (meitä on varmaan 70) parhaimman kemian kokeen tuloksen, diu diu :P No joo. Tämän päiväinen biotekniikan tentti meni päinvastoin niinkin hyvin, että kävinpä pistämässä nimeni uusintaan suoraan kokeesta poispäästyäni. Näin. Eli tenttirumba jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Ulkona sataa taas räntää, yeah.

Ohi on - taas kerran

Nunni, Föribeatit on sitten ohi. Jäi hieman haikea mieli, koska porukka oli ihan mahtavaa ja muutenkin oli tosi kivaa olla lavalla pitkästä aikaa. Ohjaaja oli keskiviikkona kattomassa esitystä ja olin kuullut, että se on aika tiukkis. Se kuitenkin kehui mua, jee:) Hautajaiset oli hyvät. Toivon, että saisin vielä mennä takaisin teatterille. Jos en Föribeatin merkeissä niin sitten jonkun toisen prokkiksen merkeissä. Oi, se olis niin mahtavaa!

Mitähän sitten vielä? Oli mulla joku ajatus, mutta meni pooois. Mä ajattelen yleensä ihan liikaa kaiken näköisiä turhuuksia, mutta tänään on ollut sellainen päivä, että en oli jaksanut juuri mitään ajatatella (vaikka olis kyllä pitänyt, kun pitäis edelleen lukea huomiseen tenttiin...puuuh). Kiva tunne, kun joskus on oma pää ihan tyhjä. On vaan.

Sytytä kynttilä

Jokelan uhrien muistoksi.

Sytytä kynttilä

Hyvää

Hitsi mun tekee mieli vain koko ajan hokea, että elämä on niin ihanaa. Mistähän tämä kaikki on tullut? Tai siis kun ei ole tapahtunut mitään mullistavaa enää, mutta ilmeisesti olen vain selvittänyt itselleni sellaisia asioita, mitkä saavat mut hymyilemään jopa yksin kaupungilla kävellessäni. Mutta se on hassua, että en mä oikeastaan ole edes selvittänyt itselleni mitään. Mä olen vain ollut ja elänyt elämääni ja se on tuntunut joka hetkellä paremmalta ja paremmalta. Yhtäkkiä se iso sumuinen ja epämääräinen solmu päässäni on auennut. Entisen huonon itsetunnon sijaan olen ylpeä siitä mitä olen ja tiedän mitä osaan. Mulla on vihdoin kauan kaivattu terve itsetunto! Jesh! En enää ajattele, että missä asioissa olen paska, vaan hakeudun niiden asioiden pariin, missä olen hyvä ja mistä saan hyviä kokemuksia ja tuntemuksia. Kaikki on vaan niin mahtavaa! Ostin muuten vuosia ja vuosia sitten sellaisen kortin, jossa luki: "Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa." Allekirjoitan tuon täydellä sydämellä. Voi että miten ihminen voikaan rakastaa itseään ja omaa elämäänsä, heh, mutta niin sen pitää mennä, koska muuten kaikki on paljon vaikeampaa. No joo, mun hiuksista en nyt ihan kauheesti tykkää, mutta onneks ne kasvaa koko ajan ja muutenhan olen tosi ihana ja loistava! Eikö? :P