keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Opiskelua

Välillä on tullut mieleen, että kuinkahan moni mun läheisistä ihmisistä uskoi, että pärjäisin nykyisessä koulussani ja kuinkahan moni oli sitä mieltä, että heitän elämäni hukkaan, kun yritän opiskella uutta ammattia. Lukioajoista oli kuitenkin kulunut jo vuosia.

Mä en ole kertaakaan itse epäillyt, ettenkö pärjäisi. Kun pääsin valintakokeista läpi niin hyvin pistein, uskoin itseeni täysin. Enemmän jännitti se, että tuntuuko tämä oikealta alalta (edellinen ala oli kuitenkin epäillyttänyt mua koko opiskelun ajan). Pelkäsin, että olin tehnyt taas väärän valinnan.

Mutta voin paljastaa, että en ole tehnyt väärää valintaa. Opiskelu on ollut koko ajan mielenkiintoista (mitä nyt fysiikan tunnit tuntuvat joskus puuduttavilta) ja vienyt ihan täysillä mukanaan. Olen pysynyt mukana kyydissä ja olen ehkä onnellinenkin siitä, etten ole heti lukion jälkeen pyrkinyt tälle alalle. Tunnen, että nämä muutamien vuosien elämänkokemukset ovat tehneet minusta erilaisen opiskelijan kuin mitä olisin ollut heti lukion jälkeen. Osaan käsitellä opittavia asioita aivan eri tavalla kuin luokkakaverini.

Tuntuu hyvältä huomata, että pystyn vielä kaivamaan pääni sopukoista asioita, jotka olen opetellut 6-9 vuotta sitten. Sekin tuntuu hyvältä, että vaikka koulujuttuja on koko ajan ja paljon, niitä jaksaa tehdä ja suurimmaksi osaksi ne vievät mukanaan, koska ovat niin mielenkiintoisia. Ainut ongelma on se, että joskus on hieman vaikeaa aloittaa työskentely ja keskittyä, kun tämä Internetti vie mukanaan... että plaah ja takaisin laskemaan kemian laskuja, jotka ovat tänään yllättävän vaikeita.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä ainakin tiesin, että olet tehnyt oikean valinnan ja todelakin myös uskoin, että pärjäät. Mut se on tosiaan myös hyvä, että tiedät jo, ettei sitä koulua käydä hyvien numeroiden takia..tärkeintä, että itse tietää mikä riittää ja milä pärjää. Tsemiä! :)

Anonyymi kirjoitti...

hieno homma!

hoppadohup kirjoitti...

mun täytyy myöntää että mä en oo ajatellu yhtää mitää ton sun kouluhomman suhteen, koska en ite tajua yhtikäs mitään aiheesta ja yritän välttää sitä niin paljo ku pystyn (siis ei sun koulua vaan fyssaa jne). mut hyvä et pärjäät, tosin sä ootki aina lukemassa (tai ainaki yrittämässä :)

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...