Ruumis ja sielu

Koin viime viikon esityksessä taas jotain uutta. Lavalla ollessa mulla oli koko ajan sellainen olo, että kehoni ja sieluni ovat aivan eri paikoissa. Katsoin itseäni ikäänkuin metrin päästä takaviistosta ylhäältä. Kaikki mitä tapahtui, tapahtui liian selvästi lavalla, en pystynyt naamioiman mielessäni tilanteiden ympärille 60-luvuun Raunistulaa tai kahvilaa. En päässyt koko esityksen aikana itse mukaan tunnelmaan ollenkaan. Pääsiköhän yleisö? Tunne oli todella omituinen ja soimasin itseäni siitä, etten pystynyt eläytymään, vaikka kuinka yritin. Kaikki oli väritöntä. Toivottavasti seuraava esitys ei mene samalla tavalla.

Äänestin sunnunataina ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleissa Turussa. Edellisellä kerralla en äänestänyt, koska oli juuri muuttanut Turkuun enkä tuntenut juurikaan kaupunkia tai sen päättäjiä. Vuosien mittaan minulle on tietenkin muodostunut mielipiteitä siitä, mikä Turussa mättää ja mikä on ihan mukavasti. Ehdokkaan löytäminen oli mutkatonta. Sopiva ehdokas pulpahti yhtäkkiä eteeni enkä sen jälkeen edes vaivautunut etsimään muita. Hienoa, että äänestämäni ehdokas pääsi valtuustoon! Jej!

Oletteko huomanneet, että kaupoissa on laitettu jo myyntiin suklaarasiat ja jouluvalot? Totta, kohtahan on taas marraskuu. Ja pian joulukuu. Aika lentää taas niin nopeasti. Kohta istun keinustuolissa ja kudon sukkia reuman haurastamin käsin.