Ensinnäkin itse kakku. Pohja onnistui yli odotusten. Kokeilin Kinuskikissan sienikakkuohjetta ja se toimi tosi hyvin. Suorakaiteenmuotoiseen vuokaan tein muistaakseni kuuden munan ohjeella. Täytteen tein niin ikään Kinuskikissan ohjeella. Tällä kertaa oli makuna mansikka. Täytekin oli ihan hyvää. Mutta se kostutus. Voi, se ei melkein koskaan onnistu. Nyt alempi pohja kostui juuri sopivasti, mutta ylempi jäi kuivaksi. Harmi.
 |
| Päälle vielä voikreemi ja sokerimassakuorrute. |
Väinö valitsi itse kaupan kertakäyttöastioiden ja servettien kohdalla teemaksi lentokoneen.
Kakun päälle ajattelin sitten tehdä lentokoneen aiheen mukaisesti. Tein sen jo hyvissä ajoin pari päivää aikaisemmin, mutta lopulta kävi niin, että siivet eivät vain kertakaikkiaan pysyneet paikallaan. Yritin vielä viimeisenä aamuna saada niitä pysymään kiinni siinä onnistumatta. Mutta kakusta tuli simppelisti kivannäköinen. Jännitin myös, riittääkö sokerimassa kuorrutteeseen ja alareunaan jäikin sitten pieniä aukkoja. Sain kuitenkin ne piilotettua pilvillä :).
 |
| Ensimmäisen illan koristevalmistelut. |
 |
| "Valmis" |
 |
| Pilviä oli myös muilla reunoilla. |
Väinö sai kasan uusia palapelejä, jotka sopivat paremmin ikään. Niitä on ollut kiva tehdä yhdessä ja nähdä kehitys, mitä näinkin pienessä ajassa on tullut.
Pipi
Väinö sairastui tällä viikolla pahankuuloiseen yskään, joka kuulosti ihan siltä kuin se olisi tullut keuhkoista asti. Veimme hänet lääkäriin, sillä päiväkodissa oli ollut liikkeellä RS-virusta, joka voi noin pienillä aiheuttaa keuhkoputkentulehduksen. Sitä ei kuitenkaan ollut, mutta oli korvatulehdus. Ensimmäinen Väinöllä. Sitä oltiinkin vähän jo odotettu päiväkodin aloituksen myötä.
Kun Väinö on potenut korvatulehdusta, me aikuiset olemme saaneet nauttia vatsataudin väänteistä. Kunnon rehellinen ripuli. Yök.
Poks!
Minä sain elämäni ensimmäiset potkut viikon töissäolon jälkeen. En olisi ikinä uskonut niitä saavani ja ne tulikin todella yllättäen. Olin kuulemma tehnyt liikaa virheitä. Muutamasta tiedän ja niiden jälkeen olin tsempannut tosi paljon. En tiedä oliko minulle jätetty sanomatta joistain vain eikö sitten ollut enempää varaa tehdä mokia. Työskentelin siis huolinta-alan terminaalivarastossa, missä alkoi olla jo sesongin huippu menossa. Mokiin ei ilmeisesti ollut juurikaan varaa. Olisiko uudet työntekijät kannattanut ottaa vähän aikaisemmin jo oppiin?
Toisaalta henkilöt, jotka minut perehdytti hommaan, eivät olleet mitään vanhoja työntekijöitä, kuten oli luvattu. Ensimmäinen oli ollut siellä töissä aikaisemminkin, mutta eri hommissa ja vain kolme päivää niissä hommissa, mitä hänen piti minulle opettaa. Kun pääsin töihin uudestaan sairausloman jälkeen, minut opetti hommaan tyttö, joka oli ollut siellä töissä kaksi viikkoa. Otan tietysti vastuun tekemistäni töpöksistä, mutta kyllä minusta olisi ollut työparien organisoinnissakin hieman varaa petrata. Resurssit siihen oli kuitenkin olemassa. Vaiko eivätkö he halunneet minua sinne kuitenkaan? Halusivat minun mokaavan? Ei naama miellyttänyt? Tai rupiset kädet.
Onneksi pääsin juttelemaan vuokratyöfirman naisen kanssa jo samana päivänä. Hän sanoi, että etsitään minulle jotain uutta. Olin saanut tosi hyvää palautetta toisesta firmasta, jossa olin tehnyt pari viikkoa töitä saman vuokratyöfirman kautta. Hän siis uskoi minuun. Tai toivottavasti se ei ollut mitään piristetäänpä-nyt-tuota-onnetonta-tunaria -puhetta. Pelkäsin kyllä suuresti, että minun työllistymismahdollisuuteni loppuvat sen firman kautta.
Muutenkin on ollut ammatillinen identiteetti täysin hukassa viime aikoina. Sellainen ura ja työ, mistä olen haaveillut ja uneksinut, tuntuu nyt todella kaukaiselta. Minulla ei ole mahdollisuuksia kasvattaa itseäni ammattilaisena. Mitä minusta tulee? Mitkä ovat mahdollisuuteni? Onko niitä? Pelottaa tällainen epävarmuus ja tavallaan tyhjän päällä oleminen. Pelottaa ja ahdistaa. Uusi koulutus? Oppisopimus?
Nyt on sitten aikaa ladata akut täyteen. Tämä viikko oli todella raskas ja totesin, ettei kuuden aamut ole minua varten. En vain jaksa iltapäivällä mitään, vaikka olisin mennyt aikaisinkin nukkumaan. Väinö on pakko viedä nytkin päiväkotiin, jotta hän viimein tottuisi olemaan siellä itkemättä. Tuntuu joka kerta raskaalta viedä se sinne ja jättää itkemään. Mutta kyllä varmasti sekin päivä koittaa, kun Väinö juoksee ovesta sisään, eikä muista edes vilkuttaa mennessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti