Ehkä elämä päätti, että on minun aikani kokea, millaista on, kun ei sovi työyhteisöön. Potki perseelle oikein kunnolla. Opin arvostamaan hyvää yhteishenkeä, huumorintajua ja tiedon jakamista työyhteisössä. Opin, että vaikka työnsä tekee niin hyvin kuin pystyy, ei se aina riitä. Jotkut eivät vain hyväksy uutta ja ahkeraa työntekijää rinnalleen, vaan kokee sellaisen uhkana. Kaipasin nykyisen työpaikkani työkavereita, työyhteisöä ja -ympäristöä, asennetta jakaa tietoa, jotta oma työ helpottuu.
Ihmettelen, miten jaksoin puoli vuotta. Näin siitä ajasta viisi kuukautta melkein joka yö unta työstäni. Työn yksinkertaisuus varmaan oikein lietsoi unia. Nyt en ole nähnyt unta kertaakaan nykyisestä työstäni. Tai yhtenä yönä vilahti jokin SAP-näkymä unessa, mutta pikaisesti vain.
En voisi olla onnellisempi työn suhteen. Muut lomailee, minä lomailin tarpeeksi jo keväällä, vaikkei se kovin rentoa lomailua ollutkaan. Työkaverini ovat huippuja: fiksuja ja huumorintajuisia. Olen kiitollinen työpaikastani, vaikka se on määräaikainen. Tämä kokemus on arvokasta!
Muistakaa tekin olla kiitollisia työpaikastanne, vaikkei joka päivä olisikaan ruusuilla tanssimista. Jos ette arvosta, kannattaa miettiä, onko muita vaihtoehtoja. Nykyisin entinen, samanikäinen kollegani teki rohkean päätöksen: hän jätti vakituisen työpaikkansa, koska ei saanut pomoltaan arvostusta - tosin pelasi kyllä sen verran varman päälle, että oli juuri saanut uuden vakituisen työpaikan ennen irtisanoutumistaan :).
Minä täällä hämmästelin tänään lapseni piirustustaitoa: ympyröitä :).
Hänestä taitaa tulla myös perfektionisti.
P.S. Ensimmäinen hääpäivä häämöttää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti