keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Pukeutumispainajaisia

Joskus on ihan raivostuttavaa olla nainen. Mä olen nykyään pukeutumisessa niin mukavuudenhaluinen, että on vaikeaa löytää ja etsiä itselle juhlapukua. Varsinkin nyt, kun on joku minihamebuumi ja kaikki mekot ovat säkinnäköisiä. Kysyinkin jo kerran myyjältä, että mitä niiden kanssa kuuluu pitää :D.

Viikonloppuna on ystävän häät ja nyt kamppailen asun kanssa. Hain jo äitin kaapista juhlavan tanssijaismekon, tein siihen boleronkin, mutta nyt se alkaa tuntua liian hienolta. Voin sanoa, että ommeltavan boleron kaavan löytäminen oli kiven alla! Lopulta löysin uusimmasta ruotsinkielisestä Burdasta juuri oikean mallisen boleron kaavan LAPSILLE. Isonsin sitä ja siitä tuli "ihan ok". Ehkä olisi saanut selkään olla hieman enemmän leveyttä.

Viereinen kuva on vuosien takaa (hmmm 2002) ja nykyään tuo ei edes istu mun päälle samalla tavalla. Hameosakaan ei enää yllä lattiaan, sillä kiloja on tullut lisää yhden kilon vuosivauhtia :D.

Muutama vaihtoehto vielä oli. Viime kesän häihin tehty mekko ja edellisen kesän häihin tehty tunika/mekko. Jälkimmäiseen täytyisi ommella vuori, sillä se on liian lörö. Yritin etsiä tuosta jälkimmäisestä kuvaa FB:sta, mutta eihän sitä enää siellä ollut. Kuvassa siis viime kesän mekko. Olisin halunnut tuon puvun kanssa uudet kengät, mutta en löytänyt sopivia. Täytyy tyytyä noihin vanhoihin, mitkä on kyllä kivat, mutta olisin halunnut korkokengät pienellä korolla :)


Argh! Miksi on niin vaikeaa olla nainen naisen vaatteissa? Mitäs sitten jos joskus pääsee sellaisiin töihin, missä pitää pukeutua kunnolla? Voisin laittaa työpaikan tavoitteeksi: työtehtävässä on käytettävä työpaikan antamia työvaatteita (kuten nykyäänkin).

Edit// Tässä vielä kuva mekkotunikasta, johon pitäisi siis vielä se vuori laittaa. Jotenkin, kun kokeilin tänään auringonpaisteessa, niin tuli sellainen olo, että laitan tämän vaihtoehdon. En tiedä. Kummatkin mukaan?

3 kommenttia:

iku kirjoitti...

Eiköhän häissä saa olla niin juhlava kuin vaan mahdollista -jos ei siis laita jotain valkoista, ja ole kauniimpi kuin morsian:)

Onko sulla sopivaa boleroa jompaan kumpaan lyhyempään mekkoon?
Ja ota molemmat mukaan, ei varmaan vie paljon tilaa, jos molemmissa käyttää esim. samoja kenkiä. Sitten ihan vaan fiiliksen mukaan; oliks nää ne laivajuhlat? Siljalle sinistä ja viikkarille punertavaa!:) Tai jos et jaksa vuorittaa mekkoa, niin sitten toi sininen!

Kohtuullinen kirjoitti...

No kyllä toi sininen on näistä mun suosikki, tosin tuon viimeisimmänkin kangas on kiva, en sit tiedä miltä se näyttää päällä. Joten ota molemmat. :) Toi pitkä on vähiten sun omaa tyyliä mun mielestä ja sulle saattais tulla hassu olo. Vaikkei se liian juhlava ole, mutta onhan siinä tiettyä tanssiaistyyliä enemmän, joten laivalle se ei välttämättä ole paras. Vaikka onhan mullakin se valtava laahus...

Kaisa kirjoitti...

Jonna kiteytit oman fiilikseni pitkästä: mulla on siinä hassu olo. Taisin jo päätyä toiseen noista lyhyistä :) Jännä et tammikuussa kun oli pimeämpää niin teki mieli laittaa jokin pitkä mekko, mutta nyt paistaa aurinko ja tekee mieli laittaa lyhyempi. Ihana kevät!

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...