tiistai 8. maaliskuuta 2011

Koulussa

Aloin miettimään, mitä kaikkea "ruokaa" koulussa onkaan tehty labrakursseilla. Ykkösellä oli "köksää" eli elintarvikkeiden valmistuskurssi, jonka sisältö oli kehnosti toteutettu, mutta sieltä jäi mieleen muun muassa lanttulaatikon valmistus. En ollut ikinä välittänyt lanttulaatikosta, mutta kun kerran sitä itse tein, niin hyväähän se on :). Myös omatekemät lindströmin pihvit olivat hyviä. Elintarviketekniikan kursseilla ollaan valmistettu muun muassa kovia karkkeja, pastöroitua omenamehua, pintakaavinsterilisaattorilla valmistettua vanukasta, maitojauhetta, lämminsavustettua sian ulkofilettä, makkaraa, hilloa, hyytelöä ja marmelaadia. Lisäksi yhdellä prosessitekniikan kurssilla puhdistettiin Aurajoen vedestä kaikki epäpuhtaudet pois. Koska se oli ongelmaratkaisutehtävä ja puhdistus/sakkautusmenetelmät piti itse keksiä opitun perusteella, en ehkä olisi juonut meidän puhdistamaa vettä :). Labrakurssit ovat kyllä olleet opiskelun suola.



Määräsin itselleni dead linen opinnäytetyön suhteen. Ei sen valmistumisesta muuten mitään tule. Onneksi tällä ja ensi viikolla on paljon vapaa päiviä, niin voi kirjoitella rauhassa. Ensi viikon sunnuntaina saisi olla valmis koko roska. Julkinen lupaus on helpompi pitää kuin omaan päähän jätetty. Kyselkää ensi viikolla sen perään :D.

P.S. Edellinen pukuongelma ratkesi niin, että tein alimpaan mekkoon vuoren, pistin hameen päälle ja totesin, että rinnuksista törsöttää liikaa ylimääräistä... Niinpä puvuksi valikoitui sininen mekko ja vanhat kengät. Häät olivat todella ihanat.

2 kommenttia:

Kohtuullinen kirjoitti...

Montako sivua puuttuu? Saako sitä jo lukea?

Kaisa kirjoitti...

Puuttuuhan siitä vielä vaikka kuinka paljon asiaa, mutta sivujakin on jo 35, joista osa sisällysluetteloa ja kansilehteä yms. Ens viikolla saat lukea, jos haluat :)

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...