lauantai 18. marraskuuta 2006

Maastricht

No nyt on sitten reissuttu etelässäkin. Pohjoinen jäänee valloittamatta, mutta eipä se haittaa.

Maastrichitin kadut oli täynnä ihmisiä ja moni lapsi oli pukeutunut joulupukin eli Saint Nicolaksen mustaksi apupojaksi. Hollannissa on tapana juhlia joulupukkia joulukuun alussa ja silloin lapset saavat lahjoja (mutta vanhemmat on piilottanut lahjat ja lapset joutuu etsimään ne). En sitten tiedä, mikä päivä tänään oli kyseessä. Apupojan päivä??? Mä missaan noi joulupukki-juhlat vain muutamalla päivällä :( Tuo apupoika on aika jännä kun sitä ei Suomessa tunneta ollenkaan. Tai mä en ainakaan ollut kuullut moisesta nokipojasta. Täällä uskotaan enemmän tai vähemmän, että se apupoika vie savupiippujen kautta lahjat lapsille ja siksi on hyvä, että se on muutenkin jo mustaihoinen. Noita apupoika-koristeita näkyy katukuvassa oikeastaan enemmän kuin joulupukkeja (joka siis ei ole samannäköinen kuin meillä).

Maastricht oli kaunis paikka, vaikka enimmäkseen näinkin vain kapeita ostoskatuja. Siellä oli jopa kukkuloitakin (no ei siis ihan keskustassa kylläkään)! Löysin kaupungista myös kalliin suomalaisen kenkäkaupan. Kämppis antoi Maastrichtin murre-esimerkin ja musta se kuullosti vähän hollannin turun murteelta...

Ei kommentteja:

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...