torstai 19. maaliskuuta 2009

Caesar-salaatin kastikkeen salat

Täytyy vielä palata Caesar-salaatin kastikkeen, kun olen sen hyvää säilyvyyttä tässä viikon verran pohdiskellut. Leipätiedotuksen sivuilta löytyi perusohje kyseisen mössön valmistamiseen.

Caesar-kastike:

5-6 anjovisfileetä
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl Worcestershire-kastiketta
(pari tippaa tabascoa)
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
¾ dl öljyä
mustapippuria


Tuota hieman miettien, tulin siihen päätökseen, että ainakin kolme asiaa edesauttaa Cs-kastikkeen säilymistä.
  1. Sitruunamehu: sitruunassa on luontaisesti sitruunahappoa, joka alentaa tuotteen pH:ta ja näin ollen estää mikrobien kasvua. Sitä käytetään myös sellaisenaan säilöntäaineena esimerkiksi kotona (saa muuten ostettua apteekista) hillojen valmistuksessa ja teollisuudessa useissa tuotteissa.
  2. Valkosipuli: valkosipuli sisältää kemiallisia yhdisteitä, muun muassa allisiinia ja ajoeenia, jotka ovat antimikrobisia ja antifungaalisia, eli ne estävät mikrobien ja sienien (hiivat kuuluvat sieniin) kasvua.
  3. Oikea säilytys: Cs-kastike oli kylmiössä, jonka lämpötila on oletettavasti oikea (onhan kyse kuitenkin koulun koekeittiöstä)
Näin päättelin. Ehkä noissa on jotain totuuden pohjaa.

Tällä viikolla on urheilukuuri: tavoitteena on käydä joka päivä salilla treenaamassa. Maanantaina ja keskiviikkona kävin nostamassa punttia, mutta tiistaina ajattelin, että otetaanpa heti alkuun hieman kevyempi treeni, ettei puhti lopu heti kesken ja menempäs joogatunnille. Kuinkas sitten kävikään! Se tunti oli todella rankka mun kunnolle! Tai oikeestaan mun kunnossa ei ole vikaa, ainoastaan lihasten staattinen voima on surkastunut mitättömäksi. Uuh. Sinne täytyy kyllä ehkä mennä ensi viikolla uudestaan! Tänään vuorossa pilates.

Ja tahtoisin taas osata kirjoittaa runoja :].

Ei kommentteja:

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...