maanantai 3. syyskuuta 2007

Koulu

Viime keskiviikkona alkoi koulu. Torstaina tajusin, etten opiskelekaan heti biotekniikkaa, vaan aluksi bio- JA elintarviketekniikkaa. Perjantaina meille sitten kerrottiin, että vuoden päästä valitaan jompi kumpi suuntautumisvaihtoehto, mutta oma toive ei välttämättä täytykkään, jos ei ole menestynyt opinnoissaan tarpeeksi hyvin. Näin.

Tänään oli sitten ensimmäinen OIKEA koulupäivä. Opiskeltiin vähän kemiaa ja liha-juttuja, eli kuinka paljon suomalaiset syö lihaa vuodessa yms... hassua, enpä odottanut opiskelevani tuollaista, mutta ihan kivaa. Tiesittekö muuten, että makkaravalmisteiden suolapitoisuus ei voi olla alle 1,5 %, koska muuten makkara ei pysyisi kasassa? Nyt tiedätte.

Meidän ryhmässä on 18 oppilasta ja koko suuntautumisvaihtoehdossa muistaakseni liki 80. Vielä on hankalaa tutustua ihmisiin, kun ne tuntuvat niin erilaisilta, mutta parin kanssa oon ehtinyt jo juttelemaan vähän enemmän. Kyllä se varmaan tästä sitten lähtee. Tuntuu ainakin vielä mielenkiintoiselta.

Ei kommentteja:

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...