maanantai 5. toukokuuta 2008

Sankt Peterburg


Infront of Ermitash.


Matka Pietariin on tehty. Jäi aika ristiriitainen fiilis, sillä kaupungin väentungos ei oikein miellyttänyt ihmismassakammoista, mutta toisaalta taas kaupunki oli päällisin puolin ihan hieno. Liikenne oli myös aika hurjaa ja ihme, jos en saanut ensimmäisiä harmaita hiuksia siellä puikkelehtiessani. Eräs matkaseurueeseen kuulunut mies luki lehdestä, että Pietarissa jalankulkijat ovat autoilijoille vain pujottelukeppejä. Lähinnä oma fiilis oli, että me olimme autoilijoille maalitauluja.

Matkan parasta antia oli ehdottomasti baletti Raymonda Mihailovskin teatterissa. Mitäpä muuta saattaa venäläisiltä balettitanssijoilta odottaa kuin erinomaista taituruutta ja karismaa. Myöskään itse teatteri ei jättänyt kylmäksi. Sirkuksessa taas näimme ihan mahtavia karhuja, joista yksi osasi ajaa mopolla, sekä kengurun, joka "nyrkkeili" ihmistä vastaan. Eli kyseessä oli oikein perinteinen sirkus - ei mitään uusi sirkus -hömppää (ei sillä, ettenkö pitäisi uudesta sirkuksesta, päin vastoin) - jossa rehellisesti sanoen haisi paska.

Loppujen lopuksi, vaikka matka oli ihan onnistunut, Pietari ei tuntunut minun kaupungiltani. Se oli liian iso ja sekamelskainen. Eli ihmisiä oli ihan liikaa, välimatkat suht pitkiä ja se liikenne oli se, mikä toi sen sekavan olon kaupungista.

Mikä jäi harmittamaan? Tietysti se, että välillä, kun yritti hieman puhua venäjää, niin en IKINÄ tajunnut, mitä minulle vastattiin. Aikoinaan olin hyvä tunnistamaan teksteistä sijamuodot, mutta sillä unohtuneella taidolla ei siis hirveän pitkälle päässyt. Siskolle opetin melkein kaikki kyrilliset aakkoset matkan varrella ja oppihan se ne ihan hyvin.

Ja melkein unohtui: Pietarissa on vuodessa vain 60 aurinkoista päivää. Me saimme niistä neljä. Koko matkan oli mielettömän lämmintä ja aurinko paistoi. Kevään ensimmäinen rusketuspunetus saatiin!

Ei kommentteja:

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...