torstai 14. maaliskuuta 2013

Töissä

Kaveri pyysi mua uuteen konditoriaansa MBakeryyn kolmeksi päiväksi kiireapulaiseksi. Nyt on kaksi päivää takana ja on kyllä ollut kivaa pitkästä aikaa tehdä töitä. Olen saanut tehdä aika perushommia - kakkujen koristeluun mua tuskin päästetään ;). On tuo töissä oleminen herättänyt tunteitakin sen puolesta, kuinka vähän päivässä ehtii olemaan Väinön kanssa. Tätä on hyvä kokeilla. Eilen meni vielä ihan hyvin, tänään alkoi olla jo jossain vaiheessa päivää vähän enemmän ikävä. Ikävää ei helpota yhtään se, että Väinö on ollut taas hieman kipeä. Hänellä on ollut kummallisen kuuloista yskää ja viime yönä taisi olla kuumettakin. Koska yskä on melko pahan kuuloista, isäntä käytti häntä tänään lääkärissä, mutta onneksi mitään ei löytynyt.

Ostin muuten naistenpäivänä meille maisteltavaksi juuri samaisen konditorian Kuningatarleivokset. Ulkonäkö oli niin houkutteleva, että Väinö oli jo kiipeämässä syöttötuolista pöydälle, kun näki leivosen. Leivos oli kyllä ihan mielettömän hyvää ja voi kuinka mahtavan ihanalta MANSIKKA maistui keskellä talvea! Tänään maistoin mustaherukka-marenkileivoksen ja joo, se oli myös ihan törkeän hyvää. Näytä tuotteita saa ainakin Turusta (Stockmannin herkku, Wiklundin S-market) ja Viking Linen uudelta Grace-laivalta.

Naistenpäivän herkku


Väinö kuolaa. Piti syödä aika nopeasti, ettei Väinö
vienyt koko leivosta :).
Väinö on nyt oppinut kiipeämään tuolille. Häntä täytyy vahtia KOKO ajan. Hän tykkää tutkia kotona ja pihalla. Omat lelut eivät kauheasti kiinnosta, ellei hänen kanssa leiki yhdessä. Kirjat kiinnostaa ja musiikki on ihan parasta. Välillä ärsyttää se, ettei oikein voi tehdä itse mitään. Jos vaikka yritän lukea lehteä tai laittaa tiskejä, niin hän tulee aina jalkoihin kiinni.

Ollaan käyty ahkerasti kerran viikossa sirkustelemassa Seikkailupuistossa ja viimeiset pari  kertaa on jo mennyt hyvin. Alussa Väinö oli vain kiinni minussa ja nurisi ja narisi ja itki yms. En tiedä, oliko se nälkää, väsyä vai hämmensikö suuri ihmismäärä (noin 30?, aikuisia ja vauvoja). Nyt ollaan tehty niin, että olen syöttänyt hänelle piltin ennen leikkiä, ettei ainakaan nälkä pääse yllättämään :). Viimeksi hän "juoksi" edes takaisin permantomattoa vaikka kuinka kauan. Jää se ohjattu toiminta vähän pienemmälle, mutta onneksi se ei siellä haittaa.

Ystävän tytär täytti 4 vuotta ja ystävä pyysi kakun päälle Titi-nalle -koristeen. Musta siitä tuli melko hieno!



Soittimia lähikuvassa. Päivänsankarilla oli tassunmuotoinen
Titi-nallemarakassi, niin pakkohan sellainenkin oli tehdä.
Käytiin vähän aikaa sitten Väinön kanssa Leaf-areenan sisäleikkipuistossa leikkimässä. Olin joskus aikaisemmin katsonut, ettei Väinöltä vielä maksa mitään, mutta siinä välissä hän olikin ehtinyt täyttää vuoden ja olisi pitänyt jo maksaa. Kuitenkin kassa oli ihan eripaikassa kuin sisäänkäynti leikkialueelle, joten ei ollut pelkästään meidän moka. Kukaan ei kysynyt. Oho.

Väinö rakastaa kiipeilyä.

Ja hei kaikki: SAA KOMMENTOIDA.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

taitaisit olla ihan omassa elementissäsi siellä kakkukaupassa. onnea ja jatkoa työlle! -e-

Kohtuullinen kirjoitti...

Mua vähän "ärsytti", että siitä koristeesta tuli niin hieno. Kun jälkiviisaana olin ehkä maksanut vähän liikaa edellisestä. Lähinnä siis siksi, että Ennaa kiinnosti vaan se koriste. Itsetehty kakku olisi siis riittänyt joka juhliin. No, nytpä tiedän.

Se takertusmisvaihe on KAMALA, mutta menee ohi. Tai ainakin mä elän siinä toivossa. ;)

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...