sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Naapurin kello

Viime yönä paljastui, että naapurin mummolla ja ukilla on semmonen kello, joka lyö tasatunnein. Keskyöllä se alkoi yhtäkkiä pimputtelemaan. En tiedä jatkuiko sitä koko yö tunnin välein, mutta aamulla taas heräsin siihen yhdeksältä. Ja kymmeneltä. Nyt se ei sitten enää soi ja hyvä niin!

Hieman harmittaa, etten varmaankaan voi alkaa lukea venäjää ensi keväänä, kun sen toinen kerta viikossa menee aina päällekkäin meijän oman opetuksen kanssa. Lisäksi sitä ei opeteta meijän toimipisteessä, vaan pitää mennä aina Ruiskadulle asti. (no, ei 2,5 kilometriä kauhean pitkä matka ole). Täytyy ehkä kysyä, voisinko järjestää asian jotenkin. Keväällä on taas tiedossa mielenkiintoisia oppiaineita: solubiologiaa, orgaanista kemiaa, elintarvikkeiden valmistusta (ja työturvallisuuskorttikoulutus!) sekä tietysti fysiikkaa, matikkaa, ja biotekniikkaa. Ja ruotsia. Erityisesti odotan elintarvikkeiden valmistustöitä, koska silloin saa siis tehdä ruokaa :P. Vähän niinkuin köksää yläasteella, mutta labratakki päällä! Mutta kuka keksi, että meillä alkaa koulu melkein joka päivä kahdeksalta!!! Puuh ja argh. No, työmäärä ei ainakaan vähene ensi keväänä.

edit//
aah, niiiiiiin hyvää!!!

edit2//
ja nyt se saamarin kello taas plimputtaa!! arg! argh! aaarrrgh! se on ihan varmasti just tolla seinällä, mikä on myös mun seinä. voiko niille pistää luukusta lapun, et "hei haloo!" ?

Ei kommentteja:

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...