keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

Valmis Muumimaailmaan

Ensimmäiset viralliset työpäivät Muumimaailmassa ovat ohi ja samalla viimeiset koulutukset. Eli nyt pitäisi teoriassa kaikki osata... Puuh, tänäänkin tuli niiiiin paljon asiaa, että mahdoinko sisäistää puoliakaan. Hyvä juttu on se, että siellä on töissä myös sellaiseia, jotka ovat aikaisemminkin olleet, joten niiltä voipi aina kysyä neuvoa tiukan paikan tullen. Lauantaina, avajaispäivänä onkin sitten ensimmäinen oikeaoikea työpäivä.

Hahmon tehtävä ei näköjään olekaan vain haahuilla ympäri laaksoa, vaan aika monella on aikataulutettuja leikkihetkiä tai muuta ohjelmaa. Muumipuvussa työskentelemisestä saa jopa raskaan työn lisää (tai jotain). Puvun sisällä on noin 60 astetta lämmintä ja eihän siellä tietenkään pysty kovinkaan kauaa olemaan. Lyhyet vuorot on sallittuja. Jos on samanlaisia päiviä kuin eilen ja tänään, tulee olemaan kyllä aika tuskaista. Eilen oltiin ulkona koko päivä (kuten tänäänkin) ja paloin kyllä pahasti.

Ah, mikä kipu selässä ja käsissä!

Niin, valmistuin sitten viime perjantaina tanssinopettajaksi neljän vuoden urakan jälkeen. Lauantaina juhlittiin ja oli kyllä kivaa.

Sain vanhemmilta parvekekalusteet valmistujaislahjaksi ja ne on tosi mukavat. Tuntuu, kuin asunnossa olisi yksi huone lisää. Sunnuntaina ostettiin vielä köynnöskukka, joka iso-ruukku-puutteen vuoksi istutettiin oranssiin roskikseen:). Mutta siitä tuli hienon näköinen: se kasvi tekee oransseja kukkia! Pitäis kuulemma parissa viikossa kasvaa koko seinän kokoiseksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää pahalta toi sun selkä. Ja just varoiteltiin siitä vaarallisesta UV-säteilystä. ai ai...varovasti nyt

-J-

Anonyymi kirjoitti...

No auts-toi muistuttaa melkein jo sitä italian setää, jolla olla palaneet makkararaidat mahassa:)

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...