+ 3 kk

Kun täällä pohdin, miten käy töiden jatkon, niin jo seuraavana päivänä sain tietää, että työsuhteeni jatkuu vuoden loppuun asti. Jihuu! Toisaalta osaan edelleen olla kiitollinen siitä, että työt jatkuvat, toisaalta taas harmittaa se, että jaossa oli myös yksi vakkaripaikka, joka meni toiselle määräaikaiselle. Mutta se mitä olen kuullut tulevaisuuden suunnitelmista ja muutoksia työpaikallani, sanon että vakinaistaminen meni kyllä oikealle ihmiselle - oikeanlaiselle osaajalle.

Mutta kukapa ei haluaisi vakituista työpaikkaa.

Silti onnellinen.

Syyssateisia kuulumisia

Väinö pääsi vihdoin ja viimein isoon sänkyyn nukkumaan. Pinnasänky alkoi ollakin jo jämpti :).
Pohdittiin pitkään, olisiko sänky jatkettava sänky vai sellainen juniorisänky vai täysmittainen. Lopuksi päädyimme maalaamaan isännän vanhan sängyn. Olinkin haaveillut juuri sen mallisesta sängystä :).

Itse maalausprojekti ei ollutkaan helpoimmasta päästä. Valitsimme ensin valkoisen kuultomaalin eli sävytetyn kalustelakan, joka oli täysi virhevalinta ensikertalaiselle maalarille. Valui, valui, valui. Toisen kerroksen jälkeen kävin hakemassa peittävän kalustemaalin kaupasta ja anoppikin auttoi lopun maalaamisen kanssa (iso kiitos!). Sängystä tuli kuitenkin siisti. Kiiltävä maali olisi varmasti ollut vielä parempi ja kestävämpi maali tähän projektiin kuin puolihimmeä. Ensi kerralla sitten. Olen niin avuton tällaisissa projekteissa.

Onhan tuo täyspitkä sänky iso, mutta ei mahdottoman iso. Ainakin on tilaa ja on ihanaa lukea iltasatu kainoittain <3.

Yöunilla.

Joskus teininä tuli kerättyä Aku Ankan taskukirjoja ja ne ovat kulkeneet lukuisien muuttojen mukana. Nyt ne ovat päässeet oikeasti esille ja luettavaksi! Nyt ei pikkumies vielä jaksa kuunnella Aku-tarinoita.

Väinö läsähti päiväkodissa pikkukiven päälle ja tuli mustelma silmäkulmaan. Nyt on sitten musta silmä. Kuva vähän huono, kun ei oikein halunnut sitä kuvattavan.

Hei, mä maalaan tätä mun autotallia!

Frisbeenheitossa on tapahtunut pienimmällä hurja kehitys. Kiekko lentää jo yllättävän pitkälle ja jostain kummallisesta syystä jo teknisestikin aika oikein. Tuo isompi mieskin on kehittynyt hyväksi puttaajaksi, minä jankkaan paikallani ja pakitan, sillä en ole jaksanut harjoitella. Taitaa jäädä tämän syksyn seuranmestaruuskisat heittämättä, ettei tarvitse hävetä.

P.S. Meille saapui tällainen Selätin-kopio :).

P.P.S. Tässä jännätään, josko työn jatkosta tulisi piakkoin jotain lisätietoa. Kuukausi vielä sopimusta jäljellä ja opettelen koko ajan uusia hommia... Eikös tuo ole aika selvää?

Arvaa mitä!

Pääkäne?

Paukka?

Helipotteri?

Pessuli?

Sohva tuli!

Uusi sohva tuli! Se on ihana! Ihanan värinen ja täydellisen kokoinen. No okei, meistä molemmista tuntui, että onko tämä nyt sitten vähän liiankin jämäkkä, mutta varmasti lytistyy ajan myötä. Isäntä on ainakin tuohon avopäätyyn nukahtanut jo muutaman kerran :). Kuva ei nyt ole mitä parhain, mutta siitä saanee selville, millainen ihan uus ihanuus meille tuli. Tykätään! Ainoa miinus on se, ettei sille mahdu välttämättä nukkumaan yöksi.

Rakastan tätä aktiivista kaupunginosaa. Pari viikkoa sitten aivan naapurissa oli paljon purjelaivoja. Käytiin niitä Väinön kanssa katsastelemassa. Muutamiin pääsi tutustumaankin. Oltiin sopivasti aamulla, eikä ruuhkaa juuri ollut.

Forum Marinumin edessä on jättimäinen
päivänkakkara.

Leikki pikku-Förillä loppui harmillisesti, kun Väinö istui taustalla näkyvällä penkillä ja kiepsahti siitä aidan yli pääedellä ulos. Iso itku ja säikähdys, ei onneksi mitään muuta.

Koska asutaan aivan kirkon vieressä, Väinöä alkanut kiinnostaa kirkot. Hän on jo viikkoja halunnut käydä Martin kirkon sisällä. Yhtenä iltapäivällä he sitten olivat isännän kanssa menneet kirkolle, mutta se ei ollutkaan auki yleisölle. Olimme samana päivänä lähdössä keskustaan ja päätimme poiketa Tuomiokirkossa. Harmillisesti olimme vähän myöhässä, sillä ovet olivat menneet viisi minuuttia aikaisemmin kiinni. Seuraavana päivänä osattiinkin ajoittaa vierailu oikeaan aikaan ja Väinö pääsi vihdoinkin vierailemaan Tuomiokirkossa sisällä. Ei olisi halunnut lähteä sieltä pois. Ihmeteltävää riitti!

Tässä ihanassa kaupunginosassa on myös urheilustadion. Viime viikonloppuna käytiin juoksemassa rata NELJÄ kertaa ympäri. Ei tosin yhtämittaan juostu, mutta aika pitkän matkan Väinö jaksoi kuitenkin juosta. Yleensä pitää kävellessäkin ottaa syliin melkein heti... Hypättiin myös pituutta ja pompattiin jokaisen viivan yli juoksuradalla. Oli ihan mielettömän hauskaa ja aiotaan urheilla tuolla kentällä uudelleenkin.

Klo 19:26, lämpötila +26 C!

Hyppy!

Maltti ja Valtti Pikku Kakkosesta kävi Seikkailupuiston Musapicnicillä esiintymässä ja jakamassa leimoja liikennekaupungissa. Täytyihän niitä käydä moikkaamassa :).

Töissä onkin ollut oikea hulina viikko. Olen tehnyt oikeastaan kahta työtä yhtä aikaa ja opetellut kolmatta siinä sivussa. Tällä viikolla on ollut sellainen olo, ettei kauheasti ole uudet asiat jääneet mieleen. Sen verran kova tahti on ollut muissa töissä.

Olen jo insinöörikouluajoista asti haaveillut, että saisin joskus oppia käyttämään SAP-nimistä ohjelmaa. Nyt olen saanut siihen "tutustua". Teen sen kanssa päivittäin töitä ja uusi osittainen työnkuvani vaatii lisää sen opettelemista. Ohjelma toimintoineen on melkoinen viidakko. Samalla kun se on looginen ja yksinkertainen, se on monimutkainen ja epälooginen. Sen kanssa pitää tietää mitä tekee, miten tekee ja missä tekee. Oikeastaan mitään ei voi kokeilla ja etsiskellä huvikseen. 

Olen aina pitänyt matematiikasta ja numeroista, mutten koskaan ole edes harkinnut mitään tilintarkastajan tms. ammattia. Nyt saan pyöritellä numeroita joka päivä. Materiaali- ja tuotesaldoja, nimikenumeroita ja laskuja. Se on ihanaa!

Olipa kerran vuosi sitten...

Vuosi sitten oli viime aikaisen elämäni kamalinta ja jännittävintä aikaa. Häät lähestyivät, mutta töissä oli pelkkää tuskaa. En voi vieläkään ymmärtää, miten edellisen työpaikkani ilmapiiri saattoi olla sellainen kuin oli.

Ehkä elämä päätti, että on minun aikani kokea, millaista on, kun ei sovi työyhteisöön. Potki perseelle oikein kunnolla. Opin arvostamaan hyvää yhteishenkeä, huumorintajua ja tiedon jakamista työyhteisössä. Opin, että vaikka työnsä tekee niin hyvin kuin pystyy, ei se aina riitä. Jotkut eivät vain hyväksy uutta ja ahkeraa työntekijää rinnalleen, vaan kokee sellaisen uhkana. Kaipasin nykyisen työpaikkani työkavereita, työyhteisöä ja -ympäristöä, asennetta jakaa tietoa, jotta oma työ helpottuu. 

Ihmettelen, miten jaksoin puoli vuotta. Näin siitä ajasta viisi kuukautta melkein joka yö unta työstäni. Työn yksinkertaisuus varmaan oikein lietsoi unia. Nyt en ole nähnyt unta kertaakaan nykyisestä työstäni. Tai yhtenä yönä vilahti jokin SAP-näkymä unessa, mutta pikaisesti vain. 

En voisi olla onnellisempi työn suhteen. Muut lomailee, minä lomailin tarpeeksi jo keväällä, vaikkei se kovin rentoa lomailua ollutkaan. Työkaverini ovat huippuja: fiksuja ja huumorintajuisia. Olen kiitollinen työpaikastani, vaikka se on määräaikainen. Tämä kokemus on arvokasta! 

Muistakaa tekin olla kiitollisia työpaikastanne, vaikkei joka päivä olisikaan ruusuilla tanssimista. Jos ette arvosta, kannattaa miettiä, onko muita vaihtoehtoja. Nykyisin entinen, samanikäinen kollegani teki rohkean päätöksen: hän jätti vakituisen työpaikkansa, koska ei saanut pomoltaan arvostusta - tosin pelasi kyllä sen verran varman päälle, että oli juuri saanut uuden vakituisen työpaikan ennen irtisanoutumistaan :). 

Minä täällä hämmästelin tänään lapseni piirustustaitoa: ympyröitä :). 

Hänestä taitaa tulla myös perfektionisti. 

P.S. Ensimmäinen hääpäivä häämöttää!

Sopeutumista

Ei voi muuta kuin olla ylpeä pojastaan. Uuteen kotiin muutto on sujunut aivan loistavasti. Ehkä tässä on sitten itsekin tehnyt jotain oikein. Saimme vuokrasopimuksen liitteenä kuvia asunnosta ja niitä katseltiin melkein kuukauden verran liki joka päivä. Samoin ennen muuttopäivää juttelimme hyvissä ajoin muuttopäivän tapahtumista. Kun mummi haki Väinön vanhasta kodista, selitin Väinölle, ettei hän enää tule sinne takaisin. Väinöllä oli tosi jännä ilme. Aivan kun hän olisi jättänyt hyvästit asunnolle mielessään.

Väinö nukkui ensimmäisen viikon meidän huoneessa, sillä hänen huoneessa oli paljon laatikoita ja säkkejä. Kun saimme niitä tyhjennettyä, oli aika siirtää Väinö omaan huoneeseen. Parina yönä hän itki "Missä äiti on?", mutta rauhoittui nopeasti. Nyt on yöt menneet kuten ennenkin: välillä nukkuu koko yön omasssa sängyssä, välillä kampeaa meidän väliin jossain vaiheessa.

Vaipat?

Yhtäkkiä tuli jokin oivallus - vai oliko pottapalkkio vihdoin tarpeeksi motivoiva? Väinöllä oli pitkään vaihe, jolloin potalla käynti ei kiinnostanut pätkääkään. Otimme käyttöön jo ennestään tutun "tähtinkartan". Piirrettiin sopiva määrä ruutuja, jokaisesta pissistä ja kakasta piirrettiin ruutuun tähti (Väinö ei nimittäin tarroja oikein ymmärrä - sitäkin kokeiltiin), ja kun kaikissa ruuduissa oli tähti, sai jonkin palkkion. Väinö on "himoinnut" kahvinkeitintä ja sovittiin etukäteen, että hän saa sellaisen, kun tähtikartta on täysi. Sellaisen hän myös sai.

Nyt Väinö on ollut puolitoista viikkoa ilman vaippaa. Housutkaan ei ole kovin montaa kertaa kastuneet. JEEEEEE! Tuskin enää takapakkia tulee. Mutta tämä on kumma juttu: iso muutos elämässä poikii toisen ison muutoksen pienen miehen elämässä :).

P.S. Väinö on "iso poika", joka ei enää keinu vauvojen keinussa...

Tunnelmia

Aikamoista: asumme nykyään yhtä kaukana kauppatorista kuin ennen, etäisyys noin 2 km. Tämä puoli jokea on tosi paaaaaljon aktiivisempaa ja vilkkaampaa. Kun kävelee keskustaan tuntuu, että on jossain Euroopan kaupungissa. Näin kesällä jokiranta kuhisee ihmisiä ja terassit on täynnä auringon ja oluen nauttijia. Olemme viime vuodet asuneet rauhallisemmalla puolella joen vartta ja nyt se tuntuu, kuin olisimme eläneet jossain aktiivisen elämän ulkopuolella. Ei sillä, ettenkö nauttisi rauhasta. Kotikissojahan me kuitenkin olemme :).

Kortteli, jossa asumme on rauhallinen. Meillä on ihanan iso ja viihtyisä sisäpiha, jossa Väinökin tykkäää leikkiä. Ennen piha ei ollut niin viihtyisä, vaikka leikkipaikkoja olikin. Vaikka autoja on paljon kadulla ja asumme ruutukaava-alueella, on takapihalla ihanan leppoisa tunnelma. Olemme myös saaneet jo naapurituttuja yhdestä lapsiperheestä.

Minä olen tyytyväinen tähän muutokseen elinympäristössä, vaikka tiettyä tunnelmaa kaipaan vanhasta asuinpaikasta. Ajattelen, että minusta voisi tulla jollain tavalla aktiivisempi, kun asumme aktiivisemmalla alueella. Olemme niin huonoja lähtemään mihinkään - kuten jo kirjoitin, olemme varsinaisia kotikissoja. Kaipaan jo sitä, että jaksaa lähteä "johonkin".

Koti on saanut pikku hiljaa jo tilaa. Enää on oikeastaan laittamatta sellaisia tavaroita paikoillen, mille ei löydy paikkaa. En tiedä, mitä niille tekisi, mitä menisi vintille, mistä luopui. Jotain voisi varmaan heittää jopa pois.

Meidän eteisen komero sai vihdoin ja viimein hyllyt paikoilleen. Ok, olen hieman pettynyt siihen, mitä kaappi sisälleen vetää, mutta tärkeimmät sinne meni: hiekkalelut, fribakassit sekä pahveille ja pulloille kierrätyskassit.

Meillä ei ole väliovea, jonka takia kaikki käytävän äänet kuuluvat selvästi ja varmasti myös toisin päin, kaikki meidän äänet kuuluvat käytävään selkeästi. Viriteltiin oviaukkoon (suihku)verhotanko ja siihen verho. Koska tavallisesta verhosta ei oikein ole hyötyä, ja löysin Ikeasta tämän ihanan verhon, ompelin verhon toiselle puolelle huopaa (Eurokankaasta löytyi). Ja tsadaa! Tämä valmistui vain kahdessa viikossa :D. Enpä osaa sanoa, että vaimentaako tämä viritelmä yhtään ääniä, mutta minusta se on hauska.

"Menkää ulos! Menkää nauttimaan luonnosta!"

Tässä näkyy meidän keittiön kello toistaiseksi :).

Väinö käsitteli ensimmäisen viikon aikana alla olevan kuvan mukaisesti muuttoa. Koiraa vähän pelotti. Onneksi hali auttoi ja olestkelu yhteisessä majassa. Nykyään tuo toimii hissinä :).

Autotalli!

Ollaan me ehditty ja maltettu tekemään muutakin kuin järjestelemään tavaroita. Väinön kanssa käytiin jokiristeilyllä Förillä, ollaan syöty paaaaljon jäätelöä, piirretty ja kiipeilty läheisillä kallioilla sekä leikitty Muumipuistossa ja kissapuistossa.

"Ääliööö", huutaa Väinö, kun jäätelöä haluaa.

Hienot on naapuruston maisemat ja kiipeilymahdollisuudet.

Tuo meidän pikkuherra on monipuolista sanavarastoaan viime aikoina. Lauseet alkavat olla suht selviä ja pitkiäkin. "Isin kaveri Otto asuu viereisessä talossa." Viime päivinä on tullut myös "melko vaativa" äänensävy, kun hän haluaa jotain. "Minun!" "Väivön!" "Haluan!" Mitä tämä uhmaikä vielä sisältääkään?