Väinön kootut

Väinö puhua pölpöttää joka päivä enemmän. Tänään tuli seiso ja veitsi. Kaksitavuiset sanat alkavat tulla viimeinkin kokonaan. Ärrät ja ässät tulee jo ihan kivasti, mutta ei kuitenkaan joka sanassa. Kissa on kitta ja isi on isi. Tässä muutama oma sana, jotka ovat edelleen käytössä.

haba = koira (ensimmäinen sana ja sama edelleen!)
poppu = loppu
keitubaa = keinumaan
leppä = lehmä
tu = juna
eppi = ketsuppi
kiikki = kiitti
keeko = kello
meppi = meetvursti
kikki = rikki
kekka = rekka
piipo = piilo, piilossa, piiloon
tooti = torni

Ihanaa, kun kommunikaatiotaidot kehittyvät!

Ja se uhma. Se on kyllä nyt alkanut, sanoisin. Aina kun kieltää, Väinö lyö ja kun toruu lyömisestä, herra läväyttää sellaiset ilkikuriset ilmeet, että huh huh. Minulla on sellainen olo, että vaikka siihen uhmaikään yrittäisi kuinka varautua, ei siihen kuitenkaan voi varautua. Ja tämähän on vasta alkua. Onneksi Väinö on muuten todella aurinkoinen ja iloinen poika. Kyllä meillä on ollut suuri onni, kun sellaisen sydänten sulattajan olemme saaneet. Varokaa tytöt!

Väinö sai vanhemmiltani mopon. Hän rakastaa noita potkupelejä! Lelukaupassa hän testasi useamman mallin ja joka kerta kun käydään jossain kylässä, missä sellainen on, hän leikkii sillä ensin. Nyt se on aluksi sisäkäytössä (meillä kun sitä tilaa riittää täällä kaksiossa) ja katsotaan sitten vaikka keväällä, jos olisi pihamenopeliksi. Kyllä sillä hyvin pääsee makuuhuoneesta olohuoneen kautta keittiöön. Ja vessaankin. Ei tarvitse enää kävellä...

Onnellinen muru.

P.S. Väinö vetäisi viime lauantaina sellaiset tanssimuuvit, että minulla meinasi tulla tippa linssiin. Aivan järjettömän tyylikkäät käsiliikkeet! Tanssitunnille vain, kunhan ikää on riittävästi :).

Uhmaako jo?

Melkein voisin väittää, että Väinö on alkanut uhmailemaan jo. Varsinkin ruokailuhetki on alkanut olemaan yhtä rajojen kokeilua. Aluksi hän syö ihan hyvin. Sitten alkaa maidon pöydälle kaataminen - tai ainakin yrittäminen (näkisitte sen katseen!). Sitten ruoan tiputteleminen, sotkeminen. Lopuksi ei haluaisi millään pois ruokapöydästä: pitää kiinni ruokalapusta, kun sen yrittää ottaa pois. Viisi kertaa päivässä sama juttu. Tänään päivällisen tulos oli riisikanavesisotku. Väinö kaatoi mukillisen vettä lautaselle. Lipoi sitten sitä lientä lusikalla suuhun, kunnes keksi laittaa sitä takaisin mukiin ja juoda siitä... Eikä se riittänyt, vaan sitten ruokaakin meni mukiin ja siitä ruokalapun kaukaloon. "Leikkikööt", ajattelin. En vain jaksanut kieltää. Eilen kun oli firman juhlat, eikä oma olo ollut mikään mahtavin. 

Uusia sanojakin tulee. Olemme myös antaneet pikku hiljaa vapautta valita. Esimerkiksi ottaako jogurtin vai Yosan ( Väinön herkkua!). Oltiin jo pitkään mietitty, että olisi kiva hankkia. Väinölle sellainen collegekokopuku. Löysin sitten Hulluilta päiviltä trikoisen hupullisen puvun, josta oli kolme kuosia: sininen ja vihreä autokuviolla sekä harmaa oranssilla tähtikuviolla. Näytin ensin Väinölle niitä autokuviollisia ja hän valitsi sinisen. Ajattelin ensin, että se tähtikuvioinen olisi ollut liian tyttömäinen, mutta päätin silti kokeilla, josko sekin olisi vaihtoehto. Väinö valitsi sen :). Ja selvästi se oli mieleisin. Kuva on vähän huono. 

On ihan loistava puku iltaisin. 

Syyshetkiä, syysretkiä

Viime viikolla yläkerran naapurissa tehtiin lattiaremontti. Laminaattia näin kannettavan sisälle, joten sitä ne raksamiehet sinne naputtivat kahden päivän ajan. Torstaina onnistuttiin tietämättämme lähtemään Väinön kanssa juuri sopivasti kaupunkireissulle. Perjantaina taas Väinö oli jo aamupäivällä hoidossa, joten remontti ei suuremmin haitannut. Mutta pienesti haittasi. Kun Väinö torstaina heräsi parvekkeelta päiväunilta, kuului yläkerrasta porausääniä. Ja napautusta. Väinö hyppäsi heti syliin ja kietoutui kuin apinan poikanen ja oli aivan hiljaa ja liikkumatta. Sitä ei saanut aluksi irti millään. Myöhemmin viikonloppuna toistui sama. Tällä viikolla Väinö on havainnut yläkerrasta kolisteluita ja tömistelyitä ja reaktio on ollut sama - ehkä tosin hieman lievempänä. Ollaan yritetty selittää, että meillä on naapureita ja ääniä kuuluu. Poika-rukka ei vain vielä oikein ymmärrä. Mutta kiteytettynä Väinö pelkää naapurista tulevia ääniä. Toivottavasti oppii pian ne hyväksymään.

Leivottiin tällä viikolla ensimmäistä kertaa yhdessä sämpylöitä. Väinö tykkäsi sekoittaa taikina-aineksia puukauhalla ja lisätä jauhoja siinä vaiheessa, kun minun käteni olivat taikinassa. Arvaatte varmaan, että jauhoja meinasi tulla liikaa :). Leivontakin sujui ihan mukavasti. Taas oli apinointi kohdillaan ja Väinö ymmärsi heti mitä taikinan palalle tehdään - siis sen lisäksi, että sitä pitää maistella. Maltti ei vain enää oikein riittänyt ja taikinan palasetkin päätyivät välillä pelliltä takaisin pöydälle. Lopputulos oli kuitenkin todella maukas! Harvoin ollaan saatu niin pehmoisia sämpylöitä aikaiseksi.

Ensin vähän jauhoja.

Maistelu.

Äitikin teki näin.

Mut ei sillä muodolla ole niin väliä.
Kunhan saadaan pellille ja uuniin.

Äh! Äiti, taikina loppui jo!

Jaa että pitää odottaa vielä vaikka kuinka kauan,
että näitä pääsee herkuttelemaan....

Noin kuukausi sitten vaihdettiin Väinön sänkyyn juniorilaita, jossa oli keskellä kulkuaukko. No kyllähän Väinö siitä sitten heti tipahtikin, mutta keksin askarrella pahvilaatikon kyljestä siihen pahvisuojan nukkumisen ajaksi. Väinö saa sen kätevästi itse pois. Ei siis enää putoa, mutta voi aamullakin kömpiä viereen. Tai keskellä yötä :). Joku yö heräsin ja Väinö nukkuikin isännän jalkojen välissä.

Tämä kirjoitus voisi päätyä ihaniin syyskuviin (harmi ettei oikean sävyinen valo tallentunut kuviin). Iltaulkoilun huippuhetket: 2 x junan näkeminen, lentokone ja HEVONEN.

Se hevonen meni tuossa takana olevalla niitvllä.

Eiku postaus päättyykin tähän hassuttelukuvaan :) Hauskaa tulevaa viikonloppua!

P.S. Ja sanoja tulee: korppu, vesi, kenkä, niska yms... Eilen Väinö osoitti iltapalalla vesihanaa ja sanoi "isi". En ymmärtänyt mitä hän halusi. Väinöllä oli maitoa lasissa ja minulla vettä ja loppujen lopuksi hän otti minun vesilasini ja joi. Hän siis halusi vettä ja olikin sanonut "vesi" :). Melko samanlaisia.

Vierailu poliisiasemalla

Elokuun alkupuolella käväisin poliisiasemalla vain todetakseni, ettei siellä enää palvella lupa-asioissa jonottamalla. Minun siis piti hankkia ajokortistani kaksoiskappale sukunimen muutoksen myötä. Eipä siinä muuta kuin aikaa varaamaan, jonka olisin voinut tehdä itse netissäkin. Varasin samalla ajan passin hankkimista varten, sillä yksi aika oli vain yhtä lupa-asiaa varten (!!!). No, sain ne peräkkäin.

Sunnuntai-iltana aloin sitten etsimään passikuviani, jotka olin nähnyt perjantaina siivotessani lattialla. En tietenkään löytänyt niitä. Passia varten olisin tarvinnut kuvan, mutta ajokorttia varten kuvani oli jo poliisin tietokannassa ja se oli vielä tarpeeksi tuore kuva. Etsin kuvia vaikka mistä loogisesta ja epäloogisesta paikasta (mm. vessasta...), mutta niitä ei löytynyt. Peruutin sitten sen passiajan, sillä en tiennyt, olisinko ehtinyt käymään passikuvassa ennen poliisiasemalle menoa. Olin kuitenkin aamuvuorossa.

Aamulla keksin vielä katsoa yhden repun taskusta kuvia. Siellähän ne olivat. Tosin peruuttamani passiaika oli jo mennyt. Minäkin jonotin aikojani yli kuukauden.

Ajokorttihomma sujui kädenkäänteessä. Uuden pitäisi tulla postissa, kun kakkosvaiheen jälkeinen korttinikin. Mutta passihommassakin kävi sinänsä ihan hyvä tuuri, että passikuvan pitää olla korkeintaan 6 kuukautta vanha. Minun kuvani olivat kaksi vuotta vanhoja. Passi jäi vielä hakematta. Eipä sillä olisi lähiaikoina edes käyttöä (paitsi häämatka! Mihin? Koska? Tarvitseeko passia?)

Minulla on jo useana päivänä soinut töissä ollessa päässä Fame-elokuvasta tuttu Out here on my own -kappale. Alun sanat menee näin:

Sometimes I wonder where I've been
Who I am
Do I fit in.
Make believin' is hard alone,
Out here on my own

We're always provin' who we are
Always reachin' for the risin' star
To guide me far
And shine me home
Out here on my own

Varsinkin tuo alku on mietityttänyt. Minulla on sellainen olo, että alitajuntani sanoo, että hae toista työpaikkaa. Vaikka olenkin jo joten kuten sopeutunut työpaikkaani - vaikka se olikin yllättävän hankalaa - en koe, että minun paikkani olisi siellä. Työpaikassani on ihan käytännön asioissa todella paljon puutteita ja sellaisia epäkohtia, mistä en pidä. Koko ajan kalvaa epävarmuus asioista ja esimerkiksi ihan työvuoroista. Minun kohdallani ei ole tietoakaan toistuvasta kierrosta, vaan aina viskellään vuorosta toiseen. Ja ne vuorot saa tietää todella myöhään. Muuta elämää ei oikein voi suunnitella. Tai sitten on suunniteltava ja oltava pois töistä.
Onneksi minulla on sellainen työsopimus, että voin hakea toista työpaikkaa ja lähteä, jos sellaisen saan.

Ihanan lämmin syyskuu

Kesä ei tunnu päästävän irti. Syyskuiset päivät ovat olleet ihan lämpimiä. Tosin ne on vietetty suurimmaksi osaksi töissä tai nukkuen.

Kaikkien mutkien ja epätoivojen jälkeen sain lopulta työsopimukseen jatketta jouluun asti. Samoissa hommissa mennään. Ehkä mä kestän. :) Voin kertoa, että punajuuren työstäminen on melkoisen sotkuista hommaa. Viime viikolla olin ainut suomalainen pakkaustyöntekijä yövuorossa. Minun lisäksi oli kourallinen vietnamilaisia sekä yksi venäläinen. Onneksi oli muutama suomalainenkin muissa hommissa :). Olisi muuten tullut yksinäistä, sillä nuo ulkomaalaiset ei kauhean hyvin suomea puhu. Jokseenkin ymmärrettävästi kyllä. Oli kuitenkin kiva yövuoroviikko. Yllätin itsenikin, kuinka hyvin osasinkaan säätää oikkuilevaa etikettikonetta. Joskus säädöt ovat niin pienestä kiinni, ettei oikein tiedä mistä kannattaisi aloittaa.

Olen jopa jaksanut ommella piiiitkästä aikaa. Tilasin netistä Väinölle pipokankaan ja samalla silmiin osui niin hieno työkonekangas, että sellaista oli pakko tilata. Siitä tuli sitten paita. Harmi vain, että pipokangas olikin joustamatonta trikoota, mutta koska piposta tuli hieman liian iso, se sopii ihan hyvin Väinön päähän. Kankaat on siis ostettu Kangas-Mallasta. Kannattaa tutustua niiden valikoimiin.

Päivä päivältä Väinö on suurempi koomikko. Vanhempien ikä pidentyy, kun saadaan niin hyvät naurut joka päivä. Voileivän päälle voi esimerkiksi laittaa ihan hyvin jogurttia. Yllätyksekseni Väinö myös söi loihtimansa iltapalansa.

Käytiin Väiskin kanssa iltaretkellä Halistenkoskella. Siellä voi bongailla lintuja, hyvällä tsäkällä myös kaloja ja tietysti heittää kiviä. Äiti opetti.

Ostettiin jo pinnasängyn hankinnan yhteydessä juniorilaita Väinön sänkyyn. Saas nähdä, pysyykö poika yöllä sängyssään. Nyt on iso tyyny alla, en tiedä pitäiskö tuohon keskelle kuitenkin kehittää yön ajaksi jotain. Väinö tykkää tosi paljon mennä itse sänkyynsä.

Kaupunkireissulla bongattiin paloautoja. Pelastussukeltajat sukelsi Aurajoesta tavaraa. Ei ehditty näkemään, löytyikö sieltä mitään (todennäköisesti kyllä), kun piti lähteä kotiin päin. Väinö oli tietysti ihan fiiliksissä paloautoista. Ostettiin Väinölle uusi palapeli ja sehän olikin ihan helppo! Tai mieluisat palat :).

"Wauuuu!"

Olen ihan hurahtanut Instagram-kuviin. Ne näyttää ihan törkeän hyviltä kehitettyinä! Ja hääkuvatkin on teetetty, kansitetty ja Ifolor-kirjakin sitten teetettiin. Oi se ihana päivä!

Touko, Pupu, Einstein ja pullo

Toukon sijaan yöunivarustukseen kuuluu nykyään Touko, Pupu (vielä nimäemätön), Einstein (krokotiiliuniriepu) ja juomapullo. Ja ne samat kerätään kainaloon aamulla kun herätään :). Onneksi ne unohtuvat päivän aikana ja ilman niitä osataan elää. Tai en tiedä, mitä illoista tulisi ilman noita pehmoja. Onneksi ei tarvitse vieroittaa tai kokeilla. 

Päiväunille riittää helposti Touko ja pullo. Tosin mummilassa unet onnistuu ilman niitäkin. 

Parasta viihdettä :)

Väinö osaa nykyään myös kutittaa. "Kutikuti"-sanat tulee omalla tavalla, mutta tunnistettavasti. Tuntuu, että sanoja tulee lisää melkein joka päivä. Poppu=loppu, keitubaan=keinumaan ja leppä=lehmä. Myös frisbee on tullut pari kertaa tunnistettavasti, kutakuinkin "ibbii" tai vastaavaa. "Ei oo" on vakiovastaus melkein mihin vain. Leikitäänkin usein ulkona kioskia, jossa minä olen asiakas ja kysyn Väinö-myyjältä, mitä heillä on.

"Onko teillä leipää?"

"Ei oo."

"Onko teillä pikkuautoja?"

"Ei oo."

Ja niin edelleen. Hauskaa ainakin minun mielestäni. 

1,5-vuotis neuvolassa

Meillä on ihan mahtava neuvolan täti. Tänään käytettiin Väinö 1,5-vuotis neuvolalääkärissä. Se neuvolantäti oli taka-alalla niin kauan, kunnes hyökkäsi ottamaan salavihkaa Väinön päänympäryksen. No siitähän Väinö sitten suuttui ja itki koko loppuajan, kun otettiin pakolla pituus (86 cm!) ja paino (melkein 12 kg).  Neuvolantäti ei siis ottanut juurikaan kontaktia Väinöön ennen hyökkäystään. Ei ihme, että poika loukkaantui siitä. 

Olin odottanut, että neuvolassa kysytään, mitä lapsi jo osaa. 

"Osaako hän syödä itse?"

"Osaa."

"Syökö kaikkea?"

"Syö. Tai ainakin maistaa."

Muuta ei kysytty (paitsi että miten meillä on mennyt). Ei kysytty osaako pukea, käykö potalla, osaako juosta, mitä tykkää touhuta, tuleeko sanoja, montako hammasta, miten nukkuu tai muuta sellaista. En tiedä että hämmentyikö se lääkärikin siitä itkusta sitten niin paljon. Eipä se lääkäri ollut kauhean kiinnostunut edes siitä, että ollaan todettu (mitä todennäköisimmin), että Väinöllä on laktoosi-intoleranssi. 

Täksi kerraksi oli pitänyt myös täyttää lappu, missä kysyttiin arjen voimavaroja yms. Sitä ei käyty mitenkään läpi. 

Onneksi meillä menee hyvin.