Aamu - yö - ilta

Ensimmäinen työviikko on ohi ja toista innolla odotan alkavaksi. Ensi viikolla saan heti tulikasteen yövuoroon.

Viikko meni loppujen lopuksi yllättävän nopeasti. Perjantaina tajusin, kuinka paljon minulla onkin vielä opittavaa. Perusjutut menevät jo melko hyvin, huomioiden sen, että olen ollut töissä vasta viikon. Torstaina sattui ensimmäinen työtapaturma, kun aukaisin margariinipaketin ja oblaatti (se alumiiniläpyskä siinä kannen alla) viilsi sormeeni haavan. Eli ei siis oikeasti mikään työtapaturma :D.

Niin, miten margariinia sitten pakataan?
Otetaan rasia kauniiseen käteen, lusikoidaan siihen viivan asti sisälmyksiä, laitetaan oblaatti päälle ja kuumennetaan reunat kiinni purkkiin. Kansi päälle ja liukuhihnalle, jonka toisessa päässä seuraava työntekijä on taitellut laatikot ja pistää niitä purkkeja punnituksen jälkeen laatikoihin ja lopuksi lavalle pinoon.

No ei kai nyt sentään! :D

Oppia

Tänään ainakin opin, miten toimitaan, kun kone pysähtyy tai muuten vain kenkkuilee :). Päivä alkoi sopivasti sillä, ettemme edes päässeet koneelle, mille piti, kun siitä oli yöllä mennyt akseli rikki. Päivän tuloksena olikin sitten se, ettei tarvinnut käyttää käsirasvaa töitten jälkeen ollenkaan, kun Sunnuntain juoksevan rasvan pullot tykkäsivät täyttyä vähän liikaa ja niitä saikin sitten pyyhkiä niin paljon, että kädetkin tuli rasvattua samalla.

Muuta tapahtunutta: etikettinauha katkeili useamman kerran, kansia meni liian monta päällekkäin, kansia ei mennyt purkkien päälle ollenkaan, laatikot ruuhkautuivat, kun eivät osanneet kääntyä kuten yleensä osaavat, mustepullo pursusi käsille (ei mun kuitenkaan). Hmmm, osa näistä siis tapahtui hieman turhan usein... Koko kahdeksan tuntia oli nimittäin sellaista virheiden korjauksia, että tuntui ettei muuta ehtinyt tehdäkään. Toisaalta taas työpäivä meni tosi nopeasti. Tänään opin kyllä paljon.

Näin hauskaa meillä töissä. Ketään tuskin kiinnostaa.

Duunari

Nonni. Kaksi päivää takana ja fiilis ihan hyvä. Aamuvuoroa olen tehnyt, eli herätys tosiaan jo kello viisi. Herääminen on ollut suhteellisen vaivatonta, mutta voi luoja, millainen olo on kahdentoista jälkeen. Silloin alkaa väsyttämään. Siis keskipäivällä, ei yöllä.

Mä olen ensimmäinen kesätyöntekijä töissä, huomenna tulee toinen. Tänään sain jo tehdä kunnolla töitäkin, eilinen meni lähinnä sanoessa "joo", "selvä", "okei" tai vastaavaa. Työkaverit tuntuvat kivoilta ja avuliailta. Onhan se niillekin etu, että auttavat uutta, jottei tarvii koko linjan seisoa, jos uusi työntekijä möhlii alkupäässä jotain :).

Mulla on aina ihan hoitsuolo niissä työvaatteissa, kun ne on valkoiset kauttaaltaan.

Ja niin vielä, että on jotenkin hauskaa, että se pakkausprosessi on kokonaisvaltaisesti niin hallittua ja täsmällistä, kuten myös kaikki koodit ja pakkaukset ja toimintatavat ja sitten se masiina yhtäkkiä päättääkin saada aikaiseksi kaaoksen. Jotenkin on jopa herttaista nähdä, että koneellakin voi olla hyvät ja huonot päivänsä tai kun tänään tuli mulle avuksi toinen perehdyttäjä, joka hieman haukkui sitä konetta, niin eikös se kone heti pysähtynyt. Loukkaantui mokoma :D. Vaikka koneet ovat helpottaneet ihmisen työtä paljonpaljonpaljon, niin ei ne silti pärjäisi ilman ihmistä yksikseen.

Förtsyä

Niin sitä eilen taas tuli hyörittyä pyörittyä teatterin lavalla sukkahousuissa ja hameessa purkka suussa. Hyvin meni ja hauskaa oli. Tuntuu kyllä hyvältä, että saa mennä sitten taas syksyllä jatkamaan. Musta varvaskaan ei haitannut menoa. Se on jo hieman parempi, ei ilmeisestikään siis murtunut.

Tänään on viimeinen lomapäivä. Uskomatonta, että huomenna pääsen ekaa kertaa OIKEISIIN töihin ikinä! Tai ei se ihan vielä huomenna ole sitä työtä itseään, vaan ensin on tietysti opastusta työhön jne. Niin no, on opetustyö tuntunut tavallaan ihan työltä, mutta ei silti samalla ajatuksella, mitä tulevasta työpaikasta ajattelen. Tanssi- ja teatterihommat eivät ole oikeastaan koskaan tuntuneet työltä, olivat sitten miten fyysisiä tahansa.

Taidan viettää tänään aikaa puistossa, kun on luvattu niin hyvää säätä :D

p.s. Musta on tulossa vanha, kun ostin parvekkeelle orvokkeja... Mutta onhan ne kauniita ja piristävät tuota muuten niin ankeaa lasikoppia :D

Varvas kehveli

Laitoin muutaman kuvan Pietarin matkasta kuvatuksiin.

Ja voihan varvas. Tänään kävin vähän treenaamassa syksyn Föribeatiä varten ja tuloksena oli musta varvas. Toivottavasti se vain venähti, eikä murtunut...

Töihin!

Asioilla on tapana järjestyä, sanotaan. Ja niinhän ne tekevät. Olen hieman surkutellut sitä, että työt alkavat vasta kuun lopussa, eikä sitä ennen ole mitään tekemistä, mutta tänään tuli soitto, että voin aloittaa jo ensi maanantaina (henkilökuntaa sairaana). Yhtäkkiä on siis toukokuullekin töitä :D Hienoa.

Ja ostin tänään vihdoin ja viimein pyöräilykypärän, kuljin pyörällä kaksi matkaa ja unohdin käyttää sitä kummallakin. Kävin myös rullaluistelemassa Kupittaan luistinradalla, jossa oli jumalallisen mahtavan ihanan tasainen ja täristämätön asfaltti. Silloin muistin laittaa potan päähän :).

No sitä vielä, että tässä vähän välillä ihmettelen, että miksi oikeesti olen saanut keväällä pelkkiä vitosia koulusta, semmosistakin aineista (eli labroista), missä selkkarien (=työselostus) perusteella on annettu numero. Ehkä mä sittenkin olen ihan asiallinen kirjoittaja. Tosin kahdesta kurssista on numero saamatta ja ruotsista tuskin tulee nelosta parempaa, jos sitäkään. Kahtotaan ja odotellaan. Mutta siis oonhan mä kyllä tentteihin päntännytkin - aika paljon loppujen lopuksi. Enpä olisi tällaista syksyllä uskonut. Luulin silloin, etten voi mistään saada vitosta. Minusta on tainnut kasvaa nörtti ja ahkera :D. Kiitos koulu!

Sankt Peterburg

Infront of Ermitash.

Matka Pietariin on tehty. Jäi aika ristiriitainen fiilis, sillä kaupungin väentungos ei oikein miellyttänyt ihmismassakammoista, mutta toisaalta taas kaupunki oli päällisin puolin ihan hieno. Liikenne oli myös aika hurjaa ja ihme, jos en saanut ensimmäisiä harmaita hiuksia siellä puikkelehtiessani. Eräs matkaseurueeseen kuulunut mies luki lehdestä, että Pietarissa jalankulkijat ovat autoilijoille vain pujottelukeppejä. Lähinnä oma fiilis oli, että me olimme autoilijoille maalitauluja.

Matkan parasta antia oli ehdottomasti baletti Raymonda Mihailovskin teatterissa. Mitäpä muuta saattaa venäläisiltä balettitanssijoilta odottaa kuin erinomaista taituruutta ja karismaa. Myöskään itse teatteri ei jättänyt kylmäksi. Sirkuksessa taas näimme ihan mahtavia karhuja, joista yksi osasi ajaa mopolla, sekä kengurun, joka "nyrkkeili" ihmistä vastaan. Eli kyseessä oli oikein perinteinen sirkus - ei mitään uusi sirkus -hömppää (ei sillä, ettenkö pitäisi uudesta sirkuksesta, päin vastoin) - jossa rehellisesti sanoen haisi paska.

Loppujen lopuksi, vaikka matka oli ihan onnistunut, Pietari ei tuntunut minun kaupungiltani. Se oli liian iso ja sekamelskainen. Eli ihmisiä oli ihan liikaa, välimatkat suht pitkiä ja se liikenne oli se, mikä toi sen sekavan olon kaupungista.

Mikä jäi harmittamaan? Tietysti se, että välillä, kun yritti hieman puhua venäjää, niin en IKINÄ tajunnut, mitä minulle vastattiin. Aikoinaan olin hyvä tunnistamaan teksteistä sijamuodot, mutta sillä unohtuneella taidolla ei siis hirveän pitkälle päässyt. Siskolle opetin melkein kaikki kyrilliset aakkoset matkan varrella ja oppihan se ne ihan hyvin.

Ja melkein unohtui: Pietarissa on vuodessa vain 60 aurinkoista päivää. Me saimme niistä neljä. Koko matkan oli mielettömän lämmintä ja aurinko paistoi. Kevään ensimmäinen rusketuspunetus saatiin!