keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Sininen Michelin nainen

Sain vihdoin hankittua talvitakin ja juuri oikeaan aikaan! Mitään mammamitoitettuja takkeja ei enää ollut kohtuu hinnalla ja oikeassa koossa. Tuntuu niin turhalta maksaa takista maltaita, kun ei sitä kauhean kauaa edes tarvitse käyttää. Lopulta löysin sinistä Michelin ukkoa muistuttavan puolipitkän takin (tai oikeastaan mä muistutan, kun pistän sen päälle), jota mahdollisesti voin käyttää myös mahan pienennettyä. Toivottavasti se lämmittää myös vähän kovemmilla pakkasilla! Takki on hassu, kun se on normaalimitoituksella, ei liian iso (koko 3 ???), mutta antaa silti hyvin tilaa. Katsotaan, kuinka pitkälle riittää :D.

Maanantaina satoi vihdoin lunta ja eihän se kauaa kestänyt. Tosin tänään on satanut lisää räntää ja odottelen "innolla" huomisaamun työmatkaa, mikäli yöllä on pakkasta. Tänä aamunakin oli jo aika liukasta ja sain harjoitella liukkaalla ajoa tositilanteessa. Pitkät turvavälit on jees :D. Vähän oli sellainen olo ajaessa, kuin olisi kävellyt tasapohjaisilla kengillä liukkaalla kadulla. Muuten autoilu on alkanut sujua ihan hyvin, vaikka ruuhka-aikaan sijoittuvat ajot eivät oikein jaksa enää innostaa. Olenkin vähän yrittänyt muuttaa työaikoja niin, ettei tarvitsisi pahimmassa ruuhkassa ajella. Siis vain sen takia, että se on tylsää, hidasta ja takkuilevaa. Enää ei pelota vaihtaa kaistaa :D.

3 kommenttia:

Kohtuullinen kirjoitti...

<3 Mä niin haluan nähdä pian, ennen kuin sua ei enää nää mahan takaa. ;) Tai mua. Hassua tää toisen odottaminen. Kun Ennan kanssa odotin, että koka maha kasvaa ja nyt on koko ajan semmoinen tunne, että miten se nyt jo tämmöinen on jne. :D

Ajoin eilen Salosta kotiin, kun oli alkanut tulla lisää lunta/räntää/vettä. Tuuli oli välillä niin voimakas, että se oli kasannut kaameita kinoksia motarille, jota ei oltu vielä aurattu ja siellä sitten ajettiin pitkässä letkassa 40 km/h. Onneksi kaikilla tuntui olevan järki päässä ja turvavälit piti, eikä kukaan ohitellut.

Liiku varovasti. Sekä kävellen, että jalan. :)

Kohtuullinen kirjoitti...

P.S. Ai niin. Mehän sovittiin jo se päiväkin. Onneks puhelin muistuttaa vielä myöhemmin. Vitsi mikä lahopää olen....

Anonyymi kirjoitti...

ootko nähnyt kuvia Victuuuuriasta, hän oottaa ihan selvästi tyttöä...-e-

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...