sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Hyvää uutta vuotta 2011!

Joulun aika meni todella nopeasti. Olen rentoutunut ehkä enemmän kuin olin ajatellut, mutta tuntuu ainakin siltä, että akut on nyt ladattu. Taisi olla pienoinen stressi ennen joulua, kun mitään ei meinannut jaksaa tehdä ja hermot olivat erityisen lyhyet. Ensi viikko on vielä vapaata, joten se täytynee sitten jo käyttää opinnäytetyön tekemiseen. Varsinainen harmipaketti siitä on kyllä syntynyt. En millään saa siitä niin hyvää kuin olisin halunnut.

En ole mikään perinteisten jouluruokien kannattaja, mutta lanttulaatikkoa tein. Leivoin myös kaksi puolikasta juustokakkua. Tarkoituksena oli tehdä kaksi kokonaista, mutta toinen irtopohjavuoka oli varastossa alimmassa laatikossa roinien takana, niin en viitsinyt sitä sieltä kaivaa. Valmistamani daim-valkosuklaajuustokakku on kuitenkin sen verran tuhtia tavaraa, jotta puolikasta riitti isommallekin porukalle. Koristelupuoli ei ole vielä ihan hallussa...

 Kakun puolikas 1. 


Kakun puolikas 2. 

Ohjeessa kakku tehdään pieneen vuokaan, mutta tuo on tehty suureen, joten se on matalampi ja pohjan taikina on tehty kaksinkertaisena.

Tänään tehtiin vihdoin terveellisetä ruokaa: tomaattikeittoa. Ihanan virkistävää joulu- ja uudenvuodenherkkujen jälkeen.

 Puoli kattilallista vihanneksia oliiviöljyssä.

 Paprikat odottamassa kattilaan menoa.

Valmis!

Toivon kaikille lukijoille onnellista uutta vuotta 2011! Toivottavasti kaikki tämän vuoden unelmat toteutuvat ja lupaukset pitävät.

3 kommenttia:

iku kirjoitti...

Kiitos samoin, huippua uutta vuotta!!!!
terveisin kolmatta päivää karkkisuklaalakossa kärvistelevä (ei paras vaihtoehto, kun viikko kirjoitushommia edessä)

Kaisa kirjoitti...

mä turruin jouluna niin paljon herkkuihin, ettei ole paljoa tehnyt mieli esim karkkia, terveellsitä ruokaa vain.

Anonyymi kirjoitti...

mulla lähti makean himo näin: ensimmäisenä vieroituspäivänä pieni laatikollinen suklaata, seuraavana päivänä kourallinen, sitten viisi ja lopulta 1/päivä. Tilalle hedelmiä ja marjoja ja ulkoilua. nyt on hyvä.-e-

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...