sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Parvekepuutarha

Parvekepuutarha kukoistaa! Laitoin keväällä kasvamaan tomaattia, chiliä, basilikaa sekä paprikaa (kaupasta ostetun yksilön siemenistä). Tomaatissa on vihdoin kukkia ja nuppuja löytyy myös chilistä :). Pienesti kuumotti tuo naapurissa oleva pieni maapalsta viiden euron kesävuokrahintaan, mutta vielä ei taida omat taidot riittää kasvipalstan pitämiseen. Hyvä harjoitella ensin parvekemittakaavassa. Naapurin tomaatin varret on muuten noin neljä kertaa suurempia...

Lauri rakensi parvekkeelle sellaisen puisen tason, johon sai kivasti nuo ruukut aurinkoon. Nyt on pöydälläkin tilaa vaikka syödä. Mä saan kuulemma maalata sen, jos tahdon.

Parvekepuutarha: edessä paprika, sitten tomaatti ja chili.

Tomaatin kukkia

Chilin nuppu

Basilikaa, tosin nyt on isoimmat lehdet nypitty herkulliseen salaattiin.

Basilikaa olen käyttänyt mausteena herkulliseen salaattiin, johon kuutioin mozzarellaa, tomaattia ja lisäsään vähän oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Nam!

Tänään pitäisi taas valmistautua yövuoroon. Poikkeuksellisesti täytyy mennä jo seitsemäksi illalla töihin, joten pakko vetäistä pienet päiväunet ennen sitä. Eli 12 tunnin (t)yövuoto edessä!

3 kommenttia:

iku kirjoitti...

Näyttääpä kukoistavalta!Toivottavasti saatte nauttia runsaasta sadosta kesän edetessä!

Kohtuullinen kirjoitti...

...(t)yövuoto... :D

Kaisa kirjoitti...

Oho. XD

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...