maanantai 4. toukokuuta 2009

Ensimmäinen työpäivä

Kävellessäni margariinitehtaan käytäviä pakkauskoneiden lomitse, tuli sellainen olo, etten ole ollut päivääkään poissa. Olisin ihan hyvin voinut mennä tuuraamaan sinne koneen äärelle!

Tänään opin jotain margariinin valmistuksesta. Se ei ole kovin vaikeaa. Vaikeaa siinä hommassa on se, kuinka ajoittaa minkäkin osan valmistuksen suhteessa siihen, mitä linjalla menee ja mikä tuote alkaa. Luulen, että opin reseptiikan hallinnan aika nopeasti, mutta nuo ajoitukset saattavatkin viedä hieman enemmän aikaa sisäistyäkseen. Onneksi olen aika haka logiikassa ja matikassa, joten uskon niiden olevan hyödyksi jahka pääsen itse kokeilemaan pussien nostelua pelkän katselemisen sijaan. Vastuu tulee olemaan melkoinen, sillä olen aika pitkälti vastuussa siitä, millaista tuotetta tulee purkkeihin. Me olemme myös tietyllä tavalla vastuussa siitä, että margariinin valmistaminen aloitetaan ajoissa.

Vaikka tämän päivän jälkeen pää on pyörällä kaikesta uudesta, luulen että huomenna moni asia selviää. Onhan tässä jotain kysymyksiäkin kotona herännyt. Olen jo tänään päässyt esittämään niitä kysymyksiä, mitä viime vuonna mietin istuessani pakkauskoneen äärellä. Tämän kesän työ tulee poikkeamaan täysin viime kesäisestä, mikä on ihan virkistävää. Työtahti on aivan erilainen kuin pakkaamon puolella. Myös työkaverit muuttuvat 50-vuotiaista mammoista keski-iältään hieman nuorempiin miespuolisiin jäynääjiin, joten työilmapiirikin tulee olemaan melkolailla erilainen. Se on kuitenkin varmaa, että tänä kesänä tulen oppimaan paljon uutta ja tarpeellista tulevaisuutta ajatellen!

Ei kommentteja:

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...