Juu hei vaan!
Viikonloppu meni siellä Ruisrockissa. Siellä oli aika paljon ihmisiä, enkä mä vieläkään päässyt mun tiiviin ihmismassan kammosta. Mutta muuten oli kyllä ihan kivaa. Siellä näki myös joitakin tuttuja esim. Lahesta, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Ehdottomasti paras keikka oli Gogol Bordellolla. Mä kuulin sitä ensimmäisen kerran vasta edellisellä viikolla, joten oli hieman tuttuja biisejä. Esiintyminen oli aika odotetun riehakasta.
Mä en oikeastaan tiedä mikä oli parasta siellä. Ehkä auringonpaiste.
Mun mielestä pitäisi perustaa internet-sivusto sille, miten saa alkoholia kuljetettua festarialueelle... Kyllä siellä poikien housuja kaiveltiin turvatarkastuksessa. Hätä keinot keksii.
maanantai 10. heinäkuuta 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tyttö tuli!
Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...
-
Arvasin. Korkea kuume sen jo kertoi. Minullakin on enterorokko. Tiistai-iltana tuli ensimmäinen näppylä ja nyt varsinkin kädet ovat todella ...
-
Eipä osattu arvata, että enterorokko on jälleen meillä vierailulla. Väinöllä oli pahannäköinen näppylä + punoitus kädessä - jo toinen (eikä ...
-
Meillä ei syödä pashaa. Tein pitkänperjantain päivälliselle jälkiruoaksi Marianne-jäädykettä, jonka resepti on perua yläasteen kotitaloustun...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti