Liikunnan iloa

Puoli vuotta siihen  meni, mutta nyt se palannut: nautinnollinen liikkuminen.

Olen kärsinyt jonkin laatuisesta liikuntaällötyksestä. Samaan aikaan olen inhonnut kehoani, joka ei ole enää entisenlaisensa. Ei tietenkään. Olen aikaisemmin liikkunut enemmän tai vähemmän, viime vuoden aikana TODELLA niukasti. Se näkyy ja tuntuu. Mukavasti ylimääräiset kilot ovat asettuneet jenkkakahvoiksi ja mahapömpöksi, joka näyttää ikävästi pieneltä raskausmahalta (ei siis ole sitä).

Uudessa työpaikassa ei ole käytössä liikuntaseteleitä, mutta liikuntaetuja kuitenkin. Motivuksessa saa käydä liikkumassa hyvin edullisella kertahinnalla joko ryhmäliikuntatunnilla tai kuntosalilla. Lisäksi saadaan edullisemmin 10 kerran kortteja uimahalleihin. Huippua! Parasta tässä kuntosalihommassa on se, ettei tarvitse maksaa kuukausimaksuja ja sitoutua jäseneksi ajaksi x. Ihanan vapaata ja edullista :). Olin ajatellut jo talvella, että aloitan liikunnan - teki kovasti mieli Bodypump-tunnille. Toukokuussa sain vihdoin ostettua sen kuntosalikortin ja menin Bodypumpiin. Olin monta päivää kipeänä... (tietysti :D) Löysin jälleen pilates-tunnit ja kuntosalin. Sekä työmatkapyöräilyn! Viiden kilometrin matka on sopivan pituinen ja Väinön päiväkotikin on matkan varrella.

Minäkin aion olla vielä voittaja!

Kesäkuulumisia

Viime päivinä ollaan juteltu paljon. Aiheina ovat olleet muun muassa yli kuukauden takainen ripuli (oltiin ravintolassa ja Väinö saattoi saada ruokamyrkytyksen salaatista, mitä me muut ei syöty), rock-musiikki, rock-keikat ja -bändit. Kotitaloa vastapäätä oleva kirkko virittää usein ruokapöydässä keskustelua. Täytyy varmaan käydä joku sunnuntai jumalanpalveluksessa... Mielenkiintoisia ovat myös ihmistoiminnot, kuten hengitys ja hapen kulku elimistössä.

Rokki on tällä hetkellä parasta musiikkia mitä Väinö tietää. "Onko tämä rokkia?" hän kysyy autossa joka kerta. Jos ei ole, sitä pitää saada.

Väinöllä alkoi juhannuksesta loma ja kyselee, että koska se oikea loma oikein alkaa. Toivoo siis pääsevänsä lomamatkalle! Sellainen onkin tiedossa heinäkuun lopussa, kun suuntaamme Itä-Suomeen sukuloimaan. 

Kollegani on ollut pari viikkoa lomalla. Arvaatte varmaan, että juuri silloin tulee tapahtumia, joissa tarvittaisiin minun kokemusta vaativampia tietoja. Olen joutunut tekemään pitkiä päiviä, joita on myös pidentäneet yöhön sijoittuneet tehdaskoeajot, joissa täytyy olla tuotekehittäjä mukana. Vaikka töitä on ollut paljon ja olen ollut aika väsynyt, olen silti edelleen unelmatyössäni. Viihdyn työpaikalla ja työkin on mukavaa ja sopivan haastavaa. Tylsää ei ole!

Juhannusviikolla oli onneksi vain neljä työpäivää, sillä se on ollut rankin viikko tähän mennessä. Yhtään päivää en olisi jaksanut enempää. Juhannusaattona päädyinkin "pippaloiden" ja grillauksen sijaan jäämään yksin kotiin lepäämään. Oli bueno ratkaisu! Luin kirjan. 

Juhannuksena käytiin Taivassalossa vesisateessa kalastamassa. Väinö sai pienen kalan, joka laskettiin takaisin mereen. Eipä taidettu edes katsoa, että mitä lajia kala oli. Se oli Väinön ensimmäinen kalastusreissu. 

Isännän legot kotiutuivat meille maanantaina. Niitä on paaaaljon ja osa on vielä kotiuttamatta. Väinö on ollut niistä kyllä tosi innoissaan. Isäntä on ollut leluistaan sen verran tarkka, että kaikki ohjeet on ehjinä säilössä. Hyvin saa kulumaan ilta-aikaa, kun etsii palikoita ja rakentaa. On rentouttavaakin. 

Kolmen viikon päästä minullakin häämöttää elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma. Olen tottunut katsomaan, kun muut lähtee lomalle. Nyt minäkin pääsen. Toivottavasti kahdessa viikossa ehtii lataamaan akut. 

Nuhjuiset omenat

Joskus kun ei ole tehnyt mieli omenoita, ne nuhjustuu pöydällä. Niiden käyttöön sopii hyvin omena-kaurapaistosresepti.

3-4 omenaa (kuori ja paloittele)

2 rkl fariinisokeria (tai iiiiso loraus siirappia)

kanelia

Päällys

100 g margariinia

3 dl kaurahiutaleita

1 dl sokeria 

1 tl vaniljasokeria 

Kuori ja paloittele omenat ja lado ne laakeaan vuokaan. Ripottele päälle fariinisokeri tai siirappi sekä kaneli. 

Tee päällys. Sekoita ainekset käsin keskenään. Ripottele omenoiden päälle tasaisesti. 

Paista uunissa 200 asteessa  20-25 minuuttia. 

Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa. 

Laitoin noin kuukausi sitten kasvamaan tomaattia, basilikaa ja chilejä. Chilin siemenet oli sen verran vanhoja, ettei yksikään lähtenyt itämään. Joululahjaksi saatu yrttiruukun valo on ollut ihan huippu tässä projektissa. Kerrankin tomaattien varret ovat tässä vaiheessa jo jykevät ilman tuulettimia. 

Kalariisilaatikko

Koska isäntä ei pidä kalasta, en ole juurikaan tehnyt kalaruokia kotona. Nyt tein, Kalariisilaatikkoa. Ruokaa, jota äitini teki lapsuudessani.  Taitaa olla äidin oma reseptikin.

Kalariisilaatikko

400 g seitiä (tai seitä tai lohta)

3 dl keittämätöntä riisiä (keitä paketin ohjeen mukaan)

2 dl kermaa

50 g voita

3-4 rkl vehnäjauhoja

1 muna

0,5 tl valkopippuria

2 tl suolaa

Päälle 

korppujauhoja

voita

Keitä riisit, lisää voi ja sulatettu kala ja sekoita. Lisää kerma, vehnäjauhot, mausteet. Lisää muna viimeisenä, jotta massa on tarpeeksi jäähtynyt.

Kaada massa laakeaan vuokaa ja ripottele päälle kevyt kerros korppujauhoja. Vuole voinokareita korppujauhojen päälle. 

Paista uunissa 175 asteessa noin tunti.

Tarjoile voisulan kera.

(Ja voin voi korvata Oivariinilla tai margariinillä)

Pirkka-mainos :D

Nam nam!

Ja olipa ihanaa, kun Väinö aivan ennakkoluulottomasti söi tätä ensimmäistä kertaa. Jee!

Olin jälleen kerran kipeänä. Paha yskä äityi lopulta poskiontelotulehdukseksi, jota en muista sairastaneeni koskaan. Käynkö nyt läpi kaikki työpaikan pöpöt? Ja päiväkodin? Poskiontelotulehdus aiheutti sen, etten viikkoon maistanut juuri mitään. Välillä maistoin hämärästi perusmaut: suolaisen, makean, karvaan ja happaman. Esim. lakritsia syödessä piti sitä syödä suun etuosassa, jotta se maistui :). Töissä työkaverit vertailivat kolmea erimerkkistä tummaa suklaata. Minä maistoin niistä vain karvauden (paitsi yhdestä, mikä kuulemma olikin parasta). Ammatillisesti oli ihan hauska kokemus tuo maistamattomuus, mutta muuten ei. 

Koeaika alkaa olla pian ohi ja sain viime viikolla palautetta työstäni. Hyvin menee :). Työni on ollut tosi mielenkiintoista, kuten myös yritys. Voisin jopa sanoa, että ison firman kaikki venkulat ja kommervenkit inspiroivat ja motivoivat. Minä olen löytänyt paikkani KEHITTYÄ juuri siinä, missä haluan. Vihdoinkin! Huippua, eikö?!

P.S. Pääsin viime keväänä töihin yhteen yritykseen kesäksi, mutta jouduin perumaan sen, kun sain parempi palkkaisen ja pidemmän pestin vanhasta työpaikasta. SILTI sieltä kyseltiin, olisinko kiinnostunut kesätöistä. Olin jäänyt porsiitiivisesti mieleen ja vakuuttanut osaamiseni :)

Pesukone

Meidän pesukone alkaa vetää viimeisiään. Linkouksen ääni on aivan järkyttävän kova. Laakerit vetää varmaan viimeisiään. Onhan se jo 10 vuotta vanha kone.

Tänään sitten tsekkailtiin netistä koneita. Meillä oli muutamia ajatuksia siitä, millainen sen pitäisi olla: hiljainen, vähäinen energiankulutus muuan muassa. Ja hinta piti olla kohdillaan. Löydettiin mieluisa kone ja päätettiin sitten mennä sitä katsomaan Giganttiin. Katsottiin hetki itseksemme sitä ja pyydettiin myyjältä lisätietoja. Hän alkoikin tivata, että kuinka useasti sitä käytetään ja kuinka kauan me halutaan, että se kestää. Nykyisin tehdään kuulemma niin huonoja, muoviosisia koneita, jotka kuluttaa vähän vettä ja kuumenee jos joku juttu menee pieleen. Ei ole turvallisia. Vain Miele on turvallinen, osat tehty metallista, painaa satakiloa ja on hyvä ja kestää 20 vuotta. Yritti myydä meille monta kertaa kalliimpaa konetta ilman, että kysyi meiltä mitään, mitä me halutaan koneelta. Alkoi ärsyttää ihan suunnattomasti. Jäi kone ostamatta.

Kotona katottiin uudelleen konetta netistä ja todettiin, että se oli kaupassa kivannäköinen ja tuntui mukavalta, vastaisi edelleen vaatimuksiamme, vaikka ei kestäisikään myyjän mukaan kuin maksimissaan viisi vuotta. Toisaalta, kuka haluaa 20 vuoden päästä nykyajan tekniikkaa? Tai onhan se periaatteessa hyvä jos kestää, mutta mä luulen, että tekniikka kehittyy vielä sen verran, että oma tekniikkanälkä ja pesukonevaatimukset muuttuu 20 vuoden sisällä. "No, tilataanko?" "No, tilataan." "Otetaanko kotiinkuljetus? Olis puoleen hintaan." "Joo, otetaan vaan."

Kyllä tämä meidän nykyinen Candykin on kestänyt 10 vuotta...

Yläkerran "kopustelut"

Viime viikon lopulla alkoi yläkerrasta kuulua useampaan kertaan "kopustelua", kun Väinö juoksi kotona. Se ei ollut sattumaa. Ensimmäisenä päivänä näin kävi neljä kertaa. Sunnuntaina kävi kerran tai pari ja tänään pari kertaa. Hieman kummastuttaa, sillä juokseminen tuskin on kovin leikkiääni meidän huushollissa. Muutenkaan ei olla erityisen äänekkäitä naapureita. Olisi siis kiva tietää, miksi se juokseminen ärsyttää YLÄkerran naapuria. Ja olisi kiva kertoa heille, että Väinö pelkää muutenkin naapurin ääniä, mutta erityisesti tätä kantapäillä aiheutettua kovaäänistä koputtelua.

Olen aika varma, että yläkerrassa tiedetään, että heidän alakerrassaan asuu lapsi. Siellä yläkerrassa asuu ilmeisesti äiti ja tytär (joka ei ole enää lapsi). Yritettiin eilen ja tänään käydä selvittämässä, missä mättää, mutta kummallakaan kerralla ei aukaistu ovea. Raukkamaista sanon minä! Tarttee varmaan kirjoittaa joku lappu valmiiksi seuraavaa kertaa varten. Jos silloinkin saattuu olemaan ovikello rikki.

Mitäs meille kuuluu?

Väinö sai pikkuserkultaan potkupyörän!

Kausi käynnissä.

Pääsiäisen viettoa Seikkiksessä.

Meille kotiutui Asuksen "pädi".

Pääsiäisaskartelua.

Ja pääsiäiskakkuna Prinsessakakku. (Kokeilin reseptiä ensimmäistä kertaa,
eikä ollut mielestäni kummoinen ja totesin, etten pidä marsipaanista.)

Väinön päiväkotiaskartelu.

Tomaatteja ja basilikaa! Chilejä oli myös, mutta taisivat olla sen verran
vanhoja siemeniä, ettei yksikään lähtenyt itämään.

Synttärit

Minun piti juhlistaa blogini 10-vuotista taivalta jollakin mukavalla tavalla, mutta maaliskuu on tullut niin vaivihkaa, etten ole sen kummemmin ehtinyt miettiä asiaa. 

10 vuoteen mahtuu järkyttävä määrä erilaisia tapahtumia. 10 vuotta sitten olin 23-vuotias tanssinopiskelija, joka jatkoi nuoruuden päiväkirjan kirjoittamista blogin muodossa. Blogin kirjoittaminen ei ollut tuolloin yhtä yleistä kuin nykyään. Minulla ei ollut kotona edes nettiä. Nyt näpyttelen tätä viestiä puhelimella. 

10 vuotta sitten en tuntenut itseäni yhtä hyvin kuin nyt. Olin epävarma, enkä tuntunut kuuluvan mihinkään. Nykyään minulla on paikka sekä siviilissä että työelämässä. Ihanan tylsä arki :). En kaipaa bileiltoja tai vapaana kulkemista. Rakastan sitä, että ympärilläni on perhe. 

Kymmenessä vuodessa minusta on monien hyvien ja huonojen vuosien jälkeen kasvanut aikuinen. Kaikkea sitä, mitä olen kymmenen vuoden aikana käynyt läpi, ei välttämättä olisi tarvinnut kokea, mutta se kaikki on kasvattanut minua ja antanut arvoa nykyiselle elämälle. Yksi tärkeimmistä asioista, mitä olen oppinut on se, että jokaisesta epämiellyttävästä ja vaikeasta asiasta kannattaa aina etsiä myös jokin positiivinen puoli. Vähintäänkin huumorilla. Toinen tärkeä asia on se, että olen oppinut puhumaan avoimesti, myös vaikeista asioista. Helpottaa elämää, kun osaa puhua :)

Vaikka kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon kasvukipuja, on ollut helpottavaa huomata, että joku ihminen on pystynyt huomaamattaan auttamaan niiden yli. Muistan, kun olin seurustellut jo jonkun aikaa entisen poikaystäväni - nykyisen aviomieheni - kanssa, tajusin, etten ollut ajatellut pitkään aikaan epävarmuuksiani. Olin löytänyt kallioni. Ja itseni. 

Olen jo useamman kerran sanonut, että on ihan huippua olla 30 ja plus -vuotias sen sijaan, että olisi 20+. Mitä seuraavat kymmenen vuotta tuovat tulessaan? Ryppyjä ainakin XD !